Avainsana-arkisto: The Republic Of Desire

The Republic Of Desire – Tower

Lappeenrantalainen The Republic Of Desire haluaa kutsua itseään jostain syystä industrial metalliksi. Samahan se minulle minä musiikkiaan pitää, mutta pienoisen karhunpalveluksen yhtye itselleen tällä linjanvedolla tekee. Kovinkaan monen death-/ääri-/modernin metallin ystävän korvissa ei industrial soita kovinkaan positiivisa kelloja ja kuitenkin, juuri tuohon yleisönosaan uskoisin ”Towerin” varsin hyvin vetoavan.

Levy lähtee The Imperuimilla varsin jykevästi liikkeelle. Blästi pauhaa ja Kalle Lindberg kurittaa kurkkuaan. Miehen kontolle on albumikrediiteissä laitettu myös ohjelmointi, eli ”industrial”-vaikutteiden kohdalla ei ole kyse mistään pilipalipimputtelusta, vaan melko häiriintyneestä äänimaisemasta (mikä lienee (?) ”industrialin” alkuperäinen määritelmä, ennen kuin saksalaiset pilasivat sen). Anti-indu -ihmisenä käy levyn edetessä jopa selväksi, että noita nyansseja olisi voinut käyttää rohkeamminkin, sen verran samoilla raiteilla levy etenee. Paahdon keskelle on muutamaan biisiin ujutettu kivasti pari tamppauskohtaa, esimerkiksi Cleansing ja Virtue erottuvat tässä suhteessa edukseen.

Vaikka 11 kappaletta tuntuu ajoittain melko haastavalta palalta nieltäväksi, erottuu joukosta lopulta sen verran nyanssia, ettei levy tunnu yhdessä ja samassa metalliprässissä mankeloidulta. ”Tower” ei pohjimmiltaan tarjoa death metalliin mitän kovin mullistavaa, mutta ohjeishärpäkkeet mukaan lukien The Republic Of Desire on kuitenkin Suomen mittakaavassa varsin omalaatuinen orkesteri, ja siltä kantilta ihan relevantti lisä metallitarjontaan nyt ja tulevaisuudessa.

The Republic Of Desire – REALpolitik

Sarjassamme täysin itselle entuudestaan oudot bändit, on vuorossa The Republic Of Desire. Ainakin kontaktiosoitteensa Suomen Lappeenrantaan osoittanut bändi tuohuaa jossain sekametelimetallin kummallisessa maastossa, tämän tarkoittaen enimmäkseen epämääräistä death/black/industrialmetelin ristisiitosta, josta ei meinaa ottaa helpolla tolkkua.

Musiikillisista ansioista voin orkalle sanoa, että ajatusta ja ammattitaitoa sillä on selvästi, mutta biisientekotaidossa näkisin vielä himppasen verran hiomisen varaa. Annoin kiekolle pitkään armoa, antamalla sille sen haasteellisuuden vuoksi huomattavan verran aikaa, mutta kun homma ei avaudu niin se ei kerta kaikkiaan avaudu. Sinänsä taidokkaasti rakennetut biisit ovat turhan päämäärättömiä ja pidemmän päälle ärsyttävän kuuloiseksi käyvät synat vihlovat liian pintaan miksattuna korvia, eikä brutaaleista bläkkistyylisistä voksuista tai sahaavista riffeistä, melodioista puhumattakaan, ole enää paljoa iloa. Plätty aiheuttaa henkistä hämmennystä mutta juuri itselleni aavistuksen verran väärällä tavalla, koska esim. melodiat ovat liian kilttejä eivätkä sovi soppaan, samaan aikaan riffeissä ei ole oikein kantavaa ajatusta, vaikkakin ovat tylyhkön kuuloisia. Laulutkin ovat liian mielikuvituksettomat, tai ainakin hukkuvat muuhun äänimassaan tuomatta musalle juurikaan lisäarvoa taikka muuta ryhtiä.

Soundit ovat hyvin tuotetut, siitä kertoo miksaus Anssi Kipon studiolla ja hommelista saa komeasti selvää, mutta esim. trigatut tai ainakin kovin muovisen kuuloiset rummut eivät liikaa nosta raskausastetta levyllä balanssin ollessa muutenkin jo edellä mainitsemastani syystä vähän keturallaan.

Periaattessa harmittaa niitata selvästi taidokas bändi, mutta kun se haastavuus ei saa tulla levylle musiikin kustannuksella. Keskinkertaiset biisit paistavat läpi vaikka päällä jylläisi mikä industrial-pörinä, eikä tarttuvuutta tahi groovea ei vain meinaa löytyä. Jollekin vähän enemmän koneheviin orientoituneelle tämä kyllä toisaalta saattaisi olla se kuppi teetä,, mutta täällä osoitteessa räpiköidään tällä kertaa selkeästi keskinkertaisen suorituksen maastossa.