Avainsana-arkisto: Sokea Piste

Sokea Piste

Sokea Piste, tarvitseeko se nyt enää kauheasti esittelyjä? Omintakeisella tulkinnallaan punkista Sokea Piste on saanut paljon ystäviä, syystäkin. Haastattelu on julkaistu alunperin kesällä 2012 Ajatuksen Valo -zinen toisessa numerossa. Paljon on tämän julkaisemisen jälkeen tapahtunut, kuten esimerkiksi tullut toista levyä, mutta ainakin bändin kokoonpano on pysynyt samana. Nyt Karkia Mistika ja Face Your Gods ovat julkaisemassa jo alunperin vuonna 2011 ilmestynyttä ”Oire”-seiskatuumaista suomipainoksena (ja Ajatuksen Valo seitsemättä numeroaan, joten siinä on jo riittävästi syytä tämän haastattelun uusintakierrokselle). Aika moni juttu on vanhentunut, mutta eiköhän tästä joku jotain saa irti.

Kiinnostavampia uusia nimiä punk-skenessä on ehdottomasti viime kesänä kaksi ensimmäistä julkaisuaan julkituonut Sokea Piste. Suhtauduin alunperin tuohon kummajaiseen varauksella, mutta lopulta yhtyeen rujo ja jopa väkivaltainen musiikki voitti puolelleen levyjen kuuntelun ja monien nähtyjen keikkojen jälkeen. Samalla tuli koettua yhtye ehdottomasti haastattelun arvoiseksi. Haastattelua olisi ollut mahdollista – vaikkakin haastavaa – lähteä toteuttamaan myös bändin jäsenten kanssa ”face to face” -haastatteluna, mutta nynnyinä miehinä päädyttiin sähköpostiin. No, tässä tuon viestinvaihdon tulosta johon olivat osallisena kaikki bändin jäsenet.

Haluatteko avata vähän yhtyeen nimeä. Mitä ”Sokeassa Pisteessä” on taustalla?

Juhana: Nimi on järkyttävä, kertoo meidän henkilökohtaisesta sokeasta pisteestä, miten tällaisen nimen voi antaa omalle bändille. Ihminen on sokea omille heikkouksilleen eikä pysty niitä järkevästi käsittelemään yksin. Myöskin tämä neljän hengen kollaboraatio osoittaa ettei ryhmätyöskentely välttämättä ollenkaan paranna asiaa.
Heikki: Nimeen Sokea Piste päädyttiin noin puolentoista vuoden pähkäilyn jälkeen, mikä kertoo meidän saumattomasta yhteistyökyvystä, ja niin kuin edellä mainituista kommenteista voi aistia, sekään ei ollut kaikkien mieleen. Mielestäni se on ihan hyvä nimi, kuvastaa yhteisöjen ja yksilöiden sokeita pisteitä, asioita, jotka jäävät usein pimentoon.
Jukka: Nimike runnottiin maailmaan puoliväkisin, sillä eka keikka Vastavirralla oli lähestymässä ja jokin titteli oli saatava ennakkomainontaa varten. Pystyn tuon nimen kanssa elämään aivan hyvin, vaikka tuskin siitä mitään omaperäisyyspalkintoja jaellaan (ja tokko halutaankaan). Häveliäisyyssyistä en mainitse tässä yhteydessä esimerkkejä torpatuista ehdotuksista lukijoiden naureskeltaviksi. Konsensukseen pyrkimistä pidän sen ajoittaisesta vaivalloisuudesta huolimatta aina parempana vaihtoehtona kuin enemmistön saati sitten vähemmistön diktatuuria.

Mikä oli alkuunpaneva voima, jonka myötä Sokea Piste saatiin kasattua? Koska tämä tapahtui? Asetitteko mitään tavoitteita, että miltä bändin pitää kuulostaa ja mitä sen pitäisi tiettyjen aikaraamien sisällä saada aikaan?

Juhana: Heikki on vanha kaveri Ylistarosta, ja oli Kykloopeissakin tuuraamassa aikanaan. Puhuin hälle että tarttisi saada sellanen hitaampi jyystöbändi aikaseksi. Tähän aikaan Jukkakin oli ilman bändiä ja tiesin että siellä osataan lyödä lujaa. Mentiin oluselle johon Jukka kutsui Sepon ja paletti oli kasassa. En pysty muistamaan mitä olutta joimme, mutta uskoakseni se oli jotain Plevnan tuotoksia. Poltin jannuille cd-r:lle kokoelman australialaisia bändejä, joiden toivoin antavan osviittaa, millaisia biisejä oli tulossa. Siellä oli mm. Venom P. Stingeriä ja Lubricated Goatia. Muita mainittuja orkestereita oli ainakin Rudimentary Peni ja varmasti Amerikan ihmemaastakin joitain likaisia keskitempobändejä. Ekoissa treeneissä oli jo neljä biisiä suht valmiina, mutta ei meillä mitään aikaraamia saatikka tavoitteita ollut. Lähinnä pakottava tarve saada soittaa, koska Kykloopit oli telakalla.
Heikki: Joo, soittohalut oli kovat. Meluisaa punkrokkia maltillisella tempolla. Alku oli siinä mielessä vähän kankea, että melko tuottoisien ekojen treenien jälkeen (vappu 2009 tai 2010) oltiin varmaan melkein vuosi ilman soittokämppää, joten mitään aikaraameja ei edes pystytty asettelemaan. Tää meidän touhu on muutenkin välillä aika hidasta, kun asutaan vähän siellä sun täällä.
Seppo: En muista mitään aussiorkesteri cd-r:ää mutta sen muistan että minun tuopissani oli Severin IPA kun sanoin Jukalle ja Juhanalle ”tahdon”. Senkin muistan että Jesus Lizardin keikalla on sovittu että kai sen toisenkin reenirupeaman voisi pitää.
Jukka: Tuohon aikaan MJ oli kuopattu ja soittohaluja oli. Mulla oli siinä välissä vanhaa Italia-hardcorea soittava coveriprojekti sekä pumppu, joka toimii näinä päivinä nimellä Katekismus. Edellinen loppui luonnollisen poistuman kautta taiteilija Kaukon muutettua ulkomaille ja jälkimmäisestä lähdin ilman suurta dramatiikkaa. Juhanan kanssa oltiin kämppäkavereita muutaman vuoden ajan ja Seppo oli Aorta-yhteyksistä tuttu. Juhanan kanssa oli puhetta hitaamman ja painostavamman tavaran tuuttaamisesta ja ajatus tuntui mielenkiintoiselta ja siitä se sitten lähti. Heikki ei ollut mulle vanhastaan tuttu, mutta hyväksi mieheksihän sekin osoittautui. Soittokämpän menettäminen ja uuden etsiminen kyllä hidasti alkutaivalta koko lailla.

Kaikilla jäsenillä taitaa Heikkiä lukuunottamatta olla muitakin bändejä ja projekteja? Mitenkä Sokea Piste suhteutuu niihin?

Juhana: No sillä tavalla että Sokea Piste on bändi ja ne muut omani on sellaisia projekteja jotka toimii silloin tällöin. Jos Sokea Piste olisi kykenevä tuottamaan laajempaa skaalaa musiikin saralla, ja jos olisi aikaa viettää treeniksellä tuhottomasti aikaa, niin ehkä muita prokkiksia ei tarvittaisi. Nyt kuitenkin tilanne on tämä ja hyvä niin. En kuitenkaan koe luontevana olla monessa bändissä mukana, koska siihen panostaa suhteellisen paljon aikaa ja vaivaa, eikä keskittymiskykyni riitä kuin yhteen kerrallaan.
Heikki: Niin, soitanhan minä Kuollut Muistossa ja soolona kanssa. Luulen taas, että toiset bändit ja projektit on hyvä asia, juuri siksi, ettei kaikkien tarvitse tunkea jokaista musiikillista visiotaan saman nimen alle. Treeniksellä olisi kyllä mukava viettää enemmän aikaa, mutta siinä suurimpana esteenä taitaa olla asumisjärjestelyt, ei niinkään toiset projektit.
Seppo: Jotkut perustaa perheitä, toiset liittyy orkestereihin.
Jukka: Joskus on aika kortilla, mutta toistaiseksi aikataulujen kanssa on pystytty jotenkin luovimaan. Kaikki bändit eivät kuitenkaan ole aktiivisimmillaan aina samaan aikaan. Mulla on siis SP:n lisäksi Rajat ja Vapaa Maa. Monenlainen punkki kiinnostaa eikä yhden bändin puitteissa oikein saa tehtyä ihan kaikkea mitä haluaisi ilman sillisalaatti-efektiä. Soittotatsikin pysyy paremmin yllä, kun pääsee säännöllisesti aikain jonkin pumpun kansssa kolistelemaan. Sokea Pistehän toimii kesäisin harvakseltaan Juhanan työhommien takia. Lisäksi olen säälittävä yksilö, jolla on soitteluiden lisäksi hyvin vähän elämää. Toki Pistekin saisi mahdollisesti enemmän aikaiseksi, mikäli treenikämpillä vietettäisiin enemmän aikaa, mutta kun puolet bändistä asuu Tampereella ja toinen puoli Porissa niin se asettaa rajoituksia joiden kanssa on vain pyrittävä elämään. Asioita ei ainakaan nopeuta se, että puolet jäsenistöstä on kahlittuna säännöllisiin päivätöihin.

sp2Sokean Pisteen lyriikat ovat melkoisia pahan mielen purkautumia. Mikä tarkalleen ottaen laittaa kirjoittamaan tuollaista tekstiä?

Heikki: Niissä koittaa kuvata yhteiskunnan ja yksilön kipupisteitä, jotka myös usein nivoutuu erottamattomasti yhteen. En usko, että tekstin voimin on edes mahdollista kuvata kuinka sairas maailma tämä on, tai minkälaisia tiloja ihminen ahdistuspäissään käy läpi. Musiikin ja tekstin avulla pystyy suoltamaan vain jonkinlaisia välähdyksiä näistä aiheista. Ja onhan maailmassa toki kauniita ja hyviäkin asioita, jotenkin tuo meidän ilmaisu vaan menee luontevimmin tuonne pessimismin puolelle.

Miten taas Sokean Pisteen musiikki muodostuu? Vääntävätkö jätkät treenikämpällä naamat irvessä viikkotolkulla samoja juttuja vai onko sävellystyö ollut kivutonta?

Seppo: Sävellystyö on tehty säveltäjän päässä ennen treenikämppää, joten riippunee siitä päästä että onko kipua. Sovittamista sen sijaan en voi suositella rentoutusterapiaksi kenellekään vaikka ilman ovien paiskomista on tähän asti selvitty.
Heikki: Riippuu vähän piisistä, jotkut muodostuu vaivattomammin, toiset eivät taas valmistu tekemälläkään.
Jukka: Kielisoittajat ovat tähän saakka tuoneet kämpille ideoita, riffejä ja raakileita ja siitä aletaan sitten yhteisvoimin työstämään. Hyvin harvoin lopputulos on täysin yksi yhteen alkuperäisaatoksen kanssa. Mutta tosiaankin, jotkut ovat helpompia tapauksia ja toiset eivät vain ota muotoutuakseen toivotulla tavalla. Kaikissa on kuitenkin kovasti tahkoamista ennen kuin lopputulos alkaa olla halutun kuuloinen.

Onko täysin poissuljettua, että Sokealta Pisteeltä tulisi joskus joku iloinen biisi? Se ei ihan taitaisi sopia tämän bändin pirtaan?

Seppo: Oli mulla yksi riffin pätkä jota epäilin liian hilpeäksi. Epäilys osoittautui oikeaksi kun soitin pätkän Jukalle treeniksellä kitaristien ollessa jossain. Sitä riffiä ei ole sen koommin soitettu.
Heikki: Hilpeää kesähittiä pukkaa, virittäkää radionne oikeille taajuuksille!
Jukka: Ei se kai täysin poissuljettu vaihtoehto ole, mutta toistaiseksi uiskennellaan synkemmissä vesissä. Se onnistuu meiltä luontevammin tällä porukalla kuin elämänmyönteisten pophelmien synnyttäminen.

”Oire”-seiskan julkaisi ämerikkalainen Peterwalkee Records. Levystähän on tulossa uusi Suomi-painoskin, mutta miten matsku alunperin päätyi Peterwalkeen julkaistavaksi?

Juhana: Matto the Guy järkkäsi Kykloopeille Buffaloon keikan, ja soitettiin muutamallakin keikalla siellä yhdessä hänen bändinsä kanssa. Lähetin hälle linkkiä sitten kun saatiin Sokean Pisteen nauha valmiiksi. Hän innostui heti ja ilmoitti haluavansa julkaista seiskatuumaisen. Meillä ei ollut ketään halukasta tahoa siinä vaiheessa, joten se oli ihan hienoa että joku kiinnostui. Hyvä kuitenkin että levystä tulee myös suomipainos kun levyjen lähetteleminen mantereelta toiselle on niin kallista ettei siitä painoksesta montaa kymmentä tänne ole eksynyt.

”Ajatus karkaa” -levystä on tehty toinenkin prässinki. Suomalaisen Karkia Mistikan lisäksi sitä olivat julkaisemassa puolalainen Trujaca Fala ja japanilainen Mouse. Koska muutoksia ei ole kansitaiteen värinvaihdoksen lisäksi, niin arvaan sen olevan suunnattu pääasiassa ulkomaiden markkinoille? Minne sitä on pääosin mennyt? Jäikö tuo ensipainos vain suomalaisten herkuksi?

Juhana: Tähän varmasti osaa julkaisijat vastata tarkemmin… uskoisin että levyä on vaihdettu jonkin verran Eurooppaan, ja pääsääntöisesti ensimmäinen painos on kuitenkin myyty Suomeen.
Jukka: Juu, mogulit ovat kertoneet että kyllä noita on vaihdeltu ulkomaille. Ensimmäinen painos alkaa olla julkaisijoilta loppu, toivottavasti tuo kakkospainoskin liikkuu ajan oloon.

Oletteko itse täysin tyytyväisiä noihin kahteen kiekkoon? Ahdistaako niiden kuuntelu jälkeenpäin, malliin ”tuon jutun olisi voinut tehdä noin ja tuon taas noin…”?

Seppo: Eipä siellä suuresti mikään jäänyt harmittamaan vaan eipä noita levyjä ole tullut kuunneltuakaan.
Heikki: Kyllä noi mulle kelpaa.
Jukka: Täysin tyytyväinen en ole ollut yhteenkään äänitteeseen, jolla olen ollut mukana. Kyllä noiden kanssa kuitenkin pystyy kaikkine puutteineen elämään. Omia tuotoksia ei yllensä tule paljoa kuunneltua miksaus/masterointivaiheen jälkeen, sillä yleensä silmille pomppivat enimmäkseen ne omat soittomokat ja nauhoituksen heikot puolet. Aika tosin parantaa haavoja tässäkin suhteessa. Toisaalta, jos on tehnyt ns. täydellisen levyn niin sittenhän ei enää ole parantamisen varaa eli koko bändin idealta putoaisi pohja pois, heh. Aina voi ja pitää pyrkiä parempaan.

sp3Sokean Pisteen saavuttaman suosion salaisuus? Onkohan pelkästään soittajien taustoilla (litania bändejä) jotain tekemistä asian kanssa vai onkohan Sokean Pisteen musiikki vain niin ainutlaatuista, että jo se pelkästään vaikuttaa asiaan?

Juhana: No ei kai tässä sen suurempaa suosiota olla saavutettu tai tavoiteltu? Lähinnä asioita tapahtuu kun niitä tekee, sitten musiikinkuuntelijat tekee omat päätöksensä joko tykkää tahi sitten ei. Tottakai soittajien taustoilla, tai siis sillä että on pitkälti yli toistakymmentä vuotta häärinyt enempi tahi vähempi bändeissä ja keikkajärkkäilyissä, edesauttaa sen verta että tuntee jonkun verran porukkaa.
Heikki: Suosio…? Kiitos vaan niille, joka ovat keikoille kyselleet ja keikoilla käyneet, kanssamme soittaneet ja levymme julkaisseet.
Jukka: Suurta suosiota saati sitten massahysteriaa en kyllä ole minäkään havainnut. Alussa vastaanotto oli lähinnä hämmentynyttä ja varautunutta, kun meteli poikkesi kuitenkin melko tavalla aiempien yhtyeiden tuotoksista. Ainutlaatuisena en meidän musiikkia missään tapauksessa pidä – pitkälti kaikki on jo tehty ja nyt vain laitetaan sointuja ja sanoja osittain eri järjestykseen… Meilläkin on luonnollisesti omat vaikuttimemme, joita musiikista puskee esille. Nuo vaikuttimet koitetaan kuitenkin suodatella oman filtterin läpi eikä pelkästään kopioida orjallisesti sitä mistä itse pidetään. Tuo kopiomeininki hieman oudoksuttaa ja vieraannuttaa tämän päivän punkkimeiningeissä.

”Suosio”… parempaa termiä en nyt tähän hätään keksinyt kuvaamaan Sokean Pisteen herättämää kuhinaa tietyissä piireissä! Mutta kiertelitte tuossa maita ja mantuja Itä-Euroopassa. Millainen reissu oli? Miten Sokea Piste tuntuu ulkomaaneläviin nappaavan, suomalaiset kun taisitte hurmata jo ensimmäisen keväänne aikana?

Juhana: Soitimme pääsiäisenä ekat keikat ulkomailla. Viisi keikkaa Itävallassa, Slovakiassa ja Tsekeissä. Keikat soitimme pääasiassa Innoxia Corpora -nimisen pumpun kanssa ja homma meni todella hienosti ja sujuvasti. Yleisöä oli tarpeeksi ja tuntui tykkäävän enemmän kuin haukkuvan. Oli myös huikeeta soittaa Telefonin kanssa, siinä vasta hieno bändi.
Heikki: Varsinkin noi Tsekin ja Slovakian keikat oli hyviä, siitä iso kiitos kuuluu paikallisille bändeille, jotka houkuttelivat keikoille porukkaakin.
Seppo: No ei se ainut Slovakian keikka ainakaan minulle mitään juhlaa ollut. Basso ei pysy vireessä ja joku paikallinen mouho hyppii nenille. Tsekki sen sijaan oli yhtä juhlasumua. Telefon, tää oli kyllä hienointa hetkeen.
Jukka: Hienoa oli. Järjestelyt toimivat ja ihmiset olivat mukavia ja ystävällisiä. Innoxian ja Telefonin tyypit ovat tuttuja jo ensimmäisestä MJ/Wasted-kiertueesta lähtien. Molemmat orkesterit ovat pitkän linjan veteraaneja ja kotikonnuillaan erittäin pidettyjä ja arvostettuja, joten meidän kannalta oli mahtavaa päästä soittamaan heidän kanssaan, sillä meitähän ei tuolla päin kovin moni vielä tuntenut.

Nyt kun olen tarpeeksi läpättänyt suosiosta, niin koetteko sellaista edes olleen? Mitenkä muuten suhtaudutte yhtyeen saamaan vastaanottoon?

Juhana: On ihan hienoa että keikkoja on riittänyt ja saatu soittaa monen hienon bändin kanssa. Lisäksi levyä on myyty sen verta että toisenkin kehtaa laittaa ulos. Sen kummemmin ei suosioasioita tule mietittyä, vaan lähinnä yrittää tehdä asiansa niin kuin hyväksi/oikeaksi näkee. Jos ottaa huomioon, että meidän levyä painettiin 500 kpl, niin ei mielestäni voi puhua suosiosta, mutta ihan suotuisa vastaanotto tällä levyllä kuitenkin on ollut.
Heikki: Niin, toivottavasti keikkoja riittää jatkossakin.
Seppo: No suosio on sitä luokkaa että joka keikan jälkeen (pois lukien Raahe jossa kylläkin yleisön edustaja pyysi anteeksi) on joku tullut kehaisemaan tai näyttänyt peukkua tms. Että ihan järjetön suksee.
Jukka: Eipä tuota suosiota tai sen puutetta tule paljoakaan ajateltua. Tärkeämpää on tehdä sellaista tavaraa, josta itse pitää. Tähän saakka on löytynyt ihmisiä, jotka haluavat julkaista levyjä tai ottaa keikoille ja se riittää mulle hyvin. Jotkut tykkäävät, jotkut eivät ja se on ok.

sp4Tuleva?

Juhana: Kesäkuussa studioon ja syksylle on pari keikkaa sovittuna.
Jukka: Tulevasta levystä koitetaan nikkaroida säädyllinen kokonaisuus, pari keikkaa kesällä, lisää syksyllä ja toivon mukaan saadaan jossain vaiheessa hommat sellaiselle tolalle, että päästään vielä ulkomaillekin.

Uutta levyä? Uskallatteko kertoa siitä jotain vielä tässä vaiheessa? Millainen siitä on tulossa? Missä se äänitetään? Kuka äänittää ja keittää kahvit?

Seppo: Studio on varattu kesäkuulle Hämeenlinnasta ja äänittäjäksi löydetty Ilpo Heikkinen mutta vielä ehtii perua. Kymmenen kappaletta on demotettu mutta katsotaan nyt mitkä niistä tulee levylle. Nyt tuntuu siltä että voisivat tulla kaikkikin mutta joskus toimiva kokonaisuus edellyttää karsintaa.
Heikki: Aika näyttää. Monenlaisia piisejä, joten kokonaisuuden hahmottaminen on vielä vähän työn alla.
Jukka: Kiire tässä taitaa ainakin tulla treenaamisen suhteen. Eletään toukokuun puolta väliä ja yhdessä ei olla soitettu sitten pääsiäisen Tsekkireissun – aikataulupoliittisia ja fyysisiä esteitä. Tuo Ilpo on aiemmin nauhoitellut ja tuottanut mm. Hebosagilia ja Throatia ja tulevia sessioita odottelen suurella mielenkiinnolla. Puhutaan 12″ -vinyylistä, mutta julkaisijasta ei ole vielä tarkkaa tietoa vaikka muutama taho onkin osoittanut varovaista kiinnostusta. Ihanteellinen tilanne olisi tietty jos onnistuttaisiin saamaan taas useampi julkaisija useammalle mantereelle.

Onko vielä jotain, jota haluaisitte tuoda esille? Terveisenne tämän takansytykkeen lukijakunnalle? (Eli nyt saa säveltää jotain kliseistä)

Heikki: Katellaan, jos ei sokeiksi tulla!
Jukka: Eiköhän sitä jo ollut tässäkin. Jos joku haluaa kysyä jotain tai keskustella jostain niin meitä voi kyllä lähestyä. Kiitos Jouni ja pitkää ikää lehdelle. Ilahduttavaa, että näinä internetin valta-aikoina vielä jaksetaan panostaa vanhoihin kunnon paperizineihin.

sokeapiste.bandcamp.com

TV’s Not Dead – Toisen Vaihtoehdon tukikiertue Tampereella

Jo 80-luvun lopusta asti alakulttuurisäpinän lippua korkealla pitänyt Toinen Vaihtoehto päätti mobilisoitua tien päälle ja siinä samalla haalia uusia tilaajia ja kartuttaa vähän ylimääräistä kilisevää kassan pohjalle. Itselleni tukikeikalle osallistuminen oli liki kunniakysymys, mutta ongelmat alkoivat kasaantua: Alunperin kaavailin osallistumista Hämeenlinnan keikalle, mutta Porista ei Hämeenlinnaan suhaista keskellä työviikkoa ihan noin vain. Allekirjoittanut harkitsi vakavasti jopa Vaasan säpinöihin osallistumista – onhan Vaasalla oma merkityksensä Toisen Vaihtoehdon historiassa – mutta homma kariutui melkein alkuunsa muiden kiireiden takia. Onneksi saatiin organisoitua päiväreissu Tampereen Vastavirralle, jossa oli vielä sopivasti tuoreen Punk O Cine -dokkarin näytös. Tällä keikalle esiintyjälista koostui Valse Tristestä, Sokeasta Pisteestä, Käpykaarista ja Mielialahäiriöstä, eli suhteellisen tutuista ja turvallisista nimistä. Mukana muilla keikoilla on ollut myös Juggling Jugularsista ja Ydinperhettä.

Kun dokumentti oli katsottu ja hyväksi havaittu, oli aika siirtyä alakertaan bändejä katsomaan. Mielialahäiriön keikkaa en ehtinyt näkemään Puntalassa, kun pojat taisivat soittaa aikatauluni kannalta vähän liian aikaisin. Bändin nimen perusteella odotin jotain hieman melodisempaa punkkia, mutta Mielialahäiriö soitti yllättävänkin hardcorea matskua. Ihan peruspätevää mäiskettähän se oli, vaikkakin vain muutama biisi jäi mieleen. Nekään eivät varsinaisesti ikimuistoisia olleet, mutta meininki ja omistautuminen tyypeillä näkyy olevan kohdillaan. Tyypit kylläkin laittoivat setin lopussa homman leikiksi esimerkiksi vaihtamalla soittimia (ja soittamalla niitä päin helvettiä) ja iskemällä basson kappaleiksi. Ei se ole niin tarkkaa, mutta setti venähti vähän liian pitkäksi.

Käpykaartilta oli tullut juuri uusi seiskatuumainenkin ulos, jollaisen sain itsekin hankittua tämän keikan yhteydessä. Yksikään sen biiseistä ei kylläkään ehtinyt tulla tutuksi etukäteen, mutta hyvin ne upposivat keikan tiimellyksessäkin. Samoilla linjoilla näemmä jatketaan, ellei meininki ole jopa parantunut. Yhtye soitti hyvän ja mukaansatempaavan keikan, jota seurasi alusta loppuun kuin naulittuna. Käpykaartin aikana paikalla tuntui olevan eniten väkeä, ja illan kahta viimeistä bändiä tuntui olevan seuraamassa vähemmän porukkaa kuin kahta ensimmäistä. Käpykaartin keikan jälkeen joku juippi kaupitteli levynmyyntinurkkauksessa todella herkullisia pasteijoita. Mainittakoon nyt vielä, että kaveri osti niitä samantien viisi kappaletta.

Toisenlaista näkemystä tarjosi Sokea Piste. Viimeksi näin bändin Puntalassa, vaikka yhtye on keikkaillut suhteellisen ahkerasti sen jälkeenkin. Sokea Piste on tosin siitä hauska yhtye, ettei se kenellekään ole tuntunut kolahtavan täysillä ihan ensikuulemalla. Itselläni kului bändiin sisään pääsemiseen suhteellisen pitkä aika, ja oikeastaan sekin tapahtui vasta mainitun Puntala-keikan jälkeen. Tähän keikkaan oli helpompi päästä sisälle nyt, kun materiaalikin oli tutumpaa. Itseni tämä nimenomainen veto palkitsikin paremmin kuin edelliset, ollen paras tähän mennessä näkemäni Sokea Piste -keikka. Ja myös koko illan paras.

Mutta mikä muka olisi parempaa viihdettä kuin katsella sunnuntaina selvinpäin Valse Tristen keikkaa? No, ehkä pappatunturilla ajaminen, mutta tämä sunnuntai tosiaan eteni siihen pisteeseen, että Valse Tristen oli aika ottaa lava haltuunsa. Tähän kuului siis järkyttävän huonoja juttuja, Mikon ja Waskyn tuolileikkejä ja kökköä agricorea. Idioottikaksosten sekoilun aikana tapahtui se, mikä ei ollut ihan odotettavissa muttei täysin lyönyt ällikälläkään: koko illan Toisen Vaihtoehdon kunniaa ylväästi puolustanut taustalakana romahti. On varmasti kohtalon oikku, että tämä insidentti sattui juuri nimenomaan Valse Tristen keikan aikana, joilla muutenkin sattuu ja tapahtuu. Ei aina voi sujua niin kuin Strömössä, Kauhajoella tai missään muuallakaan Pohjanmaalla. Mutta jos musiikillisiakin koukeroita pitäisi jotenkin kommentoida, niin perushyvä VT-keikka oli kyseessä; ei sellainen, minkä joutuisi lainkaan häpeämään joidenkin bändin aiempien vetojen kanssa, mutta ei sellainen joka nousisi erityisen korkeallekaan. Takuukorjaus kutkuttaa aina.

Bändien lopettaessa oli hyvä, jos kello oli vielä edes kahdeksaa. Enpä muista koskaan lähteneeni noin aikaisin miltään keikalta pois, mikä oli tässäkin tapauksessa hyvä juttu, seuraavana aamuna kun luimisteli nurkan takana arkinen työpäivä. Kannatti lähteä, vaikka paluumatka olikin enemmän tai vähemmän perseestä lumimyrskyn tullessa vastaan ja iskiessä kuskintaitoni koetukselle. Pitänee muuten kohtapuoliin uusia Toikkarin tilaus.

[flickrfeed photoset=72157628393227799]

Puntala-rock 2011

Jotkin festivaalit ne vaan vetävät pariinsa joka vuosi. Puntalalle oli raivattu tilaa kalenterista vaikka yksikään bändi ei ollut vielä varmistettu. Joka kerta kun Puntalan bändit julkistetaan, ensimmäinen reaktioni on aina ollut ”Tässäkö tämä muka nyt oli?”, mutta myöhemmin reaktio on vaihtunut ”Jumaliste mikä lineup!” -tyylin hihkumiseksi. Niin kävi myös tänä vuonna. Matkaan piti lähteä jo hyvissä ajoin, että ehtisi olemaan paikalla jo lähes alusta lähtien.

Perjantai 29.7.

Katekismus ei tippunut minulle nyt sen paremmin kuin aiemmin Hämeenlinnassakaan nähtynä, joten menin tsekkaamaan distroteltan antimia. Tämän Puntalan ensimmäinen ja ainoa sadekuuro iski jo heti toisen esiintyjän aloittaessa soittamaan. Ei sade kauaa kestänyt, mutta kuuro oli sitäkin voimakkaampi. Tosin minua ei vesisade ehtinyt koskettaa, olinhan juuri sopivasti siellä distroteltan suojissa ihastelemassa Kansalaistottelemattomuus-Deekin hintaparatiisin megatarjouksia. Tunnelma teltassa kävi nopeasti tiiviiksi, mutta ehtihän siinä kuulostella Better Not Bornia, jota en tosin varsinaisesti ehtinyt nähdä sekuntiakaan.

Kun sade lopulta suvaitsi loppua, kömmin ulos teltan suojista vilkaisemaan Aivolävistystä. Moni tuntui olleen keikasta innoissaan, mutten itse oikein saanut siitä kiinni, vaikka bändin meno ihan hyvältä kuulostikin. Cigarette Crossfire sen sijaan toimi hyvin, mutta uutta studiomateriaalia olisi mukava kuulla, jotta saisi kiinni puolistakaan bändin esittämistä biiseistä. Pikkulavalla heti perään mennyttä Mastodonttia ajattelin myös mennä katsomaan, mutta se nyt meni vähän ohi kun rinteessä tuli törmättyä tuttuihin. Ja olihan se nähty Töminässä.

Kadotetut aloitti suoraviivaisella punkrokilla, mutta siirtyi keikan loppuvaiheilla jammailuosastolle. Pitää kyllä sanoa, ettei tämä keikka kolissut yhtä hyvin kuin tammikuun Nosturin veto. Tuskinpa mistään leipiintymisestäkään oli kyse, kun bändi ei ole siinä välissä kovin montaa keikkaa vetänyt. Sokea Piste oli etukäteen tarkoitus katsastaa jo neljännen kerran, mutta siihen väliin sattui se strateginen piipahtaminen autolla. Keikan alkupuoli jäi siis näkemättä, enkä sen toisen puoliskon aikana ehtinyt enää päästä menoon sisälle. Drömdeadin tsekkaaminen taas ei kuulunut suunnitelmiini, mutta hetken sitä rinteestä ihmeteltyäni koin tarpeelliseksi hivuttautua lähemmäs päälavaa. Varsinkin laulaja tuntui laittavan itsensä täysillä likoon. Mutta näin jälkeenpäin en muista keikasta juuri muuta kuin hemmon lavapreesensin ja Jukkelin vierailun keikan päätteeksi.

Drömdeadin lopetettua joudun kiirehtimään rinteeseen katsomaan juuri uuden ”Epäluonnollinen poistuma” EP:nsä julkaissutta Viimeistä Kolonnaa. Jostain syystä tämä oli vasta ensimmäinen kerta, kun näin bändin soittavan yhtään missään. Ei kai Viimeinen Kolonna kovin usein keikkaile, kun sen jäsenillä on muitakin bändejä, jotka keikkailevat hieman suuremmalla intensiteetillä? No, hyvä se kuitenkin oli, samaten Ruidosa Immundicia, joka veti hyvän keikan jo edellisenä iltana Puntalan ennakkoklubilla Hämeenlinnan Suistolla, eikä tämä veto jäänyt siitä juuri jälkeen. Pippuria riitti tälläkin kertaa, mutta perjantain osalta mökkilavan tarjonnan päättänyt Hero Dishonest jäi siinä välissä väliinputoajaksi, vaikka senkin keikan seurasin alusta loppuun. Ehkä siinä oli nähty jo niin monta hösselibändiä putkessa, että virta meinasi loppua kesken?

Burning Kitchenin keikkaa odotin myös innolla, vaikka en olekaan koskaan mieltänyt tuota mainiota svedubändiä ihan pääesiintyjäkaliiberin yhtyeeksi. Esitys oli sympaattinen ja vetävä, mutta ei toisaalta päätä räjäyttävä. Olihan se kyllä sinänsä ainutlaatuista, kun bändi oli soittanut tämän vedon lisäksi vain Punk Illegalissa. En itse asiassa edes tiennyt yhtyeen kokoontuneen keikkoja soittamaan, ennen kuin luin bändin nimen Puntalan esiintyjälistasta.

En jäänyt seuraamaan leirintäalueen menoja, ja kun tuttujakaan ei tahtonut nähdä enää missään (jos niitä paikalla enää edes oli), niin lähdin nukkumaan maalaishotelliin. How punk is that?

[flickrfeed photoset=72157627395821520]

Lauantai 30.7.

Suhteellisen tukevan aamiaisen (johon ei muuten kuulunut hedelmiä, aijai!) nautittuani ja hotellilta poistumisen jälkeen palasin alueelle ilman krapulan häivääkään. Mielialahäiriötä (jonka nimi muistuttaa häiritsevissä määrin Mielenhäiriötä, tuota 80-luvun punk-ryhmää) taisin kuulla jopa yhden biisin, kun en päässyt tulemaan yhtään aikaisemmin mestoille. Sekaannusta varten koetin tulla niinkin aikaisin kuin yhdeksi, ja sen ehdin sentään nähdä ihan kokonaisuudessaan. Eipä se keikka mitenkään ihmeellinen ollut, että sen takia olisi pitänyt pitää kiirettä. Varsinkin, kun ajatuksenani ei ollut tsekata sitä seuranneita bändejä.

Dementia Kolektiva kuulosti ihan hyvälle distroteltalle kuultuna, jonne jäin istuskelemaan ja pitämään hetkeksi Toisen Vaihtoehdon ja Tuska & Ahdistus -distron lippua korkealla ko. instanssien moguleiden mentyä katsomaan tuota Itävallan ihmettä. Subvulturea en nähnyt oikeastaan yhtään sen enempää, vaikka en sen soittaessa enää leikkinytkään kauppiasta. Venäläinen Antimelodix yllätti positiivisesti. Joku tuttu oli sitä hehkuttanut, joten ihan sen perusteella kävin rinteessä kuulostelemassa meininkiä. Itse asiassa se kolahti eniten siihen mennessä näkemistäni/kuulemistani bändeistä, olihan yhtyeen roiskinnassa sopivassa suhteessa sekä crustia että metallisia sahausriffejä. Hetken aikaa meni, ennen kuin sain bändin edustajia kiinni sijoittaakseni nappulaa bändin seiskatuumaiseen.

Seuraava pikkulavan bändi olikin Antiklimax, jonka näkemistä olin myös ehtinyt tovin odottaa, varsinkin kun taannoinen Hämeenlinnan keikkansa oli jäänyt Joensuun reissun takia välistä. En totta puhuen saanut tästä keikasta juurikaan mitään irti. Kyllähän sen nyt toki kivuttomasti katsoi, mutta levynostopuuhiin ei syntynyt pakottavaa tarvetta. Ainakaan nyt. Nurmikolta tuli seurattua vielä Left for Dead, kunnes marssin takaisin pikkulavan edustalle. Siellä soittaneen Rikoslain aikana nähtiin kitaran hajottamista lavalle ja viuhahteluakin. Munamaisterin taltuttamiseksi tarvittiin kolme järkkäriä. Eikä se ollut edes Orpi, tuo maankuulu ekshibitionisti, joka vaikuttaisi olevan nakuilustaan huolimatta hyvinkin säyseä tyyppi. Tänä vuonna miehellä tosin taisivat pysyä housut jalassa lähes koko Puntalan ajan. Ainakaan en nähnyt miehen pakaroita. Niin, olihan Rikoslaki ihan hyvä, vaikka ei suuria yllätyksiä tarjonnutkaan noin musiikillisessa mielessä. Enpä tosin niitä odottanutkaan.

Sotatilan näin edellisen kerran jo vuonna 2008, enkä ollut tuolloin kuullut yhtäkään bändin levyttämää biisiä. Sen jälkeen niitä on tullut lisääkin ja Suomessakin on heitetty joitakin keikkoja, vaikkakaan se ei olekaan ihan jokapäiväistä bändin enemmistön pitäessä majapaikkaansa ulkomailla. En kyllä muistanut, että yhtye on näin kova. Vähän toisenlainen ilmestys oli sitten soittanut Järjestyshäiriö. Kyseessähän ei ole se teinirokkiviritys, vaan aito ja alkuperäinen Järjestyshäiriö 80-luvun alun Tampereelta (tosin kuulemma Porissakin oli samanniminen bändi). Kuinkahan moni teinipunkki ehti innostua suosikkiyhtyeensä buukkauksesta Puntalaan? Bändin ainoat äänitykset julkaistiin pari vuotta sitten, mutta tämä taisi olla yhtyeen ensimmäinen keikka ikinä? Liki 30 vuodessa pojista oli ehtinyt kasvaa miehiä (ainakin oletettavasti), mutta vokalisti edusti nuorempaa polvea. En ole totta puhuakseni kuunnellut sitä seiskatuumaista juurikaan ostohetken jälkeen, mutta olihan setissä paljon sellaista tavaraa mitä ei sillä lärpäkkeellä ollut. Ja toki myös Riistettyjenkin tutuksi tekemään materiaalia, jota saatiin tulkitsemaan Riistettyjen Lazze, joka oli kyllä vieraillut lavalla jo Sotatilan keikalla. Koskahan miehen pääbändi aktivoituu julkaisemaan uutta materiaalia?

Turkulainen 1981 sai anarkohenkisen, melodisen punkkinsa kanssa ottaa päälavan seuraavaksi haltuunsa. Missään en ollut ehtinyt nähdä bändiä, joten kyllähän sen katselin oikein kernaasti. Mutta keikka tuntui tolkuttoman lyhyeltä, jolloin se loppui ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Petturin palkkakin kolisi, mutta jäi selvästi kakkoseksi päälavalla seuraavaksi esiintyneelle orkesterille. Kuten jäi oikeastaan suurin osa muistakin bändeistä.

Kolumbialainen Polikarpa y Sus Viciosas tarjosi jymy-yllätyksen ja tuli täysin puskista. Ei jessus mikä intensiteetti ja miten vihaisia naisia lavalla oli laittamassa Puntalaa ojennukseen. Ennen keikkaa en ostanut bändin tytöiltä levyä, mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna kuningasluokan moka. Keikan loppuun mennessä olivat levyrahat jo loppuneet muuhun Etelä-Amerikan -kamaan (Lobotomiaan ja Ratos de Porãoon), joten jäi ostamatta. Oli nimittäin aika kova keikka. Keikassa tosin vaan ärsytti vähän se ”kuvaajatyyppi”, joka kikkaili taskukameransa kanssa lavalla minkä ehti. Jossain vaiheessa mies ryhtyi taustalaulajaksi, mutta eipä siitäkään juuri mitään tullut.

Belgrado

Valse Tristesta diggailen kovastikin, mutta edellisestä näkemisestä keikalla oli kulunut jo kaksi vuotta. Kokoonpanokin oli ehtinyt siinä välissä joutua takuukorjaukseen, ja jäinkin miettimään oliko Porin Thrashwaxfesteillä muita VT-jäseniä kuin Mikko ja Wasky? No, se on kaiketi ihan sama millä kokoonpanolla VT vetää kun nykyiselläkin kokoonpanolla homma tuntuu toimivan mallikkaasti ja kunhan idioottikaksoset pysyvät ruorissa. Järjetöntä koohotustahan se taas oli, jonka seuraaminen oli mukavaa hommaa. Belgradon olin taas nähnyt Suistolla aloitusklubilla, joten osasin odottaa tältäkin keikalta paljon. Kyllähän se ne odotukset lunasti ja laulaja oli ihana. Puntalassa saisi puolestani olla enemmänkin post-punkkia, kun Belgrado taisi olla tämän vuoden ainoa sitä edustava yhtye. Viime vuonna ei tainnut olla senkään vertaa?

Kohu-63 kiinnosti, mutta en nyt jaksanut keskittyä siihen kun päättymättömässä keikkakalenterissani oli jo merkitty päivä jolloin Kohut näkisi uudestaan. Sen sijaan Antisect oli pakkokatsottava. Yhtye kaiketi soitti ensimmäisen virallisen keikkansa 25 vuoteen, joten tätä oli moni odottanut, useimmiten pelonsekaisin tuntein. Soittaisiko Antisect kaikki muut bändit suohon vai kusta lorottaisiko se oman perintönsä päälle? Loppujen lopuksi crustpioneeri ei tehnyt kumpaakaan, mutta se oli yllättävänkin kova! Huomasin ottavani jopa pari juoksuaskelta kun huomasin Antisectin aloittavan settinsä. Neuroottisten Pelimannien aikana tanssijalka hieman väpätti, mutta Angelic Upstartsista en ole koskaan sen pahemmin perustanut, joten seurasin keikkaa vain oletettuun puoliväliinsä asti ja lähdin Hämeenlinnaan vetämään unta palloon.

Lopputiivistelmänä mainittakoon, että yllättävän kovia keikkoja tuli yllättäviltäkin suunnilta, rahaa paloi levyihin liiankin kanssa ja tuttuja näkyi sen verta paljon, ettei juuri kenenkään kanssa ehtinyt turista kovinkaan pitkiä toveja kerrallaan. Mutta kiitokset jälleen kerran järjestäjille, vaikka keisari Koivuluoma voisi ensi vuodeksi skarpata ja opetella hallitsemaan sekä aikaa että säätä paremmin. Ensiksi mainittu nimittäin kului taas liian reippaasti.

[flickrfeed photoset=72157627272303277]

Tragedyn Eurokiertueen Tampereen etappi

Superviikonloppu: Tragedy, Euroviisut, jääkiekon MM, joillekin onnekkaille myös Lama. Lamaa en voinut jäädä Tampereelle katsomaan enkä jaksa olla viisuistakaan tohkeissani, vaikka Suomi pääsikin ihan finaaliin asti. Lätkästä en ole koskaan juuri perustanut, mutta tulevasta mestaruudesta saatiin tänä iltana viitteitä Suomen lyötyä Venäjän 3-0. MM11-huumaa tuskin kukaan osasi odottaa. Sen sijaan itse ainakin odotin yhdysvaltalaiselta Tragedylta kovaa keikkaa. Piti siis lähteä suhaamaan Tampereelle.

Tampereelle saapumisen ja Klubille menemisen väliin kuului epämääräistä haahuilua Tullintorin ympäristössä, jonkin opiskelijaporukan tai vastaavan jengin viuhahduksen todistaminen ja pikainen visiitti Sorsapuistossa. Hyvissä ajoin ennen kello yhdeksää piti kuitenkin mennä Klubille ylipäätään tarkistamaan, millainen mesta oli kyseessä. Klubi tuntui vähän oudolta keikkapaikalta siinä mielessä, että peilipallothan ne siellä katossa kimmelsivät. Kokonsa puolesta Klubi oli kyllä nappi valinta, sillä Vastavirta olisi ratkennut liitoksistaan. Tälle keikalle saapui kuitenkin sitäkin porukkaa, joka ei mahtunut loppuunmyydyille Helsingin ja Turun keikoille.

Yhdeksän jälkeen alkoi ensimmäisen bändin soitanta. Sokeasta Pisteestä ei ollut kovinkaan moni kuullut vielä viime vuoden puolella, mutta nyt keväällä bändi on rynninyt alkuvuoden kenties puhutuimmaksi uudeksi nimeksi. Jotain bändi on tehnyt kaiketi oikein, kun se oli jo Tragedyakin lämppäämässä nuoresta iästään huolimatta.

Sokean Pisteen mielenhäiriöitä ja perversioita pursuileva möyriminen ei tosin potkinut täysillä vielä tällä toisellakaan kerralla, kun bändiä olen katsomassa. Monessakin biisissä on itua ja Sokea Piste kuulosti paikoin tolkuttoman hyvältä, mutta kokonaisuutena jokin jäi vielä uupumaan. Tai sitten en vain ollut sopivalla aaltopituudella Sokean Pisteen kanssa tällä(kään) kertaa. Ehkä tarvitsen tätä bändiä ihan fyysisenä levynä räplättäväksi. Erityismaininta pitää antaa rumpalista, joka on yksi ilmeetön kumimies, jonka kädet heiluivat kannuja paukutellessa kuin piriä vetäneen orangin räpylät. Ilmekin on järkähtämätön, aivan kuin mies haluaisi rumpunsa hengiltä. Mutta soittoa ei voi epätarkaksi kuvailla, päinvastoin. Osaava kaveri.

Lapinpolthajat tulikin nähtyä hetikohta ensimmäisen seiskansa julkaisun jälkeen Puntalassa pari vuotta takaperin. Viime vuonna ilmestyi LP:kin (joka ei ole mielestäni ihan vuoden kovimpia levyjä) ja tokihan bändi oli tarkoitus katsastaa sen biisejä veivaamassa. Kyseisellä plätyllä onkin joitakin helvetin hyviä ralleja, kuten vaikkapa Tervetuloa Suomeen, joka on henk. koht. suosikkipunkbiisini viime vuodelta. Kokoomus ja Aaltis. Hyviä biisejä molemmat. Homman nimi oli kasikakkonen ammattimaisesti mutta rennosti soitettuna, ja kyllähän se kuulosti minun korviini helkutin hyvältä. Lapinpolthajat alkoivat tosin kuulostaa valjulta, kun äärimmäisen timmissä kunnossa oleva Tragedy asteli lavalle.

Tragedy oli soittanut keikkoja Euroopassa huhtikuun lopulta lähtien ilman välipäiviä, joten luulisi tyyppien jossain välissä hieman väsyneen, jolloin uupumus olisi kuulunut myössoitossa. Vielä mitä. Pari omaa feivörittiä jäi soittamatta (No Words, Life?, Conflicting Ideas), mutta missään tapauksessa en pettynyt keikkaan. Esimerkiksi Beginning of the Endin ja Eyes of Madnessin aikana meinasi pää räjähtää onnesta. En ala väittämään etteikö Tragedy olisi kova ollut, kun se sitä kerta oli. Kotiin jääminen olisi ollut vikatikki. Todistajanlausuntojen mukaan ne pari muutakaan Suomen keikkaa eivät olleet katastrofeja. Ainakin keikan alkupuolta vaivasivat vaan hieman mutaiset soundit, jolloin Tragedian sävelet eivät kaikuneet niin kirkkaina kuin mitä on levyiltä kuunneltuna totuttu. Herrat (varsinkin Burdette ja Davis) ottivat lavan haltuun, eivätkä esimerkiksi säätämiset mikkitelineiden kanssa verottaneet kokemusta.

Pieni pettymys oli tosin matkassa; Feral Wardin distroa ei mitä ilmeisimmin tuotu mukaan, vaan Kämästen Levyjen kioskin vieressä jenkeillä oli vain paitakoju, jossa kaupiteltiin vain kolmea studiolevyä ja paitoja. Hyvin näytti kuitenkin kauppa käyvän, ostinhan itsekin Tragedyn sangen edullisen hupparin. Sen lämmössä on hyvä fiilistellä ”Vengeancea” ja odotella sitä neljättä studioalbumia, jonka olisi määrä ilmestyä vielä tämän vuoden aikana. Ainakin yksi biisi soitettiinkin siltä.

Kokonaisuutena tämä ilta oli tolkuttoman kova. Tuttuja naamoja tuli nähtyä, murheet unohdettua ja bändit olivat tietysti hyviä. Jokainen illan aikana soittanut bändi suoriutui tehtävistään, mitä nyt setit tuntuivat jokaisen bändin kohdalla liian lyhyiltä. Varsinkin Tragedy tuntui soittaneen liian vähän aikaa.

Kuvagalleria.