Avainsana-arkisto: Tundramatiks

Vähän nautinnollisempi syksy

Ovi auki, Jartulle viitonen, useampi kädenheilautus ja tiskiltä Lahen halvin nelonen. Siinä sitä taas oltiin – Torvessa ja vieläpä keskellä viikkoa. Mutta mitäpä sitä ei tekisi hyväntekeväisyyden takia? Nyt ei hyvien tekojen kohteena ollut kuitenkaan Lastenklinoiden kummit, pummit tai edes Saimaan norpat, vaan lahtelainen sekameteliyhtye Less Enjoyable Autumn, tuttavallisemmin LEA, jonka ensimmäinen esiintyminen sai minutkin hölläämään kukkaron nyörejäni.

Vaikka kvintetin nimi kuulostaakin emo-pojan käsikirjasta lainatulta, niin emosta ei LEAn kohdalla voida puhua, vaikka melko tunteikasta yhtyeen ulosanti osittain onkin. Homman nimi on tummasti äänimaisemaa maalaava, gotiikan kanssa flirttaava lounge, joka jyrähtelee hetkittäin stoneristi ja paikoin jopa surf on oikea sana kuvaamaan viisikon maanista jumitusta. Yhdistäkää Bohren & der Club of Gore Alamaailman vasaroihin tai Estradasphere Laika & the Cosmonautsiin tai Circle Medúlla -aikaiseen Björkiin tai… Ehkä saitte jonkinnäköisen mielikuvan LEAn aivotoiminnasta, ehkä ette. Muistiinpanoissani luki muuten kissan kokoisilla kirjaimilla lounge sludge, joten olkoon nyt vaikka sitä sitten.

Jos ei LEAn musiikillinen anti ole vielä liikaa karvalakkikansan kouluttamattomille korvapareille, niin viimeistään nokkamies Sami Huttusen äänityöskentely saa sitkeimmätkin NRJ-pissikset ja Voice-fruittarit kaikkoamaan kohti taivaanrantaa. Ulkoiselta habitukseltaan spastisesti nykivää menninkäistä muistuttava miekkonen kun uikuttaa, ulisee, paukuttaa ja kolisee kuin isompikin tehdas – pelkkää suuvärkkiään ja erinäisiä pedaaleja hyväksi käyttäen. Beatboxauksesta black-henkiseen kirkumiseen ulottuva kirjo tuokin mukavan lisävärin LEAn jo valmiiksi monipuoliseen materiaaliin. Ja vaikka en mikään suu-musiikin ystävä olekaan, niin pakko myöntää, että LEAn kohdalla ratkaisu toimii esimerkillisesti ja vertailut esim. jo mainittuun Estradasphereen ovat helpostikin allekirjoitettavissa. Myönnettäköön kuitenkin, että konventionaalisempi tulkinta voisi oikein ajoitettuna toimia oivana vastapainona Huttusen suu-akrobatialle ja luoda viisikon kappalemateriaalista vieläkin vahvemman ja dynaamisemman.

Oikeastaan ainoa napinan aihe on orkesterista itsestään riippumaton. Nimeltä mainitsemattomalle (Mikko) äänimiehelle lähtee noottia vokaalien miksauksesta; ne kuuluivat eri voimakkuudella riippuen siitä, kuunteliko keikkaa lavan oikealla vai vasemmalla puolella.

Kaiken kaikkiaan siis todella onnistunut live-debyytti Less Ejoyable Autumnilta ja vaikka yhtye selvästi vielä etsii itseään (esim. toinen kitaristi tuli mukaan vain muutama päivä ennen ko. debyytti-keikkaa), niin soittajiston meriittilista (ottakaa itse selvää) ja väkevä materiaali ovat sitä luokkaa, että Torven house-bändiksi LEAn tarvitsee tuskinpa jämähtää.

Illan toinen akti totteli nimeä Backwoods Powerhouse. Täysin tuntematon jäi täysin tuntemattomaksi, sillä päihdyttävät ainekset olivat kiinnostavampia, kuin BP-duon semi-akustinen folk-hymäily. Pahoitteluni.

Headlineriksi oli kiinnitetty Tundramatiks, tuo Helsingin Gogol Bordello. Folk-punk-troikka on jossain piireissä ilmeisen arvostettu yhtye ja heidän parin vuoden takainen ”Kyy pivossa” -debyyttikin otettiin vastaan mairittelevin sanankäätein. Itse en kuitenkaan kyseisiin piireihin kuulu ja muutaman kuuntelukerran jälkeen Kyy pivossa onnistui vain ja ainoastaan ärsyttämään kuuloelimiäni.

Eipä saanut Tundramatiks minusta uutta ystävää myöskään live-performansinssa myötä, sillä samainen ärtymyksen peikko hiipi puseroon jo ensi tahdeista lähtien. Meno ja meininki olivat toki kohdillaan – niinkuin myös päihtymiseni aste – mutta orkesterin kansallisromanttinen rokin räime ei vaan onnistunut herättämään sisälläni oikeastaan mitään positiivissävytteistä.

Tundramatiksin ulosannin on arveltu löytyvän jostain leimallisen Suomi-rockin (á la Nurmio, Alanko) ja mustalais-punkin (mm. jo mainittu Gogol Bordello) leikkauspisteestä ja minua fiksummat ovatkin siinä varmasti oikeassa. Suurin syy nihkeään suhtautumiseeni löytyykin juuri noista referenssiksi tarjoamistani nimistä; Nurmio menee Alamaailman vasaroiden kera pienissä annoksissa, mutta vanhemman Alangon veljeksen tekemiset aiheuttavat allergiareaktioita (puhumattakaan siitä nuoremmasta) ja Gogol Bordellon gypsy-punk on mielestäni viime vuosien ärsyttävimpiä menestystarinoita. Eikä Janne Masalinin nasaali M.A. Numminen vs. Ismo Alanko -vokaalityöskentely ainakaan asiaa parempaan suuntaan vie.

Less Enjoyable Autumnille sanon siis kiitos mieleenpainuvasta showsta, kahdelle muulle sanon kiitos, mutta ei kiitos.

Ilosaarirock 2007

Ilosaarirock alkoi perinteiseen tapaan punk-kerman kokoontumisajoilla jäähallin Töminä-klubilla. Tapahtuma ei isoilla nimillä pröystäile, mutta veti silti tänäkin vuonna 1500 katsojan yleisön. Ei paha. Maire kurvasi jäähallin pihalle illan toisen bändin Relentlessin vedellessä viimeisiä. Haluaisin kuitenkin painottaa, ettei viivästykset matkalla olleet missään nimessä meikäläisen aiheuttamia! Kuulumiset piti toki pukukopissa hoitaa, joten myös Unkind meni ohi korvien. Flippin’ Beans pistikin sitten läskit tirisemään oikein huolella uuden ”Everything’s Fine… Act Brave And Die” -levyn ollessa hyvin edustettuna setissä. Ikäväksemme esiintyminen oli yksi viimeisimmistä tällä vanhalla nimellä ja vanhoilla biiseillä. Lisää hauskuutta oli kuitenkin luvassa heti perään Ratfacen muodossa. Vaikkei setti juuri pariakymmentä minuuttia enempää kestänyt, onnistui bändi vakuuttamaan yleisön, ainakin jos sitä voi myydyllä oheissälällä mitata (toimittajanne oli siis nakitettu juopottelun ja toimitustyön ohella pitämäät kiparia, seetana).
Armageddon Clock meni siis sivusilmällä seuratessa ja paitoja myydessä, samoin kuin mainion ”Älä katso ihmistä” -levyn aiemmin kesällä julkaisseen Aivolävistyksen esitys suurimmalta osalta. No Shame ja DMT:tä lyhyellä varoitusajalla paikkaamaan saapunut Worth The Pain jäivät väliin puolestaan istuttuamme Ratfacen kanssa kylmässä saunassa tuntitolkulla, jona aikana ei kaiken lisäksi nauhuriin tarttunuti varmast yhtäkään kelvollista kommenttia…
Illan kääntyessä jo aamuhämäräksi, todettiin parhaaksi skipata Wasted, jotta vielä ennättäisi tarkistamaan paikallisen yökerho-scenen. Tarkemmin ajateltuna n. puolet bändeistä tuli missattua, mutta näin suurena scene-hahmona olen huomannut että keikkojen katsomista tärkeämpää onkin tulla nähdyksi.

Lauantai alkoi mielenkiintoisella kiinnityksellä, kun norjalainen Stonegard otti kolmoslavan haltuunsa. Ahkera keikkailu Suomessa on kantanut selvästi hedelmää, sillä aikaisesta soittoajasta huolimatta bändiä oli tullut katsomaan ihan mukavasti ihmisiä.
Kakka-hätä 77:n kanssa sai olla tarkkana, jos setin alusta myöhäistyi vähääkään, saattoi koko komeuden missata. 15 minuutissa tuupattiin tuotanto läpi, ja ei muuta kuin kaljaa naamariin.
Ilosaaressa ei tule paljon päälavalla törötettyä, sillä pikkulavat tarjoavat usein niin paljon mielenkiintoisempia nimiä, että apulannat ja ceeämäksät jättää mielellään muiden festarivieraiden päänvaivaksi. Ikävä kyllä pikkulavojen esiintyjät ovat aina päällekäin, joten n. 5-6 mielenkiintoista bändiä tulee per festari missattua pelkästään tämän takia. Näin kävi myös CunninLynguistsin kanssa, sillä Terror oli päivänselvä valinta tästä kaksikosta. Bändi soitti yllättävän hyvin ja porukkakin oli olosuhteet huomioonottaen mukavasti mukana. ”Lowest of the Low” -hittien lisäksi myös uuden ”Always the Hard Way” -lätyn biisit saivat uudenlaista nostetta keikasta. Tosin risuja pitää jälleen kerran antaa amatöörimäisille järkkäreille, joiden kanssa sentään tällä kertaa päästiin puhekontaktiin. En silti ymmärrä, miksi vitussa teltassa pitää käyttää vesiruiskua aivan holtittomasti, kun ulkona on 10 astetta lämmintä?

Loppuilta kuluikin sitten kuivatellessa märkiä vaatteita ja odotellessa Terrorin haastattelua, joka jatkoi edellisiltana Ratfacen kanssa aloitettua selkeää linjaa…
Tällä kertaa jaksoin tapahtuman päätähdeksi hankittu HIM kiinnostaa muutaman hetken verran, Abduktiota piti kuitenkin käydä myös Rekkalavalla väijymässä, ja tästähän se matka jatkuikin luontevasti kohti keskustan valoja.

Soilwork oli sunnuntaiaamupäivän ensimmäinen tavoite, ja kuinka ollakaan näitä ruotsalaisia ennätettiin YleX-telttaan ihmettelemään. Kehutusta live-showsta ei tutun kehnon soundipolitiikan ansiosta saanut oikein mitään, joten mielenkiinto suuntautui melko pian loiventeluun ja Sick Of It Allin venailuun. Soijaa ja SOIAa venaillessa Tundramatiks tarjosi viihdykettä rekkalavalla. Ikinä en ollut bändistä kuulut, mutta mielenkiinnon onnistuivat herättämään.
Ei tullut soijaa vaikka SOIA tulikin. Vettä saatiin niskaan oikein huolella, mutta edellispäivän (ja -vuosien) naurettavan järjestysmieskäyttäymisen ”pelossa” keikka tuli diggailtua turvallisesti kalia-alueelta, turva-aidan takaa, ennemmin että kohmeita jäseniään olisi lähtenyt pittiin veryttelemään. Setti oli mainio siinä missä mikä tahansa Sick Of It Allin keikka, jos sitä nyt pitää esim. parin vuoden takaiseen Agnostic Frontiin verrata, oli äijien soitossa huomattavasti enemmän munaa.
Sick Of It Allin hittien jälkeen The Business tuntui vähän pakkopullalta, vaikka kyllähän ”Southgate 96” lämmittää aina mieltä.
Festarin päätökseksi tuskin olisi voinut parempaa bändiä keksiä kuin The Slackers, joka pienestä tihkusateesta huolimatta saa takuulla hyvälle mielelle. Rentolavalla oli nimensä mukaisesti hyvä meininki, ja vaikka sinne tuli tänä vuonna eksyttyä vain kerran, on se ollut oiva lisäys Ilosaaren musiikkitarjontaan, vaikka houkutteleekin turhan paljon hippejä paikalle.

Festari loppui mukavasti Tiktakin sävelten saatellessa matkantekoa vielä rautatieaseman sillalla, useita kilometrejä festarialueelta. Mitenköhän tällainen festari toimisi Lahdessa, jossa keksitään valittaa pienimmästäkin pihauksesta kello 21 jälkeen. Ellei sitten kyseessä ole humppa.