Kommando
Demo

Demoarviot · Lisännyt Lauri Lehikoinen ·

(julkaistu: 2008)

Ei ole helppoa olla ramopunk-yhtye Suomessa. Miksikö? No siksi, että tämä tyylin yhtyeitä taitaa olla tuhansia tälläkin maailman kolkalla. Huonoimpia näistä ei jaksa kuunnella vaikka miljoona maksettaisiin. Suomussalmelainen Kommando on kumminkin yksi näistä yrittäjistä. Yhtyeen ensiaskeleet on otettu 70- ja 80-lukujen taitteessa ja Kommando on jopa vilahtanut Punklandia-dokkarissa muutaman sekunnin ajan.

Nyt kuultava Kommando-demo on siis osa yhtyeen kokoonpanon uutta tulemista. Soundin osalta demomaisuus ilmenee valitettavasti liiankin hyvin. Soitto on tuhnuista ja vokaalit kuulostavat siltä kuin ne olisi äänitetty suoraan soiton päälle.

Itse en kuitenkaan halua ruveta tässä tapauksessa valittamaan. Kyllä tänne aina yksi ramobändi mahtuu. Ja pääasiahan on asenne. Jos pitäisi valita amerikkalaisen itkumetallin ja Kommandon välillä niin soittimeni alkaisi paukuttaa Kommandon demon nimibiisiä ja sellaisia loistavia ralleja kuten Ramones-fani, Ihan todella ja Uusi ongelma. Jokainen kuuntelija voi itse miettiä mikä alkuperäinen versio soi minkäkin biisin pohjalla. On myöskin todettava, että on todella kunnioitettavaa nähdä jonkun tekevän paluun näinkin monen vuoden jälkeen. Niin kuin bändin soittajat itsekin toteavat: ”Nuoruuden into ei vain ota laantuakseen”.