Kuva: Disease Of The Nation - Infected Human Being

Disease Of The Nation
Infected Human Being

Demoarviot · Lisännyt ·

(Julkaistu: 2008)

Kun bändi listaa vaikutteikseen Mayhemin ja Morbid Angelin yhteyteen Neil Youngin ja Asan, alkaa vanhakantaista arvostelijaa ahdistaa. Sanokaa mitä sanotte, mutta ainut tuontyyppisiä vaikutteita luotettavasti yhdistellyt bändi lienee Faith No More ja tämä turkulainen kyynikko ei jaksa uskoa, että muita varteenotettavia toimijoita ikinä tuleekaan.

No, onneksi pelko räpin ja akustisen riipimisen tunkemisesta äärimetalliin on turha. Vaikka genrerajoille haistatellaankin, on DOAN:nin tuotos kuitenkin varsin toimivaa tavaraa. Laatikkoleikissä bändi sijoittuisi jonnekkin hardcoren, black metallin ja modernin mätön tuntumaan. Kuulokuvia on niin System of A Downista, Soilworkista kuin perinteisestä jenkki-death metallistakin. The Fist Magnet -biisissä sen sijaan mennään jo suorastaan legendaarisille laduille ja lainataan kotimaisen Stonen tyylivarastoa kitaramelodioissa, arvostan!
Soitto bändillä kulkee todella hyvin ja soundipolitiikka on kohdallaan.

Lyriikoissa kritisoidaan ihmisyyttä ja sen tuhovoimaa eikä angstinen arvioitsija voi kuin yhtyä kuulemaansa.

Demon aloittava nimibiisi Infected Human Being on selkeä metallihitti ja muutenkin tämä bändin edustama “ongelmametalli” (kuten he itse sitä ovat pyrkineet määrittelemään) toimii ennakko-oletuksista huolimatta melko hyvin. Kaipa se johtuu siitä, että metallin puolella ollaan selkeästi ja liiallisen hassuttelun puolelle ei olla menty. Tokihan suruttomuuteen syyllistytään välillä ja ärsyttävä mielleyhtymä System of A Downin viljelemiin raivostuttaviin, mutta välillä myös varsin toimiviin, höpötyksiin käy mielessä. Tietysti tekisi mieleni kysyä itseltäni, että onko hassuttelun rajoittaminen metallimusiikissa joskus suorastaan pakonomaista ja jossain määrin ehkä moralismiakin muistuttavaa touhua? No, vastasin saman tien itselleni, että kyllä se saattaa olla ja että ehkä olen joissain asioissa melkomoinen puritanisti tässä yhteydessä.

Disease of The Nation jatkakoon kuitenkin valitsemallaan tiellä ja älköön antako arvostelijan ahdasmielisyyden liikaa vaikuttaa taiteeseensa. Jos näistä sanoista nyt kuitenkin jotain elämän evästä jää, niin hyvä homma. Jatkakaa!

www.myspace.com/diseaseofthenation

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: