Avainsana-arkisto: Soulfly

Max Cavalera & pojat syyskuussa kahdelle keikalle

Sepulturasta ja Cavalera Conspiracysta tutun laulaja-kitaristi Max Cavaleran luotsaama metallibändi Soulfly nähdään syyskuussa Suomessa kahdella keikalla. Yhtye esiintyy osana The Maximum Cavalera -kiertuettaan Helsingin Tavastialla lauantaina 8. syyskuuta sekä Jyväskylän Lutakossa sunnuntaina 9. syyskuuta. Keikoilla nähdään Soulflyn lisäksi myös muita Cavalera-perheen bändejä. Ennen Soulflyta lavalle nousevat Max Cavaleran poikien bändit Incite (Richard Cavalera) ja Lody Kong (Zyon & Igor Cavalera).

Vuodesta 1997 asti toiminut Soulfly syntyi Max Cavaleran jätettyä Sepulturan vuotta aiemmin. Yhtye on julkaissut tähän mennessä kahdeksan albumi, joista viimeisin ”Enslaved” ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa.

[youtube url=y3dG23D1-P8]

Soulfly (usa), Incite (usa), Lody Kong (usa)
La 8.9.2012 Tavastia, Helsinki. Liput 22 eur + toimituskulut, ovelta 24 eur.
Su 9.9.2012 Lutakko, Jyväskylä. Liput 25 eur + toimituskulut.

www.soulfly.com
www.livenation.fi

Soulfly – Dark Ages

Taikuri Max on palannut! Hänen raskas, metallinen sävelarkkunsa on edelleenkin ehtymätön luonnonvara josta vain riittää ja riittää kuin jostain taikamaisesta Fairy-pullosta.

Soulflyn (vai pitäisikö vain sanoa Maxin) tuorein kiekko Dark Ages antaa taas kerran isän kädestä. Onhan hän sentään metallin oma Godfather ja Grand Daddy eikä rymistelyn hidastumisesta ole tietoakaan. Ehkä hänen Jumalansa antaa hänelle vaahtoa suuhun ja potkua persiiseen että homma jatkuu. Biiseistä kuuluu tietenkin joka hetki luja ammattitaito. Uuden täyspitkän rykäisy näinkin pian edellisen jälkeen ja nimenomaan sellainen joka ei ole juosten kustu, on jotain sellaista mitä tällaisella kokemuksella kuuluu syntyäkin. Aikaisemmilla levyillä on mielestäni tapahtunut sortumista joihinkin keskinkertaisempiin biiseihin mutta tällä kertaa sekin on jäänyt hieman vähemmälle. Luulen että jokainen levyn biisi toimii keikalla ja saa aikaan liikehdintää yleisössä. Tämä saattaa hyvinkin olla jonkinlainen lähtökohta siinä vaiheessa kun luovuuden vimma saa Maxin pöksyissä aikaan sitä tiettyä kutinaa – biisi joko toimii livenä tai sitten se joutaa metallinkeräysastiaan. Monet ovat olleet sitä mieltä että tällä levyllä palataan vanhemman Seppo Seponpojan tunnelmiin, mikä varmasti pitää osaksi paikkaansa.

Kiekolla kuullaan tuttuun malliin laaja skaala eri eksoottisuuksia, jotka on ehdottomasti laskettava Maxin rikkaudeksi ja vahvuudeksi. Sovitukset ovat huoliteltuja mutta suoraviivaisia. Dark Ages sisältää joitain melko rohkeitakin ratkaisuja, joskin päättäväisiä sellaisia. Kun yhtäkkiä kesken biisin vaihdetaan sekunnin murto-osassa ihan johonkin muuhun, joku voisi ajatella että ”eihän noin voi tehdä”. Max tekee koska haluaa ja saa sen kaikessa päättäväisyydessään ja tuhatvuotisella kokemuksellaan kuulostamaan hyvältä. Levyllä kuullaan myöskin – edelleen tuttuun tapaan – joukkueellinen vierailevia muusikoita biisissä jos toisessakin (mm. Maxin poikapuoli Richie) ja heidän myötään kopallinen erilaisia soittimia maustamaan tunnelmointia ja tuomaan sitä tuttua Soulfly-fiilistä. Itse levyä on äänitetty muutamassakin eri studiossa, ihan Euroopassakin asti, joten ei pidä hätkähtää jos joku biisi siellä täällä saattaa omata hieman erilaisen saundin kuin muut.

Syy siihen miksi puhun koko ajan Maxista enkä Soulflysta, on se että Max on Soulfly ja Soulfly on Max. Ei varmaan mene taas kauaa ainakaan seuraavan maailmankiertueen jälkeen kun on aika jo vaihtaa soittajia ja sekoittaa pakkaa. Ilmeisen vahva persoona ja omaa vielä vahvemmat taiteelliset visiot, joita ei kukaan ala sotkemaan vahingossakaan. Voisiko Soulflyn musiikki olla vieläkin parempaa jos muiden jäsenten sallittaisiin osallistua aktiivisemmin kirjoitustyöhön? Sitä emme tiedä, mutta maisteri Maxin mielestä ei ainakaan.

Max on cool äijä ja Dark Ages on ihan hyvä kiekko jolla on 3 vuoden takuu ja 30 päivän palautusoikeus. Tänä päivänä se on jo aika paljon se.

Eri esittäjiä – Roadrunner Roadrage

Kasa musavideoita Roadrunnerilta lyöty samoihin kansiin. Mitä tästä nyt sitten enempää voi kertoa jota en tuossa jo osannut tiivistää? Ei voikaan, mutta selitetään nyt silti jotakin.

Noh, onhan tässä tuhti paketti kenelle tahansa metallipäälle ihan hienoja videoita alkuillan ratoksi kun pitää ottaa hieman Jaffaa ja tappaa aikaa ennen lähtöä keikkapaikalle tai ihan vaan baariin. Ja löytyyhän Roadrunnerilta ihan mukaviakin bändejä. Erittäin piiiitkä miinus tämä kokoelma saa siitä että monet biisit tässä eivät ole albumiversioita vaan radioystävällisempiä ja kevytmargariinilla voideltuja välipaloja. Mieluummin sitä aina katselisi vaikka jotain live-dvd:tä ja ainoa tarkoitus tällaiselle kokoelmalle onkin yksinkertaisesti promota omia bändejä halvalla. Tämä on vähän kuin saisi McDonaldsissa hampurilaisen mukana levyn jossa vain kerrotaan mitä kaikkea rasvaista meillä on tarjolla ja kuinka mehukkaan näköistä insuliinipiikki-sämbylää meiltä saa.

Yks plussa Chimairalle siitä kun pistivät livebiisin mukaan, mutta miinus takaisin paskasta menosta. Ja bonarit 36 Crazyfistille kun ottivat mukaan Kung Fua. Mutta maailman pitkin miinus Devildriverin Hold Back The Day -videosta joka on paskin ja noloin 2000-luvun musavideo ikinä. Jos ei levylafka voi tuon parempaa videota pojille kustantaa niin kyllä rahamiehiltä pitäisi leikata munat irti, paistaa ne siellä Mäkkärin pannulla ja syöttää ne niille kahden vehnäsämpylän välissä majoneesilla. Mistä tuleekin mieleeni tämän 3 Inches Of Bloodin laulaja, joka lumoaa kyllä äänellään paatuneimmankin thug-äijän gaylaamaan. Soulflyn livebiiseillä on tunnetusti lifetime warranty, mutta olisi voinut pistää kehiin vähän uudemmankin biisin kuin iankaikkisen Roots-renkutuksen, johon löytyy sanat jo Raamatun vanhasta testamentista. Mooseshan ne aikoinaan hakkasi kivitauluun sitä mukaa kun Max niitä hänelle saneli. Nehän oli lukiossakin samalla luokalla, vanhoja kamuja. Plussaa myös siitä kuinka seksikkäästi Walls Of Jerichon Candace emännöi bileitä. Häneltä pitäisi saada selkäänsä joskus oikein kunnolla.

Mutta yksi asia vielä mikä tosiaan ketuttaa katsellessa tätä on se, kun joka biisin jälkeen saa säätää volyyminappulaa joka toisen biisin tullessa kovempaa ja sitten taas hiljempaa. Olisiko tämä ollut nyt niin mahdoton tehtävä hoitaa? Kaiken kaikkiaan, tulipahan katsottua ja voi olla että joku lauantai alkuillasta juovuspäissäni saatan muutaman videon tuosta vielä tsekatakin.

Soulfly – Prophecy

Soulfly on varmasti monelle meistä tuttu orkesteri. Laulaja/legenda Max Cavaleran luotsaama bändi, joka luottaa heavymetallin ja alternativemetallin ristisiitokseen jaellen väliin heimo-viidakko läppää.

Sepulturasta tuttu Max siis jätti bändin Roots -platan jälkeen ja perusti Soulflyn. Ensimmäisen levyn ”Soulfly” -aikaan olisin vielä sanonut että ei välttämättä aivan paska veto, mutta ilmestyessään toisiksi uusin platta ”3: Enterfaith” ei lupaillutkaan enää hyvää. Tasaisessa laskusuhdanteessa elävä Soulfly on taas siis päättänyt pukata ulos platan, joka on nimeltään ”Prophecy”. Bändin jäsenistö on muuttunut sitten viime levystä varsin merkittävästi, sillä ainoa alkuperäinen jäsen on Max itse. Ilmeisesti paskanjauhantaan, musiikillisista ja henkilökohtaisista syistä muut bändin jäsenet lähtivät siis vetämään jättäen Maxin yksin. No eipä siinä mitään, sillä Maks kun reipas (aikamies)poika on, rupesi mies heti kasaamaan uutta jengiä ympärilleen. Kitaraan löytyi numetal akti Ill Ninon ex-kitaristi Mark Rizzo. Bassoa paukuttamaan löytyi kaksikin miestä, Megadethistä paremmin tunnettu Dave Ellefson ja entinen Primer 55 basisti, Bobby Burns. Kannujen taakse Cavalera pestasi saman miehen joka jo sielukärpäsen toisella levyllä ”Primitive” oli rumpuja paukuttanut. Vieraskaartia levyllä edustaa Danny Marianino (North Side Kings) joka lainaa ääntään kappaleessa ”Defeat U”. Max itse jatkaa myös bändinsä toisena kitaristina ja äänitorvena. Soulfly jatkaa samoilla sanoituspolitiikka linjoilla kuten aikaisemminkin eli ”tribal-war-jungle-people yamma-wayaa woo waa doo”, poliittista habailua, uskon tunnustelua ja sorron vastustusta on luvassa tekstipuolella.

Musiikillisesti Max ja kumppanit jatkavat myös samaa kaarta tasaisesti laskeutuen kohti paskakaivoa, heavyriffejä ja nytkyveivausta luvassa pääosin, tosin muutamiin kohtiin on upotettu piiloon pari kunnon sahaustakin ja hymykin nousee hetkeksi. Melodiapimputtelut ovat myös kehissä kuten ennenkin ja myös flamenco-kitaroita löytyy. Harmi vain että tämä ei levyä eikä bändiä pelasta sitten millään. Basso ja rumputyöt ovat levyllä ihan perus juttua eikä mitään häiritseviä juttuja tule mieleen, tämä osasto hoidetaan siis ihan kunnialla. Perinteen mukaan on luvassa myös siis näitä ei-niin-tavallisia soittimia kuten berimbau ja sitar.

Laulu-osuudet herra Cavalera hoitaa kyllä kunnialla kuten aina ja tuo aikaisemmin mainittua vierasosaston Marianino kuulostaa myös hyvältä huutajalta. ”Prophecy” ei kovin vakuuta mutta onpa sitä pari helmeä taas paskan joukossa, ”Porrada” on portugaliako lienee -laulettu, hyvin vahvasti thrashahtava ja vanhemmalta Sepulturalta kuulostava veisu. Myös levyn lopettava ”Wings” on kohtuu leppoisa reggae-fiilistely, johon äänensä on antanu Asha Rabouin. Soulflyn uusinta kuunnellessa tulee sama olo kuin edellisessä levyssä ja mieleen nousee vain yksi kysymys, miksi?

Oma kiinnostukseni bändiin kuoli siinä ”3: Enterfaith” -kohdalla ja nyt, edes henkilökohtainen arvostus bändin legendaarista nokkamiestä kohtaan ei herätä sympatiota vaan joudun taas tunkemaan Sepulturan Arisen soittimeen ja miettimään mikä meni vikaan. Soulflyn Prophecya ei voi suositella kuin bändin die-hard faneille, ja muita kehotan kuuntelemaan mielummin vaikka toisen heavy-bändin ryhdistäytymistä… Machine Headin Throught The Ashes Of Empirea siis.