”Ja taas sitä mennään, iso käsi sulle. Veit taas meikää, vaan eipä tunnu missään. Sana lissää tuskaa, puukko istuu selekään. Joku siellä hankaa, käy naamaan.” Näillä sanoilla alkaa kuunteluelämys FM2000. Sekahevilinjoilla tässä kohkataan ihan täysin. Mieleeni tulee parin kappaleen jälkeen S.O.A.D. alkupään tuotannollaan sillä erolla että tämä lauletaan suomeksi ja tässä musiikilliset ääripäät on venytetty toisistaan niin kauas kuin suinkin.

Ensimmäinen kappale Kyynaama antaa hyvän kuvan bändin meiningistä. Tämä on sellaista hyvällä maulla tehtyä meteliä, mitä et kuule ihan jokaisena vuoden päivänä ihan jokaisessa kulmakuppilassa. Toinen kappale Etana kulkee eteenpäin kovaa vauhtia mukaillen kuitenkin ensimmäistä biisiä. Lujaa mennään ja rumpalikin takoo kuin AK-47 jossain lähellä Afganistanin rajaa. Etanan jälkeen olo on kuin olisi joutunut rivitalon yliajamaksi. Joskus voi ihmisen olo olla niin voimaton. Kolmas kappale Nada koettelee keskushermostoani jo pelkästään tekstiensäkin perusteella. Yhtyeen teksteihin ei muutenkaan oikein pääse sisälle tällainen normaali kaduntallaaja, joka menee aamu seitsemäksi töihin ja muutenkin elää suht’ säädyllistä elämää. Kaksi viimeistä kappaletta menee sitten jo niin yli hilseen että kyllä tässä taitaa yönunensa menettää kun näitä myöhäisillan pitkinä tunteina kelailee ja välillä painii patjan kanssa. Lavalla olen kerran orkesterin nähnyt ja kyllä tämä tällainenkin vaan saadaan toimimaan kun se oikein tehdään. Epäilenpä silti että alkoholilla oli osuutta asiaan, enkä nyt tarkoita tätä orkesteria.

Nykypäivänä, kun leipäkään ei maistu enää leivältä, näitä tämäntyylisiä monen tyylisuunnan yhdistelijöitä löytyy jo vähän liiankin kanssa. FM2000 tekee siinä poikkeuksen että harvoin olen kuullut näin ääripäihinsä venytettyä kumilenkkiä. Voisihan niitä tästäkin vielä repiä eri suuntiin mutta epäilenpä että sitten karkaa mopo rotkoon. FM2000 pystyy juuri ja juuri pitelemään tämän mopon sarvia Pieksämäen kylän raitilla. Kyllähän sitä jokainen osaa koheltaa, mutta harvaa sitä ymmärtää omaa kohellustaan pukea taiteeksi.