Kuva: Serenity's End - Silence in Grey

Serenity’s End – Silence in Grey

Kiitos Sentencedin ja Swallow The Sunin, saamme tänäpäivänä nauttia raskassoutuisesta rockmetallista. Tässä kuussa vahvasti esiin rynnännyttä oululaisrintamaa täydentää edellisten suuntaan kumartava hivenen ”kevyempi” Serenity’s End, jonka puhdasta laulua on vaihtelun vuoksi mukava kuunnella.

Bändillä on homma hyvin näpissä, mutta suurin ongelma on se, ettei homma tunnu paikoitellen etenevän mihinkään. Avausraita Failure’s Crown voisi kertsinsä puolesta helposti löytyä Reflexionin tai Entwinen levyltä, mutta eihän sitä voi koko bändiä pelkkien kertosäkeiden varaan rakentaa. Avausraidan kuudessa minuutissa on melkein puolet liikaa, eikä meininki neljän biisin aikana oikein muuksi muutu; hyviä kertsejä seuraa tylsät säkeistöt ja turhat sooloilut.

Laulajalla on homma todella hyvin näpissä, nyt täytyisi vain musiikkiin saada vähän kierroksia lisää karsiamalla turhat välisoitot ja heittää se STS:n puhkikäyttämä surupuku takaisin vaatekeräykseen.