Kuva: Stockers! - Lost Art Of The Future

Stockers! – Lost Art Of The Future

Viime vuonna vielä hieman hapuilevalta debyyttisinglellään kuulostanut Stockers! on tällä uudella EP:llään löytänyt yhteinäisen sävelen. Melkoista YleX-kamaahan tämä on (trendikästä indiscorokkia), mutta tarttuvaa ja jokseenkin raikkaan kuuloista, sillä (toistaiseksi) liian runsas radiosoitto ei ole sitä päässyt pilaamaan.

”Lost Art Of The Future” EP:n ilahduttavinta antia ovat uuden aallon britti-indie vaikutteet, Baddies ja jopa Biffy Clyro paistaa välillä sopivasti läpi, Stockersin kuulostaessa kuitenkin ennen kaikkea itseltään. Edellä mainittuja vaikutteita jalostaa parhaiten Once In A Lifetime, joka on tosin jo siinä hilkulla, ettei sorru We Beat Our Chestin plagioimiseksi.

Kaikki on oikeastaan kohdallaan, hyvä laulaja, oma tuore soundi ja lupaavia biisejä. Tälle orkesterille on helppo luvata valoista, jossei nyt vielä ihan loppu-uraa, niin lähitulevaisuutta ainakin. Paljon on bändin omissa käsissä, miten se saa homman pysymään yhtä mielenkiintoisena jatkossakin, sortumatta liialliseen radiosoittohakuisuuteen tai Fullsteam-bändien kuluttamiin fraaseihin.