Avainsana-arkisto: Sonic Syndicate

Sonic Syndicate – Rebellion

Ruotsalaisesta Sonic Syndicatesta on viime aikoina kohistu vähän turhankin kanssa. Musiikki ei ole tarjonnut mitään nykymetallista poikkeavaa, mutta kovan kiertuetahdin ja levy-yhtiön markkinoinnin ansiosta on bändi noussut hyvin yleisön tietoisuuteen. Keväällä laulaja lähti lätkimään, ja nyt uuden laulajan sisäänajamiseksi on julkaistu kahden biisin ”EP”.

Jo levyn nimittäminen EP:ksi kummastuttaa. Ennen vanhaa kahta biisiä kaupattiin singlenä, mutta onhan se EP tietty komeampi nimitys, ja saa siitä varmaan pari euroa ylimääräistäkin tingittyä. Lisäksi kummastutta musaosasto; minä kun tosiaan kuvittelin Sonic Syndicatea jonkin sortin metallibändiksi. ”A-puoli” Burn This City kuulostaa lähinnä screamoon hurahtaneelta Fall Out Boylta. Jousisovituksin ”maustetun” C-osan poikabändifiilistelyjen jälkeen on bändiä enää vaikea ottaa tosissaan, vaikka Rebellion in Nightmareland onkin vähemmän hävettävä raita In Flamesia kunnioittavine synaraitoineen. Kolmantana kuullaan vielä ”radio edit” avausraidasta. Omaan korvaani tuo kyseinen biisi kuulostaa kyllä täysin samalta kuin ”normaalikin” versio, vaikka onkin sekunnin lyhyempi. Ehkä siellä on joku kirosana vähemmän, mutta kyllä tämä vähän pelleilyltä haiskahtaa.

Tarttuvaa ja helposti uppoavaa (ja unohdettavaa) musiikkia, mutta enpä usko että nämä kaverit saisivat edes nuotiota – saatika koko kaupunkia – syttymään, vaikka heille tyrkkäisi bensakanisterin ja stendarin käteen. Se siitä kapinasta.

Eastpak Antidote Tour 2007

Nosturi, Eastpak Antidote Tour, maanantai 29.10, mutta arkea ei aisti. Esiintyjät ovat: Sonic Syndicate (mitä helvettiä toi nimi oikein meinaa? Ja miksi noilla kundeilla on paremmat kampaukset kuin allekirjoittaneella), Caliban (saksalaiset metalcore jannut, joilla oli yhtenäinen puketumiskoodi – valkoiset paidat joihin oli maalattu verta, koska veri on cool), The Haunted (vitsi, ruotsalaiset puhuu hyvin englantia) sekä Soilwork (”näitsä mut pitissä? Niin, piti mennä vähän purkaa, koska periaatteessa odotin tätä keikkaa koko illan.”)

Illan aikana genre muuttui esitys esitykseltä. Pikkuhiljaa metalcoren häntä tippui pois ja jäljelle jäi, enemmän tai vähemmän, pelkkä metalli. Tämä tuntui keventävän tunnelmaa, koska suomalaiset tuntuvat kallistuvan enemmän raskaamman puolelle, eikä meihin aina oikein uppoa ”trendikeesi” tai keskiluokkaisen keskiverto muusikon kirkumis-ahdistus. Mutta voin olla väärässä, ehkä.
Loppuunmyyty keikka takasi lievän ahdistuksen kuumuuden ja väenpaljouden takia. Hiukset liimaantuvat päähän ja elämänhaluni suli hikoilun myötä pois, ja loppujen lopuksi huonojen paikkojen takia tutkin enemmän edessä olevan niskavilloja kuin esiintyjää lavalla.

Ilta parani mitä enemmän pikkuviisari näytti. Makuasioistahan ei voi kiistellä, mutta olihan eroa ensimmäisen esiintyjän, ruotsalaisen Sonic Syndicaten, sekä viimeisen esiintyjän, jota odotettiin tuskaisen pitkään, Soilworkiin. Ei ollut epäilystäkään, että Soilwork oli illan odotetuin ja viimeistään silloin lavan edessä olevilla iskettiin hampaat sisään ja vietiin mustelmia ystäville näytiksi. Vaikkakin Calibanin aikana tehty wall of death oli suhteellisen näyttävä. Annan sille arvosanaksi kahdeksan plus.

The Haunted korvasi Dark Tranquilityin. Tämä ei näkyviä vahinkoja aiheuttanut, vaan itse uskallan epäillä, että ilta myytiin loppuun juuri tuon vaihdoksen takia. The Haunted on uskomattoman tiukka lavalla, uskallanko sanoa vielä energisempi ja raaempi kuin levyllä. The Hauntedin keulahahmo Peter Dolving, otti kaikista bändeistä eniten kontaktia yleisöön. Hävyttömiäkin vitsejä, jotka saisivat kiireisimmänkin huoran punastumaan. Eli, suuren ikähaarukan kattavaan yleisöön huumori upposi kuin veitsi voihin. Viimeisenä esiintyjänä Soilwork otti lavan haltuun ja komesi yleisöä kuin karjaa ja kaikki olivat enemmän kuin innokkaita tottelemaan. Väsyneetkin saivat uutta potkua, kirjaimellisesti.

Kaiken kaikkiaan ilta oli metalcoresta diggaavien märkäuni ja tavastani poiketen en toivo, että saisin keikalla vietetyn ajan takaisin elämääni uudelleen käytettäväksi.

Sonic Syndicate – Only Inhuman

Sonic Syndicate ei kuulostaa miltään tietyltä jo olemassa olevalta yhtyeeltä, mutta toisaalta se kuulostaa miltei jokaiselta Göteborg-melodeath-joukkiolta ja siitähän orkesteri on saanut kuulla, tai no ainakin lukea ympäri ämpäri eri musiikkimedioita. Enpä minäkään tuota kurssia muuta, sillä samaa sarjaahan tämä on kuin nuo iänikuiset inflamesit, soilworkit sun muut jöötteporilaiset.

Humppa kulkee soljuvasti etiäpäin rokkipurskahduksien, konetaustojen ja viipyilevimpien tunnelmakohtien vaihdellessa iloisesti paikkaansa, aivan kuin tuolileikissä, ikinä ei tiedä missä kohdassa tahti vaihtuu. No pakko myöntää, että tuo viimeisin lause oli täyttä potaskaa, sillä ”Only Inhuman” on melkoisen ennalta-arvattava albumi.

Vokaaleista voi antaa ison plussan (sekä viehkeästä basistineidistä). Vaikka herrojen Richard Sjunnessonin ja Roland Johanssonin tuplavokalisaatio onkin hyvin tyyliuskollista, niin huudot ja kliinit lähtevät sen verran syvältä, ettei turhaa kitinää voi harrastaa.

Yhtä kappalettahan Only Inhumanilla toistetaan melko pitkälti, mutta sen verran viihdyttävää materiaali on, ettei neljänkymmenen minuutin aikana kerkiä pitkästyä. Poikkeuksina voisi mainita vitoskipale Enclaven, joka on herkkääkin herkempi balladi, sekä yhdeksäntenä kuultava cover, joka tottelee nimeä All About Us (t.A.T.u.).

Ei Sonic Syndicate turhaan voittanut Nuclear Blastin bändikatselmusta, jossa sitä vastassa oli 1499 muuta kisailijaa. Pakkohan näiden ruåttalaisten (ei tosin göteborgilaisten) on seuraavalla levyllä uusiutua, jos menestystä halajavat, mutta kyllä tämä debytanttialbumi tarjoilee vielä mielenkiinnon ylläpitävää 2000-luvun viihdemusiikkia.