Savonlinna/Lappeenranta-akselilta sikiävä ryöväriviisikko lyö tiskiin seitsemän biisin verran punkrockia, johon urut tuo mukavaa lisäväriä. Ajatuksen takana on toki saattanut olla I Walk The Linen menestyskaavan haistelu, mutta missään nimessä mistään kopiobändistä ei voi puhua. SRU:n musiikki on huomattavasti rokimpaa, tuoden varsinkin levyn alkupuolella Dennis Lyxzénin erinäiset post-Refused projektit mieleen. Loppupuolella taas psycho- ja rockabilly-vaikutteet nousevat pintaan.

Tyylillisesti Street Rovers Union on valmista kamaa, bändillä on tunnistettava oma soundi jne., mutta hittibiisejä tarvittaisiin enemmän. Paras kappale Don’t Hang Up On Me on tässä kokonaisuudessa vähän yksinäinen.