Sortovalta
Demosessio 07/2010
Sortovalta pitää yllä lahtelaista rokukulttuuria parhaalla mahdollisella tavalla, pukeutuen jätesäkkiin ja ja kantaen Lasol-tönikkää kesähelteillä. Kyseessä on käsittääkseni vuoden alkupuoliskolla perustettu bändi, jonka jäsenistöllä on kokemusta mm. edesmenneestä Testicalsista.
Teinipunkkia odottaville Sortovalta on kuitenkin karmaiseva pettymys, sillä meininki on huomattavasti suoraviivaisempaa kolmesointuista. Ramopunkiksi tätä ei voi varmaan kutsua, kun käännöiskelmät puuttuvat, mutta antaa kuitenkin karkeasti osviittaa, millä suunnalla toimitaan. Bändi soittaa tiukasti yhteen, joskin laulupuoli vaatii hivenen sulattelemista, nuoremman sukupolven edustajalle tällainen vanhemman koulukunnan tyyli ei ole ikinä oikein iskenyt. Lyriikoissa on hauskoja oivalluksia, varsinkin Jeesus oli humanisti hymyilytti.
Ei omaa ehkä sellaista kaupallista potentiaalia, jota toivoisi Lahdesta pitkästä aikaa sikiävän, mutta punk-väelle mukavan erilainen piristys(perä)ruiske.