Nimen ja kansien perustellaa odotin kuulevani perisuomalaista “modernia” metallia. Jo pelkästään se, että musiikki poikkeaa odotetusta riittää nostamaan levyn mielenkiintoa. Vaikka perisuomalainen “moderni” metalli ehkä toimiikin bändin musiikin perustana, tuo höyhenenkevyt naisääni siihen oman leimansa. Toki Nigthwishit ja Evanescenset on viime vuosina tullut kuultua demorintamallakin, mutta Denyall onnistuu jossain määrin kuulostamaan omalta itseltään, tuoden riffien osalta välillä mieleen jopa Entombedit sun muut möykkäbändit. Kliseiset synasoundit voisi toisaalta heivata mäkeen, jos konejuttuja haluaa käyttää, tilanteeseen sopisi vähän synkempi äänimaisema.

Perisynnit – liian pitkät ja paikallaan junnaavat biisit, onneton laulu ja englanninkielen ääntämys – on onnistuttu välttämään, lisäksi kertseistä löytyy ihan mukavasti tarttumapintaa. Mielenkiintoinen ja huomiotaherättävä bändi, jonka kannattaa ehdottomasti pitää kiinni vähän “rosoisemmasta” lookista sen sijaan että lähtisi keulakuva edellä puskemaan markkinoille. Yllätys ainakin näin alkuun on paljon suurempi ja positiivisempi.