Avainsana-arkisto: The Slackers

Viikonlopun baarikierroksella Anti-Flag ja The Slackers

Kaikki Lahden Renkomän eteläpuolella on perseestä, faktan kasvaessa eksponentaalisesti mitä syvemmälle Kehä kolmosen sisäpuolelle mennään. Yksi suosikki-inhokeistani tällä alueella on kaikenmaailman juottolat, harmiksemme niissä vain tuppaa käymään nykyään varsin hyviä bändejä.

Supervilkkaan keikkakevään sai kunnian aloittaa philadelphialainen Anti-Flag, joka sai teinitytöt parveilemaan Nosturille jo hyvän aikaa ennen kevättalven illan hämärtymistä. Tästä kyseenalaisesta Suosikki-fanituksesta huolimatta bändi kyllä ansaitsisi tulla myös muutaman kyynisen vanhan pierun kuultavaksi. Vaikka bändin naiivi ”veljet ja sisaret” -sanoma on meille ikälopuille jo varmasti tuttu, täytyy muistaa että usealle tämä voi olla ensi kosketus punkkiin, näkisin kuitenkin tällaisen asenteen olevan jatkuvuuden nimissä uudelle sukupolvelle nykyistä hälläväliä-meininkiä huomattavasti mieluisampi. Siinä mielessä bändin ajatus sanomansa levittämisestä isomman levy-yhtiön kautta toimii täydellisesti.

Ja mikä tärkeintä, bändillä on pirun toimivia biisejä, jotka toimivat livenä siinä missä levylläkin, sekä reipas meininki lavalla. Soitto ei nyt varsinaisesti mitään kellosepän työtä ollut, mutta ei missään vaiheessa tarvinut rokkipoliisienkaan alkaa päätään pudistelemaan. Hitit uppoivat yleisöön teinien kansoittaman lavanedustan hyppiessä ja venhempien läskien hymistellessä parvella. Keikka sai hyvälle tuulelle, ja olisin varmasti tarkistanut bändin kunnon myös toisena päivänä, ellei Tavastialla olisi tarjoiltu muikeaa ska-meininkiä.

Viime Ilosaaren sateiseen sunnuntaihin auringonpilkahduksen toi The Slackers. Tavastialla auringon valo hiipuu viimeistään ankeaan henkilölkuntaan, mutta kyllä ammattilaiset saivat jengin joraamaan kaikesta huolimatta. Bändin setti sisälsi festarivetoa enemmän jamittelua ja materiaalia käytiin läpi vähän edellislevyä laajemalla säteellä. Kuinka ollakaan juuri tuo ”Peculiar”-albumi on ainut yhtymäkohtani bändiin, joten siinä mielessä meinasi biisit käydä välillä puuduttamaan, vaikka jamittelua mielellään kuunteleekin. Vaikka en usein tätä sano, niin nyt jäi hyvistä hittibiiseistä huolimatta vähän sellainen fiilis, että bändi kuuluu kesään ja festareille. Mikä sen parempaa kuuman juhlahumun keskellä kuin oikaista nurmelle pitkäkseen ja tuikata vihta palamaan…

Näillä eväillä kohti uusia seikkailuita, No Use For A Namea, Terroria ja Agnostic Frontia. Kyllä meitä nyt hemmotellaan.

Ilosaarirock 2007

Ilosaarirock alkoi perinteiseen tapaan punk-kerman kokoontumisajoilla jäähallin Töminä-klubilla. Tapahtuma ei isoilla nimillä pröystäile, mutta veti silti tänäkin vuonna 1500 katsojan yleisön. Ei paha. Maire kurvasi jäähallin pihalle illan toisen bändin Relentlessin vedellessä viimeisiä. Haluaisin kuitenkin painottaa, ettei viivästykset matkalla olleet missään nimessä meikäläisen aiheuttamia! Kuulumiset piti toki pukukopissa hoitaa, joten myös Unkind meni ohi korvien. Flippin’ Beans pistikin sitten läskit tirisemään oikein huolella uuden ”Everything’s Fine… Act Brave And Die” -levyn ollessa hyvin edustettuna setissä. Ikäväksemme esiintyminen oli yksi viimeisimmistä tällä vanhalla nimellä ja vanhoilla biiseillä. Lisää hauskuutta oli kuitenkin luvassa heti perään Ratfacen muodossa. Vaikkei setti juuri pariakymmentä minuuttia enempää kestänyt, onnistui bändi vakuuttamaan yleisön, ainakin jos sitä voi myydyllä oheissälällä mitata (toimittajanne oli siis nakitettu juopottelun ja toimitustyön ohella pitämäät kiparia, seetana).
Armageddon Clock meni siis sivusilmällä seuratessa ja paitoja myydessä, samoin kuin mainion ”Älä katso ihmistä” -levyn aiemmin kesällä julkaisseen Aivolävistyksen esitys suurimmalta osalta. No Shame ja DMT:tä lyhyellä varoitusajalla paikkaamaan saapunut Worth The Pain jäivät väliin puolestaan istuttuamme Ratfacen kanssa kylmässä saunassa tuntitolkulla, jona aikana ei kaiken lisäksi nauhuriin tarttunuti varmast yhtäkään kelvollista kommenttia…
Illan kääntyessä jo aamuhämäräksi, todettiin parhaaksi skipata Wasted, jotta vielä ennättäisi tarkistamaan paikallisen yökerho-scenen. Tarkemmin ajateltuna n. puolet bändeistä tuli missattua, mutta näin suurena scene-hahmona olen huomannut että keikkojen katsomista tärkeämpää onkin tulla nähdyksi.

Lauantai alkoi mielenkiintoisella kiinnityksellä, kun norjalainen Stonegard otti kolmoslavan haltuunsa. Ahkera keikkailu Suomessa on kantanut selvästi hedelmää, sillä aikaisesta soittoajasta huolimatta bändiä oli tullut katsomaan ihan mukavasti ihmisiä.
Kakka-hätä 77:n kanssa sai olla tarkkana, jos setin alusta myöhäistyi vähääkään, saattoi koko komeuden missata. 15 minuutissa tuupattiin tuotanto läpi, ja ei muuta kuin kaljaa naamariin.
Ilosaaressa ei tule paljon päälavalla törötettyä, sillä pikkulavat tarjoavat usein niin paljon mielenkiintoisempia nimiä, että apulannat ja ceeämäksät jättää mielellään muiden festarivieraiden päänvaivaksi. Ikävä kyllä pikkulavojen esiintyjät ovat aina päällekäin, joten n. 5-6 mielenkiintoista bändiä tulee per festari missattua pelkästään tämän takia. Näin kävi myös CunninLynguistsin kanssa, sillä Terror oli päivänselvä valinta tästä kaksikosta. Bändi soitti yllättävän hyvin ja porukkakin oli olosuhteet huomioonottaen mukavasti mukana. ”Lowest of the Low” -hittien lisäksi myös uuden ”Always the Hard Way” -lätyn biisit saivat uudenlaista nostetta keikasta. Tosin risuja pitää jälleen kerran antaa amatöörimäisille järkkäreille, joiden kanssa sentään tällä kertaa päästiin puhekontaktiin. En silti ymmärrä, miksi vitussa teltassa pitää käyttää vesiruiskua aivan holtittomasti, kun ulkona on 10 astetta lämmintä?

Loppuilta kuluikin sitten kuivatellessa märkiä vaatteita ja odotellessa Terrorin haastattelua, joka jatkoi edellisiltana Ratfacen kanssa aloitettua selkeää linjaa…
Tällä kertaa jaksoin tapahtuman päätähdeksi hankittu HIM kiinnostaa muutaman hetken verran, Abduktiota piti kuitenkin käydä myös Rekkalavalla väijymässä, ja tästähän se matka jatkuikin luontevasti kohti keskustan valoja.

Soilwork oli sunnuntaiaamupäivän ensimmäinen tavoite, ja kuinka ollakaan näitä ruotsalaisia ennätettiin YleX-telttaan ihmettelemään. Kehutusta live-showsta ei tutun kehnon soundipolitiikan ansiosta saanut oikein mitään, joten mielenkiinto suuntautui melko pian loiventeluun ja Sick Of It Allin venailuun. Soijaa ja SOIAa venaillessa Tundramatiks tarjosi viihdykettä rekkalavalla. Ikinä en ollut bändistä kuulut, mutta mielenkiinnon onnistuivat herättämään.
Ei tullut soijaa vaikka SOIA tulikin. Vettä saatiin niskaan oikein huolella, mutta edellispäivän (ja -vuosien) naurettavan järjestysmieskäyttäymisen ”pelossa” keikka tuli diggailtua turvallisesti kalia-alueelta, turva-aidan takaa, ennemmin että kohmeita jäseniään olisi lähtenyt pittiin veryttelemään. Setti oli mainio siinä missä mikä tahansa Sick Of It Allin keikka, jos sitä nyt pitää esim. parin vuoden takaiseen Agnostic Frontiin verrata, oli äijien soitossa huomattavasti enemmän munaa.
Sick Of It Allin hittien jälkeen The Business tuntui vähän pakkopullalta, vaikka kyllähän ”Southgate 96” lämmittää aina mieltä.
Festarin päätökseksi tuskin olisi voinut parempaa bändiä keksiä kuin The Slackers, joka pienestä tihkusateesta huolimatta saa takuulla hyvälle mielelle. Rentolavalla oli nimensä mukaisesti hyvä meininki, ja vaikka sinne tuli tänä vuonna eksyttyä vain kerran, on se ollut oiva lisäys Ilosaaren musiikkitarjontaan, vaikka houkutteleekin turhan paljon hippejä paikalle.

Festari loppui mukavasti Tiktakin sävelten saatellessa matkantekoa vielä rautatieaseman sillalla, useita kilometrejä festarialueelta. Mitenköhän tällainen festari toimisi Lahdessa, jossa keksitään valittaa pienimmästäkin pihauksesta kello 21 jälkeen. Ellei sitten kyseessä ole humppa.

The Slackers – Peculiar

Rännän ja lumen täyteiseen alkukevään päivään tuulahduksen lämpimästä Golf-virrasta tuo newyorkilainen veteraanipumppu The Slackers. Kai se on uskottava, että siellä se aurinkokin on, jossain…

The Slackers edustaa sitä perinteisempää ska-rintamaa, jolla on vahvat kytkökset reggae- ja rocksteady-meininkeihin. Tempo ei arvatenkaan paljoa normi-ihmisen lepopulssia korkeammaksi kohoa, eikä sen (pulssin) nousemiseen musiikki edes yritä tarjota paljoa kiihdykettä. Ja tuskin on tarviskaan. Tällaista leppoisaa iltapäiväfiilistelyä kaiken kaikkiaan.

Levyn pohjat on nauhoitettu livenä hollantilaisessa kuppilassa, jossa myös ”Live at Ernesto’s” –livelevy on purkitettu. Studiossa on jälkikäteen viilailtu lauluja ja puhaltimia, joita levyltä löytyykin oikein mukavasti. Kyllähän tällainen ratkaisu tuo mukavaa lisävärinää soundiin, vaikkei sitä asiasta tietämätön varmasti edes huomaa. Peculiar, Set The Girl Free ja What Went Wrong pitävät huolen ettei bändi tähti himmene vielä viidentoista vuoden jälkeenkään.

Paljon en reggae tai ska:n päälle ymmärrä, mutta hyvän musiikin päälle kylläkin. The Slackers on kaikin puolin mieluisaa kuunneltavaa, ehkä tässä kuitenkin täytyy sen verran jarrutella, ettei joku päivä löydä itseään Torven surullisen kuuluisista reggae-jameista… Vauhdilla levyä ei ole pilattu, joten kyllä tämän tahtiin ainakin kesäpäivänä kelpaa puistossa huojua.