Roadside Story
Bulletproof
Roadside Story -trio soittaa vahvasti kasarivaikutteista hard rockia. Bändi on perustettu vasta viime vuonna ja ”Bulletproof” on bändin toinen julkaisu, joten Roadside Story on ehtinyt ainakin olla ahkera kun on seitsenbiisisen omakustanteenkin tehnyt.
Mutta aivan ensimmäiseksi Roadside Storyn kannattaisi harkita uuden vokalistin hankkimista. Laulun ohella myös kitaroista vastaava, nasaaliääninen Make ei yksinkertaisesti ole hyvä laulaja. Ärsytyskynnys ylittyy komeasti, mutta onneksi kaveri on parempi kitaristi kuin laulaja. Kitarat itkevät haikeasti Over the Edgen kaltaisissa menopaloissa joista löytyy tunnelmaakin. Välillä vaan tuntuu siltä että kitaroita on ihan tarkoituksellisesti puskettu paljon esille ja sooloja soitetaan vain siksi että niitä osataan soittaa.
”Bulletproof” tuntuu hätiköidyltä ja viimeistelemättömältä. Roadside Storyn olisi varmaan kannattanut viettää enemmän aikaa treenikämpällä biisejään hiomassa. Samalla se voi suosiolla unohtaa Hanoi Rocksin ja varhaisen Guns ‘n Rosesin apinoimisen, jo esimerkiksi levyn aloittava Euphoria-rallatus kuulostaa niin moneen kertaan kuullulta. Bändi mainitsee vaikuttajikseen spaghetti westernit ja film noirin, mutta näitä vaikutteita ei ole täydellisesti osattu hyödyntää joten lopputuloksena on epätasainen ja hapuileva kokonaisuus. Potentiaalia bändissä kyllä on, mutta tämän perusteella Roadside Storylla on vielä matkaa kuljettavanaan.
Keskustelua aiheesta