Avainsana-arkisto: sinKing

sinKing – New Trinity

Sinking, Hilselinko-kisan voittaja. Finnsih Metal Expon raati ylisti bändin murksaavaa voimaa, tehokkuutta ja saundia. Sinkun jälkeen on tullut aika debyytin ja lopullisen tuomion. Here we go…

Kaiken maailman Drivet ja Downboundit sun muut huolella läpikäyneenä lienee minun turvallista sanoa että tällainen asennemellakointi osataan jo Suomessa hyvin. Tyylisuunnalle on myös aina oma yleisönsä kotomaassamme, se tuskin tulee muuttumaan. On vain tarpeen että on joku joka vetää sitä paattia eteenpäin. Ajatelkaa vuoden -97 Machine Headia päivitettynä versiona parin lisämausteen kera. Sinking tulee kyllä ihan vaan Turengista, eli keskeltä hevon persettä ja on muodostettu edesmenneen Jane Doen raunioista. Ei tämä pelkästään asennetta ja pomppua ole, mutta kutsutaan tätä nyt ihan vaan metalliksi niin ei tarvitse selitellä. Metal Expon bändikilpailun finaali oli heille vasta kolmas keikka tämän bändin kanssa ja kundeille ei irronnut yhtään vähempää kuin ykköstila lukemattomien kilpailijoiden joukosta. Melkoisen hyvä alku? Jea.

Ei ole vaikeata tajuta bändin jumalatonta voimaa livetilanteessa kun seisoo katsomossa tuopillisen jälkeen ja hämmästelee kuinka valtavalla rytinällä bändi polkaisee jokaisen biisin. Sinking toimii hyvin livenä ja Sinkingin yleisö löytää heidät aina. Minäkin kuulun ajoittain heidän yleisöönsä, mikä ettei. New Trinity niputtaa bändin tähänastiset biisit yhteen hienosti tuotetulla kiekolla jossa saundit pelaavat, voimaa piisaa ja äkäistä meininkiä riittää ainakin omiin tarpeisiin.

Mutta niistä biiseistä – ne ovat ikävä kyllä melko keskinkertaisia kokonaisuuksia jotka ovat tosin vedetty osaavasti ja brutaalilla tavalla läpi. Biiseissä on hienoja palasia jotka toimivat omalla sarallaan mutta eivät ikään kuin sovi keskenään yhteen. Tämä ei ole keikalla ongelma eikä mikään, sillä bändi vakuuttaa lavalla ja raivoaa sinut melkoisen puhki. Levyllä taasen voi keskittyä ainoastaan itse biisien kuuntelemiseen ja mielen valtaa meidän jokaisen sisällä asustava pieni kriitikko. Kyllä tämä rytinä on ihan täysin vertailukelpoinen kansainvälisten kollegoidensa kanssa ja jopa pieksee muutamia niistä suoraan nekkuun. Jos joku olisi tehnyt heille vaan parempaa biisimateriaalia niin tämä olisi jo melkoinen debyytti.

Hatunnosto kuitenkin bändille lujasta duunista ja tuotteliaisuudesta. Omin käsin väännettyä meininkiä hyvin pitkälti ja jos ei kukaan suostu auttamaan, he tekevät sen sitten itse. Missään nimessä tämä levy ei ole mikään häpeäpilkku, sillä New Trinity on vahva debyytti jossa osataan tuoda esille Sinkingin hirmuista iskuvoimaa, joka on luonnollisesti keikalla potenssiin kymmenen. Suosittelen niille kuka ei ole vielä käynyt ihmettelemässä.

sinKing – Revenge Is Coarse

Sinking Turengista nappasi viime vuonna Hilselinko-bändiskaban voiton, ja sitä myötä jonkinasteisen levydiilin. Reilu vuosi tuosta kilvoittelusta on jo ehtinyt vierähtää, kun tämä sinkku vihdoin vuoden 2006 helmikuussa näki päivänvalon. Tiedä sitten mikä on hämäläisviisikon pinnalle nostaneen kilpailun kohtalo, koska en ainakaan tänä vuonna muista siitä mitään kuulleeni. No, tälle bändille se teki ainakin tehtävänsä, sillä debyyttilevy on tulossa myöhemmin kuluvaa vuotta, ja keikkaa on vuoden aikana heitetty varsin mukavasti.

Revenge is Coarse on hyvin samanlaista metallijyrää kuin taannoinen demojulkaisu, vanhoille hevijäärille kumarrellaan mutta myös omaa ilmettä on saatu jonkin verran mukaan. Soitto, laulu ja soundit ovat kaikki kelpo kamaa, mutta sinkun pari biisiä ei saa sen ihmeemmin innostumaan. Levyn parasta antia on ehdottomasti nimikkobiisin loppupuolen pitkä kitaraliidi, jossa päästään erittäin hyvään tunnelmaan. ”B-puolen” Reborn Beastin FF-tyylinen kertsi on myös piristävä, mutta kokopitkää ajatellen yleisvire on liian junnaava.

Tunnelmat ennen täyspitkää ovat kaksijakoiset. Uusi materiaali on lupauksia herättävää, mutta toisaalta sinkulta oletettavaa semihittiä tästä ei löyty. Laadukasta ja tuoretta kotimaista hevanderia joka tapauksessa, eli suosittelen tutustumaan.

sinKing

Turengissa majaansa pitävä sinKing on sai alkunsa Jane Doe 69:n jälkimainingeista keväällä 2003, mutta varsinaisesti bändi hitsaantui kompaktiksi paketiksi vuoden 2004 kesällä. Metallista vyörytystä tuuttaava sinKing on jo ehtinyt julkaista kaksi promolevyä, jonka lisäksi bändi raivasi itsensä Finnish Metal Expon Hilselinko-kilpailun voittajaksi. Mistä siis kaikki alkoi?

– Bändi sai alkunsa kun edellinen Jane Doe 69-yhtye erilaisista syistä johtuen kuivui ja jäljelle jäänyt äijälauma halusi kuitenkin jatkaa musiikin tekemistä. Nykyisessä kokoonpanossa Mikko, Erno ja Kimmo ovat JD69:n jäämistöä. Ville taas kuritti kitaraa metalliyhtyeessä KnockOut ja Aki on hakannut kannuja muutaman vuoden enemmän tai vähemmän projektipohjalta.

Oletteko muuttunut sitten Jane Doe 69:n ajoista ja miten?

– No nykyäänhän sehän on jotain sellaista alaviremättöhuutorunttausta. Tarkempi kategorisointi on aika turhaa ja helposti harhaanjohtavaa. Vaikutteita nyt on luonnollisesti tullut musiikista, jota itse kuuntelemme ja jota hyvänkuuloisena pidämme. Kyllähän ne sinne Pantera/Machine Head/Sepultura/Fear Factory -sektorille asettuu. JD69:n ajoista on varmasti muututtu jonkun verran, koska bändissä on uusia soittajia, joiden mukana on tullut uusia näkemyksiä. Tietoista muutosta ei kyllä olla tehty. Biisejä on aina tehty siihen tyyliin, että jos joku juttu toimii ja kuulostaa hyvältä, niin se tehdään. Liikuttiin sitten missä genressä alunperin hyvänsä. Jutuilla on vaan taipumus saada metallihuntu ylleen.

sinKing:n sanoitukset? Onko teillä jotain yleispätevää viestiä linjaa sanoituksissa?

– Sanoitusten sisältö on täysin riippuvainen siitä, mitkä asiat päässä tekohetkellä liikkuvat. Niissä nyt ei ole mitään tarinoita, vaan aina tietynhetkisiä tilanteita, mielikuvia ja tuntemuksia. Eikä yksi biisi välttämättä kerro vain yhdestä jutusta. Siellä saattaa olla useampia juttuja nidottuna toisiinsa. Varsinaisiksi viesteiksi sanoituksia ei ainakaan tiedostaen ole tehty. Niissä on varmasti juttuja, jotka joku voi sieltä tunnistaakin, mutta ei mitään ilmiselvää. Sellasia purkauksia.

Minkälaista palautetta yleisöltä on tullut noin ylipäänsä?

– Depyytistäkin tuli jo ihan mukavaa palautetta, mutta uusi kiekko on kyllä jo nyt saanut oikein mukavan vastaanoton, vaikka biisit ei oikeestaan ole vielä kun netissä. Niin ja kyllä kaikista kahdesta keikastakin on saatu oikein hyvää palautetta. Täytyy vaan pistää promoo reilusti kiertoon ja kattella mitä siitä tulee.

Pääsitte Finnish Metal Expon Hilselinko-esikarsinnasta loppukilpailuun. Mitkä mielestänne olivat omat vahvuutenne että pääsitte finaaliin asti?

– Kai ne vahvuudet oli suurella työllä nippuun puristetut biisit. Ja kun Saksan Janne vielä väänsi studiossa soundit murskaaviksi, niin kyllähän se kokonaisuus ihan tiukalta kuulosti. Ei me voida ihan paskoja ainakaan olla kun finaaliin valitussa 3 prosentissa ollaan ja tuomaristokin tuntui olevan pitkän linjan musiikki-ihmisistä koottu.

Voititte loppukilpailunkin. Mitä se merkitsee teillä ja miten se tulee vaikuttamaan bändiinne jatkossa?

– Voittohan jo sinänsä toi tullessaan paikan ensi kesän Tuska-festareiden lauteille, sekä yhden levyn mittaisen diilin. Muutenkin on ollut mahtavaa huomata, että kiinnostus bändiä kohtaan on lisääntynyt tuon kilpailun jälkeen. Levyä kai sitten aletaan kasailemaan pikkuhiljaa, mutta kaikki yksityiskohdat ovat vielä melkoisesti levällään. Mutta ei tässä hirveästi ole tarkoitus mitään sen ihmeemmin lähteä muuttamaan, vedellään näillä samoilla Lampisilla.

Miten omasta mielestä soittonne sujui?

– No, olihan siellä joitakin ongelmia, teknisiä ja sitten vähän vähemmän teknisiä, mutta kaiken kaikkeaan veto onnistui oikein loistavasti. Kuitenkin kyseessä oli vasta kokoonpanon kolmas keikka.

Mitä piditte itse tapahtumasta?

– Tunnelmat tuosta tapahtumasta on aika hyvät. Oli hienoa päästä soittamaan suuren yleisön eteen ja muutenkin puitteet oli kohdallaan. Onhan se varmaan paras paikka Suomessa promota bändiä. Ja onhan siellä oikeenlainen kohdeyleisö, kun metallista on kerran kyse. Toivotaan, että nimi jää ainakin jollekin mieleen.

Entä tästä eteenpäin?

– Kovasti koitetaan tehdä hommia!

sinKing – …And the Devil Laughed

Metallibändi Jane Doe 69:n kylmän pierun jälkiaromeissa – kuten bändi omaa tarunhohtoista syntytarinaansa kuvailee – alkunsa saanut Sinking tarjoilee hyvissä määrin asennetta ja metallia. Joko alkoi lukijaamme pelottaa??! Meneekö liian insaneksi makuunne?
Ehkä unohdamme luokitukset hetkeksi, ja keskitymme itse musiikkiin. Kälyistä höräilyä on turha odottaa, tiukkaa vääntöä sitäkin enemmän. Jotain Sepulturan ja Fear Factoryn perinnölle kumartavaa nykymetallia God Forbidin hengessä. Kotimaisista hetimiten mieleen putkahtaa Joensuun Scalping Screen, joka takoo about samalla aaltopiduudella. Soitto kulkee ja laulaja Mikko Paulin tulkitsee jämäkästi. Kaikki biisit eivät ole aivan omaan makuuni, mutta musiikillisesti tästä ei keksi juurikaan pahaa sanaa. Stay runnoo mainiosti, ja …And The Devil Laughed viljelee kohtalaisen vankkaa riffitystä sekin.
Piilo/lisäbiisinä kuullaan varsin mielikuvitukseton veto, kun Ace Of Spades saa ties kuinka monennen kerran kyytiä tribuutti-hengessä. Ihan hyvin tämä klassikko kuitenkin taipuu bändin käsittelyssä, itse asiassa kipaleen yhteydessä Paulinin otteista löytää uuden lemmymäisen piirteen.
Kaikkinensa hyvin valmis kokonaisuus vaikka suoraan levylle lätkäistäväksi, kun bändikin on sitä kokeneempaa osastoa, tuskin syntisen kuninkaan tarvii kauaa demomarkkinoilla notkua.