Suudella - Leijonankesyttäjä

Suudella – Leijonankesyttäjä

Suudella ei ole hellä poskipusu, mutta ei se ole raivoisa kielisuudelmakaan. Ehkä jotain silti väliltä… kaunis hollywoodilainen elokuvamuisku?

”Leijonankesyttäjä” on Heinolasta ponnistavan Suudella-orkesterin toinen viime vuonna ilmestyneoistä promoäänitteistä. Suomenkielistä, aavistuksen punk/hc-vaikutteista jenkkimetallia soittava yhtye on nykymuodossaan ollut toiminnassa vasta vuodesta 2009, mutta ahkera keikkailu ja kova työnteko ovat muovanneet jo nyt bändistä tiukan kokoonpanon. Promon molemmat kipaleet, suoraviivaisempi hittitekele Leijonankesyttäjä ja koukeroisempi Armoton lahja toimivat ilman kummempia kompurointeja, mutta se lopullinen hittiaines näistä vielä puuttuu. Lisäksi olisin toivonut kuulevani 1-2 biisiä lisää, sillä nyt ei ihan täydellistä kokonaiskuvaa bändin taidosta pääse syntymään.

Vaikkei riffit ja biisit omaperäisyydellää mällää, on bändillä sen verran persoonallinen ilme, että se erottuu positiivisesti edukseen. Levy-yhtiön edustajana en epäröisi bändiä kiinnittää, soitto- ja laulutaitoa löytyy, selkeä idea musiikista sekä ahkera keikkailu pitävät huolen siitä, että Suudella tulee löytämään helposti tiensä kuulijoiden tavoitettaviin.