Avainsana-arkisto: So Bored Society

Maaliskuu 2013

Kuukauden demo

[listitems style=article align=left item=15592]

Erityismaininnat

[listitems style=article align=left item=15488]
[listitems style=article align=right item=15619]
[listitems style=article align=left item=15620]

Muut

[listitems style=article align=left item=15624]
[listitems style=article align=right item=15263]
[listitems style=article align=left item=15265]
[listitems style=article align=right item=15622]
[listitems style=article align=left item=15486]
[listitems style=article align=right item=15621]
[listitems style=article align=left item=15625]
[listitems style=article align=right item=15623]
[listitems style=article align=left item=15470]

The So Bored Society – In The Attack Of The Gods

Tylsistyneiden herrasmiesten liiga ryhtyi kunnianhimoiseksi tapellessaan punkin jumalia vastaan. Ainakin toimitukseen The So Bored Societyn cd saapui LP:n kuorissa, sarjakuvamaisilla kansilla varustettuna.

The So Bored Societyllä on heittää seitsemän biisiä melodista ja pop-vetoista punk rock -rallia. Sitten viime näkemän ovat soundit ainakin muuttuneet messevämmiksi, siinä missä ”Summer Foreveria” vaivasi lievä ohukaisuus. Jotenkin ”In The Attack of the Gods” on edeltäjäänsä livemäisempi ja eloisampi, mikä väistämättä on vaikuttanut koko levyn soundiin positiivisella tavalla. Ja onhan levyllä joitakin hyviä biisejä, vaikkakaan ihan jokainen veto ei olekaan täysosuma. Eikä yksikään ole tajuntaaräjäyttävä tai jumalille selkäsaunan antava hitti.

Tietyllä tavalla ”In The Attack of the Gods” on ihan piristävä levy, vaikka se omaan makuuni on ehkä turhankin popahtava ja pirteä. Tosin kuuntelen paljon popahtavampaakin ja pirteämpääkin musiikkia, ja onhan tämmöisessä poppispunkissa selvästi oma viehätyksensä. Ehkei tämä plätty nouse omiksi suosikeiksini, mutta ei toisaalta aika The So Bored Societyn kanssa käy tylsäksikään.

So Bored Society – Summer Forever

Kesä on kääntynyt jo syksyksi, mutta So Bored Societyn viidennellä pitkäsoitolla kesä jatkuu vain! ”Summer Forever” hämää jo heti alkuun kannellaan. Ei, kyseessä ei ole Phil Collinsin uusin sooloalbumi, vaan puolituntinen popahtavaa skeittipunkkia, keskinkertaisesti kirjoitettuna mutta tarttuvasti ja omaperäisesti toteutettuna.

Kuten kesään kuuluukin, niin välillä bailataan kuin viimeistä päivää ja välillä herkistellään. Albumi on jaettu kahteen osaan, tosin kuulija ei tuota huomaa, ellei sitä sitten erikseen kansista käy tarkistamassa. En itse huomannut puoliskojen välillä kovin dramaattisia muutoksia, molemmille mahtuivat hyvät että huonot hetkensä. Kuten Suomen kesäkin, niin on myös ”Summer Forever” lyhyt.

Albumilla on puutteensa, esimerkiksi kieli poskessa tehty vokalisointi, joka huonoimmillaan vaihtelee jollottelun ja Hessu Hopo -äänen välillä. Mutta rento ja välitön hilpeys paistavat levystä kuin Naantalin aurinko, joiden ansiosta albumia jaksaa kuunnellakin, tosin vain tietyissä mielentiloissa. Parhaimmillaan So Bored Societyn musiikki on sellaista, jonka innoittamana tekee mieli lähteä ostamaan skeittilauta ja aurinkolasit. Mutta jos tämä tapahtuu kauppojen aukioloaikojen ulkopuolella, niin ihan vielä näillä eväillä ei tee mieli paiskata tiiliskiveä lähimmän skeittilautoja ja kakkuloita myyvän liikkeen ikkunasta sisälle. Eivät nämä biisit niin kovia ole.