Candorloop - Promredace

Candorloop
Promredace

Demoarviot · Lisännyt ·

(julkaistu: 2011)
Kuuntele: MySpace

Helsinkiläinen Candorloop herättää mielenkiintoisia assosiaatioita. ”Promredace” toi kannellaan vahvasti mieleen Bond-leffa ”Casino Royalen”, vaikka kuuntelemisen perusteella Candorloopilla ei ole juurikaan tekemistä agenttiseikkailujen kanssa. Seikkailua kyllä riittää muutenkin, kun Candorloop on valinnut tyylisuunnakseen progen.

Ainakaan helpolla nämä jässikät eivät halua päästää sekä itseään että kuulijoitaankaan. Minun piti jopa tarkistaa sanakirjasta, mitä tuo ”Promredace” ylipäätään tarkoittaa. Samaan syssyyn tarkistin mitä bändin nimikin tarkoittaa, löytämättä kuitenkaan vastausta pikaisella googlettamisella. Viimeksi jouduin menettelemään samoin Carcassin levyihin tutustuessani.

Candorloopin progressiivisesta rockista kuuluu kaikuja niin Rushista kuin Dream Theaterista, mutta ilahduttavasti Candorloop ei selkeästi yritä kuulostaa liikaa kummaltakaan (tai miltään muultakaan) bändiltä. ”Promredacesta” kuuluu tekijöidensä kunnianhimo, mutta joka paistattelee välillä varsin onttona. Esimerkiksi The Final Red -kappaleen korkea laulanta kuulostaa todella kornilta. Kortteja osataan pitää käsissä oikein päin mutta pokerinaama ei ihan vielä pidä. Kyllä Candorloop ainakin kolmoset sai, jos ei vielä mitään muuta.

Katso myös nämä
Lame Duck

Elokuu 2011

Demorääkki ·

Demopalstan yllättäjän Sound Of… -orkesterin lisäksi rääkissä mm. vanhat tutut Hittegods ja Lame Duck, sekä uudempia sankareita Mekanismin ja Scarpathin muodossa.