Avainsana-arkisto: You Can’t Keep Me Down

Beartown Hardcorefest 9

Joulukuun alku on sitä aikaa, kun pikkujouluja alkaa olla vähän joka organisaatiossa. Porissa kyseinen ajanjakso on tarkoittanut myös sitä, että Baarikaappiin tunkeutuu epäilyttävä sakki rumia ihmisiä soittamassa vieläkin epäilyttävämpää musiikkia. Toisin sanoen Beartown Hardcorefestien eli BTHC:n yhdeksäs kierros sai siis pyörähtää käyntiin.

No Second Thought oli tämän vuoden BTHC-kattauksesta ainoa, joka kuului viime vuodenkin artistikattaukseen. Itse asiassa yhtye on soittanut BTHC:ssa jo kolme kertaa putkeen, joten NST:n kohdalla voidaan puhua jo perinteiden muodostumisesta. Mutta eipä tätä bändiä nyt ihan jokaviikonloppuisella tahdilla lauteilla näe, ja toisaalta itseltänikin on jäänyt ties kuinka monta kertaa ”Life is a bitch” -hardcorea veivaavan NST:n Porin keikat väliin. Viime kerrasta oli jo aivan liian pitkä aika, varsinkin kun otetaan huomioon miten timmissä kunnossa NST tätä nykyä on. BTHC alkoi NST:n tahdissa kylläkin (omasta mielestäni) ehkä vähän tahmeasti kun kierrosten kasvattamiseen meni muutama ohjelmanumero, mutta lopulta kaikki napsahti paikalleen ja BTHC sai arvoisensa aloituksen.

Myös aiemmista BTHC-lineupeista tuttu You Can’t Keep Me Down oli itselleni taas sellainen bändi, josta muistan tätä kirjoittaessa ensisijaisesti samplet itse biisien sijasta. Tämä ei kylläkään tarkoita sitä, että YCKMD:n biiseissä olisi jotain valittamista, vaikka eivät ne varsinaisesti saaneet innosta hyppimäänkään. Yhtyeen käyttämät samplet vaan ovat sen verta kieroja, ettei niitä saa enää päästään poiskaan, vaikka kuinka yrittäisi. Tokihan YCKMD on muutenkin kuin vain hassuilla äänillä (ja Mayhem-tulkinnoilla) pelehtimistä, sillä itse asiaan päästessään yhtye ei leiki lainkaan. Ei, vaikka joku heittelikin YCKMD:n ja Third Man Downin splittiseiskoja yleisön joukossa tämän keikan aikana.

Jyväskylän Upright oli itselleni illan ehdoton kohokohta. Ehdin odottaakin bändiltä melko tiukkaa esitystä Lutakko Liekeissä -keikan jäljiltä. Itse asiassa Upright iski nyt vielä pari pykälää paremmaksi. Lutakon keikka oli tuntunut todella lyhyeltä, tosin tämä Baarikaapin keikka tuntui olevan pituutensa suhteen paremmissa kantimissa, kun mätke ei loppunut liiankaan nopeasti. Ei tämä sporttivartti tosiaan kovin pitkäkään ollut, muttei tuntunut loppuvan tylysti keskenkään. On muuten harvinaisen vihainen yhtye. Aika huisi ja kreisi keikka!

Yleisöähän oli paikalla ihan kohtuullisesti. Baarikaappi ei humissut tyhjyyttään, muttei mistään tungoksestakaan ollut missään nimessä kysymys. Kauheasti ei ollut lavan edustalla myllytystäkään bändien aikana, eikä allekirjoittanutkaan tehnyt paljoakaan asian muuttamiseksi, joten kuumimpien tanssimuuvien palkinto on ja pysyy Nakkilassa. Väkivaltaisesta liikehdinnästä hermostunutta pikkujoulujengiä ei juuri tänä vuonna näkynyt, johtuen varmasti älyttömän kalliista ja suorastaan riistohintaisesta sisäänpääsymaksusta (kuusi euroa/päivä, kymppi viikonlopulta). Sinne menivät veronpalautukset, kolmen bändin keikkaan…

Itselleni BTHC:t jäivät muiden velvollisuuksien (olin ihan aikuisten oikeasti Validi Sekmentti -klubilla avustamassa Joose Keskitalon ja Mirel Wagnerin keikkojen järjestelyissä, eli syyni BTHC:n toisen päivän skippaamiseen oli validi!) takia yksipäiväisiksi, mutta lauantai kului seuraavanlaisesti; Ilta korkattiin käyntiin ennakkoon kutkutelleella M.O.R.A.:lla, joka soitti intensiivisen keikan ja piti vertauskuvallisesti moraa kurkulla koko timmin keikkansa ajan. Breamgod puolestaan veti takuuvarmasti, ilman suuria yllätyksiä tai pettymyksiä. Oli kuulemma hyväkin keikka, eikä lappeenrantalaisbändi Worth the Painillakaan ilta sujunut heikosti. Meininki oli siis tänä(kin) iltana varsin kova.

Nyt joku oikeasti paikalla ollut voi kertoa, osuivatko lätinäni ollenkaan kohteeseensa vai oliko BTHC 9:n lauantaipäivä totaalinen pannukakku?

[flickrfeed photoset=72157628337740833]

Metalliaurinko 2010, perjantai

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu: Koulut ovat päättyneet, jonka seurauksena puoli Suomea on liikekannalla. Maantiet ovat täynnä perheitä matkalla sukulaistytön/pojan valmistujaisjuhliin, teinit kavereiden kanssa dokaamassa koulujen loppumisen takia ja muutama hullu matkustaa Harjavaltaan. Harjavallan kouluranta lauloi ja soi jo seitsemättä kertaa Metalliauringon alla, vieden paikallisilta teineiltä vakijuopottelupaikan ensimmästä kertaa kahden päivän ajaksi. Lammaksen määkiviä edustajiakin näkyi hoodeilla pari kappaletta, ja tässä jälkimakua siitä mitä jäi käteen tinnituksen ja janon ohella.

Perjantain korkkasi käyntiin porilainen No Second Though pikkulavalta käsin, hissunkissun ilman turhia kiireitä. Olen nähnyt bändin aikaisemminkin edellisenä syksynä Riistettyjä lämppäämässä, jolloin NST oli vielä epävarma ja ujo yhtye. Ihmekös tuo, kun bändi soitti silloin ensimmäistä keikkaansa. Mutta nyt bändin soittoon oli tarttunut jo varmuutta kokemuksen kartuttua, ja keikkaa olikin ihan mukavaa seurata, tosin persoonattomuutensa suhteen ei ”Hurraa!”-huutoja vielä kannata huudella.
Isolle lavalle päässyt Thrashgrinder oli ennakkoon yksi eniten odottamistani tapauksista, vaikka bändin MySpace-sivuilla tarjoilemat maistiaiset eivät minuun sen pahemmin iskeneet. Lavalla helsinkiläispartio tuntuu olevan omassa elementissään. Thrashgrinderin ”Suicidal Tendencies meets Napalm Death” -tyylinen, raikas crossover-thrash vei mennessään karismaattisen Rodden johdattamana. Minkäänlaista pittiä vaan ei näkynyt, vaikka Thrashgrinderin punkinkatkuinen rytke suorastaan vaatii sellaista. Bändi on tosin melko tuore tapaus, joten sen maine kovana keikkakoneena ei varmasti ole vielä levinnyt joka notkoon ja saarelmaan.
Tässä vaiheessa piti käydä autolla, jonka takia Lohjan poikien lyhyestä setistä jäi arviolta puolet näkemättä. Huikeasti nimetyn You Can’t Keep Me Downin tyly vokaaliosasto vakuutti, mutta lähes jokainen biisi tuntui alkavan samplella. Jokainen voi itse omassa päässään miettiä onko tuo kovin tarpeellista, mutta kyllä YCKMD niiden käyttämisen ansiosta ainakin erottui muista bändeistä. Bändi myös lopetti settinsä sampleen, joka oli häiritsevissä määrin tutunoloinen… jos vaan saisi päähänsä mikä (tunnus)biisi se oli.

Appendix – tuo punkmaailman Yö – oli Appendix. Veteraanibändi, jonka keikka ei hirveämmin säväyttänyt muttei myöskään tuottanut pettymystä. Pisteitä pitää Appendixille antaa siitä, ettei se ole sortunut olemaan vain pastissi itsestään, vaan muistutti biisivalinnoillaan siitä, että elämää on ollut 80-luvun jälkeenkin. Mutta kait se seuraava albumikin tulee tämän vuosikymmenen puolella… ehkä.  Yleisöä ei tosin Mikki Borgensenin ja kumppaneiden show tuntunut kauheasti inspiroivan, sillä lavan edusta näytti aika tyhjältä.
Pikkulavan edessä oli sitten tunkua senkin edestä, kun Hammertime aloitti. Festivaalikansa oli tässä vaiheessa pääsemässä pittaamisen makuun, kun moista toimintaa taidettiin lavan edustalla harrastaa. Ja mikäs siinä noin väkivaltaisen ja räiskyvän musiikin tahdissa pitatessa. Pittaamiseen tosin oli syytäkin, koska aurinkoisesta kelistä huolimatta sää oli kaikkea muuta kuin lämmin.
Jengi sai pienen hengähdystauon Part Time Killerin ollessa seuraavana soittovuorossa. Bändi vastasi kekkereiden melodisimmasta osastosta siihen asti, vaikka vauhdista ja energiasta ei bändin soitossa ollut pulaa. Oikein mieltä lämmitti katsella bändin sydämellistä musiikkia.

Thrashgrinderin ohella eniten odotin myös Ratfacelta, joka oli energiamääräänsä nähden tungettu liian pienelle lavalle. Siinä oli kuulkaas sellaista meininkiä, että punkkarit ja hardcore-runkkarit lentelivät, melkein myös miksauspöytä. Rottajengi myös tarjosi silmänruokaa kummankin sukupuolen edustajille: saunasta karkasi raavaita, alastomia miehiä ja Pussyrat Dollz piipahti lavalla, harmi ettei neitojen rääkyminen kuulunut ainakaan yleisön takaosaan asti. Pienistä puutteista huolimatta rottabileet olivat onnistunutta sorttia, joten ei muuta kuin rispektii!
Illan ainoa ulkomaalaisyhtye oli brittiläinen The Fallthrough. Heti ensimmäisenä vokalisti Ed hyppäsi alas lavalta, eikä keikan aikana kiivennyt enää takaisin ylös. Mies olisi varmasti lähtenyt hortoilemaan alueen takaosaan asti, ellei hän olisi ollut mikkipiuhansa vanki. Äijä koetti kovasti saada yleisöä mukaan, jossa hän jossain määrin onnistuikin. Alue vaan näytti tyhjenneen Ratfacen jälkeen, osan porukasta ollessa jo liian muusissa tai paikallisessa jatkoilla katsomassa Kakka-Hätä 77:aa. Itse jäin katsomaan brittien settiä melkein loppuun asti ja tuin bändiä ostamalla myynnissä olleen ceedeenkin, mutta se ei kuulostanut kotimatkalla niin hyvältä kuin livenä. Ehdottomasti livebändi.

Jos minulta kysytään, niin ihka ensimmäinen päiväni Metalliauringossa maistui kerrassaan makoisalta. Perjantai tosin upposi paremmin, mutta eipä lauantai jäänyt kauheasti jälkeen.

Uudet biisit 05/2010

Hardcore-bändit ovat olleet kevään mittaan aktiivisia, uutta materiaalia on niin tuoreilta kuin vanhoiltakin bändeiltä. Lammas suosittelee eritoten St.Hood/Down My Throat -miehistöstä koostuvaa Become A Threat -orkesteria, jonka debyyttialbumi ilmestyy kesällä Full Housella. Uutta materiaalia ovat julkaisseet hiljattain myös Presley Bastards ja Deathbed, eikä sovi unohtaa nousevia tulokkaita, Alley Gods, Foreseen, Upright yms. yms.

Onko bändiltäsi ilmestynyt juuri uutta materiaalia? Ilmianna biisi, ja lisäämme uutuuskappaleen seuraavaan listaan!