Avainsana-arkisto: The Menzingers

Punk-mayhemia Jyväskylässä – Lutakko Liekeissä

Pari kertaa taisin jo mouhottaa festarikesän päätöksestä. Se oli kaikki valhetta, sillä tie vei Jyväskylään vielä elokuun viimeisenä viikonloppuna. Esiintyjälistassa oli useampikin sellainen nimi, joten ei vaan voinut ohittaa Lutakkoa liekeissä. Sitä paitsi festarin tulevaisuus (ainakin tässä mittakaavassa) on hieman vaakalaudalla, joten nämä festit piti tarkastaa ensimmäistä kertaa kun se nyt oli mahdollista.

Olin ollut Jyväskylässä jo pari päivää, joten pystyin saapumaan paikalle mihin aikaan vaan katsoin tarpeelliseksi. Muuten olisin voinut tulla paikalle hieman myöhemminkin, mutta Total Recall oli nähtävä. Kyllähän se täysin odotuksia vastasi, ellei jopa ladannut ne ylittäneenkin setin. Yhtye on kehittynyt sitten aiempien nauhoitustensa ja uusi materiaalin kuulosti jännältä. Plussaa vielä odottamattomasta cover-valinnasta. Haistelijat oli seuraava ns. pakollinen bändi, mutta Haistelijat hoitivat ”ihan ok” -tasoisen settinsä alta pois sen verta nopeaan, että ehdin näkemään vielä Lighthouse Projectin keikan loppupuoliskon, johon kuului tulenpuhalteluakin. Uudella kitaristilla näkyy olevan lavamaneerit hallussa.

Tumppi Varonen & Problems? sekä Kakka-Hätä 77 eivät sen kummemmin jaksaneet innostaa. Ovathan molemmat asiansa osaavia bändejä ja varsinkin Problems? on tätä nykyä tikissä, mutta omalla kohdallani voisi puhua kyllästymisestä. Molemmat on nähty suhteellisen lyhyen ajan aikana useammankin kerran, joten nyt ei enää yksinkertaisesti jaksanut. Saksalainen Digger Barnes tuli sen sijaan katsottua, vaikka miehen olemuksesta ja äänestä ukkoa ei heti germaaniksi arvaisi. Kiistatta yksi Lutakon kovimmista vedoista tällä erää. Rehellistä, teeskentelemätöntä, aseista riisuvaa ja riisuttua. Digger tarjosi mainion välipalan noin muuten rytkeiseen iltapäivään, enkä olisi pistänyt pahakseni jos Jelmu olisi ottanut enemmänkin riskejä ja buukannut joitakin vastaavia esiintyjiä vielä ohjelmistoa täydentämään, mutta näillä mentiin. Ikkunasta tuli vilkaistua ulkona soittanutta One Morning Leftiä, eikä sitä sen enempää tarvinnut katsoakaan. Tosin bändin paitadesigni vetoaa synkkään mieleeni. Mistäköhän johtuu?

En tiedä, onko Fucked Up ihan sellaista mätkettä mitä jaksaisin kuunnella päivät pääksytysten, mutta verraton livebändi se tuntuu olevan. Damian on karismaattinen esiintyjä, joka ei lavalla viihtynyt kuin pienen hetken vain. Mellakka-aitakin taisi olla vain hidaste, kun ukko jorasi keskellä haltioitunutta yleisöä. Harvemmin näkee ihan vastaavaa, kun reilusti elopainoa kartuttanut korsto vyöryy yleisönsä niskaan ja saa vielä kaikki hyvälle tuulelle. Paitsi ehkä ne kaksi esiteiniä, jotka taisivat pelästyä halaamaan tulevaa Damienia mutta jotka sentään uskalsivat tehdä high fivet tuon suomihardcore-mouhottajan kanssa.

Olen koettanut nähdä Unkindin useammankin kerran ja joka kerta se on päätynyt jonkinlaiseen katastrofiin. Nyt ainoa rutisemisen aihe ei liity itse esitykseen. Ainoastaan liiallinen päivänvalo vei yhtyeen esityksestä terää ja sounditkin olivat hieman ohuet. Eivät potkineet kunnolla. The Menzingersin keikka rajoittui vilkaisuun, mutta Meanwhilen keikka tuli katsottua alusta loppuun. En ole muistaakseni kuullut yhtäkään Meanwhilen biisiä aiemmin, mutta kovin tutulta kuulosti. No, Dischargen hengessä vedettyä d-beatiahan se oli, jopa siinä määrin että jokainen riffi ja biisi oli Dischargen jo aiemmin tekemä. Eipä tämän tyylin bändejä voida kovin usein omaperäisyydestä syytellä, mutta joitakin kysymyksiä yhtyeen piinkova esitys jätti. Osasiko Meanwhile d-beatin perusoppimäärän parempi kuin opettajansa? Jäisikö Discharge auttamatta kakkoseksi?

Discharge olikin heti Meanwhilen jälkeen, ja sitä keikkaa olen hetken aikaa odottanut kun edellinenkin keikka Tampereella oli jäänyt välistä. En odottanut paljoa, ihan vaan siksi etten pettyisi pahasti. Dischargen uudessakin tuotannossa on They Lie You Dien ja Corpse of Decadencen kaltaisia helmiä, mutta toisaalta itse olisin toivonut enemmän ”Why?”:n biisejä mukaan. No, Dischargella noita kovisbiisejä riittää ja joku varmasti haluaisi kuulla ”Grave New Worldinkin” biiseillä ladatun keikan. Ei siitä samanlaista orgasmia tullut kuin ”Hear Nothing, See Nothing, Say Nothing” -levyn ensimmäisten kymmenen sekunnin kuuntelemisesta. Toki tuokin biisi kuului settilistaan, mutta ei sitä levyä tehnyt sama bändi kuin mikä veti nyt Lutakon pihalla. Ei huono keikka, vaikka Meanwhile osasikin d-beatin paremmin. Elämäni ei muuttunut ratkaisevasti tämän keikan näkemisestä, toisin kuin sinä hetkenä jolloin ensimmäisen kerran kuulin Dischargea.

Rytmihäiriön – jonka olen tosiaan ehtinyt nähdä sen saatanan monta kertaa jo aiemmin – ja Uprightin väliltä valitseminen ei tuottanut vaikeuksia. Päätin marssia Lutakon portaat vielä ylös ja vilkaista, millainen ilmestys tämä paikallinen Upright sitten on. Tiukka veto, joka loppui kuitenkin hyvin nopeasti. Mutta vaikka setin pituudessa hävittiin, ei itse esiintymisestä intensiteettiä puuttunut. Disco Ensemblen katselu ei sen sijaan juuri houkuttanut, mutta katsoinpa sitäkin sitten hetken aikaa paremman tekemisen puutteessa, mutta suurimman osan keikasta vietin kyllä jossain ihan muualla. Sitä paitsi päälavan valomyrsky oli herkille silmilleni jo liikaa, kun sitä oli pitänyt kestää jo Dischargen ajan.

Syyt mestoille jäämiseen olivat sitten hieman mysteeriset, kun Disco Ensemblen jälkeen jäi soittamaan vain Misfits-coverbändi Braineaters. Porisperessäkin jätin coverbändit katsomatta (paitsi sitä Kiss-bändiä pälyilin hetken aikaa), mutta jostain syystä jäin kuitenkin mestoille, vaikka olisin voinut lähteä jo heti Uprightin jälkeen. Eihän Misfits nyt varsinaisesti ole itselleni edes kovin merkityksellinen bändi ollut, mitä nyt teininä tuli vähän kuunneltua, ja kuinka ollakaan, huomasin olevani fiilistelemässä niitä samoja biisejä nyt Lutakossa. Braineaters ei ollut mitään sellaista menoa, että vedetään väsynyttä settiä kaljapalkalla kaljaa juovien festivaalivieraiden taustamölyksi. Ja kyllä sen menon oli vähintään kohtuullisen huimaa oltava, kun kerta lavan edustalla partioinut järkkärikin unohti hetkeksi velvollisuutensa ja ryntäsi laulamaan. Orastavan flunssan takia itseäni ei laulattanut, joten keikan aikana piti häipyä paikalta ja julistaa omalta osalta Lutakko Liekeissä sammuneeksi. Samaten se oma festarikesäkin.

[flickrfeed photoset=72157627506237987
]