Kuva: Gravity Shield - Ground Zero

Gravity Shield – Ground Zero

Kuopiolaista Gravity Shieldiä kuunnellessa tajuan, ettei suuresta suosiostaan huolimatta Iron Maidenia turhan usein kuule jäljiteltävän. Vaikkei Gravity Shieldiä tähän lokeroon voi ihan suoraan laittaa, on Maiden ainoa järkevä vertailukohde, kun en perinteisempää melometalliskeneä sen paremmin tunne.

Bändin laulaja kuulostaa melko pätevältä, kikkeliä on sopivasti, mutta nahkahousut eivät kuitenkaan liikaa purista. Rumpalilta lähtee tuplat herkästi, mutta muutoin on vaikeuksia pysyä rytmissä. Kitaraosastolta löytyy hyviä tilutuksia, mutta studiossa olisi tuplauksia kannattanut käyttää reilummin, sillä kitaravälli jää paikoin varsin heikoksi.

Biisiosasto ei ole sieltä heikoimmasta päästä, ideaa ja kunnianhimoa löytyy. Ei ole bändi sitä helpointa tietä itselleen valinnut, mutta Ground Zero osoittaa sen olevan kehityskelpoinen orkesteri, varsinkin kun rumpali saa virvelikäden tottelemaan oikeassa rytmissä.