Avainsana-arkisto: Viikate

Koljosen Tiekiista – IIII K.A.A.K.K.O.

Sangen kummallisia aiheyhdistelmiä nykymusiikin toinen toistaan omituisemmista kerrostumista löytyykin! Perisuomalaisen Fakta Homma -sketsisarjan tematiikkaa ja 80-luvun suomi-HC:tä yhdistelevä, Viikate-miehistön sivuprojekti Koljosen Tiekiista on edennyt jo neljänteen pitkäsoittoonsa nimeltänsä ”K.A.A.K.K.O.”.

Kolmentoista lyhykäisen värssyn mittainen albumi ei pidä hengähdystaukoja, vaan alusta loppuun paahdetaan täysillä. Ja mikäs on paahtaessa kun rissa on näin hyvin hollilla! Tosin meno on sen verran rajua, että saattaa herkemmiltä läikkyä niin kahvit kuin viineritkin.

Kiitettävästi homma toimii ja paketti on hyvin kasassa, välillä kuullaan mausteena vähän rautalankakitaraa ja urkua ja onpa levyltä bongattavissa ihan oikea melodianpätkäkin!

Levyn sanoitukset pyörivät tosiaankin yllä mainitun tv-sarjan aiheissa, ja trio esittäytyy kansissa roolihahmojen asusteissa kuten asiaan kuuluukin. Vaikkei huumori välttämättä avaudukaan sarjaa vähemmän seuranneelle ainakaan kokonaisuudessaan, niin välillä kyllä naurattaa ihan oikeasti ääneen!

Kuinkahan pitkälle tulevaisuuteen vitsi kantaa? Ilmeisesti niin kauan kuin Hartikaisella, Lehdolla, Koljosella, Makkosella sekä Hansulla ja Pirrellä itsellään riittää hupia. Ja pelkästään musiikillisena juttuna ja genrensä edustajanakin Koljosen Tiekiista kyllä mainiosti puolustaa paikkaansa.

[youtube url=6kAViYnvp1w]

Koljosen Tiekiista – III

Koljosen Tiekiistan nimellä tulevia kiekkoja tuntuu tupsahtelevan jatkuvasti, mutta vain ”tuntuu”, sillä tämä huumorikolmikko julkaisi edellisen studiolevynsä jo kohta kaksi vuotta sitten. Albumin nimeen linkittyvä laskentatapa on hämärä, sillä albumin nimi on ”III” ja Koljosen Tiekiistan nimellä on julkaistu vasta yksi pitkäsoitto aiemmin. Viitataanko tässä sitten Kuolleet Leskiset -splittiin vai viime vuonna ilmestyneeseen livelevyyn?

Ramones-henkinen poseeraus tiiliseinän edessä, siihen sopiva värimaailma ja hassut mahat vain alleviivaavat, ettei tätä ole tarkoituskaan ottaa tosissaan. Humoristinen yleisilme ja Koljosen Tiekiistan pilke silmäkulmassa -meininki aiheuttaa suurta mielihalua antaa kehotuksia purkamaan paineet jatkossa vaikka kalsarikännien kautta, mutta albumi yllättää olemalla parempi kuin mitä etukäteen pystyy arvelemaan. Koljosen Tiekiista ei mene Ramonesiksi, eikä edes viime levyn nimilogiikan tavoin Dischargeksikaan. Lada on pysäköity tässä tapauksessa jonnekin sinne väliin. Vaihtelua tarjotaan kuitenkin runsaahkosti ja ajoittain siellä ujeltaa rautalankakitarakin. Huomaa, että tässä Viikate-jäsenistöä. Huumorisanoitukset toki arveluttavat vitsien kertakäyttöisyyden vuoksi, joten albumin mahdollinen pitkäikäisyys on sitten eri juttu. Jos ”Ei kuule mitään, ei näe mitään, ei sano mitään” olisi ollut näin hyvä, olisi tähänkin albumiin voinut tarttua varauksettomammin.

[youtube url=aFlBaPgxIvA]

Koljosen tiekiista – Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään

Viime vuonna ilmestyi tyhjästä alibimaisen kannen omaava splittiseiska, jonka kansissa lukivat nimet ”Koljosen tiekiista” ja ”Kuolleet Leskiset”. Kuolleista Leskisistä ei toivottavasti kuulla enää ikinä, mutta Koljosen tiekiista on näemmä pyöräyttänyt albumillisen materiaalia. Koljosen tiekiista ottaa levyllään monta riskiä; huumoripunkkiin ei ole suhtauduttu näillä main kovinkaan suopeasti, ja jo albumin nimeäminen Dischargea mukailevasti on melkoinen riski itsessään. Viikatteesta ja Fleshdancesta tuttujen naamojen perusteella Koljosen tiekiista voidaan helposti luokitella huumoribändiksi. Saatekirjeessä Koljoset mainitsevat vaikutteikseen 80-luvun alun pääosin suomalaisen hardcoren sekä Fakta homma –televisiosarjan. ”Heh heh, punkkia!” -mentaliteetti puskee väkisinkin esille, mutta eihän Konelaa ole koristekapseleihin katsominen.

Huumorisanoitukset vielä pystyy sulattamaankin, mutta Koljosten suurimmaksi ongelmaksi muodostuvatkin munattomat biisit. Jo splitillä potkinut Nieminen joustaa potkii myös uudelleenäänitettynä, mutta pääosin levyä kuunnellessa huomaa kuuntelevansa nimenomaan hulluttelusivuprojektin levytystä. Siinä on niitä Dischargelta, Bastardsilta, Terveiltä Käsiltä ja muilta pöllittyjä riffejä, mutta levyn vitsit on kaluttu nopeasti loppuun ja tylsistyminen kasvaa eksponentiaalisesti kuuntelukertojen karttuessa.

Kuuntelukokemuksena ”Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään” on jokseenkin ristiriitainen. ”Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään” ei myöskään ole levynä kovinkaan tarpeellinen, joskin tuo Viikatteen faneille vähän erilaista ihmeteltävää.

Viikatteen kahdeksas studioalbumi syyskuussa

Viikatteen kahdeksas studioalbumi julkaistaan syyskuun 2. päivä. Reilun 40 minuutin V-pläjäys pitää sisällään kahdeksan kappaletta, mukana mm. jo kesän keikoilla soitettu ”Viina, terva & hauta”-kappale. ”Viina, terva & hauta” julkaistaan lisäksi elokuun 19. päivä 7″-vinyylinä jonka bonuksena on bändin versio Eläkeläisten ”Humppalaki”-biisistä. Vinyylin mukana tulee myös biisien ilmainen mp3-latauskoodi.

www.viikate.com

Viikate – Marraskuun lauluja II

Marraskuun laulut sopivat aika huonosti yksiin kesän odotuksen kanssa. Toisaalta, koskaan ei ole liian myöhäistä vaipua synkkyyteen.

Viikate on veivannut alakulorokkiaan jo yli vuosikymmenen ajan, mutta tämä Marraskuun lauluja -saagan kakkososa on itselleni ensimmäinen kunnon lähestyminen bändin musiikkiin. Toki soundi ja masentunut meininki on entuudestaan tuttuja, joten ei levy sillä saralla yllätyksiä tarjonnut.

Jos oli marraskuun kaksikon ensimmäinen osa raskainta Viikatetta, on tällä jälkimmäinen puoliskolla kuultavissa enemmän sitä perinteisempää rautalankawesterniä raskaampia, ajoittain turhan läheltä Niskalaukausta sivuavia paloja unohtamatta. Perusvire on kitarasoundista lähtien hyvin samanakaltainen, mutta onneksi levy on täynnä tiukkoja kontrasteja, kuten levyn lopettava Syys/Iäisyys-kaksikko, jossa vaihdetaan sujuvasti morriconemaisesta spagetti-instrumentaalista ja jylhään peruskalliorockiin. Hyvänä parivaljakkona toimivat myös Suruvaippa ja Me olemme myöhäiset, joista jälkimmäinen on saanut osakseen myös upean länkkärivideon.

Levy sisältää yllättävän vähän helppoja biisejä, mikä tietysti lisää levyn uudelleenkuunteluarvoa. Omaan korvaan sopivat kuitenkin parhaiten jo mainittujen Me olemme myöhäiset ja Iäisyys -biisien tarttuvat kertosäkeet kuin turhan kalevalaisiksi (Amorphis-laina Ensimmäinen runo) tai suomiheviksi (Valssi ikinä anteeksi) heittäytyvät laulelmat. Siinä mielessä Marraskuun laulujen kakkososaa ei voi ihan täyskymppinä pitää, mutta kyllä tämä kesäiltaan kuuluu siinä missä Kossu ja saunakin.

Viikate – Marraskuun lauluja I

Viikate, tuo Suomen rockmusiikin Tapio Rautavaara ja sarkajakojen Motörhead, on saanut aikaan taas jotain uutta. Mikäs siis on kivaa!

Lasinalusen soittimessa iloisesti rallattelee siis Marraskuun laulujen ensimmäistä osaa tästä kahden levyn trilogiasta. Niin kuin monet alaan ja yhtyeeseen vihkiytyneet tietävät, on Viikate kehittynyt niin musiikillisesti kuin lyyrisestikin pitkän uransa aikana jäämättä silti laahaamaan samoja latuja sillä perinteisellä, vaan on uskallettu myös lähteä luistelutyylillä sinne perhelenkille. Vaihtoehtona voisi toki olla Timo Rautiainen ja tehdä yksi biisi ja vaihtaa siihen 50 kertaa sanat, mutta luojan kiitos Viikatteen leirissä on kaikki toisin.

Sanoituksiltaan viikate ei siis koskaan ole ollut iloisimmasta päästä, mutta mielestäni tällä levyllä on tapahtunut selkeä kehitys (tai saattaa olla taantumakin) suuntaan, että levyn tekstit ammentavat paljon kielikuvaa ja tarinakerrontatyyliä siitä maailman vanhimmasta satukirjasta eli raamatusta. Perushevimiesten ei silti kannata säikähtää, ei tässä mitään gospelia soiteta, vaan lyriikka on kehittynyt ennakkoluulottomasti ja luonnollisesti.

Musiikillisesti ollaan ehkäpä raskainta Viikatetta tähän saakka, pois lukien muutamat herkät hetket. Lemmyn hahmo illistelee edelleen tietyissä biiseissä ja hyvin on myös ruotsalainen ysäri-deathmetal saanut osansa levyn yleistunnelmassa ja saundissa, vaikka ei tässä nyt mitään sunlight-studio urpoilua haettaisikaan.

Yksittäisiä biisejä en lähde tässä ruotimaan, se on mielestäni ajan haaskausta. Viikate on tehnyt ehjän kokonaisuuden joka on taattua laadukasta V-tavaraa, joka kelpaa niin arkeen kuin juhlaan. Terä ei tylsy! Suosittelen!

Viikate – Parrun pätkiä

Kokoelmia julkaistaessa olen yleensä aika skeptinen, oli sitten kyseessä ns. label sampleri tai jonkun yhden artistin/bändin kokoelma. Silloinhan yleensä pyritään täyttämään sopimuksen levymäärä ja näin pääsemään levytyssopimuksen velvoitteista mahdollisimman kivuttomasti eroon.

Viikatteen kohdalla ei voida kuitenkaan puhua sellaisesta, sillä kyseisen levyn nimikin paljastaa, että levy sisältää nyt jo kohtuu hankalasti saatavissa olevat Ranka ep:t. Mukana on siis kaikki biisit, myös ne vain ja ainoastaan savikiekoille julkaisuun tarkoitetut. Levyhän itsessään on tasaisen tappavaa Viikatetta, omalla tyylillä tehtynä ja laadusta tinkimättä. Hittikimarassa kuulemme 21 kappaletta, joista voisimme runsauden pulassa mainita mm. Kuolleen miehen kupletti, Vasten kuutamosiltaa (eli Night of The Vampire), Reino Helismaa, Armahda lapset ja Taisto-vainaan valssi.

Levy on kokonaisuutena hieno retrospektiivi Viikatteen Ranka-tuotantoon ja se antaa mielestäni erittäin hyvän kuvan siitä, miten bändi on 2000-luvun aikana kehittynyt yhtyeenä niin sävellysteknisesti kuin soundillisesti. Jos näitä vinyylejä ei jo omista, on Parrunpätkiä ehdottoman suositeltava lisä viikatemiesten ja -naisten kokoelmiin. Vahvasti Työmiehen tuoksuinen ja yhdentähden Jaloviinan makuinen levy, jota kelpaa seuroissa kuunnella.