Avainsana-arkisto: Wasted

Club Sin Tampereella toukokuussa

Neljättätoista kertaa järjestettävä psychobilly/punk-tapahtuma Club Sin kerää toukokuun alussa jälleen alan harrastajat Tampereelle. 9.-10. Klubille kokoontuvan tasokkaan kattauksen päätähtenä nähdään yksi kaikkien aikojen kovimmista ja legendaarisimmista psychobilly-yhtyeistä, vuodesta 1982 soittanut englantilainen Demented Are Go.

Muita nimiä festareilla on gore’n’roll -yhtye Banane Metalik Ranskasta, ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä tsekkiläinen Queens of Everything, Mad Sin -päällikkö Köften pitkäikäinen sivuprojekti Dead Kings, hartaasti toivottu itävaltalainen Sir Psyko And His Monsters, brittiläinen punkrock-orkesteri The Filaments, Ex-Oxymoron solistin vuonna 2006 kasaama punk rock -ryhmä Bad Co. Project Berliinistä, country punkiksi kuvailtava Get Dead San Franciscosta, sekä kotimaiset pitkänlinjan bändit Cosmic Cockfish Jukebox ja Wasted.

Festarin lämmittelyt hoidetaan 8.5. Dog’s Homessa Tampereella, jossa esiintymässä brittiläinen Moonshine Stalkers.

Club Sin pt. 14
9.-10.5.2014 Klubi, Tampere

Demented Are Go (uk), Banane Metalik (fra), Queens of Everything (cze), Sir Psyko And His Monsters (aut), Dead Kings (de), The Filaments (uk), Bad Co. Project (de), Get Dead (usa), Wasted, Cosmic Cockfish Jukebox

Ennakkolippujen myynti 4.5.2014 saakka osoitteessta mavericksry@gmail.com. Kirjoita viestiin koko nimi ja montako lippua haluat tilata. Liput 52 eur / 2pvä (vain 2 päivän liput ennakkoon). Liput ovelta 30 eir / pvä.

www.facebook.com/Official.DementedareGo
www.facebook.com/bananemetalik
www.facebook.com/pages/Queens-of-Everything/295817825063
www.myspace.com/kingbydeath
www.facebook.com/sirpsyko666
www.facebook.com/thefilaments
www.facebook.com/badcoproject
www.facebook.com/getdeadband
www.facebook.com/wastedfinland
www.facebook.com/ccj666

www.facebook.com/events/668745469843752
www.mavericksry.fi

Lutakko liekeissä elokuussa jo kahdeksatta kertaa

Vuodesta 2006 järjestetyn Lutakko Liekeissä -festivaalin kahdeksas vuosikerta tarjoillaan lauantaina 31. elokuuta. Tämän vuoden ohjelmistoon kansainvälistä väriä tuovat kanadalainen psychobillyä horrorpunkkiin yhdistävä The Brains sekä The Advertsissa jo 70-luvulla uransa aloittanut brittipunkin veteraani TV Smith, joka esiintyy tuttuun tapaan yksin kitaransa kanssa.

Kotimaisina herkkupaloina nähdään mm. vuonna 1998 aktiiviuransa lopettanut, kesällä ”Lotto”-albumin uudelleenjulkaisun johdosta muutamia keikkoja soittava kulttiyhtye Xysma, toukokuun alussa uuden albumin julkaissut Rytmihäiriö, Jyväskylän thrash/speed metal -vientitoivo Lost Society sekä ensimmäisinä hiphop-ryhminä Lutakko liekeissä -festareilla nähtävät Laineen Kasperi & Palava kaupunki sekä Asa & DJ Polarsoul.

[youtube url=4kdYMr84lxs]

[youtube url=xA8PHt289lM]

LUTAKKO LIEKEISSÄ 2013
Lauantai 31.8.2013, Tanssisali Lutakko & Lutakon piha, Jyväskylä

The Brains (CAN), TV Smith (UK), Xysma, Rytmihäiriö, Asa & DJ Polarsoul, Wasted, Laineen Kasperi & Palava Kaupunki, Terveet Kädet, Lost Society, Black Lizard, Flesh Roxon, Black Motor Hannibal, Ydinperhe, Baltimor, Neuroottiset Pelimannit, A Phantom Pack Of Black Hounds

Ennakkoliput: 25 eur + mahdolliset toimituskulut

www.lutakkofestival.com
www.facebook.com/lutakkofestival

Rentut ja punkit Mansessa

Keskiviikko. Pikkulauantai. Fiilis ihan kuin perjantaina, varsinkin kun en ole ehkä vieläkään sisäistänyt sitä että Tampereen kokoisessa kaupungissa on keikkoja jopa keskellä arkea. Jalona aikeenani oli saapua paikalle jo sopivasti ja strategisesti heti yhdeksäksi, mutta zineen liittyvien kiireiden takia se olikin vain toiveajattelua. Kun saavuin paikalle 21 minuuttia yli yhdeksän, piti sisäänpääsyä jopa jonottaa, ja jono ulottui jopa ulos asti. Kyllä muuten huomasi, että talvi oli tulossa. Tosin sen verran mitä myöhemmin vilkuilin oven suuntaan, niin taisin ilmeisesti sattua paikalle juuri sillä hetkellä kun kohdalle osui suurin ryntäys. No, Klubilla oli jo yhdeksän jälkeen enemmän väkeä kuin mitä viikkoa aiemmin oli Fucked Upin keikalla koko illan aikana.

Mitäpä sitä Särkyneistä voi sanoa noin neljän tai viiden biisin perusteella? Onhan tuon nelikon musiikki popiksi renttua, mutta punkiksi nynnyä. Eipä haittaa minua, kun Särkyneet on mielestäni hyvinkin toimiva bändi sekä levyllä että lavalla. Harmi, ettei sitä voinut tämän keikan puitteissa voinut fiilistellä sen enempää kuin mitä nyt pystyi.

Särkyneet 1 Särkyneet 2

Loppuilta menikin kovempien jätkien (ja toki tyttöjen) musiikin parissa. Alituisesta hehkutuksesta ja mediamyllytyksestä huolimatta en ole päässyt sisälle Pää Kii -yhtyeeseen. Kyllä, levykin on kuunneltu ennalta läpi jo pariin otteeseen, mutta ei yhtye kyllä sytytä. Toisaalta allekirjoittanut tuntuu vertaavan Pää Kiitä alituisesti Teemu B:n edellisiin bändeihin, vaikka niihin otetaankin jonkin verran hajurakoa. En tunne yhtyeen materiaalia niin hyvin että osaisin sanoa, saatiinko kolmesta (!) kitarasta revittyä tarpeeksi tehoja irti, varsinkin kun sen kolmannen kitaristin funktio tuntui pääasiassa olevan yleinen härvääminen lavalla. Lutakon keikka oli mielestäni parempi? Hyviä biisejähän Pää Kiillä kyllä on, mutta nyt ei tuntunut lähtevän.

Pää Kii 2 Pää Kii 1

Wasted on puolestaan niin kova bändi, ettei se edes naurata – varsinkaan, kun kohtuullinen urvelojoukko taisi lähteä paikalta Pää Kiin lopetettua. Wasted, tuo vanha koira – ei uusia temppuja opi, mutta nuo vanhatkin näkyvät purevan edelleen. Jossain vaiheessa oli allekirjoittaneella sellainen tunne että Wasted on nähty jo liiankin monta kertaa liian lyhyessä ajassa, mutta kun edellisestä nähdystä keikasta olikin jo pitempi tovi, maistui tämäkin luonnollisesti paremmalta. Wastedhan ei tosin ole heittänytkään kuin vain hyviä keikkoja – tosin jotkin ovat niistä olleet parempia kuin toiset. Epäilemättä tämä oli niitä parempia.

Wasted 1 Wasted 2

Hyvin oli väkeä keskiviikkoillaksi, muuten. Mitenköhän tämä setti olisi vetänyt porukkaa perjantai-iltana?

Puntala-rock 2012

Perjantai

Retkikunta saapui Puntalan porteille iltapäivällä kello neljän maissa, jolloin juhlakansaa oli saapunut jo suuria määriä paikalla venyttäen autojonon tavanomaista pitemmäksi. Jo tällöin huomasi, että Puntalan kävijämäärät ovat selvästi kasvaneet viime vuosina, ja sen tulin huomaamaan useaan otteeseen viikonlopuna aikana. Koko perjantai-ilta meni käytännössä siihen, että yritin seurailla bändejä mutta aina sitä törmäsi johonkin tuttuun ja jäi keikkojen katselu hieman toissijaiseksi toiminnaksi, joten siksi niistä ei tahdo keksiä paljoa järkevää sanottavaakaan. Hääräys vaikutti tällä keikalla vain jälleen yhdeltä nimeltä loppumattomassa us- ja ys-loppuisten bändien jatkumossa. Pitää tsekata bändi vielä paremmalla aikaa, kun ei ole miljoonaa tuttua ympärillä hääräämässä. Seksihullut monotti munille sen sijaan tykimmin. Ylivallan Orjat kuulosti ihan lupaavalta, Konkurssi taas oli todella tiukka ja Narkoosi taas oli todistamassa sen, että Jyväskylästä tulee alvariinsa erinomaisia punk/hardcore-bändejä. En tiedä onko yhtyeen tulkinta hardcoresta nyt erityisen omaperäinen, mutta ihan kivan keikan jäpikät kuitenkin soittivat, vaikka käytännössä Narkoosi jäikin tavallaan muiden nimien jalkoihin. Sen sijaan Bulletriddenin kuvittelin alunperin olevan tylsää brittipunkkia, mutta se olikin tylsää britticrustia.

Melkein koko perjantai meni henkisessä tukkeessa ja sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä, mutta loppua kohden tunnelmaan virittäytyminen sujui helpommin. Infernöh kiinnosti alunperin paljonkin, mutten lopulta ehtinyt katsoa tämänkään bändin esiintymistä kovinkaan pitkään. Tässä vaiheessa ehdin noteerata miten satunnaisia tölkkejä alkoi lennellä lavan suuntaan, ja pitkin viikonloppua monet muutkin bändit saivat osansa tuosta idiotismin vyörystä. Konkurssi oli kuulemma saanut bonuksena myös kiviä, mutta jotenkin itseltäni jäivät Konkurssin kivitykset noteeraamatta. Käpykaartin aikana tuli sen sijaan todistettua kunnon nyrkkitappelua. Nahinaa, jota Puntalassa en ole aikaisempina vuosina juurikaan nähnyt. Eikä käsittääkseni ollut edes ainoa tapaus kun kanssajuhlijoita paiskotaan käkättimeen Puntalassa tänä vuonna. Tokihan aina jotain sattuu kun suuri määrä eri sekavuustiloissa pyöriviä ihmisiä isketään samaan tilaan, mutta tänä vuonna urpoja tuntui olevan liikkeellä tavanomaista enemmän. Tölkit, tappelut, autoon lukitut koirat…

Selfish ja Ydinaseeton Pohjola olivat molemmat väkeviä tapauksia, varsinkin jälkimmäinen oli jopa tiukempi kuin mitä osasi odottaa. Tosin sekin meni vähän ”ohi” varsinaista pääesiintyjää odotellessa. Poison Idea tuntui vetäneen järjettömän tiukan keikan niin kauan kun bändi oli vielä lavalla, mutta eipä se erityiseltä nyt tuntunut kun asiaa jälkeenpäin ajattelee. Käytännössä lavalla oli Jerry A joidenkin summajätkien kanssa soittamassa Poison Ideaa. Jerry A:n nyt ei odottanutkaan hyppivän hillittömästi lavalla kuin mikäkin sammakko, mutta tämä vaikutti erityisen epämotivoituneelta kun urpoarmeija masinoi jälleen uuden tölkkihyökkäyksensä. Jerryltä oli palaa pinna, mutta ei mies onneksi kävellyt lavalta pois. Jälkimaku keikasta on kyllä ihan positiivinen, kun Poison Idea soitti kuitenkin juuri niitä biisejä mitä halusin kuullakin, mutta toisaalta itselleni ja monelle muulle lähinnä ”Feel the Darkness” -levyä fiilistelleelle keikka tarjosi aika monta biisiä joita ei osannut tunnistaa. Olihan Plastic Bombin ”WOO-HOO-OO-O-OOO”-laulujen kuuntelu juhlallista, kun laulajia on pikkuisen enemmän. Näissä tunnelmissa oli hyvä pistää piste Puntalan perjantaille.

Lauantai

Lauantaina kämpiltä poistuminen osoittautui yllättävänkin haastavaksi ja epätoivoiseksi sahaamiseksi, jonka vuoksi suunnitelmat aikaisin alueelle pääsemiseksi valuivat hiekkaan. Rift tuli siten missattua kokonaan ja Tohtori Koiraa tuli kuunneltua lähinnä maantieltä käsin. Itse asiassa historia toisti itseään, ja minulta jäivät myös lauantain ensimmäiset bändit jotakuinkin yhtä vähälle huomiolle kuin perjantainakin, Death With a Daggeria lukuun ottamatta. Death With A Dagger soitti muistaakseni myös vuoden 2009 Puntalassa melko aikaisin, eikä yhtyeen sinänsä pätevä keikka tainnut tolkutonta ihmismassaa vielä näin aikaisin kutitella. Vasta D.N.R.:ää tuli seurailtua tosissaan ja hieman fiilisteltyäkin. Venäläisen haitaripunk-bändi Beerocephalsin olin taas nähnyt soittamassa Hämeenlinnan Suistolla ylipitkän keikan, joten olin mieluummin sosiaalisena rinteessä. En oikeastaan kiinnittänyt lavan tapahtumiin juuri lainkaan huomiota, mutta kun vilkaisin lavan suuntaan näin jonkun klovnitanssijan – jota ei siis siellä Suiston keikalla ollut – hyppivän lavalla. Eräs tuttu taas tokaisi, että ”Slipknot!”. No, onhan tuo ihan hauskaa seurattavaa ja olisin varmaan itsekin tuhannen tukkeessa saanut tuosta jotain irti. Rajoista tuli sentään parempi mieli.

Perinteinen tauko tuli tarpeeseen, ja oikeastaan juuri tauon jälkeen tulikin sellaista tykittelyä että oksat pois. Tauon päättäneeltä Punk Lurexilta tuli nähtyä peruskeikka, ja oikeastaan tämä taisi olla tämän Puntalan ainoa keikka jota jäin istuen kuuntelemaan nurmikolta käsin. Enpä tiedä mitä tästä keikasta toisin erityisesti esille. TV Smith on hurmannut aiemminkin sympaattisilla keikoillaan ja erittäin sympaattiselta vaikuttava herrasmies oli nytkin sellainen juippi jonka keikkaa oli vain seurattava. Setin loppupäässä Punk Lurexin asteleminen lavalle taas oli varsin mieluisa yllätys. Ei se kai ollut ihan kuin The Adverts, mutta tuskinpa tuosta kauaksikaan mentiin. The Adverts on omia suosikkejani brittipunk-osastolta, ja jos haluan kuulla jonkun nykyään kasassa olevan bändin tulkitsemassa The Advertsia se olisi kyllä ehdottomasti Punk Lurex. TV on kuningas!

Siinä välissä ollut Vivisektio on myös hieman kiinnostavampi nimi. Vuonna 2009 yhtye soitti Puntalassa edellisen kerran, ja silloisesta keikasta en muista paljoa mitään. Vivisektion tuoreempi levytetty tuotanto on kuitenkin yllättänyt positiivisesti, ja varsinkin siihen nähden yhtye toimi lavallakin hyvinkin tehokkaasti. Höhnie vieraili lavalla. Maailmanloppu taas tuntuu paranevan keikka keikalta ja mitä enemmän Maailmanloppu keikkoja soittelee, sitä tehokkaammaksi bändiksi se tuntuu muuttuvan. Suosittelen tsekkaamaan jos lähihoodeille osuvat, kun näillä keikoilla riittää menoa ja meininkiä. Sitä paitsi bändin parasta biisiä (jonka nimeä en kylläkään muista) ei edes ole uudella LP:llä.

Hollantilainen Gewapend Beton nousi yllättäen yhdeksi Puntalan kohokohdaksi. Jostain syystä muistin kyllä bändin soittaneen ramopunkkia tai jotain muuta melodisempaa tavaraa, mutta pitäähän sitä ihmisen olla väärässä edes kerran yhtä festivaalia kohden. Tai toinen kertahan tuo jo oikeastaan oli. Todellisuudessahan bändi soitti hardcorea hieman hevimmälläkin otteella, enkä muistanut tuota juttua lainkaan vaikka levykin löytyy hyllyn perukoilta. Johtunee levyn kannesta. Harkitsin jopa yhtyeen tsekkaamista toistamiseen lopetusklubilla, mutta mehut olivat poissa joten ei sinne Vastavirralle enää silloin jaksanut mennä. Vapaa Maa on soitellut ihan kiitettävällä tahdilla keikkoja vaikka soittajaukoilla on muutakin tekemistä elämissään, mutta itse havahduin siihen että näin bändin viimeksi soittamassa edellisen vuoden syksynä. Sen jälkeen on tainnut siunaantua uusia biisejä ja olihan bändikin paisunut viisimiehiseksi, ja ainakin yhdessä biisissä alkoi kuulua ukkojen edelliset bändit hyvinkin vahvasti läpi. Hardcoreahan bändi siltiki soitteli, ja soittamalla tietyn Mellakka-coverin voi vain arvailla, minne bändin nimi saattaa (?) viitata.

Ulkomaanvieraista La Fraction meni hieman ohi, vaikka varsinkin bändin naisvokalistissa on enemmän voimaa kuin monessa muussa samanlaisessa bändissä yhteensä. Kai minulla oli muka parempaa tekemistä. Sen sijaan Armless Children oli järjetön, kuten aina. Tosin tämä keikka oli sieltä järjettömimmistä päästä, kun laulussa ei kaikua säästelty ja olihan kolmikon meininki ihan muutenkin todella vihaista. Arttu oli varmasti Puntalan vihaisin nuori mies lavalla, mutta lavalta poistuttuaan niitä selvimpiä ja leppoisampia tyyppejä. Tämän bändin kautta ladataan kaikki viha yleisön niskaan, ja kauempaa näytti siltä että yleisön niskaan tipahti kitarakin. En tiedä tipahtiko oikeasti.

DOOM… oli ihan ok. Päätös Puntalaan lähtemistä muodostui jo pelkästään Doomin takia, ja tämä yhtyehän ei ole Suomen maaperällä kovinkaan montaa kertaa vieraillut, viimeksi vuonna 1995. Settiin kuului juuri niitä biisejä mitä itse halusin kuullakin, mutta ei keikka millään vastannut sitä fiilistä kun kuuli Doomia levyltä ensimmäisen kerran elämässään. Johtui varmaan siitäkin, ettei bändi tuntunut soundiensa tai minkään muunkaan puolesta juurikaan potkivan täysillä, ja kyllähän bändiltä paljon odottikin. Jo ties kuinka moneen kertaan nähty Wasted taas osoitti olevansa tehokas keikkabändi ja soitti varmaan parhaimman keikkansa, mitä olen tältä bändiltä nähnyt. Minun puolestani Puntala olisi voinut päättyä siihenkin, mutta The Avengers soitti vielä. Yhden klassikkolevyn julkaissut jenkkibändi on kylläkin itselleni sellainen tapaus joka on jäänyt vähän tuntemattomammaksi. Päätin istahtaa kaueammaksi lavasta ja jäädä vain fiilistelemään.

The Avengersien aikana mieli oli korkealla, mutta samalla haikea kun Puntala oli jälleen kerran ajautumassa kohti loppuaan tämän vuoden osalta. Nyt sentään Puntala sujui sateettomana, mutta myöhemmin sää oli innostunut jopa kunnon myrskyksi. Sen salamoinnin seuraaminen oli Tampereen kantakaupungilta käsin melko kummallista puuhaa. Alkoholitonta olutta kului viikonlopun aikana litrakaupalla, mutta eipä kiristänyt päätä selvistelynkään takia ja sunnuntaina oli jo valmiiksi melko väsynyt olo. Eiköhän sitä tule käytyä Puntalassa myös ensi vuonna, mutta saapa nähdä miten järjestävä taho päätyy ratkaisemaan kävijämäärään ja alueen tilavuuteen liittyvät kysymykset.

Sisäfestivaali tuo punkkarit Nosturiin syyskuussa

Helsingin Nosturilla ensimmäistä kertaa järjestettävä No Control vol. 1 -sisäfestivaali saa vieraakseen ruotsalaisen punkbändi Twopoineightin lauantaina 29.9. Illan kattausta vahvistavat kovat kotimaiset The Valkyriansin ja Wastedin johdolla.

70- ja 80- luvun punkin energiasta ammentava tukholmalainen Twopointeight julkaisi eponyymin debyyttinsä  vuonna 2005, ja on albumin menestyksen myötä päässyt kiertämään mm. Millencolinin ja Bad Religionin kanssa, ja soittanut myös Yhdysvalloissa, viimeksi yhdessä Flogging Mollyn kanssa. Uusin pitkäsoitto ”Twopointeight II” julkaistiin viime vuonna.

Tasokasta kotimaista osastoa edustavat kovana livebändinä tunnettu ska-yhtye The Valkyrians, katupunk-retkue Heartbreak Stereo, viimeisn vuoden aikana jälleen aktivoitunut ja uuden ”Outsider By Choice” -pitkäsoiton julkaissut Wasted, spurgupoppia soittava Särkyneet sekä illan avaava grindcorebändi Nothing More To Eat.

No Control vol. 1
Twopoineight (swe), The Valkyrians, Wasted, Särkyneet, Heartbreak Stereo, Nothing More To Eat
La 29.9. Nosturi, Helsinki
Liput 10 eur + toimituskulut, ovelta 12 eur. Ovella peritään 2,50 euron eteispalvelumaksu.

www.myspace.com/tpetwopointeight
www.thevalkyrians.com
www.myspace.com/wastedfinland
www.heartbreakstereo.com
www.fireinsidemusic.com/sarkyneet
www.myspace.com/nothingmoretoeat

Menestyksekkäät DIY-karkelot – Projektifest Turussa

Historiallisen Turun ytimessä järjestettiin kolmipäiväiset epäkaupalliset ulkoilmafestarit tee-se-itse -hengessä. Paikalla nähtiin kotimaisia punk kärkinimiä Wastedista Kylmään sotaan ja Seksihulluihin, kuin myös legendaarisia ulkomaaneläviä.

Perjantai 8.6.

Harvakseltaan sitä tulee käytyä Suomen Turussa, paikaksi jota Suomen perssilmäksikin kutsutaan. Eräänä kesäiltana kävelin pitkin Aurajoen rantaa ja katselin, miten jokiranta oli täynnä lämmintä alkukesän perjantaita juhlistavia ihmisiä. Poliisiauton sireeni ulvoi taustalla ja ohitseni kaahaa parikin urheiluautoa. Tuntui ulkopuoliselta. Jatkoin kävelyä ja ihmisiä on terassit täynnä. En kuitenkaan välitä paskaakaan näistä ihmisistä, vaan lampsin tuomiokirkon tapulin varjossa olevan Brinkkalan sisäpihalle. Paikkaan, joka on lähes kaiken sykkeen ytimessä mutta kuitenkin piilossa jokirannan vallanneilta ihmisiltä.

Brinkkalan sisäpihalla olikin todella kotoisaa, kun tuttuja oli joka paikassa ja lavalla esiintyi 1981. Olin siis päätynyt keskelle Projektifestiä, ja olin vielä käynyt läpi melkoiset säädöt saadakseni järjestettyä majapaikatkin perjantain ja sunnuntain välille. Elämä maistui hyvältä ja maistuu myös tätä kirjoittaessa, kun levylautasella kieppuu yhtyeen tuore, tällä reissulla mukaan poimittu seiskatuumainen. Seuraavaksi esiintyneen Rajat -yhtyeen näkemistä olin odottanut siitä asti, kun olin saanut bändin demon hyppysiini joskus viime vuoden puolella. Hyviä biisejä, hyvää soittoa mutta kaiketi yhtye soitti liian aikaisin kun ei jengi tuntunut innostuvan. Enkä minäkään totta puhuen erityisemmin innostunut.

Condition: Dead ei oikein iskenyt. Sillä hetkellä yhtyeen soittoa kyllä kuunteli, vaikka se alkoikin pidemmän päälle puuduttamaan. Levyltä en bändiä kyllä jaksaisi kuunnella, ja myös Motörhead-cover Eat the Rich oli melko tyhjänpäiväinen. Luulin kyseessä olevan muuten jonkin melko vähälle huomiolle jäänyt brittibändi jossa soittaa enää kaksi alkuperäistä (eli vanhempaa) jäsentä, nuoremman polven edustajien tukemana. Condition: Dead tosin paljastui olemaan vasta viisi vuotta vanha bändi, jossa vaan sattuu soittamaan eri-ikäistä jengiä. Seuraavana soittanut Liberty oli ehkä lähimpänä anarko-osastoa, vaikkakaan en tuntenut yhtyeen tuotantoa millään muotoa etukäteen, jolloin tästäkin keikasta jäi lopulta aika vähän käteen. Myöskään kolmas brittibändi, eli Lost Cherrees ei ollut ihan sitä mitä odotin. Tämä keikka oli enemmän punk, vähemmän anarko. Olin ehtinyt elätellä toiveita esimerkiksi Why Does It Have to Be a Dream -biisin kuulemisesta, mutta ainahan siinä niin käy että jos odottaa jotain tiettyä kappaletta niin sitä ei kuitenkaan soiteta. Tätä fiilisteli kyllä siltikin mielellään, mutta jossain vaiheessa pitikin lampsia yöpaikkaan jatkamaan henkeviä keskusteluja.

Lauantai 9.6.

Lauantaiaamu lähti liikkeelle epätoivoisella ruuan metsästämisellä ja Brikkalan pihalle takaisin tarpomisella jo kello yhdeksi PML-Villen ja Rip Off -Jarnon vetämän zinetyöpajan vuoksi. Pakko se on tunnustaa että vaikka itselläkin jäi juhliminen minimiin, oli niinkin ”aikaisin” paikalle saapuminen yllättävänkin haastavaa, mutta joka tapauksessa tarkoituksena oli keskustella zinejen tekemisestä ja kaiketi tehdäkin zine, vaikkakaan lopputulosta ei voida ihan oikeaksi zineksi sanoa vaikka zine-estetiikkaa sujuvasti edustikin. Tosin paikalla taisi olla suunnilleen yksi ihminen, joka ei zineistä juuri mitään tainnut tietää. Syyskuussa Helsingissä järjestetään samanlainen häppeninki, joten sinne vain kaikki kynnelle kykenevät! Omalta osaltani työpaja keskeytyi Portlandin zine-skeneen keskittyneen dokkarin katsomisen vuoksi, joka ei kylläkään ollut ihan sitä mitä toivoin sen olevan. Vähän hassusti kokoonkasattu dokkari, jonka jaksoin katsella lähes loppuun asti. Kuitenkin tämä zinetyöpaja oli mielestäni lähes yhtä oleellinen asia näillä festeillä kuin soittaneet bänditkin, ja varsinkin tämä työpaja sinetöi oman lähtöni Turkuun.

Soittohommat aloitettiin bändipotpurilla, jonka myötä lavalle kapusi festarijärkkääjien bändejä soittamaan lyhyitä, vain parin biisin pituisia settejä. Hauska ja ihan toimivaksikin osoittautunut idea, mitä nyt jos hetkeksikin keskitti huomionsa toisaalle, oli lavalla soittanut bändi vaihtunut toiseen. Haastavuutta tuli toki siitäkin, ettei tuntenut paikallisia ihmisiä ja bändejä riittävän hyvin, että olisi aina tiennyt mikä bändi lavalla kulloinkin soitti. No, onneksi siinä lähistöllä oli esiintyjälista, jonka mukaan soittivat Yleislakko, Abus, Kalliomäyriä, Spermwhale sekä Raivoraittus-biisejä vetävä Kohtuukäyttö (feat xKirreX). En kylläkään tiedä, missä järjestyksessä.

Varsinaiset soitannat aloitti Seksihullut, jonka taisin nähdä nyt vasta ensimmäistä kertaa. Joskus bändi soitti Porissakin, mutta silloin olin tietenkin jossain ihan muualla. No, joka tapauksessa yhtyeen touhuja on tullut seurattua jo Kakka-Hätä 77-splitistä lähtien ja pitkäsoittokin on vieraillut soittimessa kerran jos toisenkin. Hyvä keikka, joka meni itselläni ehdottomasti tämän illan kärkiesitysten joukkoon. Miellyttävyydessä Kylmä Sota ei jäänyt Seksihulluja pahemmaksi. Kylmä Sota veti jopa erikoispitkän keikan soittamalla kymmenen biisiä. Kotikaupunkikeikasta oli kyse, ja siitä johtui moinen ”revittely”. Helvetin hyvä bändihän on kyseessä, mutta yhtyeen keikat tuntuvat aina aivan liian lyhyiltä. No, parempi se on jättää nälkä kuin vetää liian pitkä keikka. Niitä Kylmä Sota ei ole kyllä koskaan vetänyt. Tässä vaiheessa saatiin myös muistutus Suomen kesän ihanuudesta pienen sateen muodossa.

Etukäteen odottamaani Death By Snoo Snoota en seurannut sekuntiakaan muiden asioiden toimittamisen vuoksi, ja sen jälkeen soittanut Moderni Elämä ei sekään mielestäni lukeutunut näiden kekkereiden huippuesityksiin. Mummolaulu oli kyllä ihan jees. Wastedilla hommat saatiin kuitenkin jälleen uuteen nousukiitoon, vaikka kyseinen bändi on nähtykin jo niin monta kertaa ettei sanottavaa tahdo enää löytyä. Tosin meneehän jo sekin sanottavan puolelle, että yhtye on (yhä) timmissä vedossa ja sen keikkoja jaksaa aina vain katsella.

Hisko Detria ei puolestaan osunut täysin oikeaan paikkaan krautrockillaan. Aivoni olivat jonkinlaisessa punk-asennossa, jonka vuoksi jumitus ja hypnoottinen toistaminen eivät tuntuneet niiltä kaikkein kovimmilta jutuilta. Pitää katsoa bändi paremmalla ajalla uudestaan. Jossain vaiheessa keikkaa lipunmyynti pistettiin ilmeisesti kiinni ja alueelle eksyi muutama hauska ylioppilas. Yksi niistä tuli suoraan viereeni, ja siitä seurasi oheinen vuoropuhelu:

”Moi! Mitä jätkä?”
”Öööh… moi! Mitäs tässä…”
”Tulitko sä seuraamaan bändiä?”
”Joo…?”
*Hämmentynyt nyökkäys* ”Ookoo!”

Myöhemmin törmäsin samaan juippiin, ja hän oli täysin myyty näkemästään. Odotan kyllä itsekin bändin näkemistä toistamiseen, tosin mieluummin vähän toisenlaisessa tilanteessa. Bändin lopetettua pitikin sitten lähteä yöpaikkaan, taas jatkamaan henkeviä keskusteluja toisen isännän kanssa ja fiilistelemään hyvää hardcorea.

Sunnuntai 10.6.

Seuraavana aamuna piti toki maksaa bileiden lunnaat, mutta väsyneen reissaajan oli silti kammetava itsensä ylös yhdeksi, jotta brunssillekin ehtisi. Hyvä että tulin, sillä seitan loppui melko nopeasti ja jonosta muodostui todella pitkä. Brunssin lisäksi luvassa oli vielä lisää elävää musiikkia, ja tuo artistikimara alkoi Jyrki Nissisen (Seksihullut) soolokeikalla, joka kylläkin jäi todella lyhyeksi ”teknisten” ongelmien takia. Nissiseltä oli ääni ihan maassa, joten laulamisesta ei tahtonut tulla mitään. Miehen luonnostaan karu ääni sai toisaalta outoja lisäsävyjä tuosta ”bassosta” johtuen.

Hetken päästä lavalle kapusi Mörk Séance, joka oli eräänlainen yhden miehen black metal -projekti. Ukko seisoi lavalla, soitti kitaraa ja iski karuja huutoja siihen päälle. Aika absurdi keikka, kun ottaa huomioon senhetkisen auringonporotuksen ja leppoisan sunnuntaibrunssin luonteen. Sekään keikka ei mahdottoman pitkäksi venynyt, vaan oli jotakuinkin yhtä pitkä kuin Nissisenkin keikka.

Pelkkä Väliviiva

Kolmantena ja viimeisenä esiintyi Sur-rurin Vilu esiintyjänimellä Pelkkä Väliviiva, joka oli käytännössä Sur-ruria ilman bassoa, rumpuja tai säröä kitarassa. Eli lähestulkoon yhtä hyvä, yhtä absurdia ja kantikasta, mutta kuitenkin hieman pehmeämpää. Tämä keikka olikin sitten pitempi, jota en kylläkään bussiaikataulujen vuoksi voinut edes loppuun katsoa. Parin päivän kreisibailaamisen jälkeen piti päästä Turusta pois, vaikka Pelkän Väliviivan osittainen skippaaminen jäikin kaivelemaan hampaankoloon.

Toivotaan, että Projektifest sai nyt tämän tapahtuman myötä kannuksia että ensi vuonnakin näiden kekkereiden järjestäminen onnistuu. Tämänkaltaisia hyvän yhteishengen ja hyvän mielen tapahtumia sietääkin tulla hieman pitemmältäkin katsomaan, ja tokihan Projektifesteillä oli tärkeä rooli Turun hieman vastatuulta saaneiden punk-touhujen elävöittäjänä.

projektifest.wordpress.com

Wasted – Outsider By Choice

I Walk The Linen viettäessä äitiyslomaa, on Wastedin aika kaivaa (vertauskuvalliset) keesit naftaliinista. 15 vuotta tee-se-itse-punkkia pitää sisällään neljä täyspitkää, useita pienempiä julkaisuja sekä satoja keikkoja, vaikka viimeiset 7 vuotta ovatkin menneet Wastedin osalta enemmän tai vähemmän himmaillessa.

”Outsider By Choice” on hyvin bändin näköinen levy. Se on selvästi tuttua Wastedia, mutta I Walk The Linen pönkittämällä itseluottamuksella alkuaikoja kypsempää ja muiden mielipiteistä piittaamatonta. Vaikka soundi on tuttu, ei bändi edes yritä sopeutua enää mihinkään tiukkaan punk-muottiin, vaan tuo mukaan aiempaa enemmän suoraviivaisia, jopa hcpunkilta haiskahtavia tuulahduksia Adolescentsien ja Dead Boysien suunnalta (Career Suicide, Hunter Gatherer). Toisaalta myös ”Heroes Amongst Thievesiltä” mukaan tullutta ”kevyempää” tulkintaa on mukana (The Nightmares of 1984). Näitä yhdistelmällä saaadan tuore versio tutusta Wasted-soundista.

Vanhana Wasted-fanina korvaa miellyttää enemmän CD:n bonukseksi lätkäistyt raidat parin vuoden takaiselta ”Modern World Is Dead” -seiskatuumaiselta, mutta kyllähän varsinaiset albumiraidatkin rokkaavat, ja toimivat varmasti oivallisina täkyinä myös uusien kuulijoiden kalastamiselle. Nuoruuden vimma on ehkä vaihtunut lähestyvän keski-iän seesteisyyteen, mutta ei tasapainoisuuden löytäminen elämään välttämättä tarkoita itse musiikin hiipumista.

Kakka-Hätä 77:n jäähyväiset + 2

”Mä meen itään polttaa blossii ja diggailee Ron Mossii”, totesi Notkea Rotta. En asu idässä enkä polttanut edes röökiä, mutta Ronn Mossin diggailusta ja Playerin kuuntelusta sai rakennettua oivat lähtökohdat illan punk-meihemille Porin Montussa. Alunperin en ollut varma jaksanko tulla paikalle ollenkaan, mutta lopulta olin tulossa paikalle katsomaan nimenomaan Wastedia ja Kakkikset ja Anaalit siinä kivana bonuksena. Tosin keikkapäivän iltapäivänä Facebookissa alkoi kuulua kummia. Kakka-Hätä 77:n edellisillan Turun keikka ei mennyt ihan kaikkien suunnitelmien mukaan ja hommat olivat edenneet siihen pisteeseen, että Porin keikka päätettiin jättää yhtyeen viimeiseksi.

Siitä on jotakuinkin tasan neljä vuotta, kun näin Kakka-Hätä 77:n ensimmäistä kertaa livenä Hämeenlinnan Rocktownissa (jota ei sitäkään enää ole, vaikka eipä siellä tullut juuri käytyä). Sitä ennen ja sen jälkeen Kakkis ehti heittää aika monta vaihtelevantasoista keikkaa, eikä tämä ainakaan lukeutunut niihin selväpäisimpiin. Varsinkin Kallion Bukowski oli omassa elementissään, eli pöhnässä. Soitannollisesti koko meno horjui vähän miten sattui, soittovirheitä tuli tavallista enemmän (vaikka nehän nyt olivat tälle bändille arkipäivää) eikä bändi tosiaan ollut parhaimmassa tikissä. Todellista rokkenroll-dekadenssia. Fiilis oli kuitenkin ainutlaatuinen ja tämä keikka oli tosiaan bändin viimeinen. Kakkis kaatui saappaat jalassa ja kakat housussa. Tietenkin ilmoille voidaan heittää epäilyksiä lopettamispäätöksen pitävyydestä, mutta ilmeisen tosissaan miehet vaikuttivat olevan ja alleviivasivat sitä jakamalla auliisti jäljelle jääneen merchinsä yleisölle. Keikka päättyi siihen, mistä koko Kakka-Hätä 77 oli oletettavasti saanut alkunsa: Systeemi ei toimi.

Sen keikan jälkeen molemmat myöhemmät bändit kuulostivat pakostikin tavanomaista valjummilta, vaikka ne soittivat ihan perusvarmat keikat. Erityisesti Wasted hurmasi, osittain sen takia ettei se ole Porissa vähään aikaan käynyt. Ei ainakaan niiden kahden vuoden aikana joina olen Porissa asunut. Wasted soitti lähestulkoon vain timangia, ja keikkaa vaivasi oikeastaan vain hieman ihmeellinen rumpusoundi, johon tosin itse kiinnitin huomiota ihan vain setin alussa. Sitten ei oikeastaan vaivannut sekään. Eikä tämäkään keikka sujunut ilman järjestyshäiriöitä, kun joku muilutettiin keikan aikana pokejen toimesta pihalle. Tätä taisi muuten tapahtua tämän illan aikana poikkeuksellisen paljon, kun kyseinen herrasmies ei ollut ainoa jolle näytettiin ovea.

Ei Anal Thunderkaan täysin huono ollut, vaikka välipelleilyihin tuntui menevän suhteessa liikaa aikaa itse biisien soittamiseen nähden. Kitaristi höpötti ja agitoi yleisöä yhteislauluihin, mutta valitettavasti tätä kirjoittaessa en muista mitä biisejä yritettiin vetäistä. Bändin omiin biiseihin taas toi mukavasti lisäväriä viulistin käyttäminen, joka ei ole ihan jokaisella klubikeikalla ollutkaan lavalla. Mutta jostain syystä tämä Anal Thunder -keikka oli mielestäni parempi kuin edellinen näkemäni. Johtuiko sitten siitä, etten ollut kuullut suunnilleen nuottiakaan Anal Thunderia moneen kuukauteen?

Hyviä bändejä, hyviä (ja hyviä) keikkoja, pääasiassa hyvä fiiliskin, mutta henkilökohtaisesti oma iltani voidaan summata lyhyesti: RIP Kakka-Hätä 77. Levyjesi parissa on vietetty monet hyvät hetket ja hyviä keikkojakin tuli nähtyä. Muistoksi tästä keikasta jäivät muistikuvien ja oikeiden kuvien lisäksi paita ja sikasiisti bissecooleri.

Mutta mitäköhän kakkahädän loppumisesta tuumaa Kari Peitsamo?

[flickrfeed photoset=72157628010002984]

Hikinen iltapäivä kaupunginpuistossa – Ämyrock 2011

Suomen tiettävästi ensimmäinen ilmainen ja vielä reilun kaupan rockfestivaali leijui varjona kalenterissani. Vaikka esiintyjistä oli varma vain Kari Peitsamo, oli heinäkuun ensimmäinen viikonloppu varattu Ämylle alustavasti jo tammikuussa. Hommat menivät onneksi putkeen, jolloin pääsin matkustamaan vanhaan kotikaupunkiini jälleen kerran fiilistelemään hyvästä seurasta, musiikista ja sateesta. Mitä nyt sadetta ei tullut, vaikka sitä kuinka olisi odottanut.

Paikalle piti saapua jo puoliltapäivin tappavan tukahduttavassa helteessä, olihan aloitusakti niitä itseäni eniten kiinnostavia. Left Coldin taivalta jo pitempään seuranneena on mukava havaita bändin alati kehittyvän. Toisen kitaristin värväämisen ansiosta hämeenlinnalaisten tulkinta hardcoresta on alkanut syvempiä ja monipuolisempia sävyjä. Eihän bändi kuulostanut kovinkaan paljoa samalta edes viimeksi bändin nähdessäni, eikä siitäkään kerrasta ole kuin vain joitakin kuukausia. Mutta aloitusbändin pesti on aina epäkiitollinen, ja niin oli nytkin. Aikainen ajankohta, liian vähän yleisöä ja siihen suhteutettuna liian iso lava. Sama päti oikeastaan The Blassicsiinkin, joka puolestaan oli lähinnä sellaista musiikkia, jota kuuntelee ihan mielellään kuumana kesäpäivänä nurmikolla istuessaan… ja mielellään kylmä kalja kädessä, mutta siihen minulla ei nyt ollut mahdollisuutta, joten piti tyytyä yhtä raikkaaseen sitruunavissyyn. Basisti oli tosin sen verta kova jätkä, että muutaman kilometrin päässä ollut isäni soitti minulle ja valitti tärykalvot rikki poraavasta matalasta murinasta, jonka epäili olevan basso. Äänentasot olivat kyllä kaupunginpuistossa inhimillisellä tasolla, ja välistä sitä kuuli oman kameransa suljinäänen musiikin pauhun lomasta.

Ämy ei ole Ämy ilman sadetta, mutta sitäpä ei kuulunut tälle(kään) vuodelle. Sen sijaan Kari Peitsamo kyllä tuli ja soitteli biisejä, joita mies ei välttämättä muilla keikoillaan soittele. Siitä en sitten tiedä, miten obskuureja helmiä edustavat Urgent Need to Poo-poo in 1977 (Kakkishan on legendan mukaan perustettukin kännissä Peitsamon keikalla, joten jääkin toistaiseksi epäselväksi, montako uutta bändiä perustettiin tämän iltapäivän aikana ja kuinka moni niistä oikeasti etenee kännipuhetta pitemmälle?) tai keikan aloittanut ”Kaikki miksaajat pitäisi ampua / varsinkin lavamiksaajat” -runoilua sisältänyt rallattelu.

Ihan koko Peitsamon keikkaa en katsonut, pienen keskustavisiitin vuoksi. Saavuin paikalle parahiksi katsomaan Delay Treesiä, joka ei suurempaa ryntäystä lavan edustalle onnistunut masinoimaan. Bändin toistaiseksi ainoasta levystä en kauheasti perustanut, mutta keikalla tuli joitakin levyltä tuttuja biisejä yllättävänkin paljon. ”Kas, tämäkin oli siellä” -henkisiä ”ahaa”-elämyksiä tarjonnut keikka jäi kuitenkin kakkoseksi Poutatorven bilemeiningille. Lavan edustalla oli tuon kokoonpanon aikana ihan eri meininki, ja toki musiikkikin antoi siihen syytä. Luulin shown olevan jo lopussa, kunnes lavalle pölähtivät pingviini ja lähinnä teekannun suojahuppua muistuttava intiaani. Tai trumpetisti ja kiipparistihan siellä sekoilivat ja tarjosivat kansalle viihdettä.

Kaiketi tässä välissä lähti sitten piipaa-auto valot välkkyen kohti kaupunkia. Arvatenkin juomiseen liittyviä ongelmia, eli oli juotu joko liian vähän tai liian paljon. Tässä vaiheessa päivää vesipisteellä piti ravatakin jo alvariinsa. Aurinkolasiensa takaa leveästi hymyilevä Kauko Röyhkä veti akustisena soolotuotantonsa helmiä ja mies säteili kuin alkuillan aurinko: tuotteliaimmat ja musiikillisesti merkittävimmät ajat ovat jo takana, mutta lämpöä riittää silti jaettavaksi eikä väsymisen merkkejä juuri näy. Sitä paitsi omasta mielestäni ”Mieluummin vanha kuin aikuinen” on yksi kovimmista levyistä mitä Suomessa on koskaan tehty. Nurtsillahan se keikka meni fiilistellessä ja ihmisten kanssa paskaa jauhaessa.

Wastedin setti oli kova, vaikkakaan ei peruskovaa kovempi. Hittejäkin tuli ja uudet biisit eivät juurikaan tuosta linjasta poikenneet. Onhan niissä vähän enemmän I Walk the Line -sävyjä, mutta ne sulautuivat osaksi vanhojen biisien virtaa. Tervehenkinen urheilijanuoriso oli tietenkin ihan pähkinöinä Wastedista, mutta jotain kahinaakin siellä toisella puolella lavanedustaa oli ollut. Homma oli käsitykseni mukaan (pidätän oikeuden olla väärässä) äitynyt sen verta tuimaksi että Jampalta paloi hermot; mies lähti biisien välissä lavalta, piipahti aidalla ja palasi hetken päästä takaisin soittimensa varteen. ”Ei punk-keikkaa ilman järjestyshäiriötä”, kuten Ville asian ilmaisi. Ja tietenkin se sininenkin piipaa-auto pöllähti alueen reunalle, mutta keskityin itse mieluummin lavan ja sen edustan tapahtumiin, kun Ville hylkäsi soittokaverinsa ja lähti laulattamaan hurmoshenkistä yleisöään aidalta käsin.

Mutta mitäpä voi tästä lopuksi sanoa? No, omalta osaltani aika leppoisasti, vaikka viihdyin suurimman osan ajasta taka-alalla istuskellen ja pällistellen. Mutta eipä siinä, se oli kyllä erittäin hyvä tapa viettää kesäviikonloppua. Tätä kirjoittaessa on vielä vasta heinäkuu, mutta kalenterissa on ensi vuoden Ämyllekin tilaa.

[flickrfeed photoset=72157627027451513]

Ilosaarirock 2010, Töminä

Tästä lähtee liikkeelle melko pitkä raportti ensimmäisestä reissustani Ilosaarirockiin. Ilosaarirock alkoi tänäkin vuonna kahdella tavalla: joko Sulo- tai Töminä-klubilla, ja Lammaksen edustajana minua tietenkin kiinnosti näistä kahdesta Töminä enemmän, joka oli viime vuodesta poiketen muuttanut jäähallista Sue-lavalle. Tarinamme saa jännitysnäytelmän piirteitä jo heti Hämeenlinnan rautatieasemalla, kun lippuautomaatti tarjoaa Lahti-Joensuu –yhteydelle eioota. Saankin selville, että kyseinen yhteys olisi täyteen varattu, sattuneesta syystä. Saan kuitenkin lipun, vaikka varaudun jo henkisesti siihen että saan vaihtaa istuinpaikkaa muutamaan otteeseen. Loppujen lopuksi minun ei tarvinnut vaihtaa paikkaa kertaakaan, mutta huono onni sen kuin jatkui. Olin jo täysin varma siitä, että Civil Abuse jäisi väliin, mutta jalona aatteenani oli ehtiä paikalle katsomaan Death With a Daggeria. VR kuitenkin mokaili sen verran lahjakkaasti, että sain heittää hyvästit DWADin koko keikan katselemiselle.  Juna lipui Joensuun rautatieasemalle peräti 45 minuuttia myöhässä, jonka takia näinkin sitten viimeiset kaksi biisiä. Voi p*rkeleen p*rkele!

Death With a Daggerin anti jäi luonnollisesti laihaksi, mutta Aortaortan ehdin sentään tsekata kokonaan, vaikka bändi teki melko erikoisen vedon ja aloitti omasta toivomuksestaan etuajassa. Muita illan bändejä huomattavasti oudompi Aortaorta keskittyi  uusimman ”Chaos Rhymes” -albuminsa materiaaliin. Sinällään ihan perusteltu ratkaisu, mutta itse olisin kaivannut enemmän ”Movement Is All” –kymppituumaisen biisejä mukaan, vaikka missään nimessä huonosta setistä ei ollut kysymys. Bändi todisti, että uuden albumin biisit toimivat myös livenä erinomaisesti, mutta Kyren & Duunareiden railakas ja viinankatkuinen räkäpunk tuli tässä vaiheessa tarpeeseen. Tässä vaiheessa iltaa yleisöön se ainakin upposi paremmin kuin Aortaortan outoilut, tosin itselleni Kyre & Duunareiden setti ei uponnut ihan odotetulla tavalla. Mutta setin päättäminen Kossuu ja sveppesiin -hittiin teki ainakin minut janoiseksi, mutta kummalla sammuttaa jano; kossulla vai Russchian Schweppesillä?

Kuten ennakkoon jo tiedettiinkin, oli Kieltolaki joutunut perumaan keikkansa. Bändin nimi oli silti screenillä, vaikka lavalle marssi Selfish. Itse olisin mieluusti katsonut Kieltolain, mutta olin kyllä mielissäni myös Selfishin näkemisestä. Bändi oli skarpannut sitten viime kerran kun näin Selfishin Porissa kuluvan vuoden helmikuussa. Soitanta oli jokaisen musikantin kohdalla tiukkaa ja näytti bändillä olevan lavalla ihan hauskaakin. Mutta ylläni taitaa olla kirous, kun tämä oli jo toinen kerta kun Kieltolaki peruuttaa silloin kun minun pitäisi bändin meno tsekata? Turkulainen, ”The Heartburns ilman Teemua” –pohjalta liikkeelle lähtenyt The Dwyers ei kyllä lainkaan jäänyt jälkeen. Itse asiassa jos minulta kysytään, niin The Dwyers soitti koko Töminän parhaimman keikan. The Dwyersia soittaa mielellään kotioloissakin, mutta tämä on niitä bändejä, jotka näyttävät nimenomaan livenä todelliset kykynsä. Lievässä (turkulaisuuden aiheuttamassa) melankolisuudessa keitetty poppoo on hyvää vauhtia kehittymässä loistavaksi, tarkaksi ja viihdyttäväksi kokoonpanoksi. Vaikka The Dwyersilta ei olekaan pihalla kuin vasta yksi albumi ja seiskatuumainen, on sillä jo settilista täynnä Betty Suen, Until the Endin ja About to Crackin kaltaisia hittejä. Suosittelen jokaista perinteisen punkin ystävää tutustumaan!

Lighthouse Project oli sitten raastavampaa niin sanoituksellisesti kuin musiikillisestikin. ”Melkein heviä”, kuulin yleisöstä kommentoitavan ja olihan näiden majakanvartijoiden rytke päivän raskainta antia. Tämä siitä huolimatta, että toinen kitaristeista oli estynyt tulemasta paikalle systeemin hampaisiin – eli töihin – jouduttuaan. Raskasta tunnelmaa korostivat vielä kelmeät valot, joita eivät muut bändit juuri tätä bändiä ennen osanneet hyödyntää yhtä hyvin. Bändin jätkien sisuskaluja taisi kalvaa jokin asia aika pahasti, kun esiintymisen raivokkuudesta päätellen yksi jos toinenkin sisäinen mörkö olisi päässyt kaikki patoumansa ulos. Ruotsinvieras Kvoteringen ei kovin kevyempää ollut, vaikka bändien välillä fokus oli siirtynyt modernista murhaamisesta 80-luvun alun roiskimiseen. Nämä herrasmiehet ovat räiskineet hardcorea jo vuosikausia, ja sitä kautta saadun soittovarmuuden pystyi selkeästi aistimaan. Kvoteringen oli minulle lähes tuntematon yhtye, mutta silti bändi kuulostaa tutulta ja ei-ihan-niin-turvalliselta, tosin kyllähän sieltä tuli pari kovin tutunkuuluista esitystäkin… Olin tunnistavinani G.B.H:n Generalsin, mutta ilmeisesti biisin sanat oli rustattu uuteen uskoon kun ei sitä enää alkuperäiseksi tunnistanut. Bändin käyttämät kikat on nähty jo moneen kertaan, mutta kyllähän tämä toimii pieninä annoksina aina silloin tällöin nautittuna.

Tämän vuoden Töminän päätti Wasted, täysin oikeutetusti. Töminä on aina ollut Joensuun punk-ylpeydelle hedelmällistä maaperää, josta kasvavia juuria sen on hyvä aina välillä vaalia. Nykyään kun I Walk the Line on ollut jo vuosia nousukiidossa, on Wastedin keikkatahti luonnollisesti laantunut. Siksipä jokainen Wasted-keikka on tätä nykyä The Tapaus, jota ei ole syytä missata. Tästä alkoi Rönkön veljesten rupeama Ilosaaressa, seuraavana päivänä kun olisi I Walk the Linen vuoro, mutta nyt oli aika soittaa rehellistä punk rockia. Tuoreimmat biisit olivat vuoden 2004 paikkeilta, mutta mitäs biisejä sieltä sitten tulikaan? No hittejä tietysti!

Kun Wastedin hittiputki oli ohitse, niin oli hyvä suunnistaa kohti festareille epätyypillistä luksusta ja armotonta kermaperseilyä: vain reilun kilometrin päässä asuvan kaverin kämpille, jossa minua odotti ihka oikea PATJA. Sen päällä oli hyvä kerätä voimia varsinaista Ilosaarirockia varten. Annetaan erityismaininta vielä seksikkäälle (!) ja sympaattiselle juontajalle, jonka lempeässä spiikkailussa ei ollut lainkaan noloa kukkoilua. Ja kun tämä vartaloa myötäilevään, vaaleanpunaiseen kankaaseen itsensä verhonnut karvainen mies muistuttaa nestetasapainon tärkeydestä, niin mitäs sitä vastaan pokkuroimaan?