Hitto että elämä on joskus vaikeaa!! Kuunnellessani helsinkiläisen Amarantinen viimeisintä hengentuotetta ei voi muuta sanoa. Tässä on soitannollisesti kaikki kohdallaan, musa saundaa siltä niinkun pitää ja tunnelma on juuri oikeanlainen. Ainoa mikä mättää on se, että mulle ei tämmönen Dimmun ja Cradle of Filthin kanssa flirttaava musa lähteny ikinä. Lähinnä saan näppyjä aina kun kansiteksteissä lukee “keyboards”. Josta päästäänkin siihen, että jotensakkii tuntuu siltä että Amarantine pärjäisi myös ilman koskettimia ja saattaisi riisutumpana versiona tuoda itsestään esiin sen alla piilevän brutaaliuden, mikä tässä suutelun ja kuoleman sillisalaatissa aika ajoin nostaa päätään. Varmasti siis tiukka bändi niin levyllä kuin livenä, mutta minä en tästä tykännyt. Ja olenhan tunnetusti semmonen antioraakkeli, että oksat pois joten jätkät on varmaan tällä viikolla allekirjottamassa vitunmoista levydiiliä yms yms.

Tagit: Amarantine