Avainsana-arkisto: Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Käkkyrällään

”Käkkyrällään?” Täh? Kyseisen termin merkitys saati etymologia ei aivan avaudu ainakaan länsisuomalaiselle kuulijalle, mutta jos ja kun sillä kuvataan Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin musiikillista iloittelua ja joukkion elämänasennetta, voi sen mieltää hyvinkin kuvaavaksi asiasta sen enempää ymmärtämättä.

Ensimmäisen kuulostelun jälkeen on vaikea sanoa oikeastaan yhtään mitään, sen verran hämmentävä kalabaliikki Raksilan poikien albumi on, mutta kuitenkin jää halu kuunnella se uudestaan. Jotenkin tuntuu, että tässä on haluttu vetää kaikki asiat oikein kunnolla överiksi. Tosin tuntuu, että tuo edellä sanottu hipoo jo lähes itsetarkoituksellisuutta, mutta onhan se hyväksi koettu tapa erottua ja herättää huomiota. Vaikea tästä silti on olla pitämättäkään.

THJKB:n musiikillista tyylisuuntaa on lähes mahdoton määritellä. ”Äkkiväärä vaihtoehtorock, elektronis-psykedeelinen post-muniinpuhaltelu-sludge-jazz doom-punkpop” sanoo kaikkitietävä wikipedia. No niin. Hyvä. Siinähän se tuli. Lievää sukulaissieluisuutta voisi löytää vaikka sellaisista artisteista kuin YUP tai CMX, eikä vertaus Frank Zappaankaan punkbändissä olisi turhan kaukaa haettu.

Punk-popissa harvemmin suositun pasuunan käyttö tuo levylle juuri tuota ”äkkivääryyden” tunnetta ja usein varsin nokkelat musiikilliset ideat on kuorrutettu halvankuuloisilla lo-fi keyboard-soundeilla, mikä osaltaan lisää hauskojen sanoitusten aikaansaamaa huumori-popmaisuutta. Eivätkä nämä vitsinikkarit idioottimaisista taiteilijanimistäänkään huolimatta ihan tyhjähousuja ole biisintekijöinäkään. Rakenteet, sointukulut ja melodiat ovat nimittäin useinkin hyvin omintakeisen kuuloisia. Levyltä löytyy Jauhelihan ja Lapsuusmuistojen hittipoprallatusten lisäksi vakavampaakin asiaa kuten vaikkapa slovarin muotoon puetut Saatanan Beibi ja Rakkaus Voittaa tai järkälemäinen Oksat Pois. Hitsi soikoon, tästähän huomaa tykkäävänsä joka kuuntelulla aina pikkuisen enemmän. Koukuttivat, perhanat, vanhankin ketun…

[youtube url=J0MxnBGiHPo]

Bättre Folk 2013

Toista kertaa järjestetty Bättre Folk oli tänä vuonna siirretty Hailuodon Marjaniemeen. Marjaniemen kylä, joka on Hailuodon, Perämeren suurimman saaren perällä, onkin puitteineen ideaalinen alue festivaaleja ajatellen. Festivaalialueen likeltä löytyi hotellia, leirintäaluetta ja mökkimajoitusta. Kaiken kruunasi idyllinen kalastajakylä ja hiekkarannat. Lisäksi hipsterikansalle oli tarjolla festareiden teeman mukaisesti lähiruokaa, jonka hinnasta tosin voisi olla kahta mieltä.

Perjantain ensimmäinen esitys oli tarkoitus skipata aikaisen ajankohdan vuoksi, ja myös siksi, että kyseinen akti esiintyi myös seuraavana päivänä. Hyvin suunnitellusta aikeesta huolimatta emme missanneet ainoastaan festareita avaavaa Jaakko Eino Kalevia, vaan harmillisesti myös seuraavana esiintyvän Joose Keskitalon ja jopa kolmantena esiintyvän Riston. Hailuodon ainoa yhteyslinkki mantereeseen kun on lautta, joka lämpimänä perjantaipäivänä oli niin ruuhkainen, että pääsimme vasta kolmannen lautan kyytiin.
Perjantain setti siis kattoi osaltamme ainoastaan kolme bändiä, joista festarit avasi kohdallamme Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi. Nimihirviön takaa löytyy äkkiväärä outolintu jota taitaa olla turha lokeroida sen kummemmin, jostain elektronisen ska-hiippailun ja punkpopin välistä löytynee joitakin tunnistettavia maamerkkejä. THJKB esiintyi hauskana, välillä jopa energisenä festaribändinä, herättämättä kuitenkaan suurempaa intoa. Yona ja liikkuvat pilvet eteerisenä rallattelijana ei sekään tarjonnut tarttumapintaa, vaan jäi etäisen hymyileväksi taustamusiikiksi idylliselle ympäristölle.
Illan viimeiseksi jäänyt Pää Kii on omalta kohdalta jäänyt lähes täysin huomiotta vaikka muutaman biisin olen ottanutkin kuunteluun. Yleisöön bändin musiikki tuntui uppoavan kiitettävästi, vaan jostain syystä en itse pääse tähän bändiin yhtään sisälle. Jotenkin koko homma jäi edelleen kohdallani korkeintaan kädenlämpöiseksi poppipunkiksi.

Seuraavan päivän avasi osaltamme edellisenä päivänä missattu Jaakko Eino Kalevi, joka sopi täydellisesti lauantaiaamun heräilevään tunnelmaan. Old school -synämaiseman päälle saksofonilla maalaileva tunnelmointi reilulla echolla kaikessa yksinkertaisuudessa vain toimi, ja jäi mieleen yhdeksi festareiden kohokohdasta.
Bättre folkin puhtaimmaksi folk-artistiksi noussut Topi Saha edusti myös päivän parempaa antia. Taitavasti rakennut lyriikat ja erinomainen ulosanti Matias Tynin harmonikkasäestyksellä pysäytti kuuntelemaan, ja nostivat esityksen festareiden kärkipäähän.
Lauantain kolmannen mielenkiintoisen esityksen tarjosi Aino Venna, jonka tumma ääni ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Traagisen kohtalon kokeneista artisteista, kuten Elviksestä (jota kuultiin myös koverina) ja Edith Piafista, vaikutteita saanut artisti tulkitsi dramaattisia kappaleitaan erittäin uskottavasti.
Lauantaipäivän bändilinjaus oli selkeästi edellispäivää seesteisempi. Kepeä indiepoppia soittava Nopat, ja laulaja -lauluntekijä Matti Johannes Koivu sekä Risto Juhani tarjosivat yleisölle hienon miljöön leppoiselle auringossa istuskelulle. Pitänee myös mainita oululaisen kulttuuritoimija Paavo J. Heinosen pirteän lakoniset välispiikkaukset, jotka hoidettiin aidolla suomenruotsilla.

Mariskan esitys sekin sai jäädä suosiolla välistä, sillä mahduimme juuri viimeiselle lautalle vaikka aloitimme paluumatkan perjantaista viisastuneina hyvissä ajoin.

Lautan ongelmallisuudesta ja nuivista saarelaisista huolimatta Bättre Folk on erittäin tervetullut ja positiivinen kesäfestari, jolle ehdottomasti on Oulun korkeudella tilausta.