kolonna

Kolonna – Pimeä talo

Pääkaupunkiseudun Kolonna on sitten edellisen ”Pako todellisuudesta” -EP:n jälkeen kasvanut kolmihenkiseksi. Kollegani Lammas Zinessä ei ollut täysin vakuuttunut ko. eepeestä (itsehän en ole sitä edes kuullut), mutta ainakin ”Pimeä talo” yllättää positiivisesti.

Saatekirjeessään Kolonna tiputtelee vähemmän persoonallisia genremääritelmiä. Vaihtoehtorokkia ja grungea on yhdistelty, mutta Kolonna välttelee erityisesti tätä musiikinlajia vaanivat sudenkuopat. Kolonna on raskas, mutta ei mikään tekorankka ja sieluton 51 Koodia -klooni. Pop-sävyjen annetaan vapaasti rehottaa eikä niitä ole turhaan lähdetty kitkemään. Sävellyksissä on dynamiikkaa ja tehoa ja esimerkiksi ”Pimeän talon” avaava Ei kenenkään maa on oikein mallikelpoista materiaalia. Tyhjäkäynti ei ole ominaista näille kahdelle miehelle ja yhdelle naiselle.

Vokalisti Juha-Pekka Vanhatalon lauluääni tosin kärsii lievästä hauraudesta, jolloin tämän ohueen ääneen kaipaisi vielä lisää sävyjä. Tämän kynäilemissä sanoituksissa on lähdetty etsimään omaperäisyyttä, joka taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus nykyajan suomalaisessa rock-lyriikassa. Lieväksi miinukseksi voitaneen myös laskea ”Pimeän talon” lyhyys; kappaleita on vain kolme. Demojen lyhyt kesto harmittaa harvoin, mutta Kolonna ei ole päässyt edes vauhtiin reilussa kymmenessä minuutissa.