Kuva: Railo – Rikkinäinen

Railo – Rikkinäinen

Railo-nimestä voisi kuvitella, että tämä pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva kolmikko on valinnut tyylisuunnakseen tönkön suomihevirokin. Heti ensitahdeista on selvää, että Railo ei ole valinnut sitä helpointa ja tavanomaisinta reittiä kuljettavakseen. Vesilaitos-nimisen kokoonpanon tuhkista kasattu Railo soittaa suomenkielistä rockia, mutta yhdistelee siihen hieman industrialia ja saa ensimmäisen, ”Rikkinäinen”-nimellä kulkevan EP:nsä kuulostamaan piristävältä poikkeukselta suomenkielisen rockin loppumattomassa virrassa.

Kenellekään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi se, että Railo on perin mollivoittoista. Teollisista sävyistä tulee jatkuvasti mieleen CMX, joka on päättänyt antaa kenkää Yrjänälle ja alkanut soittaa Rammsteinia, ottaen samalla mukaan hieman Depeche Modea. Jäätävä syntikkasoundi alleviivaa bändin jo valmiiksi synkeää ilmaisua ja toimii hyvin rosoisen, vaikkakin hieman ohuelta kuulostavan kitaravallin kaverina. Vokalistin selkeä, mutta hieman konemainen ja nariseva artikulointi kertoo tummasävyisiä tarinoita ahdistuksesta.

”Rikkinäiseen” mahtuu kyllä niitä suomirockin kliseitäkin. EP:n viisi biisiä noudattelevat tuttuja kaavoja ja varsinkin sanoitukset ovat peruskauraa, jotka kierrättävät niitä jo liiankin tutuiksi tulleita sanoituksellisia ratkaisuja. Onhan tämä ihan kehityskelpoista materiaalia, joten eiköhän Railosta vielä jotain kuulla.