Avainsana-arkisto: The Destructors

The Destructors / Don’t Look Down – Je Suis Radio

Ahkeruudesta ja sinnikkäästä yrittämisestä pitää brittibändi The Destructorsille nostaa taas hattua. Yhtye on julkaissut viime vuosina järjettömän vuoren levyjä, ja viime syksynäkin levytyksiä tuli jopa kuukausittaisella tahdilla. Syyskuun hittilevy oli Don’t Look Downin kanssa tehty splitti-EP ”Je Suis Radio”.

Kannet ovat jälleen melko kälyiset, eivätkä erityisen hyvää lupaile. Kannet eivät läpyskää juurikaan pahenna, kun koko levy on jo lähtökohtaisesti keskinkertainen. Kummaltakin bändiltä on mukana kolme omaa biisiä. Ensimmäisen puoliskon räimii läpi Don’t Look Down. Yhtye räimii ihan reippaasti, mutta suhteellisen mielenkiinnottomasti ja umpitylsällä laulajalla.

The Destructors taas kuulostaa omalta itseltään, eli keskinkertaisuuden ja mielenkiinnottoman punk rockin mestaritaitajabändiltä. Tosin Trash Man oli yllättävänkin vireä ja hauska biisi, mutta bändien onnistuu kuulostaa keskenään jopa niin samankaltaisilta, etten edes huomannut bändin vaihtumista ilman kappalelistasta lunttaamista. Tavallaan yhtyeet sopivat toistensa splittikavereiksi, mutta toisaalta levystä on tullut tylsä kuunneltava.

Kumpikaan bändi ei osu jackpottiin, vaikka parhaimmillaan meininki on ihan kohtuuhyvää, vanhan koulukunnan punk rockia. Ei tästä jälkipolville siltikään paljoa kerrottavaa jäänyt.

Dun2Def / The Destructors – Split

Kaksi Lampaalle saapuneista The Destructors-aiheista levyistä olivat splittejä. Niistä toinen, pitkäsoitoksikin kuvailtava on brittiläisen Dun2Defin kanssa tehty splitticeedee, jolla on yhteensä 18 kappaletta, 9 kummaltakin bändiltä.

Käsitellään tästä levystä se tuntemattomampi Dun2Def ensin, onhan sen biisitkin ensimmäisenä levyllä. Yhtye pöyhii 77-henkisen brittipunkin jo muhkuraista tyynyä melko varmoin, mutta rutinoitunein ottein. Jonkinlaiselta vanhain äijäin veteraanibändiltä Dun2Defkin onnistuu kuulostamaan, ja tämän voi tietenkin jokainen tulkita kehuksi tai disautukseksi. Laulajan äänessäkään ei ole oikein räkää ja muutenkin bändin soitto etenee kaavoihin kangistuneena useammankin biisin ajan, ennen kuin vasta Empire of Wealthista lähtien Dun2Def alkaa säväyttämään tehokkaammin, mutta silloinkin teho jää vain puolille.

Toisella puoliskolla on sitten tutumpi The Destructors, joka ei sekään pääse millään lailla yllättämään. Yhtye on julkaissut tällaista samanlaista brittipunkkia jo ties kuinka monta kertaa aiemminkin, joten jos The Destructors on millään tavalla tuttu niin saa kyllä oivan käsityksen tämän ”Wohlgefuhl”-nimisen splittipuoliskonkin sisällöstä. The Destructorsin puoli ei juuri Dun2Defin puolesta eroa, ja bändit erottaa oikeastaan vain eri vokalistista. Eipä tästä levystä nyt oikein muutakaan sanottavaa keksi, muuta kuin että bändit coveroivat yksien biisien verran toisiaan. Joitakin yksittäisiä ja satunnaisia biisejä lukuun ottamatta splitti ei juurikaan puhuttele.

The Destructors – 11.11.11 – In Memoriam

The Destructors ei ole Lampaan toimituksella ennestään tuttu nimi, vaikka yhtyeen diskografiatietoja vilkuilemalla saa sen käsityksen että yhtyeen kaiketi pitäisi olla tuttuakin tutumpi. The Destructorseilla on julkaisuja plakkarissa jo aivan järjettömästi, joista vanhimmat ovat jo 80-luvun alusta. Yhtye on jo näemmä vuodesta 2006 lähtien julkaissut ”päivämäärä”-EP:itä, joita ”11.11.11 In Memoriam” myös edustaa. Lienee selvää, että ”11.11.11” on sarjassaan toiseksi viimeinen.

Karseat kannet eivät lupaa hyvää. Kun levyä sitten kuuntelee, on todella helppo ymmärtää minkä takia The Destructorsien diskografialla on pituutta yhtä paljon kuin ensimmäisellä maailmansodalla. Yhtyeen sävellysten taso ei ole nimittäin kovinkaan korkealla. Toinen pitkän elämäntyön selittävä tekijä on myös aika ilmiselvä: The Destructors suosii myös lainakappaleita, ja tällä levyskällä on tulkittu G.B.H.:n Generals. Kyseessä on sikäli tyypillinen cover, että sillä ei ole mitään jakoa alkuperäiselle.

”11.11.11”:llä on tosin kyllä hetkensä. The Destructors handlaa punkkinsa soittamisen ja toki We Need You’n kaltaiset kappaleet ovat kaikkein tyypillisintä brittipunkkia. Body Bags taipuu jopa apokalyptisempaan muottiin, mutta epätasaiseksi levytykseksi ”11.11.11” jää siitäkin huolimatta.

The Destructors – Exercise the Demons of Youth

Muutama Chambersin julkaisema arvio sitten annoin kritiikkini peterboroughilaiselle Destructorsille. Sama tönkkö (positiivisessa mielessä) meininki jatkukoot ”Exercise The Demons of Youth” -levyn tiimoilta.

Kyseessä on bändin eka LP hurjalta 80-luvulta ja nyt se on julkaistu uudestaan cd-muodossa. 18 biisin debyytti herätti aikalaisissaan myös kiinnostusta, sillä se kohosi Indie Chart Top 10:iin. Tähän uudelleen julkaisuun on otettu mukaan lisäksi 11 bonus-raitaa. En tosin ymmärrä sitä, koska aiemmin julkaistu ”Punk Singles Collections” sisälsi jo nämä soitot. Mutta on lukuisia asioita mitä en ymmärrä, vaikka minulla olisi insinöörien keksimä laite jolla voisi ymmärtää jotain. Levyn punkräime olisi toiminut ihan hyvin ilman bonusbiisejäkin.

Destructors on erittäin poliittinen bändi ja ottaa kärkevästi kantaa asioihin. Biisit kuten Class War, AK 47, Urban Terrorist ja Agent Orange ottavat siinä määrin kantaa, ettei juurikaan kuuntelijaa jätetä arvailuiden varaan. Maailmanpoliittinen tilanne on tällä hetkellä ajautumassa (tai jo ajautunut) kylmän sodan päättymisen aiheutuneesta uusyhtenäisyyden (väli)kaudesta, ”joko puolella tai vastaan” -asetelmaan, joten bändi voi tuntea olevan aina ajankohtainen.

Tähän viittaa myös se, että vaikka Destructors on hankkinut musiikilliset kannustimensa menneiltä vuosilta, jolloin moni ei ollut edes syntynyt, on se edelleen hengessä mukana, jonka todistaa huipputrendikkäät [url=http://www.myspace.com/thedestructorsuk]MySpace[/url]-sivut.