Avainsana-arkisto: Vastavirta

Worth the Pain ja kaverit Pispalan yössä

No jopas oli taas hardcore-painotteinen ilta Vastavirrallakin. Neljä kiinnostavaa bändiä vaikutti siihen, että melko pitkän päivän jälkeen iltaa piti tulla pidentämään Pispalaan.

Itselleni lähestulkoon täysin uusi tuttavuus eli Kiristys ei ollut pahemmin iskenyt Bandcampista kuunneltuna. Bändissähän on yhteyksiä esimerkiksi muinaiseen Escape to Deathiin, joten kyllä sieltä jonkinlaista hardcorea oli odotettavissakin. Kiristyksen toimena oli soittaa keskivertoa hieman vihaisempaa hardcorea joissa sanotaan asioita suoraan ja kaunistelematta, silläkin riskillä että joku saattaisi suuttua. Biiseissä ei ollut ehkä sellaisia yksittäisiä tärppejä joita olisi jäänyt nyt näin keikkarapsaa kirjoittaessa pyörimään päähän, mutta ainakin meno oli kohdillaan. Diggasin erityisesti kitarasoundista.

Worth the Painin kanssa kiertävä virolaisvahvistus Two Wrongs ei ihmeempiä elämyksiä tarjonnut musiikillisella puolella, mutta kyllä näistä tyypeistä huomasi että Suomessa soittaminen oli näille varsin mieluista puuhaa. Basistin heilumista ja varsinkin rumpalin mossaamista oli hauskaa seurata, ja suomibändeillä vastaavaa harvemmin näkee.

Upright @ Vastavirta
Upright

Upright. Ei saamari, en minä tiedä mitä tästä nyt pitäisi sanoa, mitä en olisi jo aiemmin sanonut. Tämä bändi tuntuu vain paranevan joka kerralla, kun sen näkee. Bändi pelaa erittäin hyvin yhteen pussiin ja tokihan yhtyeen esittämässä musiikissakin on jotain tolkkua. Settilistaan oli hiipinyt uuttakin materiaalia, joten mielenkiinnolla odotan jos bändi saisi jatkoa viimevuotiselle ”Losing Touch” -seiskalleen. Lopputuloksena on (edelleenkin) toimivaa ja omaperäistä tulkintaa hardcoresta. Alansa lupaavimpia bändejä Suomessa tällä hetkellä.

Tuntuu aika hassulta ajatella, mutta tämä oli meikäläiselle ensimmäinen kerta kun näin Worth the Painin livenä. Ei yhtye varsinkaan viime aikoina ole tainnut samoille nurkille kanssani osuakaan, ja silloinkin kun on osunut on meikäläisellä ollut samaan aikaan reissua, toisen keikan järkkäilyhommia ym. muuta järkevää. Toisaalta eipä Worth the Pain suuria suosikkejani koskaan ole ollutkaan, mutta tämän keikan perusteella Worth the Painista voisi olla sellaiseksi. Meininki oli kaukana väsyneestä, vaikka bändi onkin pitkään veivannutkin. 12 vuotta ei suotta, ja tätä settiä seurasi mielenkiinnolla sen loppuun asti. Ei se pituutensa osalta tainnut erityisen pitkä olla, enemmänkin sellainen joka jätti jopa hieman nälkäiseksi.

Worth The Pain @ Vastavirta
Worth The Pain

Kiva ilta, mutta Tampere ei ehkä ollut kaikkein vastaanottavimmillaan, kun kauheasti ei koohotusta lavan ulkopuolella nähty. Johtuiko sitten paljon verottavasta pääsiäisestä vai mistä. Lappeenrannassa sen sijaan oli huhupuheiden mukaan ollut aivan tolkutonta meininkiä jo pelkästään sisäänmaksaneiden lukumäärän suhteen.

TV’s Not Dead – Toisen Vaihtoehdon tukikiertue Tampereella

Jo 80-luvun lopusta asti alakulttuurisäpinän lippua korkealla pitänyt Toinen Vaihtoehto päätti mobilisoitua tien päälle ja siinä samalla haalia uusia tilaajia ja kartuttaa vähän ylimääräistä kilisevää kassan pohjalle. Itselleni tukikeikalle osallistuminen oli liki kunniakysymys, mutta ongelmat alkoivat kasaantua: Alunperin kaavailin osallistumista Hämeenlinnan keikalle, mutta Porista ei Hämeenlinnaan suhaista keskellä työviikkoa ihan noin vain. Allekirjoittanut harkitsi vakavasti jopa Vaasan säpinöihin osallistumista – onhan Vaasalla oma merkityksensä Toisen Vaihtoehdon historiassa – mutta homma kariutui melkein alkuunsa muiden kiireiden takia. Onneksi saatiin organisoitua päiväreissu Tampereen Vastavirralle, jossa oli vielä sopivasti tuoreen Punk O Cine -dokkarin näytös. Tällä keikalle esiintyjälista koostui Valse Tristestä, Sokeasta Pisteestä, Käpykaarista ja Mielialahäiriöstä, eli suhteellisen tutuista ja turvallisista nimistä. Mukana muilla keikoilla on ollut myös Juggling Jugularsista ja Ydinperhettä.

Kun dokumentti oli katsottu ja hyväksi havaittu, oli aika siirtyä alakertaan bändejä katsomaan. Mielialahäiriön keikkaa en ehtinyt näkemään Puntalassa, kun pojat taisivat soittaa aikatauluni kannalta vähän liian aikaisin. Bändin nimen perusteella odotin jotain hieman melodisempaa punkkia, mutta Mielialahäiriö soitti yllättävänkin hardcorea matskua. Ihan peruspätevää mäiskettähän se oli, vaikkakin vain muutama biisi jäi mieleen. Nekään eivät varsinaisesti ikimuistoisia olleet, mutta meininki ja omistautuminen tyypeillä näkyy olevan kohdillaan. Tyypit kylläkin laittoivat setin lopussa homman leikiksi esimerkiksi vaihtamalla soittimia (ja soittamalla niitä päin helvettiä) ja iskemällä basson kappaleiksi. Ei se ole niin tarkkaa, mutta setti venähti vähän liian pitkäksi.

Käpykaartilta oli tullut juuri uusi seiskatuumainenkin ulos, jollaisen sain itsekin hankittua tämän keikan yhteydessä. Yksikään sen biiseistä ei kylläkään ehtinyt tulla tutuksi etukäteen, mutta hyvin ne upposivat keikan tiimellyksessäkin. Samoilla linjoilla näemmä jatketaan, ellei meininki ole jopa parantunut. Yhtye soitti hyvän ja mukaansatempaavan keikan, jota seurasi alusta loppuun kuin naulittuna. Käpykaartin aikana paikalla tuntui olevan eniten väkeä, ja illan kahta viimeistä bändiä tuntui olevan seuraamassa vähemmän porukkaa kuin kahta ensimmäistä. Käpykaartin keikan jälkeen joku juippi kaupitteli levynmyyntinurkkauksessa todella herkullisia pasteijoita. Mainittakoon nyt vielä, että kaveri osti niitä samantien viisi kappaletta.

Toisenlaista näkemystä tarjosi Sokea Piste. Viimeksi näin bändin Puntalassa, vaikka yhtye on keikkaillut suhteellisen ahkerasti sen jälkeenkin. Sokea Piste on tosin siitä hauska yhtye, ettei se kenellekään ole tuntunut kolahtavan täysillä ihan ensikuulemalla. Itselläni kului bändiin sisään pääsemiseen suhteellisen pitkä aika, ja oikeastaan sekin tapahtui vasta mainitun Puntala-keikan jälkeen. Tähän keikkaan oli helpompi päästä sisälle nyt, kun materiaalikin oli tutumpaa. Itseni tämä nimenomainen veto palkitsikin paremmin kuin edelliset, ollen paras tähän mennessä näkemäni Sokea Piste -keikka. Ja myös koko illan paras.

Mutta mikä muka olisi parempaa viihdettä kuin katsella sunnuntaina selvinpäin Valse Tristen keikkaa? No, ehkä pappatunturilla ajaminen, mutta tämä sunnuntai tosiaan eteni siihen pisteeseen, että Valse Tristen oli aika ottaa lava haltuunsa. Tähän kuului siis järkyttävän huonoja juttuja, Mikon ja Waskyn tuolileikkejä ja kökköä agricorea. Idioottikaksosten sekoilun aikana tapahtui se, mikä ei ollut ihan odotettavissa muttei täysin lyönyt ällikälläkään: koko illan Toisen Vaihtoehdon kunniaa ylväästi puolustanut taustalakana romahti. On varmasti kohtalon oikku, että tämä insidentti sattui juuri nimenomaan Valse Tristen keikan aikana, joilla muutenkin sattuu ja tapahtuu. Ei aina voi sujua niin kuin Strömössä, Kauhajoella tai missään muuallakaan Pohjanmaalla. Mutta jos musiikillisiakin koukeroita pitäisi jotenkin kommentoida, niin perushyvä VT-keikka oli kyseessä; ei sellainen, minkä joutuisi lainkaan häpeämään joidenkin bändin aiempien vetojen kanssa, mutta ei sellainen joka nousisi erityisen korkeallekaan. Takuukorjaus kutkuttaa aina.

Bändien lopettaessa oli hyvä, jos kello oli vielä edes kahdeksaa. Enpä muista koskaan lähteneeni noin aikaisin miltään keikalta pois, mikä oli tässäkin tapauksessa hyvä juttu, seuraavana aamuna kun luimisteli nurkan takana arkinen työpäivä. Kannatti lähteä, vaikka paluumatka olikin enemmän tai vähemmän perseestä lumimyrskyn tullessa vastaan ja iskiessä kuskintaitoni koetukselle. Pitänee muuten kohtapuoliin uusia Toikkarin tilaus.

[flickrfeed photoset=72157628393227799]