Avainsana-arkisto: Silentium

Silentium – Amortean

Silentiumilla on takanaan kunnioitettava ura. Yhtyeen debyyttialbumi ”Infinita Plango Vulnera” julkaistiin jo vuonna 1999. Debyyttialbumilla ja sitä seuranneella vuonna 2001 julkaistulla ”Altum”:ksi nimetyllä kakkosalbumilla yhtye onnistui saamaan mukavasti jalansijaa tunnelmametallin leikkikentällä. Kolmoslevyllään ”Sufferion – Hamartia of Prudence” yhtye käytti ensimmäistä kertaa yhtyeen ulkopuolista tuottajaa, Tuomas Holopaista. Albumin jälkeen yhtye vaihtoi Dynamic Arts Recordsin talliin, sekä kiinnitti uudeksi naisvokalistikseen Riina Rinkisen ja vaihtoi myös viulistin sellistiin. Uudella kokoonpanolla toteutettu neljäs studioalbumi ”Seducia” sai julkaisunsa vuonna 2006. ”Seducia” esitteli uuden keulakuvan saaneen ja jousisoitinmuutoksen kokeneen uudistuneen yhtyeen. Viime vuoden joulukuussa julkaistulla uutukaisella, joka kantaa nimeä ”Amortean”, yhtye syventää uudistunutta linjaansa. Uutukaisella yhtye päätyi taas ulkopuoliseen tuottajaan, tällä kertaa kunnian sai Waltarista tuttu Kärtsy Hatakka.

Hatakan avustuksella Silentium esittäytyy entistäkin intensiteettisemmällä ja dynaamisemmalla albumilla. Levyn soundimaailma on voimakas ja mahtipontinenkin, mutta onnistuen kuitenkin välttämään turhaa raskassoutuisuutta. Henkilökohtaisesti olen aina pitänyt yhtyettä voimakkaasti tunnelmallisena ja kokenut sen julkaisut omina kokonaisuuksinaan erottelematta kappaleita toisistaan millään tavalla. ”Amortean” tukee myös tuota pointtia, sillä levyn musiikillinen arvo on alusta loppuun kuunneltuna aivan eri luokkaa, kuin kuunneltaessa kappaleen sieltä täältä. Mitä luultavimmin Hatakan vaikutuksesta yhtyeen ilmaisuun kasvaneet kone-efektit ja –nyanssit vielä tukevat tuotoksen yhtenäisyyttä.

Mitään täkyjä kappaleiden muodossa en siis levyltä lähde poimimaan, mutta edelliseen pitkäsoittoon verrattuna voin todeta ”Amortean”:in kappaleiden olevan enemmän kokonaisuuteen nojaavia esityksiä. ”Amortean” on tarkasti suunniteltu matka läpi erilaisten tunnemyrskyjen, välillä leijutaan huumaavan kevyessä pumpulipilvessä ja toisaalta taas ponnistellaan ylös upottavasta suonsilmäkkeestä. Albumi on mieleenpainuva seikkailu tunnelmallisen metallin maailmassa, joten älä missään nimessä astele tilaisuutesi ohi, vaan hanki ”lippusi” jo tänään.

Silentium – Seducia

Tätä levyä olen joutunut kuuntelemaan kuin Iisakin kirkkoa. Monet ovat sitä minulle kehuneet ja siksi itsekin ajattelin levyn aukenevan kaikessa kauneudessaan muutamien kuuntelukertojen jälkeen.

”Seducia” on mahtipointinen, komeista äänimaisemista rakennuttu, hienosti soitettu kokonaisuus, joka ei missään vaiheessa häpeile tai jää kakkoseksi kaiken maailman ulkomaanyrittäjien rinnalla. Tyylikkäät sellosovitukset luovat oman hienon lisänsä tähän muodikkaan synkkään hevisoppaan, tehden keitoksesta hieman (spinen)peruskouluruokaa maittavampaa. Uutuudenkarhea vokalisti Riina Rinkinen hoitaa tonttinsa ihan mallikkaasti sortumatta kliseiden puolelle ja kuulostamatta muilta kuin omalta itseltään. Ehkä juuri tässä piileekin se syy, minkä takia itse en tästä levystä suuremmin pidä. Levy on hiottu kokonaisuus ja Silentium kuulostaa itseltään, mutta sitä identiteettiä vatvottaessa on unohduttu liiaksi fiilistelyn puolelle.

Vannoutuneemmalle diggarille levy on varmasti mahtavaa kuultavaa, mutta tavan soppakorvalle tämä kiekko tarjoaa vain pitkiä biisejä, jotka menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hittibiisit sinänsä puuttuvat, vaikka potentiaalia on. Parempaa kuin perusspinehuttu, mutta kuitenkin jäädään ”ihan kiva” -tasolle.