Avainsana-arkisto: Suudella

Suudella

Heinolalainen Suudella jää takuuvarmasti mieleen jo pelkän nimensä vuoksi. Vähintäänkin omalaatuisella nimivalinnalla varustettu Suudella on tosin syytä noteerata myös iskevän metalli/hardcore-hybridinsä ja kantaaottavien sanoitustensa vuoksi. Lammas Zine tiedusteli yhtyeeltä yhtä sun toista bänditoimintaan liittyvää, ja tässä sähköpostihaastattelun satoa:

Ensimmäiseksi on pakko kysyä tästä teidän bändinne nimestä. Mistä tämä Suudella-nimi juontaa juurensa ja miten se päätyi bändinne nimeksi?

Aleksi: Jos ei nyt lähdetä luomaan mitään myyttiä asiasta, niin Suudella oli yksi sunnuntaiprojektibändi. Bändi oli paska, mutta nimi hyvä, niin napattiin se tälle ”hyvälle” bändille. Nimi on aika osuva kuvaamaan meidän asennetta tähän touhuun. Vaikka on vihaisia vokaaleita, tylyä tekstiä ja paikoitellen metallisia elementtejä, ei tehdä tätä touhua Brutalfuckingmurder666-hengessä. Tosin ei myöskään pyhässä hengessä. Lisäksi nimi jää pyörimään ihmisten päähän, kun joutuu miettimään, että miten sitä pitäisi taivuttaa.

Suudella on kieltämättä haastava nimi! Mutta miten Suudella sai alkunsa, miksi ja koska? Keitä bändiinne kuuluu?

Aleksi: Muut neljä ovat soittaneet yhdessä jo pidempään, mutta voisi sanoa, että bändi nykyisellään sai alkunsa keväällä 2009 Teemun liittyessä basistin paikalle. Tällaisella kokoonpanolla mennään:

Kosti Laisi: kitara
Tuukka Ojansivu: laulu
Jukka Mustonen: kitara
Aleksi Huhtaniemi: rummut
Teemu Koski: basso

Omaksi iloksi tätä tehdään, se on ollut meininki alusta alkaen. Suomeksi kun vääntää, niin ei ole hirveitä maailmanvalloitusvisioita ollu missään vaiheessa. Tietysti on iso plussa, kun joku muukin tykkää ja tulee keikalle katsomaan. Keikat on ollu koko touhun ehdoton suola.

Miten kuvailisitte yhtyeenne soundia? Mitkä bändit ja levyt voisitte nimetä suurimmiksi vaikuttajiksi?

Aleksi: Pallotellaan nykyhardcoren ja hardcore punkin välimaastossa. Vokaaliosasto tarjoilee niin epäpuhdasta kuin puhdastakin ääntelyä. Biiseissä on vahvaa rytmiikkaa ja tarttuvia melodioita. Ja myös tuo suomen kieli tekee meidän soundista erottuvan. Kuuntelen musiikkia jazzista kirkonpolttoon, mutta semmosia yhtyeitä, jotka on vaikuttanu Suudellan musiikkiin ovat ainakin Abduktio, Totalt Jävla Mörker, Raised Fist, Misery Signals jne. Mitään tiettyä albumia en osaa heittää.

Miten biisinne syntyvät?

Aleksi: Meillä ei ole tiettyä nikkaria, joka tekisi biisit, vaan homma menee yleensä niin, että jollakulla on pari riffiä, muttei kokonaista biisiä. Muut sitten tekevät lisäyksiään. Joskus jokainen soittaja tuo osansa biisiin. Tämä tekee biisien tekemisestä todella hidasta. Lähellekkään kaikki aihiot eivät valmistu biiseiksi. Tai jos valmistuvat, ne karsitaan keikkaseteistä ja äänitteiltä. Silloin tällöin palaset loksahtaa kuitenkin paikalleen, ja biisistä tulee hyvä. Ensin rakenne kohdalleen, sitten kirjotan lyriikat, sitten mietitään vielä yksityiskohtia: köörihuutoja, breikkejä ja taustavoksuja.

Olette ilmoittaneet kantaaottavuuden tärkeäksi elementiksi. Mitä teemoja haluatte nostaa esille, ja kumpi on tärkeämpää; musiikki vai sanat?

Aleksi: Kirjotan paljon antimilitarismista, tasa-arvosta ja kehitysmaista. Jo ennen perussuomalaisten vaalimenestystä tuli kritisoitua suomalaista mentaliteettia ja arvopohjaa. Jytkyn jälkeen palo ei ole rauhoittunut. Lipposen sanoin; ”punavihreätä mössöä”.

Tuskin meistä kukaan pitää Suudellaa yhteiskuntakritiikin välineenä. Tekstit ovat enimmäkseen pintaraapaisuja. Nostetaan kissa pöydälle ihmeteltäväksi, muttei välttämättä tarjota ratkaisua ongelmaan. Provosoivat lyriikat vaan antaa pienen lisäpotkun jo valmiiksi äkäseen biisiin. Mutta kyllä muutamat ihmiset on sanonu, että meidän lyriikat ovat herättäny niissä paljon ajatuksia. Hyvä näin!

Teette biisinne suomeksi. Onko lyriikoiden veistäminen suomeksi helpompaa/vaikeampaa kuin englanniksi?

Aleksi: Väittäisin että lyriikat syntyisivät nopeammin ja vaivattomammin englanniksi, mutta silloin niistä tulisi myös helpommin sisällöttömiä. Toisaalta tommonen kielen kanssa kikkailu, sanojen vääntely ja muu on helpompaa äidinkielellä.

Minkälaisen vastaanoton olette saaneet? Onko keikkoja riittänyt?

Aleksi: Palautetta on tullu joka lähtöön. Paljon kehuja, mutta myös paljon kehitettävää. Keikkoja on ollut varsin mukavasti. Keväällä 2011 vedettiin seitsemän keikkaa, joista neljä sisältyi Leijonankesyttäjät-pikkurundiin Ocean Withinin ja We Are The Illusionin kanssa. Ongelmaksi on muodostunut se, ettei keikoille tahdo riittää jengiä. Pitäisi olla joku isompi nimi, tai vähintään kovassa huudossa oleva paikallinen bändi mukana. Joka keikan jälkeen on kyllä tullut joku juttelemaan, joka on tykänny. Oli yleisöä paljon tai ei.

Teemu: Tarkennuksena, kahdeksan keikkaa tämän kevään aikana. Tosiaan joskus on melkeinpä seinille soiteltu, mutta esim. tuon mainitun pikkurundin kahdella keikalla saatiin myytyä baari täpötäyteen. Ja ainahan se mieltä lämmittää jos joku diggaa, sillä kuitenkin pyritään siihen, ettei keikka olisi vain biisien läpi soittelua, vaan ikään kuin sen meidän intohimon yleisöön välittävä tapahtuma. Toisaalta en usko että tässä pyrkimyksessä voi koskaan kokea onnistuvansa täydellisesti, joka antaakin hyvän motivaation pyrkiä koko ajan parempaan.

Millaista on elämä Heinolassa? Onko kaupungissa omaa elävää skeneä vai koetteko enemmänkin yhteenkuuluvuutta lahtelaisten kanssa?

Aleksi: Kyllähän täällä on Heinola Rock United, joka järkkää baareissa ja Nuokkarilla keikkoja. Mutta piirit ovat pienet ja sisäsiittoiset. Kerran kaks vuodessa voi vetää Heinolassa keikan niin, että ihmiset innostuu tulemaan paikalle. Eli kyllä jonkunmoinen skene löytyy. Aktiivisia bändejä on yllättävän paljon. Yksi syy voi olla nuorisopalveluiden edulliset treenikämpät. Ennen ne tosin oli ilmaisia. Lahdessa on mahtava Torvi ja nuorisotoimen 8-sali ja Fillari Cafe, muttei oikein muita keikkamestoja, jotka meidät huolisi soittamaan.

Eniten kotonaan on tuntenut olevansa Porissa, siellä on meno kohillaan!

Heh, tuo Pori tuli hieman yllätyksenä. Asun siellä tällä hetkellä, mutta se teidän taannoinnen keikkanne Baarikaapissa jäi itseltä välistä… Mutta mitäs Suudellan tulevaisuuteen kuuluu?

Aleksi: Meillä on kesän ajan hiljasta keikkarintamalla. Valmistellaan pikkuhiljaa täyspitkää levyä, jonka äänitykset olisi tarkoitus aloittaa tämän vuoden puolella. Paljon on vielä tekemättä, ennen kuin pääsee studioon. Syksyllä on luvassa pari keikkaa lahtelaisen Down Underin kanssa. Luulen, että ei ainakaan itse aleta syksylle hirveästi muita keikkoja myymään, kun silloin pitäisi keskittyä levyn materiaalin työstämiseen. Mutta ne joille kutsu käy vedetään tietysti parhaamme mukaan!

Lopuksi tämmöinen erikoisempi kysymys: Nimetkää kolme maailmassa vallitsevaa epäkohtaa ja ehdotuksenne niiden ratkaisemiseksi?

Aleksi: Ensimmäinen voisi olla viljelysmaan ylenpalttinen vuokraaminen kehitysmaista. Vuokraamiseen pitäisi kehittää jonkinlaiset rajat. Paikalliset pienviljelijät menettävät elantonsa, kun massiiviset tehoviljelypellot raivataan alueille. Valtavat viljelmät työllistävät paikallisia, mutta palkka ei takaa edes samanlaista elintasoa, kun valtion mailla viljelty pieni palsta. Valtiokaan ei juuri hyödy tästä maanvuokrasta, silla vuokrat ovat usein vain nimellisiä.

Teemu: Epäkohtiahan on maailma täynnä… joten turhan varmaan edes yrittää mitään Top 3:a kasailla. Pointsit kyllä mielenkiintoisesta kysymyksestä!

Mutta jatkoksi heittäisin tämmösen yleisemmän, eli ihmisten sokean urautumisen omaan kapeakatseiseen ajatusmalliinsa/uskomukseensa. Tuskin on yhtä tapaa olla oikeassa, mutta jos on liian varma siitä, että se oma juttu on ehdoton totuus, on helppo mennä metsään… ainakin silloin kun päädytään lahtaamaan niitä, jotka ovat eri mieltä. Tämä ei olekaan ihan kädenkäänteessä ratkaistu, mutta ehkä rationaalisen, kriittisen ja itsenäisen ajattelun suurempi jalansija voisi tuoda positiivisesti tuulettavaa vastapainoa useampaankin kulttuuriin.

Samaan hengenvetoon, abstraktilla linjalla pysyen, nostaisin kolmanneksi itsekkyyden. Tämä on ainakin länsimaiden näkökulmasta korostetun merkittävä tekijä. Media pitää kyllä huolen, että maailman eriarvoisuus on myös eliitin tiedossa, mutta peruslänkkäri lähinnä turtuu tähän viestiin, ja keskittää voimavaransa sen miettimiseen, ostaako auton vai isomman asunnon.

Eipä tässä sitten muuta. Kiitos haastattelusta!

www.myspace.com/suudella

Suudella – Leijonankesyttäjä

Suudella ei ole hellä poskipusu, mutta ei se ole raivoisa kielisuudelmakaan. Ehkä jotain silti väliltä… kaunis hollywoodilainen elokuvamuisku?

”Leijonankesyttäjä” on Heinolasta ponnistavan Suudella-orkesterin toinen viime vuonna ilmestyneoistä promoäänitteistä. Suomenkielistä, aavistuksen punk/hc-vaikutteista jenkkimetallia soittava yhtye on nykymuodossaan ollut toiminnassa vasta vuodesta 2009, mutta ahkera keikkailu ja kova työnteko ovat muovanneet jo nyt bändistä tiukan kokoonpanon. Promon molemmat kipaleet, suoraviivaisempi hittitekele Leijonankesyttäjä ja koukeroisempi Armoton lahja toimivat ilman kummempia kompurointeja, mutta se lopullinen hittiaines näistä vielä puuttuu. Lisäksi olisin toivonut kuulevani 1-2 biisiä lisää, sillä nyt ei ihan täydellistä kokonaiskuvaa bändin taidosta pääse syntymään.

Vaikkei riffit ja biisit omaperäisyydellää mällää, on bändillä sen verran persoonallinen ilme, että se erottuu positiivisesti edukseen. Levy-yhtiön edustajana en epäröisi bändiä kiinnittää, soitto- ja laulutaitoa löytyy, selkeä idea musiikista sekä ahkera keikkailu pitävät huolen siitä, että Suudella tulee löytämään helposti tiensä kuulijoiden tavoitettaviin.