Deadlight
Promo 2005

Demoarviot · Lisännyt ·

(Julkaistu: 2005)

Voi minua hölmöä! Tämän kuuntelemista olin lykännyt viikkokaupalla ja ihan turhaan. Eräs sunnuntai-aamupäivä kaameassa kankkusessa otin kiekon ensimmäistä kertaa käteeni ja pistin pyörimään. Kuuntelin ekaa sikermä 25 sekuntia ja päätin että otan tämän käsittelyyn sitten paremmalla fiiliksellä. Nyt vihdoin olin pakotettu kuuntelemaan ja huomaan kuinka olisi sittenkin vaan kannattanut kuunnella se jo paljon aiemmin.

Deadlight onkin siis hyvä bändi! Nämä biisit vain pitää kuunnella huolella loppuun asti. Siinähän se juju olikin, jota ei darra-aamuna aina heti vain hoksaa kun pään sisällä kolistelee kuoleman kellot ja vatsassa sekoilee varpusparvi. Tosin tämän promon sisältämä maalailevan synkkä musiikki olisi vain synkentänyt jo valmiiksi huonoa oloa, tämä ei mitään party-musaa ole. Deadlightin tunnelmalliset sävellykset on tosi helppo selittää – Katatoniaa ja Opethia. Siinä se. Tästä tulee mieleen heti yksi asia – syksy. Kun aamut synkkenevät, lehdet putoavat puista, maisema kellastuu, pimeys laskeutuu ja masennus iskee. Deadlightin fiilis on haikeaa, kaunista ja paikka paikoin jopa murskaavaa. Saunditkin tällä promolla on ihan hyvää tasoa.

Itse kokoonpano on ollut kasassa vasta jonkin aikaa, mutta biisien kirjoitus ja soitanta on hallussa ja kokonaisuudesta ei särähdä liiemmin korvaan mitään erityistä josta pitäisi poikia läpsiä naamaan. Musiikki toimii, se etenee ja se tuntuu hyvältä. Mitäpä muutakaan sitä nyt musiikilta oikeastaan pitäisi vaatiakaan? Jos sattuu niin että kyseinen musiikinsuuntaus kolahtaa teikäläiselle, kannattaa pistää Deadlight mieleen, sillä minulla on ainakin sellainen kutina että heistä tulemme kuulemaan vielä lisää tulevaisuudessa. Itse ainakin toivon niin.

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: