Avainsana-arkisto: The Over Attacks

The Over Attacks – Heads on the Shelf

Helsinkiläinen katupunkkarikopla The Over Attacks ei ole toisella levyllään pahemmin mennyt kaavaansa sörkkimään. Bändin uusin tuotos ”Heads on the Shelf” ei ole edeltäjänsä tavoin tosiaankaan mikään omaperäisyyden ylistyslaulu, eli The Over Attacks haiskahtaa edelleen Rancidilta.

Uusi levy on yleisilmeeltään tasaisempi ja pelkistetympi, mikä on aiheuttanut sen että edellisellä levyllä vielä olleet ska-vivahteet on lakaistu maton alle. Samoin ”Classified as a Lunaticin” päättänyttä Stand in League -singalong-anthemia jäi kaipaamaan. Levylle on jäänyt jäljelle kahdenlaisia biisejä: melodisempia hoilauspunk-biisejä ja vihaisia rykäisyjä. Levyä voisi pitää kännireissuna: The Over Attacks rallattelee iloisesti matkalla baariin, mutta baarireissunsa aikana se päätyy väärään pöytään, tappelee politiikasta ja saa raivarit. Myös sanoituksellinen puoli tuli varmaan tuon selostuksen kautta selväksi?

Overeitten tasapaksuuntumisen takia ”Heads on the Shelf” on edeltäjäänsä hieman tylsempi tapaus. Pituudeltaan ”Heads on the Shelf” on kuitenkin sangen kompakti: yksitoista biisiä roiskitaan kahdessakymmenessä minuutissa. Toki levyllä on myös hyviä biisejä, varsinkin alussa, kuten Night Runners, Life Controllong Course ja Friday (I’m So Scared). Noissa biiseissä on sitä kuuluisaa munaa, joten luulisi että vähintään jalka väpättää näiden rallien tahtiin keikoilla. The Over Attacks taitaa olla muutenkin sellainen bändi, joka toimii paremmin livenä vaikka tiettyä energisyyttä ”Heads on the Shelfille” on kieltämättä saatu taltioitua.

R’n’P Festival

Punkeroa ja rockia oli kuultavissa Tavastialla ja Semifinaalissa, kun R’n’P Festivaali herätettiin henkiin. Ilta vaikutti etukäteen mielenkiintoiselta, koska lähes jokaisella illan bändillä oli melko hektinen vaihe lähiaikojen julkaisujen takia. Alkutalvesta 2007 on siis odotettavissa melkoinen julkaisuruuhka.

Mutta asiaan, ja pelkää asiaa olikin luvassa, koska nenänvalkaisuyritys oli vitun pitkän Tahkon viikonlopun jälkeen realisoitumassa juuri tähän iltaan. Päätin kuitenkin antaa löysää itselleni yhden oluen verran, koska Ilveksen kuivakan vuohenjuusto-toastin alas saaminen ilman olutta olisi mahdotonta. Päätimme kuvaaja Jussin kanssa ottaa vielä toiset oluet, koska Tavastian puolen ylihintaisiin muovikuppeihin verrattuna olivat nämä lasiset tuopit jotenkin houkuttelevampia. ”Ei sitten tarvitse mitään enää ottaa salin puolella”, perusteli Jussi.

Siirryimme Tavastian saliin ja tilasimme oluet muovikupeissa. ”Jotkut broilerit siellä Semissä vaan soittaa, tuskin me mitään missataan,” tein valintoja ääneen. Niin The Broilers aka Damn Seagulls soitti alakerrassa alkuaikojen kappaleitaan, jotka olisi voinut allekirjoittaneeseen pudota, mutta James Sealandin tuotteistama muovikuppi vei tälläkin kertaa voiton. Onneksi business-koulun ja -kaupungin kasvatti Timo demonstroi keikkaa jälkeenpäin ja nimesi samalla itsensä Suomen kovimmaksi tulevaksi rumpaliksi. Tulevaksi?

Aina asenteellaan vakuuttava Sweatmaster asteli lavalle ja ilmoitti soittavansa maaliskuussa ilmestyvän albuminsa kappaleet. Laulaja Sasu mainitsi myös, että yleisö taitaa osata nämä biisit paremmin kuin he, koska he ovat itse viimeksi 4 kuukautta sitten soittaneet niitä. Ilmaisutaidon opettajani tärkein teesi oli se, että älä ikinä pyydä anteeksi esitystäsi etukäteen, vaikka se olisi kuinka huonosti valmisteltu, se voi hyvällä tuurilla onnistua. Ja niinhän siinä kävi tälläkin kertaa, uudet kappaleet toimivat hyvin ja bändi tuntui nauttivat olostaan. Ensi kuuleman perusteella tuleva albumi koostuu hyvin samanlaisista elementeistä kuin edellinen albumi ”Tom Tom Bullet”.

Suomessa katupunk voi hyvin ja potentiaalisia bändejä tuntuisi löytyvän useita. Sitten viime näkemän yhden kitaristin kokoonpanoonsa lisännyt helsinkiläinen The Over Attacks (entinen Brigade) oli tullut pistämään täyteen ahdetun Semifinaalin puolen sekaisin. Skalla maustettu melodinen punk iski yllättävän kovasti, ja bändi oli löytänyt uuden vaihteen tekemiseensä. Rytmiryhmä oli ajan tasalla ja lisäkitara toi sopivasti laajuutta soundimaailmaan. Samalla asenteella studioon, joku katsomaan vähän perään ettei kukaan sentään nurkkiin kuse, ja lättyä pihalle.

No Shame, tämä kiitelty ja kiistelty, jostain syystä kovasti mielipiteitä jakava yhtye, sai luvan astua lavalle. Uusi levy ”White of Hope – Turning Black” oli juuri ilmestynyt ja se olikin setissä pääosissa. Sampsa pohjusti muutamaa kappaletta niiden syntytarinoilla, ja nyt tiedämme, että myös IKEA voi inspiroida punk-kappaletta. Lavalla ja yleisössä oli riehakas meno, mutta jostain syystä itselläni oli melko neutraali olo. En saanut suuria tunne-elämyksiä, muttei kokonaisuus alkanut vituttamaankaan. Vaikka No Shame on ollut pitkään kuvioissa, jotenkin tuntuu, että se keskeisin juttu on vielä löytämättä, jostain tärkeästä lähteestä on vielä ammentamatta. Lähellä kuitenkin ollaan.

Olisin mieluusti nähnyt ja kuullut Satura Lanxin soittavan, mutta jälleen kerran Semiin tunkeminen tuntui ylitsepääsemättömältä, joten nykykunto jäi kollaamatta. Niin ja kyllä te arvaatte mitä sitten, muovikuppi.

Hiljattain kansainvälisen jakeludiilin tehnyt I Walk The Line sai kunnian päättää illan. Lähes Lidlin hinnoissa olevan bissen takia muistikuvat ovat hämäriä, mutta seuraavat äänijäljet löytyivät nauhurista: ”Vitun kovaa matskua, näillä on joku sellainen suomalaisen miehen historian saatossa kasvattama apina selässä, joka tekee niistä tavallaan haavoittuvaisia ja herkkiä.” ”Niin siis, ei tää mitään Eppu Normaalia ole.” ”Erittäin hyvä balanssi, soundit kohillaan ja jengi mehuissaan.” ”Huh, jos olisin Barbapapa, muuntautuisin uruiksi, sen verran antaumuksella tuo viehkeä urkuri kohtelee instrumenttiaan.” ”Tämä bändi on ennen kaikkea musiikin asialla…Hei Jussi, yritä saada toi urkuri kuviin.”

Brigade

Yksi uusista yrittäjistä suomalaiseen punk-katraaseen tulee Helsingistä. Brigade on vielä bändinä nuori, mutta soittokokemusta on kerääntynyt aikaisemmistä bändeistä. Tavoitteet ainakin tuntuvat olevan kohdallaan sillä pelkäksi oman kellarin bändiksi Brigade ei aio jäädä.

Miten Brigade sai alkunsa?

Ville: No sehän lähti siitä että tunnettiin jo ennestään ja kaikkien aiemmat bändit menivät puihin kaikenlaisista syistä ja oikeastaan turhia miettimättä pistettiin bändi pystyyn. Ja kaikilla oli aikalailla sama näkemys siitä musiikillisesta suunnasta mitä halutaan duunata…

Onko jäsenillä ollut tai tällä hetkellä olemassa muita bändivirityksiä? Onko ne jotenkin olleet vaikuttamassa Brigade-bändiin, jos niin millälailla?

Antti: Ei ole muita yhtyeitä missä soittaisi. Aikaisemmin on ollut pari viritelmää, mutta ne ovat kuihtuneet erinäisten syiden takia kasaan. Aikaisempien yhtyeiden musiikilliset vaikutukset Brigadeen ovat erittäin vähäiset, mutta onhan aikasemmista yrityksistä oppinut yhtä, jos toistakin hyödyllistä bänditoimintaan liittyvää asiaa.

Miten itse päädyitte punkkia kuuntelemaan ja minkälaisia vaikutuksia sillä on ollut elämäänne?

Antti: Taisin olla kymmenen vuotias kun ensimmäisen kerran kuulin Riistettyjen musiikkia isoveljeltäni ja sille tielle jäin. Myöhemmin on toki tullut kuunneltua muunkilaista muusikkia, mutta kyllä tämän hetken kiinnostuksen kohteet ovat tuolla punkrockin saralla. Miten punk on vaikuttanu omaan elämään on vaikea lähteä määrittelemään. Muutama asia ois todennnäköisesti jäänyt tekemättä ja muutama ois tullut tehtyä 😉
Ville: No siis ollaanhan me kuunneltu kaikenlaista muutakin musaa kun punkkia… ja kuunnellaan vieläkin… Mutta mulle varmaan eka kosketus jonkinlaiseen punk meininkiin oli se kun joskus skeittaili ja sitä kautta bongaili joitain bändejä… sit tulikin vaihe kun en kuunnellut punk tyylistä musa kovinkaan paljoa ennenkun löysin taas Rancidin ”…And Out Come The Wolves” -levyn laatikosta naarmuisena ja osissa ja innoistuin taas tosta meinigistä… mut ei sana punk sinänsä mun elämään oo vaikuttanu mitenkään… lähinnä mut vallottaa hyvät biisit ja karismaattinen bändi… ja punkrockista niitä löytyy…
Hefe: Itse henkilökohtaisesti oon aika kaikkiruokainen ton musiikin suhteen, et en pidä itteäni millään tavalla punkkarina. Punkkia oon oppinut kuuntelemaan isäni kautta joka soitti Ramonesia ja Sex Pistolssia jo silloin kun olin vauvaiässä. Eli lähinnä kotona sitä punkkia on tullu kuunneltua. Sanoisin, että punkki ei ole vaikuttanut minuun fyysisesti vaan henkisesti enemmän. Elämää on alkanut arvostamaan eikä pitämään sitä itsestäänselvyytenä.

Mistä/keiltä olette haalineet vaikutteet? Miten pyritte erottumaan musiikillisesti samantyylisistä bändeistä ja onko se teille tärkeää?

Antti: Henkilökohtaisesti kuvailisin Brigade-yhtyeen musiikkia energiseksi punkrockiksi, näin yksinkertaisesti ilmaistuna. Kuitenkin kuulija itse tuomitsee yhtyeen musiikillisen linjauksen kuultuaan musiikkia. Henkilökohtaisina vaikuttajina mulla on ollut lähinnä The Clash -yhtye. Muista genren yhtyeistä eroaminen on toki itselle tärkeää, mutta kuinka paljon Brigade eroaa genren muista bändeistä on kuulijan harkinnan varassa.
Ville: No ainakin meidän musa on melodista ja tarttuvaa… Koska tykätään itekkin sen tyylisestä musasta niin se on aika luonnollista… vaikuttajia on varmaan kaikilla paljon erilaisia… ja musta tuntuu että omaa linjaa saadaan kokajan enemmän… tai ainakin koitetaan löytää se. Mutta ollaan oltu kasassa vasta 10kk niin kyllähän siihen aikaa menee ennenkun saadaan se oma tyyli muodostettua…

Kertoisitko hieman sanoituksistanne?

Antti: Tähän mennessä meille ei ole sanoittanut muut kuin mä ja Juho (toinen kitaristi-laulaja), ja mun kirjoittamat sanat kertoo lähinnä sen hetkisistä fiiliksistä. Poliittiset paatokset on toistaseksi jäänyt vähemmälle, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mistä innostuu kirjoittamaan.

Minkälaista palautetta on tullut demostanne ja keikoista?

Hefe: Vastaanotto varsinkin keikoilla on kyllä ollut lähinnä pelkkää positiivista selkään taputtelua, mikä on kyllä tuntunut hyvältä ja sama pätee demoon mitä ollaan pistetty eteenpäin tyyliin puskaradio, että hyvillä mielin ollaan.

Minkälaiset tavoitteet teillä on bändinä?

Hefe: Tavoitteethan pitää asettaa aina korkealle, mut tätä pohjatyötä pitää raastaa nyt muutama hetki. Tavoitteena ois päästä sit joskus ulkomaillekkin soittelemaan kun aika on kypsä ja et jengi dikkais samasta jutusta mitä me.
Ville: Niin nyt lähinnä koitetaan saada nimeä jengin mieleen ja uutta verta keikoille jotka saattais meistä innostua!

Entä tästä eteenpäin? Onko luvassa keikkoja, julkaisuja tai muita bändiin liittyviä projekteja?

Antti: Tällä hetkellä näyttäisi, että syksyllä jonkinlaista omakustanne EP:tä julkaistaisiin, mutta varmaksi ei vielä uskalla mennä sanomaan. Keikkoja soitetaan niin paljon kuin vastaan tulee!! Nähdään Keikoilla!!