Avainsana-arkisto: Wolf

Wolf – Legions of Bastards

Ruotsalainen susi ulvahti näemmä taas. Wolf on niiden bändien joukossa, jotka pitävät perinteisen ja ajattoman hevimetallin lippua korkealla. Tai niinhän se vahvasti 80-luvulle jämähtänyt on vaan jotenkin muuttunut ajattomaksi. ”Legions of Bastardsissa” ei ole muuta modernia kuin kirkkaat soundit. Kannenkin perusteella levyä on äärimmäisen helppo erehtyä luulemaan jo 80-luvulla julkaistuksi.

Oma Wolf-tuntemukseni on tähän asti rajoittunut karmeakantiseen debyyttiin, joten oli aikakin päivittää tiedot. Tuolloin itseäni ärsytti Niklas Olssonin palosireenilaulu enemmän kuin saatanan ruma kansikuva. Vaikka vuosien 1999 ja 2011 välissä on kulunut melko paljon aikaa, on Wolf pysynyt jokseenkin samanlaisena.

Wolf välttää kaikki sudenkuopat (!), jotka sitä vaanivat. Wolf kuulostaa hyvin paljon 80-luvulta, mutta myös ihan omalta itseltäänkin. Energisellä soitolla Wolf osoittaa olevansa muutakin kuin vain pölyinen nostalgiabändi. Levynä ”Legions of Bastards” ei ole kovinkaan yllätyksellinen, koska potentiaalinen kuulija voi olla täysin varma siitä että kuullut kikat on soitettu jo aiemminkin, muodossa tai toisessa. Palikat ovat vaan laitettu uuteen järjestykseen, ja mikäs tässä hyvää heviä kuunnellessa. ”Legions of Bastards” ei ole missään nimessä uusi ”Balls to the Wall”, ”Defenders of the Faith” tai edes ”Denim and Leather”, mutta kyllä se kuulostaa selkeästi paremmalta kuin ”Eat the Heat”, ”Turbo” tai ”Destiny”, joilla oli kyllä hetkensä. ”Legions of Bastards” on laadukasta, heviä metallia, alusta loppuun. Hevi on ikuista.

W.A.S.P. ja Wolf Tampereella

Perkele, harvinaisen mielenkiintoinen lämppäri tarjolla ja onnistuin myöhästymään. Täytyy tosin myöntää, että täysin omaan piikkiinhän se meni; aikaiset soittoajat viikkokeikoilla on pelkästään positiivinen asia. No, ehdin nyt kuitenkin viiden biisin verran Wolfiakin kuulemaan. Ja hyvältähän se kuulosti. Ei tosin lähellekään niin tiukalta ja intensiiviseltä kuin viime keväänä omalla klubikeikallaan, mutta se olikin sen verta ainutlaatuinen veto, että jos bändi olisi nyt vetänyt samalla tavalla, olisi W.A.S.P. ollut vaarassa jäädä jalkoihin.

Yhtyeen kenties karismaattisin kaveri, kitaristi Axeman, oli näemmä estynyt ja keikka vedettiin tuuraajan voimin.  Memory Garden ja Bibleblack orkestereista rivejä paikkaamaan saapunut Simon Johansson hoiti toki tonttinsa hyvin, mutta jäin kyllä silti kaipaamaan Axemania. Alun hittikimaran (mm. Speed On, I Will Kill Again ja Curse You Salem) tosiaan missasin, mutta kyllähän esim. Voodoo, Genocide ja Venomkin jaksoivat potkia varsin mallikkaasti. Hieman tasapaksu Evil Star ei sen sijaan meikäläiselle uponnut vieläkään kauhean hyvin; ensikerralla Steelwinged Savage Reaper taas settiin, eikö vaan? Toivottavasti Wolf palaa pian kasvattamaan suomalaista fanikuntaansa.

Viime hetkellä omalta klubikeikaltaan osaksi W.A.S.P./Wolf -settiä lisätty Villieläin ei aiheuttanut allekirjoittaneessa minkäänlaisia toimenpiteitä; ennakkoluuloisena kaverina skippasin bändin olettaen sen edustavan kaikkea, sitä mistä en näissä muodikkaissa ja ah, niin muovisissa pakollinen-naisvokalisti-&-co yhtyeissä pidä. Jälkikäteen tehty MySpace tarkistus osoitti ennakkoluuloiset kauhukuvani täysin oikeiksi. Tämähän oli melkein kauheampaa kuin Katra.  No, ei siitä sen enempää.

Blackien porukka aloitti minuutilleen aikataulussa ja varsin maukkaasti; debyyttilevyn On Your Knees ’84 vuoden London Lyceum livevideon pyöriessä taustalla videoscreenillä oli juuri sellainen räjähtävä aloitus jota meikäläinen oli toivonutkin. Seuraavana vuorossa ollut The Real Me on kieltämättä harvinaisen onnistunut coverointi, mutta sinänsä harmittava veto, että bändillä olisi katalogissaan aika hemmetisti omiakin biisejä joita mieluusti livenä kuulisi. L.O.V.E Machine ja Wild Child ovatkin sitten sitä pakollista osastoa ja iskevät joka kerta. Tuore Babylon’s Burning toimi näiden kahden klassikon välissä niin hyvin, että täytyy kyllä ehdottomasti tsekata bändin uusi Babylon nimeä kantava lätty.

Hellionilla upeasti startannut medley sisälsi mukavan yllätyksen harvoin soitetun Ghoulies 2 tunnarin Scream Until You Like It muodossa. ”Crimson Idol” -levyltä irrotettu kolmikko Arena Of Pleasure, Chainsaw Charlie ja The Idol toimi myös hienosti. Bändi lienee todennut saman viime vuotisen Crimson Idol -teemakiertueen jälkeen. Tätä biisikolmikkoa seurannut The Headless Children oli itselleni kenties illan kohokohta; klassikot moneen kertaan kuulleena tämä loistava ja viime vuosina vähemmän soitettu biisi nosti lähestulkoon kylmät väreet. Jälkeenpäin muuten kummastutti, että Blackie lyhensi Chainsaw Charlien sanoituksista kohdat ”I’m a cocksucking asshole” ja ”I’m lying motherfucker” huomattavasti, ööö, vähemmän räikeään muotoon. No selittänee varmaan miksei Animalia kuultu? Edellisen ”Dominator”-levyn Take Me Up ja ikiklassikko I Wanna Be Somebody yleisönhuudatuksineen päättivät varsinaisen setin.

Ensimmäisenä encorebiisinä kuultu Heaven’s Hung In Black vyörytti läpi keikan käytössä olleella videoscreenille Amerikan sotavoimien viime aikaisia edesottamuksia maailmalta. Biisin jälkeen Blackie mumisi itsekseen rukouksen. Tai näin ainakin itse päättelin muminan päättäneen selkeän aamen-sanan perusteella. Onhan Blackie aina osannut shokeerata, vaikkapa juoden verta pääkallosta, mutta tämä uskovaisuus on kyllä oikeasti shokeeraavinta mitä olen herralta nähnyt. Rukouksista siirryttiinkin huomattavasti  kevyempiin tunnelmiin ja encoren päätti Blind In Texas.

Loistava keikka ja bändi oli kovassa vedossa, etenkin Doug Blair kitaran varressa.  Silti tietty varman päälle pelaaminen jäi harmittamaan; W.A.S.P:illa on kuitenkin sen verta paljon loistavaa materiaalia takataskussaan, että olisi hienoa jos bändi sekoittelisi settilistaansa vapautuneemmin tai vaikkapa soittaisi rutkasti pitempään. Tämähän on toki siinä mielessä pelkästään positiivinen ongelma, että jos bändi olisi löysä ja materiaali huonoa ei sitä haluaisi ainakaan enempää kuulla, W.A.S.P:in tapauksessa näin ei todellakaan ole. 15-30 minuutti pitempi setti, Blind In Texasin tilalle Mean Man ja The Idolin paikalle Cries In The Night tai Sleeping In the Fire. Muutama yllätys settiin mukaan a’la Restless Gypsy ”Electric Circus” -lätyltä ja B.A.D. debyytiltä ja kusisin hunajaa.  Tyytyväinen toki olin nytkin. No, sama hommahan se on esim. Maideninkin kohdalla tätä nykyä. Ja onhan se toki ymmärrettävää; jos olisin itse yhä nuori, tai no ainakin nuorempi, ja olisin nähnyt W.A.S.P:in nyt ensimmäistä kerta, enpä olisi juuri parempaa hittikattausta osannut toivoa.

Wolf

Ruotsalainen Wolf on ehtinyt niittää vuosituhannen alusta hyvin mainetta muun muassa ollessaan Saxonin lämppärinä. Bändi on aloittanut kesällä uuden albumin nauhoitukset ja nyt yhtyeen kakkoskitaristi Axeman kertoo itsestään sekä Wolfista.

Wolf soittaa vanhaliiton hengessä heavy metallia moderneilla soundeilla. Kuulostatte legendoilta kuten Iron Maiden, King Diamond ja musiikissanne on myös jonkin verran vaikutteita thrash metallista. Kerro kuinka päädyit Wolfin riveihin ja miten suuri osa metalli ja Wolf on elämääsi?

Axeman: Kiitos tästä haastattelusta. Olet aivan oikeassa tuossa miltä kuulostamme. Heh. Päädyin Wolfiin haastateltuani Niklas Viperiä (kitara&laulu) radio-ohjelmaani, jota vedän täällä Ruotsissa. Tämä tapahtui vuonnna 2002, kun menin katsomaan Wolfia Sweden Rockiin. Joimme itsemme mukaviksi ja pidimme hauskaa. Keskellä kesää sitten Viper soitti minulle ja kysyi tietäisinkö ketään kitaristia, joka hyppäisi bändiin mukaan lyhyellä varoitusajalla, kun he olivat potkineet aiemman kitaristin pois. Koska olin jo fani ja soitellut heidän levyjään, sanoin: MINÄ! Ja sitten heitin ensimmäisen keikan Wacken Open Airissä samana vuonna. Se oli mahtava keikka.
Metallimusiikki on koko elämäni. Kaikki mitä teen pyörii metallin ympärillä oikeasti. Minä saan voiman ja vapaudentunteen metallista ja se hehkuu minusta jok’ikinen päivä. En rupea pehmoilemaan, vaan menen raskaalla tiellä. Wolf vie minulta paljon aikaa. Jos ei nauhoitella tai soiteta keikkoja, teen haastatteluja, kirjoitan kappaleita, myyn bänditavaraa jne. Minä vain helvetti rakastan tätä hommaa. Se antaa minulle mahdollisuuden olla joku, kuten Blackie Lawless sen sanoo, heh.

Olette tehneet jo paljon keikkoja. Onko Suomesta otettu kontakteja ja kyselyitä keikoille? Voitko kertoa vähän keikoistanne ja millainen yhtye Wolf on livenä? Mikä on hulluin juttu joka teille on sattunut keikalla?

Axeman: Meille on tarjottu muutamia keikkoja/kiertueita Suomeen. Yksi oli esimerkiksi minikiertue Celtic Frostin kanssa, joka on muuten yksi suosikkibändeistäni. Joka kerta kun olemme olleet lähdössä Suomeen, jotain paskaa on tapahtunut. Niin käy välillä. Toivon, että pääsemme iskemään Suomeen seuraavalla kiertueella. Wolf on häikäilemätön kone kun soitamme livenä. Ei ole mitään temppuja tai mitään, vain 4 jätkää jotka rakastavat paiskata heavy metallia ilmoille 666% teholla. Livekeikkoja me todella rakastamme. Kaikki muuttuu isommaksi, nopeammaksi ja äänekkäämmäksi livenä. Hulluin juttu, joka on tapahtunut keikalla? Jaa-a. Kolmannen biisin aikana Bloodstock Open Airissa Englannissa sähköt katkesivat. Meillä ei ollut mitään. Ei ääntä, valoja tai muita. Päätimme sitten hakea kaikki oluemme, jotka meillä oli takahuoneessa ja heittää ne sitten yleisölle. Me myös strippasimme. Ha ha! Kaikki on nähtävissä YouTubessa. Vietimme mukavan tunnin lavalla ja siinä sai sitten 4000 ihmistä mahdollisuuden ”hengailla” kanssamme tovin. Mahtavan hauskaa.

Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät asiat kun soitat tai perustat heavy metal bändin?

Axeman: Soittaa musiikkia jota rakastat eikä IKINÄ luovuttaa. Vitut siitä mitä jotkut muut saattavat siitä ajatella.

Mitä tiedät suomalaisesta metalliskenestä? Onko Suomessa jotain bändejä joista mahdollisesti pidät tai todella vihaat?

Axeman: Minä pidän Children Of Bodomista ja Finntrollista paljon. Se, josta en pidä on ”metalli” oopperalaululla… Olen myös vanhan black metal -skenen fani joka johtaa takaisin päin ajassa, tiedät kyllä… Pidän myös Pyrotoxicista.

Koska rupesit kuuntelemaan metallia ja miten? Koska aloitit kitaran soittamisen?

Axeman: Minun ensimmäinen hardrock/metallimuistoni oli, kun näin Kissin Destroyerin kannen ollessani 5-vuotias. Ostin sitten Kissin ”Creatures of the Night” -kasetin vanhasta ruotsalaisesta musiikkilehdestä nimeltä ”Okej” 7-vuotiaana, mutta rupesin ymmärtämään musiikkista ja metalkonseptista vasta myöhemmin, muistaakseni ehkä 10-11-vuotiaana. Aloitin kitaransoiton tosissani suunnilleen 13-14-vuotiaana, luulisin.

Olet varmaan enemmän kiinnostunut vanhanliiton metallista? Mitä pidät metallimusiikista nykypäivänä: onko se parempaa vai huonompaa kuin 80-luvulla tehty musiikki? Millaisista 2000-luvulla perustetuista bändeistä pidät?

Axeman: Jotkut ovat hyviä kun taas jotkut taas ei-niin hyviä. Kaikkia tällaisia toinen toistaan huonompia bändejä, joita putkahtelee esiin jenkeistä, en voi kestää!!! He näyttävät vitun muovisilta wannabe metallisteilta. Mutta bändit kuten In Solitude, Warmaster, Ram, Primordial, Soilwork, Dew-Scented, Arch Enemy, Municipal Waste ja The Haunted ovat melko hyviä ”uusia” bändejä, joista pidän. Thrash metallin uusi tuleminen on myös mielenkiintoista seurattavaa.

Kuulin, että melkein pääsitte lämppäämään Megadethia kiertueelle. Onko tämä totta? Jos on, niin mitä tapahtui.

Axeman: Kyllä, meitä äänestivät metallifanit yhdeksi kandidaateista Megadethin aloitusbändiksi kiertueelle, mutta emme sitten ikinä sinne asti päässeet. Mutta oli mukava saada tuollaistakin huomiota. Mr. Mustaine on myös Wolf-fani. Tiedän tämän, koska jenkkiläinen levy-yhtiömme oli jutellut hänen kanssaan ja hän oli sanonut olevansa kova Wolf-fani. Aika siistiä siihen nähden millaisen sukupolven hän on luonut.

Onko sinulla mitään osuutta kappaleiden kirjoitukseen Wolfissa vai onko Niklas mies kaiken säveltämisen takana?

Axeman: Kyllä minulla on. Niklas on pääasiallinen säveltäjä ja henkilökohtaisesti minä pidän tästä tyylistä. Minä annan hänelle riffejä ja lyriikallisia ideoita, ja hän sitten tekee niillä mitä hän itse parhaaksi näkee. Hän on parempi pistämään Wolf-kappaleet yhteen. Minä olen enemmänkin riffi-tyyppi. Itse kirjoitin yhden kappaleen kokonaan The Black Flame levylle. Seuraavalle levylle tulee enemmän Niklaksen ja Johanneksen sävellyksiä.

Mitä teet Wolfin ohella? Luin jostain, että opetat tytärtäsi olemaan kunnon Saxon fani? Haha. Sinulla on myös oma radio-ohjelma. Kerro lisää siitä.

Axeman: Radio-ohjelmassani on vain kaksi kaveria tykittämässä metallia radioasemalla täällä Ruotsissa, 2 tuntia joka toinen keskiviikko. Se on hienoa, koska menemme useasti keikoille ja olen päässyt haastattelemaan kaikkia Judas Priestistä ja Waspista underground-bändeihin. Kyllä, minun tyttäreni on Saxon-fani! Eikö kaikki sitten ole? Minä myös myyn fanituotteita ja buukkaan keikkoja. Toimin jonkinlaisena PR-miehenä Wolfille, joten on minulla on paljon tehtävää.

Toivon, että voisimme nähdä Wolfin Suomessa, ehkä festareilla tänä kesänä. Viimeisiä sanoja?

Axeman: Tänä kesänä olemme nauhoittamassa uutta albumia joten heitämme vain yhden festarikeikan tänä kesänä. MUTTA jos saamme tarjouksen, emme voi kieltäytyä, me tulemme Suomeen!!! Levyn nauhoitus on kuin synnytys, et vain voi lopettaa keskellä sitä. Kiitos huomiosta ja Wolfin ja Heavy Metalli -musiikin tukemisesta. Se on helvetti hienoin asia koko maailmassa. Pitäkää musta liekki palamassa 666!

Kiitos mukavasta haastattelusta Axemanille.