Avainsana-arkisto: Turmion Kätilöt

Turmion Kätilöt – Technodiktator

Ehdottomasti koko Suomen tunnetuimmaksi industrial metal -yhtyeeksi muodostunut Turmion Kätilöt on suoltanut Osasto-A:n kautta viidennen studioalbuminsa, ”Technodiktatorin”. Itseäni tyydytti merkittävästi Kätilöiden edellinen levytys ”Perstechnique”, ja rajussa soitossa oli aikanaan myös aikaisempi tuotanto.

Ristiriitainen tunne iskeytyi pääkoppaan, kun kuulin albumin olevan kunnianosoitus 90-luvun tanssimusiikkiyhtyeille. Tekno on tietysti osa TK:ta, mutta vain lisuke, ei pääruoka. Turmion Kätilöitä arvosteltaessa tulee mieleen aina sama ongelma: fanit (esim. allekirjoittanut) ei tahdo yhtyeen muuttavan tyyliään. Irstas teknometalli kaikkine omaperäisine piirteineen on tavaramerkki, josta ei vain voi luopua. Pelotti, että en enää ikinä kuulisi Rukoukset Rattoisat -tyyppisiä Kätilöralleja.

Levyn avaa TK-mittapuulla keskivertoa laimeampi Silmät sumeat, ja samaa linjaa jatkaa jokseenkin vielä hieman laimeampi Antaa palaa. Kiero yllätys piileekin tulevassa, kaksi koko levyn hypetetyintä kipaletta: Pyhä Maa, joka lyriikoiltaan ja sovitukseltaan vetää vertoja yhtyeen aikaisemmille mestariteoksille sekä sinkkuna lohkaistu, yksinkertaisesti tappavan svengaava Jalopiina vetävät kuuntelijalta housut alas. Teurastajan kaltaista ikisuosikkia en usko kummastakaan syntyvän, mutta silti nämä nostavat levyn keskiarvoa todella. 
Varsinkin, kun muut maininnan arvoiset kappaleet Rehtori sekä To be continued act I tekevät vaikutuksen, on tämä diktaattori paikkansa levyhyllyssä ansainnut.

Ja miten kävikään, ensikuuntelulla korkeintaan ruokailualustaksi tuomittu albumi onkin keskivertoa parempi levytys, ja kappaleiden lisäksi tähtiä kirkastavat kristinusko-kritiikki sekä (jälleen) toinen toistaan nerokkaammat sanoitukset. Kokeilkaa ihmeessä, sillä paria oikkua lukuun ottamatta tämä diktaattori käskee ja kyykyttää isän, pojan ja nyrkin nimeen.

Kainuun sympaattisin festivaali

Sotkamon Syke ponnistaa pienestä, noin 10 000 asukkaan kunnasta Kainuussa. Kolmatta kertaa Sokos Hotel Vuokatin parkkipaikalla järjestetty festivaali onnistui rikkomaan oman perinteensä, kun tänä vuonna sää poikkesi edellisistä vuosista olemalla lähes aurinkoinen, vaikkakin kolea. Riemastuttavaan festivaalitunnelmaan pääsimme heti alkajaisiksi, kun festaribussi ajeli omia reittejään kokonaan noutopaikan ohi lainkaan pysähtymättä. Voihan toki olla, että Kainuussa on omat käsitykset siitä, mikä on hotellin edestä, ja mikä takaa…
Pienen turhautumisen ja kävelyretkeilyn jälkeen päätimme siirtyä juhla-alueelle omalla autolla, kun reippaista toimittajista toinen oli vielä ajokunnossa. Hankaluudet tosin jatkuivat vielä ajomatkalla, kun alueelle ei ollut reittiopastuksia koko matkan varrella. Koska kyseessä ovat pienet ja jokseenkin kotikutoiset festarit, luulisi olevan erityisen tärkeää, että satunnaisetkin ohikulkijat huomaisivat mainokset ja kyltit, ja että ainakin paikalle haluavat löytäisivät paikalle ilman turhaa maakuntamatkailua.

Kaikesta ylimääräisestä säätämisestä johtuen missasimme kokonaan ensimmäisenä esiintyneen Klamydian, joka ainakin kuvista päätellen oli aloitellut festivaalit leppoisassa tunnelmassa. Saapuessamme alueelle pääsimme heti nauttimaan tunnin tauosta, joka on yhden lavan festareiden ikävä puoli roudauksen ottaessa oman aikansa. Mieleen hiipi ajatus pienestä oheisohjelmasta tämän tyyppisessä tapahtumassa, vaikka paikallisia bändejä akustisesti soittelemassa pienellä lavalla tai mitä tahansa pientä viihdykettä virvokkeiden nauttimisen lisäksi.
Odotellessamme seuraavaa esiintyjää, oli aikaa kiinnittää huomiota myös muihin järjestelyihin. Anniskelualue oli edellisvuodesta poiketen siirretty kokonaan pois lavanedustalta, jolloin alue pysyi siistimpänä ja rauhallisena. Aluksi järjestelyt hieman ihmetyttivät, mutta loppujen lopuksi ratkaisu vaikutti toimivalta, ja alaikäisetkin pääsivät rauhassa nauttimaan musiikista.
Ihmetystä on herättänyt ihmisten välinpitämättömyys kuulosuojainten käyttöön, etenkin tämäntyyppisessä tapahtumassa jossa iso osa yleisöstä on alaikäisiä. Festivaaleja kiertäneenä toivoisin järjestäjiltä asiaan paneutumista, ainakin asettamalla korvatulppia näkyvästi tarjolle riittävän edullisesti ja houkuttelevasti.

Turmion Kätilöiden aloitellessa settiään, oli yleisöä melko rajallisesti paikalla. Innostunutta fanikansaa oli kourallinen, ja satunnaisia katselijoita jokunen kymmen. Kovaa tungosta ei alueella nähty koko viikonloppuna, kun kävijöitä oli yhteensä kahtena päivänä noin 6000. Asialleen omistautunut yhtye otti yleisön hyvin huomioon ja soitti vauhdikkaan ja hyväntuulisen keikan komeissa maskeerauksissa.
Kotiteollisuutta odotellessa eräs riihimäkeläisryhmä tuskastuneena totesikin, että onko sen Hynysen pakko tunkea jokaisiin kinkereihin Suomen suvessa. Myös artistin kiltin väriä arvuuteltiin, mutta sen suhteen jouduimme pettymään solistin astuessa lavalle farkkushortsit jalassa. Tällä kertaa sanat muistuivat mieleen ja soittaminenkin sujui mallikkaasti, ja kerrankin valaistus ja savut korostivat yhtyettä parhaalla mahdollisella tavalla. Setti oli muuten hyvin tavanomainen, mutta sekä itseäni, että muutakin yleisöä tuntui ilahduttavan vanhemmat kappaleet Jos sanon ja Satu Peikoista.
Perjantain pääesiintyjä Amorphis keräsi luonnollisesti illan suurimman yleisön. Yön pimetessä metalli raikui mahtipontisena pitkin kangasmaastoa, ja päätti Sotkamon Sykkeen ensimmäisen illan onnistuneesti.

Lauantai alkoi osaltamme hivenen myöhässä, ja näin ollen Humpanpimputtajat ja Elokuuta paikannut Battle Beast jäivät ikävä kyllä näkemättä. Johanna Kurkela yhtyeineen esitti metallin vastapainoksi kevyempää ja melodista musiikkia tunnelman ollessa intiimi ja lämminhenkinen.
Eläkeläiset – mitä niistä nyt voisi sanoa. Eläkeläismäistä menoa humppaletkaillen, Onni Variksen innostaessa yleisöä jalkautumalla katsojien tasolle. Yhtyeelle todella ominainen keikka särjettyine soittimineen ja virvoitusjuomien nauttimisineen – tunnelma kohosi riehakkaaksi myös lapsikatsojien keskuudessa.
Viikonlopun kiistatta odotetuin esiintyjä oli lauantai-illan päätteeksi lavalle noussut Nightwish. Syke sai kunnian olla Imaginaerum-kiertueen viimeinen Suomen keikkapaikka yhtyeen suunnatessa Euroopan lavoille. Lavashow ei yltänyt aivan odotettuun spektaakkelimaisuuteen, mutta suuri taustascreeni ja komeat pyrot ja keikan kruunaava ilotulitus olivat kieltämättä näyttävät. Kiertueella laulajana nähty hollantilainen Floor Jansen vei pisteet kotiin esiintyen räväkästi ja mahtipontisesti suomalaisyleisön edessä. Tuskin kukaan voi ikinä täysin täyttää Tarja Turusen saappaita, mutta korkeatasoinen ja Nightwishille erittäin sopiva solisti Jansen kuitenkin on.

Pienillä festivaaleilla on aina oma tunnelmansa niin hyvine kuin huonoine puolineen. Järjestelyihin toivoisi panostamista, pelkät nimekkäät artistit kun eivät riitä tekemään tapahtumasta ikimuistoista. Erittäin hyväksi keksinnöksi todettiin narikkarekka, jossa viiden euron kertamaksulla sai päivän ajaksi käyttöön tilavan säilytyslokeron, joka aukeaa kätevästi älykortilla. Tavaroiden säilöön jättäminen oli todella vaivatonta ja luotettavaa, ja samanlaisen järjestelyn toivoisi yleistyvän muihinkin tapahtumiin.

Teksti ja kuvat: Sirja Bordi & Tomi Kivelä

Pain ja Turmion Kätilöt kiertävät lokakuussa Suomea

Turmion Kätilöt ja ruotsalainen Pain päättivät järjestää terveydelle haitallisen ”Kidneys To The Limit” -yhteiskiertueen. Minirundi kattaa viisi keikkaa lokakuussa, ulottuen 17.10. alkaen Helsinkiin, Jyväskylään, Mikkeliin, Kuopioon ja Turkuun. Kiertueen keikoilla on tarkoitus esittää vähemmän livenä soitettua materiaalia, Turmion Kätilöitä luvassa esimakua myös tulevalta albumilta.

[youtube url=wSdFFougjr0]

Pain (swe), Turmion Kätilöt
Ke 17.10. Virgin Oil Co., Helsinki
To 18.10. Lutakko, Jyväskylä
Pe 19.10. Wilhelm, Mikkeli
La 20.10. Henry’s Pub, Kuopio
Su 21.10. Klubi, Turku

www.turmionkatilot.com
www.painworldwide.com

Turmion Kätilöt – Perstechnique

Muistan, kun Turmion Kätilöiden ensisinkku ”Teurastaja” ilmestyi. En ole yhtyeen uraa seurannut sitten mainitun singlen, mutta aina välillä sitä on päässyt lukemaan lehdistä kuinka Kätilöt ovat pahoittaneet jonkun mielen. Yhtye on vakiinnuttanut asemansa Suomen Rammsteinina, joka vie provosoimiset aivan uudelle levelille. Väistämättä tuntuu siltä, että yhtye pyrkii edelleen luovimaan niiden ulkomusiikillisten seikkojen turvin, kun uuden levynkin nimi on ”Perstechnique” ja kansilehdissä on kuvia… no, perseistä. Sanoitusliitteen kuvia katsellessa menee tovi, kun yrittää selvittää mitä missäkin kuvassa tapahtuu.

Toki yhtye on muutakin kuin pelkkää hanuria. ”Perstechnique” on Kätilöiden neljäs studiolevy, mutta meno on vähintään yhtä härskiä kuin ammoisinakin aikoina. Ellei peräti härskimpää, ja kyllähän hyvin lannoitettu huumorinkukka elää ja voi hyvin tässä dekadenssin puutarhassa. En ole koskaan ollut erityisen suuri industrialmetallin ystävä, joten en suorastaan ollut ejakulaationkaan partaalla kun laitoin ”Perstechniquen” soimaan.

Onhan tässä konemetallin ja teknojumputuksen yhdistelyssä tavallaan oma viehätyksensä, vaikka sitä ei aina voikaan onnistuneeksi luonnehtia. ”Perstechnique” on levynä parempi (tai oikeastaan vähemmän ärsyttävä) kuin mitä odotin. Diskoileva Hanska yllätti jopa positiivisesti! Ässiä löytyy hihoista ja ”Perstechnique” soi varsin luontevasti, mutta heikoimmillaan hieman epätasainen levy on melko väkinäistä vääntämistä. Siitä en tiedä onko ”Perstechnique” miten hyvä bändin muihin levyihin verrattuna, mutta on se vähintään kelvollinen pläjäys vaikka kestosuosikiksi siitä ei olekaan.

Simerock 2009

Jo pari vuotta Rovaniemellä asustellut Simerock räjähti omalta osaltani käyntiin perjantaina Profane Omenin tahtiin. Heti alueelle sisälle astuessaan ensimmäinen tunne oli suuri kuvitteellinen kysymysmerkki pään päällä. Alueella ei ollut kovin paljoa porukkaa katsomassa, saati sitten yhden päälavan edessä, jossa Profane Omen oli jo soundcheckailemassa. Ihmisiä tuli kuitenkin jonkun verran sisään kun lahtelainen Profane Omen lämmitteli yleisöä kolmipäiväistä viikonloppua varten. Yleisövajaudesta huolimatta Profane Omenin lavameininki toimi yhtä hyvin kuin missä tahansa keikalla. Jules Näveri tuntui taas osaavansa hommansa, kuten jokaisella keikalla minkä allekirjoittanut on nähnyt. Anna Abreun tehdessä soundcheckiä toisella lavalla rupesi jo tulemaan enemmän porukkaa sisään, ja kun vuoden 2007 suomen Idolsissa toiseksi sijoittunut naislaulaja aloitteli, oli jo ihmisiä sisällä silmämääräisesti ainakin kuusi riviä.

Seuraavaksi Radio Rock -lavalla esiintyi Mokoma, joka ei ainakaan yleisölle esittelyjä kaipaa. Yleisöä nimittäin riitti, ja soittajista näkyi että oli hauskaa soittaa. Monien ihmisten harmiksi oli keikalla voimassa pittikielto. Tätä Mokoman laulaja Marko Annalakin kommentoi välispiikissään vihaiseen sävyyn ja myös itse ihmettelin Simerockin outoa linjaa pittejä kohtaan, nimittäin Profane Omenin keikalla ei kukaan tullut asiasta mainitsemaan.

Profane Omen
Profane Omen

Mokoman jälkeen Lapin Kansa -lavalla esiintyi Lapista lähtöisin oleva Pahat Viinit. Kokoonpano sisältää Hannibalin, Sopan, Ilari Aution ja Tykopaatin. Livekokoonpanossa oli mukana myös Joku Roti Mafia, joka toi mukaan oman mukavan lisänsä. Tämän jälkeen poistuiduin jo alueelta hyvin mielin, nimittäin ensimmäinen Simerockin päivä meni lähes melkein satamatta. Edellisinä vuosina ja lähes koko festivaalin mustana surmana on ollut huono keli.

Lauantaina meininki alkoi jo aikaisin, Rovaniemeltä tulevan Öppnas Härin nimissä. Noin vuoden vanhalla yhtyeellä kuitenkin riitti fanikantaa sen verran että kello kaksitoista oli jo noin neljäkymmentä ihmistä katsomassa. Keikka itsessään oli hyvä, mutta pakko antaa miinuspisteitä soundeista. Sen jälkeen Simerockin bändikisan voittanut sodankyläläinen Fat Widow soitti Lapin Kansa -lavalla. Settilista sisälsi melko lailla toisiaan muistuttavia kappaleita ja tulipahan bongattua jostain kappaleesta yhden oman lempibändin tekemä riffi. Noh, sentään Foo Fighters -coveri Monkey Wrench lämmitti. Fat Widow’n jälkeen menin katsomaan ensimmäisen keikkani Tivoli-lavalle. Tivoli-lava oli rakennettu teatterilavalle, joka kelluu vedessä. Ratkaisu oli mielenkiintoinen, mutta toimiva. Toisinaan pari venettä yritti ajaa lavan viereen katsomaan, mutta järjestyksenvalvojat kävivät ajamassa veneet pois. Lavalla soitti niinkin kaukaa kuin Helsingin Kalliosta tullut The Over Attacks. Yleisössä oli aika väljää, ja kun on kyseessä katsomo, ei paljon liikettä myöskään ollut. The Over Attacks kuitenkin soitti settinsä hyvin ja innostivat allekirjoittaneen ostamaan samaisen bändin ensimmäisen pitkäsoiton vinyylinä. Kello 16 aloitti Radio Rock -lavalla suomalainen deaththrash-yhtye Deathchain. Yhtye kuritti faneja hiteillä, pitti pyöri satunnaisesti, eikä järjestyksenvalvojilla ollut mitään sanomista asiaan. Myös yhtyeen kiertueella mukana taustalaulajana ollut Cthulu-hahmo oli hauska lisä normaaliin Deathchainiin. Deathchainin jälkeen samalla lavalla soitti niin ikään suomalainen poppoo Turmion Kätilöt. Kätilöt olivat tulleet paikkamaan Ruoskaa, ja varmasti onnistuivat siinä hommassa. Lavashowhun kuului aikaisemmin nähdyn Deathchainin basisti Kuolio, jota Spellgoth ja MC Raaka Pee kurittivat nahkavyöllä ruoskimalla ja tupakan tumpeilla polttamalla. Parituntisen kurituksen jälkeen oli ihan mukavaa kuulla jotain kevyempää, ja mikä sen parempaa, Martti Servo & Napander soitti Lapin Kansa -lavalla. Yhtyeen settilista oli erinomainen, sisältäen hitit kuten mm. ”Mikä on kun ei taidot riitä” ja ”Ufo tarjosi kaakaon”. Seuraavaksi toisella päälavalla esiintyi Teosto-palkittu rap-muusikko Asa, taustabändin Jätkäjätkät kanssa. Vaikka esiintyminen alussa kompasteli teknisten vaikeuksien takia, vetivät Asa ja Jätkäjätkät homman kunnialla kotiin.

Asa ja Jätkäjätkät
Asa ja Jätkäjätkät

Sunnuntaina itse katsoin vain Stam1nan ja PMMP:n, mutta Pohjois-Suomen mediaan luottaen Alamaailma, Irina, Klamydia ja Maj Karma olivat vetäneet hyvän pohjan seuraaville bändeille. Stam1nan astellessa lavalle yleisö oli tulessa, olivathan he sentään saaneet odottaa jo vuoden verran bändin esiintymistä Rovaniemellä, johtuen viimevuotisista ongelmista Finnairin kanssa. Settilista oli fuusio Stam1nan 13-vuotisesta urasta ja sisälsi vanhaa niin kuin uudempaakin tavaraa, eritoten mainintana Rikkipää, jota ei ole julkaistu vielä mitään, mutta kovasti videota jo kyseiseen kappaleeseen kuvattiin. Stam1naa huudettiin jo toisen kerran encoreen, mutta siihen ei yhtye taipunut. Kuitenkin he palkitsivat fanit pienellä juttutuokiolla lavan vieressä keikan jälkeen. Stam1nan jälkeen toisella päälavalla oli PMMP. Yhtye sai paikalle eniten yleisöä Paula Koivuniemen jälkeen. Fanit lauloivat mukana, ja viimeistään encoressa kaikki suosikit oli kuultu. PMMP osoittautui hyväksi festarin päättäjäksi ja Simerockista jäi hyvä yleisvaikutelma. Vaikka ei päästykään samaan yleisömäärään mitä viime vuonna, on se jo puoliksi luvattu että Simerock tullaan näkemään Rovaniemellä myös vuonna 2010.

www.simerock.fi