Avainsana-arkisto: The Gaslight Anthem

The Gaslight Anthem ja Airbourne Rock The Beach -tapahtumaan

Helsingin Hietaniemen uimarannalla 26. ja 28.-29. kesäkuussa järjestettävä kolmipäiväinen Rock The Beach -festivaali on saanut uusia lisäyksiä esiintyjäkattaukseensa. Uusi kiinnityksiä ovat kesällä neljännen ”Handwritten”-albuminsa julkaissut newjerseyläinen punk-bändi The Gaslight Anthem, timantinkovista live-esiintymisistään tunnetuksi tullut australialainen hard rock -yhtye Airbourne, kotimainen punk-tulokas Pää Kii sekä hardcorea, taidejazzia ja punkkia yhdistelevä brittiläinen Rolo Tomassi.

Muita esiintyjiä Rock The Beachiin julkistetaan kevään mittaan.

www.rockthebeach.fi

The Gaslight Anthem julkaisee uuden albumin kesäkuussa

Amerikkalainen The Gaslight Anthem julkaisee odotetun seuraajan menestyksekkäälle ”The ’59 Sound” -albumilleen. ”American Slang” on määrä ilmestyä Suomessa kesäkuun 16. päivä, julkaisijana toimii jälleen SideOneDummy Records.

Albumin nimikappale on kuultavissa yhtyeen MySpace-sivuilla.

The Gaslight Anthem – American Slang biisilista:
1. American Slang
2. Stay Lucky
3. Bring It On
4. The Diamond Church Street Choir
5. The Queen of Lower Chelsea
6. Orphans
7. Boxer
8. Old Haunts
9. The Spirit Of Jazz
10. We Did It When We Were Young

www.myspace.com/thegaslightanthem

The Gaslight Anthem Tavastialla

Jos bändi myy loppuun Suomen tunnetuimman rock-klubin ilman isompaa mainostusta, ensimmäistäkään keikkaa tai julkaisua maassa, voidaan olettaa että bändissä on jotain erityistä. Newjerseyläinen The Gaslight Anthem on kasvattanut suosiotaan ruohonjuuritasolla, ja bändin esiintyminen Tavastialla oli varmasti yksi alkuvuoden odotetuimmista. Odotusta ei taatusti vähentänyt se fakta, että helmikuussa bändi joutui perumaan keikkansa vain päivää ennen h-hetkeä myöhästyttyään täpärästi Ruotsin-lautalta.

Gaslight Anthemin soundi on erittäin pelkistetty, mikä asettaa huimasti painoarvoa itse biiseille. Hillittyyn soundiin sopii tietysti myös hillitty esitys, eikä alkukankeudesta setin loppuakohden hieman vetreytynyt esiintyminen missään vaiheessa suoranaiseen lentoon päässyt. Biisit alkoivat toimia keikan mittaan kuitenkina koko ajan paremmin, ja jossain vaiheessa sitä tuli itsekseen ihmeteltyä, että kuinkas monta hittiä bändillä olikaan!

Bändi tyydytti musiikillisesti, mutta kokonaisuus jätti toivomisen varaa, eikä ainakaan tätä epäilijää (vielä) vaientanut stadion-luokan show’lla. Mutta työväenluokan sankarit kuuluvatkin työluokan kapakoihin, eivät hienoille areenoille tai megalomaanisille lavoille.

The Gaslight Anthem

The Gaslight Anthem on newjerseyläisbändi, joka painaa niska limassa duunia, kotikulmien duunariperinteiden velvoittamana. Kova työnteko on tuonut jo parissa vuodessa tulosta, mutta tuskimpa bändin nousu vielä tähän jää. Ennen orkesterin ensimmäistä Suomen visiittiä, bändin kitaristi Alex Rosamilia vastaili ystävällisesti muutamaan kysymykseen kiertuekiireidensä keskellä.

The Gaslight Anthem lienee vielä aika tuntematon nimi suomalaiselle yleisölle, voisitko hieman valottaa kuinka bändi syntyi ja mitä on tapahtunut tähän päivään menneessä?

Brian ja toinen Alex (Levine, basso) alkoivat soittaa kimpassa, ja yhteinen ystävämme tuli soittamaan rumpuja. Olen tuntenyt Bennyn jonkin aikaa, ja kun he tarvitsivat kitaristia, Benny toi minut mukaan kuvioihin. Siitä lähtien kehitys on ollut luontevaa, sisältäen biisien sävellystä ja kiertämistä, paljon kiertämistä.

Mistä sait inspiraation musiikin soittamiseen ensitilassa?

Klassisesta rokista, The Cure sai minut aloittamaan kitaransoiton. Muistan, kuinka skidinä lukitisin itseni huoneeseeni levyjeni kanssa, ja yritin oppia kaiken minkä kuulin. Vanhempani eivät olleet kovinkaan suuria faneja aluksi.

The Gaslight Anthemin soundi on melko tunnistettava, oliko teillä bändiä perustaessanne jo selkeä visio, että halusitte kuulostaa juuri tältä?

Ei oikeastaan. Kaikki vain soittivat oman hommansa, ei kukaan sinänsä lähtenyt tavoittelemaan mitään tiettyä ”soundia”.

Verrattuna edellisen ”Sink or Swim” -albumin 70-lukulaisempaan fiilikseen, uusi albumi on enemmän 50-60-luvun soundia. Yhdytkö tähän?

Ehdottomasti. Kun aloimme kirjoittaa ”The ’59 Sound” -albumia, päätimme että haluamme mukaan Motown/Stax soul-fiilistä, kunnianosoituksena noille vanhemmille bändeille viisikymmentä- ja kuusikymmentäluvuilta.

Olette julkaisseet kaksi albumia tähän mennessä, molemmat ovat otettu vastaan hyvin niin kriitikoiden kuin yleisönkin toimesta. ”The ’59 Sound” ylsi sijalle 70 Billboard-listalla, ja pääsitte myös Kerrang!-lehden kanteen. Onko moinen menestys yllättänyt?

Kyllä. Tiesin kyllä kun nauhoitukset oli saatu valmiiksi, että olimme saaneet aikaiseksi jotain todella siistiä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan että se toisi meidät tänne missä nyt olemme.

Miten ovat asiat muuttuneet sen jälkeen, kun julkaisitte ”The ’59 Soundin”?

Ei paljoakaan. Harjoitan yhä kiertäjäntaitojani, ja tatuointiaikojen sopiminen on paljon vaikeampaan, koska emme ole koskaan kotona.

Lähes kaikissa teitä koskevissa haastatteluissa mainostetaan, kuinka teistä on tulossa todella isoja ja kuuluisia… Oletko huolissasi että hype bändin ympärillä muuttaisi sinua tai muita bändiläisiä jotenkin?

Yritän parhaani mukaan ettei pääni paisuisi liikaa. En usko että se tulee keneenkään bändissä vaikuttamaan liikaa…

Noustuanne valokeilaan, oletko huomannut muutosta miten ihmiset ajattelevat sinusta?

Vähän. Mitä enemmän liikut tien päällä, sitä vaikeampi on pitää yhteyttä muihin, varsinkin jos olet siinä alun alkaenkin niin huono kuin minä. Joten ihmiset alkavat erkaantua ja ajatella että laiminlyöt heitä, vaikkei kyse ole siitä.

Olette kotoisen New Jerseystä, joka on tunnettu työväenluokkaisista juuristaan. Minkälainen rooli näillä äidinmaidossa imetyillä työväenluokan arvoilla on loputtomassa kiertue- ja levytysaikatauluissanne?

Ne pitävät sinut liikkeellä, ja estävät sinua valittamasta turhista. Pitävät nöyränä ja saavat arvostamaan sitä, mitä sinulle on annettu. Kaikkia niitä asioita, jossa me olemme aika hyviä.

Koetko kahden menestyslevyn jälkeen paineita, että uusi levy yltää samalle tasolle?

Vähän. Mutta sittenhän se nähdään, kun sinne päästään, eikö?

Hiljattain teitte ison kiertueen Rise Againstin, Alkaline Trion ja Thricen kanssa. Miten tällaiset isommat kiertueet eroavat teidän omista keikoistanne?

Lukuunottamatta ilmeistä eroa keikkapaikkojen suuruudessa, luulisin että suurin ero on yhteyden puuttuminen yleisöön. Pienemmillä klubeilla voimme kävellä ympäriinsä ja jutella ihmisille. Isoimmilla areenoilla olet totaalisen eristyksissä yleisöstä, vaikka yritinkin päästä ihmisten pariin niin paljon kuin mahdollista.

Monipuolisten vaikutteiden johdosta voisi kuvitella että myös keikoillanne käy hyvin erilaista väkeä. Minkälaista porukkaa usein tapaat keikoillanne?

Keikenlaisia. Yksitoistavuotiaista skideistä nelikymppisiin pariskuntiin. Taidamme olla aika ”easy listening” kamaa…

The Gaslight Anthem esiintyy Helsingin Tavastialla sunnuntaina 15. päivä helmikuuta. Älkää missatko!

The Gaslight Anthem – The ’59 Sound

1950-luvun lopulla nähtiin New Jerseyssä omituinen näky. Paikallisen työväen lempparirokkari hengasi koko kuuman kesän nuoren englantilaisen punkkarin kanssa aiheuttaen pahennusta valtaväestössä: bourbon virtasi ja sydämiä särkyi. 50 vuotta myöhemmin on maailma ja maisemat muuttuneet – kaverusten suosima diner poltettu maan tasalle ja hurjien juopotteluiltojen päätteeksi tutuksi tulleet sellikin purettu, mutta The Gaslight Anthemin kirjoittama soundtrack tälle historialliselle tapahtumasarjalle soi yhä yhtä kirkkaana.

The Gaslight Anthem on ollut kasassa vasta rapiat kolme vuotta, mutta on viimeisen reilun vuoden aikana saanut pihalle kaksi kokopitkää ja yhden EP:n. Kiirettä on siis pitänyt, varsinkin kun ottaa huomioon bändin myös suhteellisen tiukan kiertueaikataulun. Vaan mikä on takoessa kun meininki on näin luontevaa. ”The ’59 Sound” -levyltä huokuu tekemisen into, se ei perustu mahtaviin soundeihin tai viimeiseen asti tuotettuun lopputulokseen, vaan rehellisyyteen ja aitouteen.

Levy tarjoaa paitsi helposti lähestyttäviä hittejä (Great Expectations, The ’59 Sound), kuin myös salakavalasti alitajuntaan hiipiviä iskusävelmiä (Film Noir, ja levyn hienoin biisi Miles Davis & The Cool). Bändillä on tyylitaju kohdallaan, eikä The Clashin tai Springsteenin lainaamista voi pitää niinkään varasteluna kuin kunnianosoituksena hienoille rokkareille.

The Gaslight Anthem kiertää parhaillaan Valtoja Rise Againstin ja Alkaline Trion lämppärinä, eikä tarvi olla kummoinen meedio veikatakseen bändin löytyvän pian samaisilta kertueilta pääesiintyjän roolissa. Tähän tietysti vaikuttaa paljon myös se, miten bändi onnistuu täyttämään levyllä varsin ”ohkaisen” soundin turvin isommat lavat. Ensi helmikuussa tämä kannattaa tsekata Helsingin Tavastialla.