Avainsana-arkisto: Shining

Koko perheen festarit oululaisittain

Yhdettätoista Qstockia vietettiin Oulussa perinteisesti heinäkuun lopussa. Kävijäennätyksen rikkoutumisesta uutisoitiin jo perjantaina, kun tapahtuma oli loppuunmyyty – kävijöitä kahden päivän aikana oli noin 30 000. Järjestelyt olivat kohtalaisen onnistuneet, mutta suuret ihmismassat aiheuttivat jonoa pääportille ja vesipisteeseen, ja kaikkien kuuden lavan edustalla riitti tungosta. Sää oli helteinen, ja lauantaina oltiin hetken aikaa hälytysvalmiudessa myrkyn lähestyessä Oulua – päälle se ennätti onneksi vasta puolenyön jälkeen, joten lavat säilyivät ehjinä ja artistit pystyivät esiintymään aikataulun mukaisesti. Qstock luotti tänäkin vuonna pääasiassa kotimaisiin esiintyjiin.

Järjestelyistä erityisen kiitoksen ansaitsee kaupparekka, joka sijaitsi festivaalien narikkaalueella palvellen. Kauppa palveli asiakkaita koko Qstockin ajan tarjoten kohdennettuja tuotteita festarikansalle kohtuulliseen hintaan. Myös NaRekka narikkarekka oli piristävä lisä normaalin narikan lisäksi, ja se olikin jatkuvasti täynnä.

Bändejä oli jaettu molemmille päiville eri genreistä eri lavoille – lavan teeman mukaan. Perjantain aloitteli isommista artisteista J. Karjalainen, joka luotti pääosin hittien kantavuuteen. Yleisöä paikalla oli jo alkuiltapäivästä saapunut huomattavan paljon. Rauhallinen poppailu sopi paahteiseen perjantaihin erinomaisesti, mutta vaihtoehtoisia pienempi esiintyjiä löytyi usealta eri lavalta. Qstockissa soitti lähes alituisesti kolme eri bändiä yhtä aikaa, joten katsottavaa ja kuunneltavaa todellakin riitti. Lyhyet etäisyydet mahdollistivat helpon kulkemisen lavojen välillä, ja jos ihmismassoista selviytyi, ehti kätevästi katsomaan useampia samaan aikaan soittavia yhtyeitä.

Perjantain ulkomaanvahvistuksia olivat ruotsalainen First Aid Kit, norjalainen Shining ja alankomaalainen Within Temptation, joka toimitti illan pääesiintyjän virkaa. First aid kit nimen takaa löytyy ruotsalainen tyttökaksikko jonka intensiivinen esitys oli ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Shining, joka vuosituhannen vaihteessa siirtyi jatsikvartetista kohti kokeellisempaa musiikki, oli ehdottomasti perjantain mielenkiintoisin esiintyjä. Yhtyeen musiikki sekoittaa perinteiseen jatsiin metallia ja progressiivista rockia, pääpainon ollessa metallissa. Solisiti Jørgen Munkebyn ilmeisesti särön kautta mikitetty saksofoni sai aikaan melkoisen tuomionpasuunaefektin pienelle koomalavalle.

Koomalavan tarjonta oli päivän mittaan muutenkin mielenkiintoisin, siellä esiintyi myös nousukiidossa oleva Battle Beast uuden solistin johdolla, ja perinteisesti illan viimeisen esiintymispaikan saanut Radiopuhelimet. Sinfoniasävytteistä metallia soittavan Within Temptationin lavashow oli hienosti toteutettu, ja näyttävä naisartisti todella otti yleisön haltuunsa.

Isommat artistit kuten PMMP, Michael Monroe, Kotiteollisuus ja Von Herzen Brothers vetivät tavanomaiset keikat – ei mitään erityistä eikä tavallisuudesta poikkeavaa. Turmion Kätilöiden vetäessä oman shownsa, oli Sirkusteltta ääriään myöten täynnä.

Hiekkarannan eteen rakennetulle Rytmirannalle oli bookattu lähinnä rap ja hip hop artisteja. Selvästi nuorempaa väkeä vetävä lava esitteli perjantaina muun muassa Teflon Brothersin, Stigin ja Sini Sabotagen.

Lauantai valkeni varhain, ja heti ensimmäiseksi oli esiintymisvuorossa Elämän Jani ja Totuuden todistajat, joiden leppoisa musiikki veti paikalle kourallisen katsojia, samalla kun Jonne Aaron soitti covereita suurelle yleisölle.

Lauantaipäivä jatkui räppi- ja reggaemeiningeissä Raappanan ja Jukka Pojan siivittämänä. Suurenpien bändin lomassa ilahduttavan pilkahduksen menoon toi sympaattinen Eva & Manu. Kaksikon lempeä folk toi mukavasti vaihtelua päivään. Samoin ruotsalaisen Bombuksen metalli oli lauantain osalta positiivinen yllättäjä. Lauantain ulkomaalaisia esiintyjiä olivat muun muassa jamaikalainen Inner Circle, ja ruotsalainen The Magnettes, joka veti kahden naissolistin voimin mukavan menevää poppia. Yleisöä yhtye ei samaan aikaan soittavien Katatonian ja Karri Koiran takia hirveästi houkutellut, mutta hyväntuulinen ja maanläheinen esiintyminen lämmitti mieltä.

Qstockin suurimpana vetonaulana tänä vuonna oli HIM. Ja voi mikä pettymys se oli – vaikka odotukset eivät todellakaan olleet kovin suuret. Keulahahmon flegmaattinen ja vaisu olemus vaatimattomalla lavashowlla – lavan edusta oli kyllä innoissaan, mutta muuten keikka ei herättänyt suuria tunteita. Ville Valo ei esiintynyt todellakaan edukseen, vaikka voisi kuvitella että harvinainen kotimaan keikka olisi sytyttänyt edes pienen kipinän. Qstockin etuja on pienten esiintyjien runsaus: paikallisia, levyttämättömiä artisteja, rinta rinnan muiden paikkakuntien nousevien tähtien kanssa. Isompien keikkojen välillä kun on mukava käydä fiilistelemässä erilaista musiikkia ja löytää uusia bändituttavuuksia. Plussaa tapahtuma saa myös mukavan neutraaleista juontajista, jotka eivät yrittäneet viedä showta vaan tekivät vain työnsä. Myös anniskelualueiden sijoittelu oli järkevää, ja tilaa riitti hyvin myös alaikäisille.
Qstokin historiaa katsoessa voi huomata että festari on kasvanut aikuisen festarin mittoihin. Festivaalista on kasvanut geneerinen tapahtuma muiden rinnalle, joka tarjoaa takuuvarmoja yleisömagneetteja. Kun vertaa Qstockin esiintyjiä viime vuoden tarjontaan voi huomata samoja nimiä oli yhdeksän. Vuonna 2011 samoja esiintyjiä oli jopa 13 kuin tänä vuonna. Ei siis ihme että on tuntunut siltä että Qstock ei tarjoa mitään uutta. Toisaalta yleisöennätys kertoo sen, että toimivaa reseptiä ei kannata muuttaa.

Teksti ja kuvat: Sirja Bordi & Jari Huttunen

Maailmanlopun festarit joulukuussa Nosturissa

Maya-kalenterin myytin mukaista maailmanloppua juhlitaan perjantaina 21.12.2012 Maailmanlopun Metalheim Festivalin merkeissä. Nosturin lavalle nousevat tuolloin uusia levyjään juhlistavat ruotsalaiset Shining ja Ofermod, sekä suomalaiset Kuolemanlaakso ja aiemmin Enochian Crescent -nimellä tunnettu yhtye.

Keulahahmoonsa Niklas Kvarforthiin henkilöityvä Shining on herättänyt paljon keskustelua varsinkin kotimaassaan. Orkesteri julkaisi kahdeksannen, ”Redefining Darkness” -nimisen albuminsa Spinefarmin kautta lokakuun lopussa. Norrköpingistä saapuva Ofermod on puolestaan 16-vuotisen historiansa aikana ehtinyt vasta toiseen levyynsä, ”Thaumiel” ilmestyi myös 26.10.

Kotimaan edustuksesta Maailmanlopun Metalheim Festivalilla vastaavat marraskuussa debyyttialbuminsa julkaiseva Kuolemanlaakso, sekä yksi maamme vanhimmista black metal –yhtyeistä, uuden ajan edessä oleva entinen Enochian Crescent.

SHINING (SWE), OFERMOD (SWE), KUOLEMANLAAKSO, ENOCHIAN CRESCENT
Pe 21.12. Nosturi, Helsinki
Liput 16 eur + toimituskulut, ovelta 18 eur.

www.facebook.com/shiningofficial
www.facebook.com/OfermodOfficial
kuolemanlaakso.net

Bunker I, Oslo 24.08.-25.08.2012

Beastcraft (unknown photographer, photo used with permission of Kenneth Anker Nilsen)

Bergeniläisen, metalli-instituutioksi 11 ikävuodessaan muodostuneen Hole In The Sky-äärimetallifestarin lopettaessa viime syksynä maallisen vaelluksensa legendaarisen oslolaislevykaupan/black metal museon main man Kenneth Anker Nilsen ei kauaa aikaillut ilmoittaessaan täyttävänsä festivaalikalenteriin syntyneen aukon omalla vastineellaan HITSille, Bunkerilla. Ensimmäiset kiinnitykset, Norjan omat pojat Taake ja paluutaan aktiivisempaan keikkailuun tekevä Carpathian Forest ilmoitettiin jo hyvissä ajoin viime syksynä. Bergeniläisetkään eivät loppupelissä malttaneet pysyä pois kilpailusta vaan aktivoituivat myöhemmin uudestaan ja HITS:in rauniosta nousi Beyond The Gates samalle viikonlopulle, mutta siinä vaiheessa kiireisimmät olivat jo kerenneet täyttää oman elämänsä tyhjiön buukkaamalla retken Norjan kauniiseen mutta ah, niin kalliiseen pääkaupunkiin.

Johtunee Norjan oikullisista sääolosuhteista että klubifestarien järjestämiselle on varsinkin isommissa kaupungeissa kovat perinteet. Inferno, Hole In The Sky, Nidrosian Black Mass (joka tosin Trondheimiin viittaavasta nimestään huolimatta järjestetään seuraavan kerran Belgiassa), Stavanger Metal Fest, Karmøygeddon, Hammerslags Vinterblot ja nyt uutena tulokkaana Bunker. Bunkerin tapahtumapaikkana toiminut Parkteatret hipissä Grünerløkkan kaupunginosassa oli muutamaa pikku miinusta lukuunottamatta oiva valinta näille bileille. Lavalle viettävä lattia ja sali kahdessa tasossa tarkoittivat että ilman genesimmonsmaisia platform-kenkiäkin jopa pieni ihminen näki jotain. Soundit olivat kautta festarin skaalaa mainiosta loistaviin, tosin semikuurona metallimusiikin suurkuluttajana hieman volumea olisi kaivannut lisää muutamankin bändin kohdalla. Bunkerin suurin magneetti oli tietysti line-up, joka parista paperilla missistä vaikuttavalta buukkauksesta huolimatta sisälsi niin isoja hittejä, ettei näitä bileitä kerta kaikkiaan voinut jättää väliin. Ja jos festarin organisoi mies, joka levykaupastaan päätellen suhtautuu musiikkiin enemmän kuin intohimoisesti, mitä muuta kuin superlaadukasta esiintyjäkaartia voikaan odottaa?

Aloittajaistahdit Parkteatretin salissa kuuluivat Darkthronen puolikkaan Fenrizin levylautaselta. Ihan ensihetkiin en valitettavasti ehtinyt, harmi sinänsä koska kuuntelussa olisi ollut Darkthronen tulevaa. Eli odotellaan kiltisti levyä. Virallisen dj:n biisit olivat vielä astetta uugeempää kuin koko festari, mutta itsekseen kopissaan moshaillessaan miehen elämistä musiikilleen ei tarvinnut hetkeäkään epäillä. Omistautumista jos mikä! Bändeistä ekana soitti koko festarin ainoa ei-skandinaavi buukkaus, italialaishemmojen Bunker66. Setien vienosti bläkähtävä rässi toimi mukavasti taustamusiikkina helvetillisen kallista olutta juodessa, muttei pystynyt innostamaan sen enempää odotusten ollessa lähitulevaisuudessa.

Aika lähelle musiikillisen neron arvonimeä pääsevän Carl-Michael Eiden yksi bändeistä tunnetumpien Aura Noirin ja jo manan majoille siirretyn Ved Buens Enden lisäksi on Virus, vaikeasti genretettävä pehmeämpi tapaus. Eide on Aggressorin alter egossaan jo vakuuttanut minut Aura Noirissa, mutta Viruksen keikan nähtyäni kunnioitus hemmoa kohtaan nousi ihan uusiin potensseihin. Levyltä bändiä kuunnellessani en ikinä olisi uskonut katsovani koko keikan lähes paikalleen naulittuna, materiaali kun on liiankin progeilevaa ja lällyä yleiseen musiikkimakuuni. Mutta ai prkle että oli hyvä livenä!

Henkilökohtaisesti illan ja koko Bunkerin odotetuin akti oli vanhan liiton satanistisen black metalin polkuja kulkeva Beastcraft. Bändi on kautta aikain keikkaillut tuhottoman harvoin, ja yhden kantavista voimista, myös Urgehalissa ja Endezzmassa vaikuttaneen Trondr Nefasin heitettyä keväällä yllättäen kunnioitettavassa 34 vuoden iässä lusikan metsämökkinsä nurkkaan koko keikka oli hetken vaakalaudalla. Esiintyminen kuitenkin päätettiin hoitaa kunnianosoituksena pidetylle Trondrille ja Beastcraftin omina jäähyväisinä. Hieman creepyn puolelle mentiin kun laulajatyyppi Sorath tarjoili ehtoollisena Trondrin ruumiin ja sielun eturiville, ja Blackwinged Messiahin soidessa oltiin jo sellaisissa sfääreissä että vastaavaa käsinkosketeltavaa tunnelmaa enpä muista kokeneeni ihan viime aikoina. Pelkkiin kylmiin faktoihin uskovana en voi väittää että Trondr olisi ollut keikan aikana muualla kuin matojen ruokana, mutta selvästikin bändi teki kaikkensa kunnioittaakseen entistä jäsentään ja sai sen fiiliksen välittymään myös yleisöön jonkinlaisena hartautta muistuttavana tunnelmana. Lisämausteina muutenkin lähes täydelliseen keikkaan lavalla käväisivät myös  Tsjuderin Nag ja Endezzman Morten Shax. Beastcraftin keikka menee heittämällä parhaisiin tänä vuonna näkemiini, ja harvoin sitä tuntee itseään niin etuoikeutetuksi ja onnekkaaksi kuin saatuani todistaa näin hienon bändin jäähyväisiä livenä.

Kovin harvoin hiatuksestaan nousevaa Carpathian Forestia en ole ikinä onnistunut spottaamaan livenä. Harmi vaan että Beastcraftin jälkeen tuskin edes Elviksen reinkarnaatio olisi jaksanut kiinnostaa. Carpathian Forestin fäniksi itseni kyllä luen, biisimateriaalikin on suurimmaksi osaksi kovin korvakäytäviä hivelevää, minkä lisäksi pääjeppe Nattefrost on kaikessa kontroversiaalisuudessaan mielenkiintoinen persoona. Keikan kyllä katsoin mutta eipä jäänyt mieleen mitään maatamullistavaa. Seuraavan kerran sitten…

 

Djevel (unknown photographer, photo used with permission of Kenneth Anker Nilsen)

 

Lauantain aloitti Immortalin Abbathin hupiprojekti Bömbers. Cover/tributebändeihin aina hieman skeptisesti suhtautuvana jouduin hieman käymään tahtojen taistelua evil twinini kanssa, Parkteatretin naapurissa kun pidettiin pienpanimofestareita. Ihanien herkkuoluiden äärestä ei ollut kovin helppoa repiä itseään juomaan sairaalloisen hintaista bulkkipaskaa bändin takia jonka olemassaolo on kuitenkin vain heikosti oikeutettua. Onneksi uteliaisuus voitti alkoholismin ja raahauduin paikalle, koska Bömbers osoittautuikin oikein mainioksi aloittajaisbändiksi. Sillä jos jonkun on pakko coveroida Motörheadia, olkoon se sitten Abbath kumppaneineen. Mieheltä löytyy sentään tehtävään vaadittavaa karismaa ja itseironiaa!

Illan ensimmäinen ”oikea” bändi Djevel on yksi niistä monista Norjan bubbling under- huippuakteista, joiden soisi tulevan suuremman yleisön tietoisuuteen muuallakin kuin kotimaassaan. Laadukasta ja perinteitä kunnioittavaa bläkkistä, tekijöinä nimimiehet yllättävistä ja yllätyksettömistä paikoista; Urgehalin ja Koldbrannin Mannevond bassossa, Gehennan/Ljån T.Cielas kitarassa, rumpaliguru Dirge Rep ja Kvelertakista suuren yleisön tietoisuuteen tullut Erlend Hjelvik laulussa. Hjelvikillä on osansa myös muissa norjalaisissa ei-niin-tunnetuissa loistobändeissä, kuten The Konsortiumissa eli aivan yllärinä ei Djevel-harrastus pitäisi kuitenkaan tulla. Djevelin kokoonpano on Hjelvikiä lukuunottamatta yksi yhteen vielä astetta perinteisemmän NettleCarrierin kanssa, eli suunnilleen puolessa välissä tehtiin laulajan vaihdos Mannevondiin ja unohdettiin puhelaulut kokonaan. Biisimateriaali on bändeillä suhteellisen samanlaista, mutta Mannevondin astetta miehekkäämmät vokaalit ja sopivan usein viljellyt UGHit saivat preferenssini kallistumaan hieman NettleCarrierin puolelle. Päivän paras!

Paskin ikinä näkemäni Taaken keikka kantoi huolestuttavia yhtäläisyyksiä Bunkerin line-uppiin. Shiningin ja Taaken herrat Kvarforth ja Hoest kun jakavat muitakin harrastuksia kuin musiikin, joten toverien hengaillessa saman katon alla ennen keikkaa odotukset bändin lavatarjonnan suhteen olivat aika nollassa. Yllättäen Hoest olikin ihan teräkunnossa, ja keikka oli bändiltä hyvää keskitasoa. Lavalla nähtiin jo vakiintunut keikkakokoonpano ja vanhat kliseet Norjan lippu, klassikkobiisit varhaisemmasta tuotannosta ja uuden levyn Noregs Vaapenin parit helmet, ja lopussa tietty Hoest ilman paitaa. Vieraana vakiocoverissa Die When You Diessä oli Djevelin Hjelvik, samalla dress codella Hoestin kanssa eli jo Taaken käytössä hieman kulunut GG Allinin biisi sai kivan visuaalisen ulottuvuuden. Ihan jees keikka, muttei Djevel/NettleCarrierin jälkeen niin jaksanut enää säväyttää.

Ruotsin Shining on pettänyt livenä jo niin monesti putkeen että jollei Oslon hienoista hienoin metallibaari Unholy olisi juurikin ollut kuopattu, houkutus lähteä kuuntelemaan laatumusiikkia mieluummin tallennetussa muodossa olisi ollut liian suuri. Nyt viikonlopun teemaan sopivan jatkopaikan puuttuessa oli jäätävä Parkteatretiin, vaikka odotukset olivatkin lähes miinuksella. Yllätysten aika ei olekaan ohi, vaan Shining kuulosti ensimmäistä kertaa ainakin viiteen viimeksi nähtyyn keikkaan siltä, miltä extreme metal-festareille buukatun bändin pitääkin.  Ex-Mayhemin laulajan Maniacin kanssa duettona vedetty yhteiskunnallisesti ei-niin-hyväksyttyjen nautintoaineiden käyttöä glorioiva Tillsammans Är Vi Allt ja babyface basistin Christian Larssonin kanssa esitetyt homoeroottiset näytökset olivat viihdearvoltaan parasta Shiningiä naismuistiin, mutta edellinen ilta painoi simmua sen verran että oli pakko luovuttaa keikan puolessa välissä. Mutta, lämmin tervetuliaistoivotus Shiningille takaisin omalle ansaitulle paikalleen laatuviihteen joukkoon!

Bunker 2012 oli loistava esimerkki siitä, kuinka laatu aina korvaa määrän ja huippufestariin ei tarvita kuin kahdeksan kovaa bändiä. Ehdottoman hieno esitys, vaikka ainahan sitä muutamalla bändillä jäädään siitä omasta märkien unien line-upista. Ensi vuonna Bunker järjestetään kolmepäiväisenä, ja pienimuotoisen sosiaalisessa mediassa käydyn protestikampanjan jälkeen Nilsen vaihtoi tapahtuman viikonlopun yhtä aikaisemmaksi, jottei se menisi päällekkäin 500km pohjoisempana pidettävän, yksi yhteen samasta asiakaskunnasta kilpailevan Beyond The Gatesin kanssa. Loistava päätös, koska minä tuskin tulen olemaan ainoa joka osallistuu molempiin.

Tuska Open Air 2011

Perjantai 22.7.2011

Pauliina Heikkilä (PH): Tuska Open Air Metal Festival oli täksi vuodeksi uusiutunut muutamallakin tapaa, ja vanhojen puritaanien mielissä kumpikin iso muutos oli kauhulla odotettu. Omien alkoholijuomien tuonti alueelle vielä Kaisaniemen aikoihin nyt oli liian hyvää ollakseen totta, ja sen odotettiinkin loppuvan hetkenä minä hyvänsä, eli siitä nyt järjelliseen ajatteluun kykenevä ihminen pystyy pääsemään yli. Paikan muutos Kaisaniemestä Suvilahteen sen sijaan tuntui vielä ennen festarin alkua olevan kovempi pala purtavaksi.

Aivan turhaan, sillä Suvilahti osoittautui alueena erittäinkin toimivaksi. Sunnuntainen pikagallup aiheesta oli yksimielinen, eikä kukaan haikaillut enää paluuta vanhaan. Jonoja ei tainnut koko aikana muodostua kuin Alepan myyntitraileriin ja EMP:n nimmarikojulle. Anniskelualueet olivat huomattavasti väljempiä kuin Kaisaniemessä aikoinaan, vaikka tunkua luulisi olleen eksponentiaalisesti enemmän. Vessoihinkin pääsi jonottamatta, eikä alueella liikkuessa tullut minkäänlaisia pullonkauloja vastaan neljältä eri lavalta toiselle siirryttäessä. Aika harva tuntui kaipaavan myöskään Kaisaniemessä aina ilonamme ollutta hiekkakentän pölyä…

Jouni Parkku (JP): Komppaan. Suvilahdessa oli todella nopeaa siirtyä pisteestä A pisteeseen B pisteiden C ja D kautta. Urbaani miljöö sopii paremmin metallifestareille kuin pölyinen hiekkakenttä. Missään ei tosin päässyt pakoon auringolta, mutta toisaalta Kaisaniemi oli pakattu jo vuosikausien ajan liian täyteen. Tutusta ja turvallisesta luopuminen on aiheuttanut kuitenkin ihan ymmärrettävästi närää, mutta purnattiinko samalla tavalla kun Tuska siirtyi VR:n makasiineilta Kaisaniemeen?

Omalta osaltani Tuska alkoi jo aikaisin Black Breathilla. En tosin ehtinyt nähdä setistä kuin vain kolme viimeistä biisiä, mutta harkitsin levyn ostamista sen perusteella. Cause For Effect taas oli hauska, kuten aina. Alunperin ajattelin katsoa Forbiddenin koko keikan, mutta basso/rumpu/duo-ryhmä vei viime hetkellä pitemmän korren. Kannatti, sillä Forbidden kuulosti todella löysältä. Laulajakin kuulosti donitsiin tukehtuvalta juopolta isoäidiltä, ja siinä sitten tulkittiin Black Sabbathin Children of the Seata. Ei näin!

Sen sijaan ennakkoon löysänä pitämäni Hell oli yllättävänkin tiukka, ja varsinkin laulajalla oli hyvä meno päällä. En tosin jäänyt katsomaan sitä sen pitemmäksi aikaa, kun Inferno-lavalta piti ravata viereiselle Klubilavalle (se uusi, neljäs lava mikäli joku ei vielä hiffannut) vilkaisemaan Tinneriä, joka oli pari vuotta aiemmin perunut Puntalan vetonsa viime hetkellä. Bassoton, ilmiselvistä Blind Guardian-diggareista koostunut kokoonpano ei ollut ihan ainoa punk-bändi näillä kekkereillä, mutta suurimpia yllättäjiä se kyllä oli. Huh!

PH: Henkilökohtaisesti tämänvuotinen Tuskani alkoi Arch Enemystä. Tiukka keikka, vaikka ilman naispuolinen laulaja -kuriositeettia bändi tuskin nauttisi nykyisen kaltaista suosiota aika keskivertotuotannollaan. Angela Gossow todellakin osaa ottaa yleisönsä, ja hehkeän naisen esiintyessä miesvaltaiselle yleisölle siihen nyt ei korkeampaa ydinfysiikka tarvitakaan. Vielä yömyöhään, tuntitolkulla keikan jälkeen kuultiin Helsingin yössä useammankin raavaan hevimiehen huokailevan Angelan ihanuudelle. Herttaista!

JP: Mielestäni Jex Thothin Jessica on ihanampi, vaikka tällä saattavatkin kainalokarvat hieman rehottaa, kuten Salonen asiasta huomautti. Arch Enemy ei ole koskaan ollut mieleeni, joten hiippailin takaisin pimeälle (mutta sitäkin hikisemmälle) klubilavalle katsomaan Goresoerdia, ihan vain sen takia että Lampaassa oli bändistä juttua. Jos olisin oikeasti lukenut ko. haastattelun ja tiennyt bändin soittavan moista säksätystä, olisin ehkä sittenkin jättänyt bändin katsastamatta.

PH: Kaukana mainstreamista oli myös seuraava esiintyjä, ruotsalainen klassista vanhan liiton death metalia soittava Grave. Kerrassaan huippu esitys, mutta pääjehu Ola Lindgrenillä on ollutkin muutama vuosikymmen aikaa treenata miten death metallia parhaimmillaan vedetään. Keikan puolessavälissä piti tehdä suuret valinnat, katsoako loppuun vaiko siirtyä osittain Graven kanssa päällekäin soittanutta Electric Wizardia katsomaan. Electric Wizardia kun oltiin etukäteen hehkutettu maasta taivaaseen, tuli sitten tehtyä virhevalinta ja vaihdettua loistava döödis aika lameen doomiin. Mikään doomiin vivahtavakaan kun harvemmin toimii valoisassa ulkolavalla, imho, mutta minä näytin olevan mielipiteineni paitsiossa.

JP: Mieluummin Electric Wizardin olisi nähnyt siellä teltassa. Eihän tuo pörinä auringonpaisteeseen tosiaan sopinut. Toisaalta näin jälkikäteen olisin mennyt ehkä sittenkin katsomaan enemmän Gravea, mutta nyt kävi näin. Lighthouse Project on toki nähty aiemminkin, mutta en olisi heti arvannut bändin soittavan Tuskassa. Hyvin paljon siellä klubilavalla vaan olikin punk/hardcore-jengiä, mutta hevarit pysyivät poissa. Harmi, sillä bändin musiikki voisi tosiaan heillekin maistua, varsinkin kun uusi materiaali vaikutti jatkavan hyvin paljon ”Atonementin” linjoilla. At The Gates oli sen sijaan yllättävänkin tylsä, vaikka hittejä toki tulikin täyslaidallinen. Kuuntelin sitä mieluummin kevätkäärylettä syöden kuin itseni henkihieveriin mossaamalla.

PH: Minä hakeuduin vuorostani samoihin aikoihin varjoon ja Klubilavan infernaaliseen kuumuuteen, vienona toiveena että kotimaisen black metalin kylmyys á la Cavus viilentäisi ympäristön. Aivan täysin traditionaalista bläkkistä bändi ei ole, ainakaan enemmän vanhan liiton Norja-skeneä arvostavan silmissä, mutta tiukat genretykset sikseen. Cavus oli ehdottomasti mustinta mitä perjantai tarjosi. Keikka oli mielestäni päivän parhaimmistoa, ja aivan varmasti aion nähdä herrat vielä uudestaan. Street kredibiliteettiä toki lisäisi, jos yleisöön heitettävä kuollut rotta olisi a) lavalla tapettu tai b) suloisen kirjavan kesyrotan sijaan villi lajitoverinsa.

Jaz Coleman / Killing Joke

JP: Sillä välin kun Cavus jääti Klubilavalla, olin taas paistattelemassa päivää EMP-lavan edustalla. Tällä kertaa siellä soitti Killing Joke, joka ei sopinut sinne yhtään paremmin kuin sähkövelhokaan. Killing Joke tosin oli parempi tappamaan auringon, mutta liian lyhyt soittoaika jätti toivomaan lisää, nyt kun olen vihdoinkin päässyt Killing Jokeen sisälle. Itselleni bändi oli perjantain ehdoton kohokohta.

PH: Perjantain pääesiintyjä Morbid Angel on jakanut rajusti mielipiteitä viimeisellä ”Illud Divinum Insanus” -levyllään. Harva die-hard-vanha fani on varauksetta kehunut levyä, kun taas tällaiset allekirjoittaneen tapaiset yhtyettä aina arvostaneet muttei raivoisasti diggailleet tuntuvat pitävän levystä paljonkin. Vanhat sedät joka tapauksessa vetivät aivan uskomattoman kovan keikan, jonka jälkeen mutinat uuden levyn paskuudesta loppuivat ainakin hetkeksi. Suhteellisen lähellä lavaa soundit kuulostivat juuri siltä kuin raaka metalli parhaimmillaan voi ulkoilmaolosuhteissa kuulostaakaan, keli oli iltamyöhällä vielä mukavan lämpöinen ja jengi diggasi. Todella oiva lopetus helteiselle päivälle Helsingin Suvilahdessa!

JP: Olihan se nyt hyvä, vaikka keikka tuntuikin olevan turhan samanlainen kuin vuonna 2008 Kaisaniemessä heitetty. Setti painottui lähes kokonaan kolmen ensimmäisen levyn materiaaliin ja uusia biisejä soitettiin vain kolme kappaletta, nekin ikään kuin äkkiä ”alta pois”. Eikö bändillä ole luottoa uuteen matskuunsa ja alkaako tässä maistumaan jo nostalgia?

[flickrfeed photoset=72157627213533099]

Lauantai 23.7.2011

PH: Lauantai oli esiintyjälistaltaan vähiten puhutteleva, joten mestoille houkutteli vasta 15.00 aloittanut kotimainen Medeia. Herrat ja rouvan jokusen kerran viime vuosina nähneenä tiesi odottaa laadukasta death metal -painotteista viihdettä, ja sitä todellakin Medeia taas tarjoili. Soundit Klubilavan betonibunkkerissa nyt eivät ehkä sitä optimaalisinta akustiikkaa tarjonneet, mutta hyväksyttäköön tuollaisen raivokkaan energisen esiintyjän ollessa kyseessä. Opethia en kyllä samassa paikassa haluaisi nähdä… Klubilavan suurena plussana on ihan oikeat vessat, luksusta ainakin näin naispuoleiselle festarikävijälle. Niin hieno asia, että trooppisia lämpötiloja huitelevat sisälämmötkin voi antaa anteeksi, varsinkin kun pienimmälle lavalle sijoitetut bändit olivat vielä festarien mielenkiintoisinta antia.

JP: En ymmärrä Medeian päälle, joten kollegani ratkaisu tuntuu hieman ihmeelliseltä. Tosin eipä hän mitään ihmeellistä menettänyt, kun Epica kiinnosti hetken vain kauniin laulajansa takia ja Mononen se vasta nöyrä olikin. Bändihän pukeutui kauluspaitoihin ja yhdenkin kappaleen nimi oli Horonkäristys. Eipä siitä mitään käteen jäänyt, kuten ei myöskään Witcherystä, vaikka bändi on muinoin pari kovaa levyä tehnytkin. Fleshpress sen sijaan oli jotain täydellistä, ja en malta odottaa sitä hetkeä kun pääsen kuulemaan bändin synkkää runttausta toistamiseen.

PH: Klubilavan seuraava vetonaula oli turkulainen Axegressor. Rässi genrenä on pääsääntöisesti jäänyt menneisyyteen omissa suosikeissani, mutta jokin aika sitten Axegressorin keikan PRKL Clubilla nähneenä en olisi suostunut missaamaan tätä mistään hinnasta. Tällä kertaa bändi veti vielä kovemman esityksen, ja saa minut vakavasti harkitsemaan vanhan farkkuliivin kaivamista naftaliinista ja palaamaan takaisin lapsuuden thrash metal -diggailuun. Turustakin siis voi tulla Suomen kartalle jotain todella hyvää!

JP: Siinä Fleshpressin ja Axegressorin välissä soittanut Feastem oli kuulemma kova, mutten nähnyt. Katatonia soitti silloin päälavalla, ja olin toki vanhana diggarina sitä katsomassa. Sitä ennen olin tosin vilkaisemassa Tarotia ja olen entistä vakuuttuneempi että bändin aika alkaa olla ohitse. Nyt soundeista sai jopa selvääkin, mutta muuten meno oli samanlaista kuin Saunassakin.

Devin Townsend

PH: Devin Townsend on kokenut silmissäni pienen inflaation juostessaan Suomessa alvariinsa eli päivän pääesiintyjä minulle oli norjalainen Enslaved. Norjan viime päivien tapahtumien takia bändillä oli surunauhat käsissään, mutta välispiikeissä asiaan ei otettu kantaa. Ehkä ihan hyvä niin. Esiintymisestä ei muutenkaan huomannut minkäänlaista himmailua, ja miksi olisikaan, sen verran pro kavereista parin vuosikymmenen kokemuksella on kuitenkin kyse. Enslavedin levyillä hetkittäin hieman liiankin prominentit folk-vaikutteet loistivat poissaolollaan livenä, ja kokonaisuus oli todella maittava. Kaipaamaan jäin vain viime aikoina settilistassa ollutta Led Zeppelinin ”Immigrant Song” -coveria, mutta sekin kaipuu unohtui vanhan helmen Allfadr Odinnin päättäessä setin. Loisto keikka!

JP: Samaa voi sanoa niin Church Of Miserystä kuin myös kotoisesta Rotten Soundistakin, jotka soittivat hyvät keikat. Japanilaisten kohdalla ei voi muuta todeta kuin että eipä ole stoneri kuulostanut pitkään aikaan yhtä hyvältä. Ja vaaralliselta, kun miehistö laittoi itsensä likoon. Itse pidän teutonipowerin pioneeribändi Blind Guardianin alkuaikojen speed metal-levytyksistä, nykyiset LotR-henkiset oopperalevyt kun eivät enää jaksa säväyttää. Olin huvittunut siitä miten kiipparisti näytti Bilbo Reppulilta, mutta eniten minua ihmetytti (tai paremminkin säälitti) miten vakituinen sessiobasisti Oliver Holzwarth sysätään aina taka-alalle. Näin miehen ehkä kaksi kertaa, kun mies oli kahlittu rumpukorokkeen viereen. Ei tukkansa leikannut Hansi kuitenkaan bassoon enää tartu, joten antaisivat miehelle hänen ansaitsema arvonsa, jumaliste!

Enslavedin kanssa päällekkäin vetänyt Ghost kuulosti huomattavasti paremmalta kuin levyllä. Zombipaavi-imagoon luottava vanhan liiton hevibändi oli väkevää katsottavaa myös visuaalisesti ja monelle bändi tuntui olevankin odotetuimpien Tuska-esiintyjien listalla. Kvelertak-paitojen ohella Ghost-rytkyjä näkyi liikenteessä eniten. En jäänyt katsomaan Deviniä, vaikka Anneke onkin ihana. Mieluummin olisin ollut viime vuonna katsomassa Ziltoid-spektaakkelia.

[flickrfeed photoset=72157627213536093]

Sunnuntai 24.7.2011

PH: Sunnuntaina paikalle oli pienestä festariväsymyksestä huolimatta raahauduttava kukonlaulun aikaan näkemään Suomen omaa legendaarista Impaled Nazarenea. Näemmä moni muukin oli laittanut herätyskellon soimaan ehtiäkseen paikalle, ja osittainen päällekkäisyys norjalaisen, paljon hypetetyn Kvelertakin kanssa ei näyttänyt vähentävän Impaled Nazarene -diggarien määrää Inferno-teltassa. Myönnettäköön, kohdeyleisökään nyt ei ole ihan yksi yhteen mutta joka tapauksessa oli mukava nähdä teltta lähes täynnä. Impaled Nazarene vaikutti myös paitojen perusteella olevan eniten ulkomaalaisia fänejä paikalle houkuttanut suomalaisbändi, eikä mikään ihme, sen verran isoa kulttisuosiota se nauttii ainakin rankemmasta metallista pitävässä Kreikassa. Ja tuskin metallituristit keikkaan pettyivät, ainakaan minä en!

JP: Muistuttipa tuo keikka jälleen siitä, miten hyviä biisejä Impaled Nazarene on tehnyt. Ehkä uusikin levy pitäisi jossain vaiheessa tsekata.

PH: Impaled Nazarenen jälkeen ehti kiiruhtamalla näkemään vielä vajaa puoli tuntia EMP-lavalla soittanutta Kvelertakia. Satuin näkemään bändin talvisen Finnish Metal Expo -keikan, jonka perusteella rankkasin Kvelertakin ”black ’n rollin” (genretys josta bändi itse haluaisi irti, enkä minäkään täysin ymmärrä perusteita määritelmälle, ainakaan sen black-aspektin osalta) kategoriaan ”ihan jees”. Tuskan keikan jos olisin sattunut näkemään ensin, nauttisi bändi silmissäni ainakin jonkin verran isompaa arvostusta, sen verran kovalta se sunnuntaisessa Suvilahdessa kuulosti! Päällekkäisyyksiltähän ei soittoaikojen puolesta voi välttyä, jos kerran halutaan käyttää neljää lavaa ja tuoda esille ziljoona bändiä, mutta mieluummin kärsin valinnan vaikeudesta kuin aikataulusta missä ehkä on se yksi ainoa kiinnostava akti/päivä.

JP: Minä en ehtinyt nähdä sekuntiakaan! Tarkoituksenani oli katsoa, kun Ilosaaressakin jouduin poistumaan Kvelertakin keikalta. Mutta mieluummin kävin vilkaisemassa Totalselfhatredia, mutta toisaalta se ei ollut ihan yhtä hyvä kuin olin etukäteen olettanut.

PH: Sunnuntain ruotsalaisjuhlan aloitti Shining Club Stagella. Bändin johtomies Niklas Kvarforth kun on huumeongelmineen ja vihanhallintakyvyttömyydessään sen verran erikoinen persoona, ettei esiintymistään kannata missata, vaikka bändin aikaisempi tuotanto enemmän sydäntä lämmittäisikin kuin viimeisin, pehmeähkö ”VII: Född Förlorare”. Tällä kertaa Kvarforth käyttäytyi liiankin mallikkaasti aka tylsästi, jollei yleisöstä jotain herran vanhasta harrastuksesta itsensä viiltelystä huudelleen totaalista verbaalista dissausta oteta huomioon. Ja sekin laitettakoon itsepuolustuksen piikkiin. Kun visuaalista puolta bändissä edustaa vielä uusi basisti Christian Larsson, jonka raatimme yksimielisesti valitsi Mister Tuska 2011:ksi, keikkaan piti olla kovinkin tyytyväinen. Parempi kuin taannoinen Nosturin esiintyminen!

JP: Minä en siis kuulu tuohon raatiin! Jos aion tehdä nimityksiä, niin nimeän Witcheryn laulajan Tuskan tukevimpaan kuntoon päässeeksi musikantiksi. Ja oli Kvarforthillakin kaljamaha, mutta sen takia en ollut varovainen kuvaamiseni kanssa. Mies ei tosin tehnyt kolmen ensimmäisen biisin aikana muuta kuin juonut viskiä ja polttanut salaa tupangia. Shiningin jälkeen olikin omalta osaltani se Tuskan v*ttumaisin päällekkäisyys, kun piti valita Jex Thothin ja Agnostic Frontin väliltä. Ratkaisin asian kuvaamalla Jex Thothia kolme ensimmäistä biisijä ja sitten menin pälyilemään Agnostic Frontia, joka ei rehellisesti sanottuna soittanut järin ihmeellistä keikkaa. Joku toinen aika ja paikka?

PH: Kvarforthillahan saattoi olla pientä Suomen retken jet lagia, miestä kun näkyi torstaista asti Helsingin baareissa massuaan lisää kasvattamassa! Jex Thoth ei oikein semi-ulkotiloissa jaksanut innostaa yhtä hyvin kuin Hammer Open Airin jatkoklubilla, eli siinä ei oikein missannut mitään jos valitsikin toisin. Huippuhyviä biisejähän bändillä kyllä on, ja Jessica on kainalokarvoineenkin kovin karismaattinen pimu.

Iltapäivästä päälavalla Amorphis tarjoili sitä samaa mitä Amorphis on Joutsen-vuodet järjestään ollutkin, show jossa jo melkein alkaa toivomaan että kämmäisivät nyt edes jotain. Todella ahkera keikkailu on hionut esiintymiset jo kohta liiankin särmättömiksi. Samaa mieltä kanssani oli screenilläkin näytetty ”Ei taas Amorphista”/tmv-lappua kantanut aatteen toveri! Siis älkää nyt käsittäkö väärin, Amorphis on ja tulee varmasti aina olemaan Suomen aatelia sarallaan, mutta hieman liian lälly viimeisin levy ja liian monta keikkaa nähtynä liian lyhyessä ajassa ovat aiheuttaneet lievän leipääntymisen. Toisaalta, jos vanha klassikko The Smoke aiheutti kylmät väreet siinä helteessäkin, keikka ei voinut olla sittenkään kovin huono!

JP: Olen nähnyt Amorphisin vuodesta 2006 lähtien joka kesä vähintään kerran, vaikken ole tietoisesti edes pyrkinyt tuohon toimintaan. Amorphis on vaan sattunut samoille festeille kuin minäkin. Hyvä bändi ja hyviä biisejä, mutta liika on liikaa. Uusinta levyä en ole edes kuullut enkä jaksanut tätäkään keikkaa katsoa puoliväliä pitemmälle.

Black Crucifixion

PH: Tuoreen ”Hope Of Retaliationin” myötä rovaniemeläinen Black Crucifixion nousi sunnuntain kiinnostavimpien artistien kastiin. Harmi vaan, että suuri yleisö ei ollut ihan samaa mieltä kanssani, ja Klubilavalle oli vaivautunut vaan muutama kourallinen ihmisiä. Pitkä, vaikkakin rikkonainen historia näkyi soiton tiukkuudessa, ja ne viisaat jotka olivat paikalle saapuneet varmasti poistuivat tyytyväisinä. Kaikkien niiden death metal -bändien lisäksi kun festivaalin line-uppiin olisi toivonut enemmänkin mustuutta, mutta jos yleisökato on tuollainen niin ymmärrettäväähän se on ettei bläkkisbändejä buukata keikoille. Ihan tyhmää.

JP: Black Crucifixion oli kyllä hyvä ja ”Hope of Retaliation” todella mukava yllätys. Itsekin kiinnitin huomiota yleisön vähyyteen, vaikka bändi oli todella kovassa iskussa. Mutta enpä allekirjoita tuota yleisökatoväitettä, kun Shiningin aikana tupa oli täynnä. Vai johtuiko se niistä ulkomusiikillisista seikoista?

PH: Sunnuntain ja Tuskan 2011 päätti ruotsalaiset Amon Amarthin viikingit. Totta, Amorphiksen tapaan heiltäkään ei kukaan naismuistiin ole nähnyt huonoja keikkoja, mutta energisyysaste on pysynyt kohdillaan vaikka jokainen esiintyminen onkin tasaisen hyvä. Laulaja Johan Heggin välispiikit nyt ovat hieman läpinäkyvän kansaa nuoleskelevia suomalaisine kirosanoineen, mutta muuten miehestä huokuva lavakarisma on aivan omaa luokkaansa. Siihen taustalle taidokkaat muusikot jotka myös ilmiselvästi nauttivat lavalla olemisesta, mainio biisimateriaali ja hyvät soundit (ainakin lavan edessä) niin ainakaan minä en olisi halunnut päättää tämänvuotista Tuska Open Airia millään muulla tavalla!

JP: Hyvät levyt, hyvät biisit, pitkäjänteisyys ja kohdalleen loksahtanut kokoonpano. Eiköhän siinä ole Amon Amarthin suosion salaisuudet, vaikka itse en ole mieltänytkään bändiä pääesiintyjäainekseksi. Hyvää soittoa, mutta jota en itse voinut katsoa loppuun asti suuren junaseikkailun takia. Itselleni vuoden 2011 Tuska Open Air oli kyllä ehdottomasti kovimpia Tuskia miesmuistiin, ja on vähintään itselleni yhtä hyvä kuin vuoden 2008 Tuskakin. Ellei jopa parempi.

PH: Esiintyjälistallisesti tämä ei mene Tuska-lempparieni joukkoon, mutta muuten kokonaisuus on ehdottoman positiivinen. Järjestäjät Finnish Metal Events on kyllä jälleen kerran tehnyt loistavaa työtä, kaikki toimi niin hyvin kuin toivoa saattaa. Kelitkin olivat kohdallaan, lauantaista pientä sadetta lukuunottamatta. Ja oli kiva myöntää olleensa totaalisen väärässä kammotessaan Suvilahteen muuttoa!

[flickrfeed photoset=72157627337836966]

Shining – Blackjazz

Norjalaista Shiningia ei voi laveallakaan katsantokannalla sanoa ihan tyypillisimmäksi bändiksi; neljästä jazz-muusikosta koostuva orkesteri soittamassa metallia. Lähtökohdat tätä bändin viidettä täyspitkää kohtaan ovat siis vähintäänkin mielenkiintoiset.

Termi ”blackjazz” sai aluksi toivomaan jotain Bohren & der Club of Gore -tyyppistä synkkää ja raskasta tunnelmointia, mutta pian kävi selväksi, että ihan ehdasta rokkibändistä tässä on kyse. Saatekirjeessä bändiä mainostetaan Pattonin ja esim. Dillinger Escape Planin ystäville, mutta vaikka tiettyä pattonmaista päättömyyttä musiikista löytyykin, tulee blackjazzista enemmän Ministry tai vastaava suoraviivaisempi industriaalirock mieleen, mikä johtuu varmasti hyvin pitkälti levyn konemaisista soundeista, sekä välillä kovasti säröterystä laulusta. Soittajien jazz-tausta kuuluu erittäin monipuolisena ja taitava soitintyöskentelynä, mikä onkin ehkä mielenkiintoisinta levyllä. Biiseissä on (free)jazzmaista rönsyilyä, joten mihinkään tiettyyn juttuun on vaikeuksia tarttua, lähinnä levy menee juuri tuota soitintyöskentelyä tarkkaillessa ja ihaillessa. Kuulostaisikohan Circle tältä, jos olisi kasvanut vuonojen maassa?

Shining tekee omanlaista, jotain teknisemmän metallin, industrialrockin ja progehevin hämärästä kulminaatiopisteestä kumpuavaa musiikkia, mikä on jo saavutus sinänsä. Levyn alkupuolen edetessä vokalistivoittoisemmin, siirrytään kolmen ensimmäisen biisin jälkeen hieman instrumentaalivetoisemmalle osastolle, mikä tuntuisikin sopivan bändille paremmin; laulut ei sytytä missään vaiheessa, varsinkin runsaas säröefektin käyttö alkaa ärsyttämään, eikä kaikesta näppäryydestä ja osaamisesta huolimatta musiikista löydy esim. mihin tahansa Pattonin projektiin verrattuna tarpeeksi nyansseja, pystyäkseen tekemään yhtään pysyvämpää vaikutusta.

Shining-kilpailu

Neljän metallista pitävän jazzmuusiikon muodostama Shining saapuu syyskuusa kolmen keikan mittaiselle Blackjazz Finland -kiertueelle. Metallin, jazzin ja progen ympärillä liikkuvaa musiikkia on verrattu mm. Mike Pattoniin, Devin Townsendiin ja Dillinger Escape Planiin. Ensimmäisen levynsä Shining julkaisi vuonna 2001, ja viimeisin albumi ”Blackjazz” on saanut ylistäviä arvioita ympäri maailman.

Lammas Zinen lukijana sinulla on mahdollisuus päästä katsomaan tätä New Yor Timeskinkin kehumaa orkesteria joillekin kolmesta keikasta. Vastaa oikein alla esitettyyn kysymykseen, ja voit olla yksi viidestä onnekkaasta lipun voittajasta. Muista ilmoittaa myös mille keikalle haluat osallistua.

Shining (nor)
to 16.09.10 Lutakko, Jyväskylä
pe 17.09.10 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
la 18.09.10 Virgin Oil Co., Helsinki

www.myspace.com/shiningofficial
www.livenation.fi/artist/shining-nor–tickets

Kilpailu on päättynyt

Provinssirock 2010

Kesän 2009 ehdottomasti yhden kovimmista festarikattauksista tarjoili Seinäjoen ikioma Ihmisten Juhla eli Provinssirock. Tuolloin kinkereillä esiintyivät muun muassa sellaiset pikkunimet kuten Placebo, Nick Cave & The Bad Seeds sekä Manowar. Vaikka 2009 ohjelma olikin hävyttömän kova ja siitä paremmaksi pistäminen tuntui lähes mahdottomalta niin eipä vuoden 2010 esiintyjälistaa tarvinnut juurikaan hävetä. Listalta löytyivät muun muassa 30 Seconds To Mars, Cypress Hill sekä saksalaisihme Rammstein.

Perjantai ja koko festari pamahti käyntiin vähän turhankin tutulla ja turvallisella artistivalinnalla, Mokomalla. Moitteettomastihan pojat jälleen veivasivat ja porukka tuntui tykkäävän, mutta henkilökohtaisesti bändi ei enää jaksa pahemmin innostaa. Kuitenkin festari saatiin hienosti käyntiin! Seuraavana oli vuorossa tanskalainen Mew, jonka päälavaslotti hieman ihmetytti. Vaikka pidän bändistä paljonkin, ei keikka auennut itselleni juuri missään kohtaa. Veikkaanpa, että keikka olisi maistunut paljon paremmin teltassa, nyt kun bändi tuntui hukkuvan lähes täysin valtavaan päälavaan. Mewin jälkeen oli aika paneutua hetkeksi salatieteisiin ja antautua Gambinan vietäväksi Rytmihäiriön säestämänä. Bändi hoiti keikkansa tuttuun tapaan eli täysillä kaahaten. Todella kova veto, vaan vieläkin kovempaa oli tarjolla YleX-teltassa, jossa oli tarkoitus pistää jalalla koreasti Eläkeläisten tahtiin. Humppajuna kulki hienosti ja tunnelma oli loistava koko keikan ajan. Humppaamisen jälkeen olikin hyvä täyttää vatsansa aina niin makoisalla festarimätöllä ennen siirtymistä takaisin YleX-telttaan odottamaan Pendulumia. Keikka hieman viivästyi ilmeisesti jonkisortin sähköongelmien vuoksi, mutta ei jäänyt varmastikaan kenellekään epäselväksi mikä oli ehdottomasti festarin kovin veto kun bändi lopulta pääsi lauteille. Bändi taisi hieman itsekin yllättyä suomalaisyleisön vastaanotosta, joka oli kerta kaikkiaan loistava! Pendulumin setti oli täyttä hittikimaraa alusta loppuun ja heidän jälkeensä päälavalla soittanut 30 Seconds To Mars ei tuntunut miltään Pendulumin jälkeen. The Killin verran heitä jaksoi ihmetellä, mutta aika lailla heti kyseisen veisun jälkeen tuli antauduttua Camp Provinssin yöllisiin seikkailuihin.

Lauantai menikin sitten hieman henkilökohtaisesti munilleen. Jo ennen festarin alkua tiedossa ollut Wolfmotherin peruuntuminen jo itsessään otti sen verran päähän, ettei kaatosade juuri fiilistä nostanut. Sen verran lauantaina kuitenkin tuli festarialueella pyörittyä, että sivusilmällä kerkesi hieman näkemään Petri Nygårdin showta ja tietenkin Cypress Hilliä. Sain pakotettua itseni kuitenkin vielä loppuillasta katsomaan hetken Crystal Castlesia ja norjalaista Shiningia. CC:tä ehdin vain parin biisin verran seuraamaan ja niiden perusteella ainakin yleisö tuntui diggailevan kovastikin vaikkei itseeni juuri iskenyt. Shining sen sijaan iski allekirjoittaneeseen ja kovaa! Jazzia ja metallia musiikissaan yhdistelevä norjalaispoppoo iski sen verran tiukan setin ilmoille, ettei heitä katsellessa voinut kuin hymyillä. Muuten hieman torsoksi jäänyt lauantai sai Shiningin myötä upean lopetuksen!

Festarin viimeinen päivä käynnistyi allekirjoittaneella hitaasti mutta varmasti Stam1nan myötä. Lemin poikien sekoilua on aina ilo katsella ja oli hienoa huomata, ettei päälava ollut lemiläisille yhtään liian suuri. Stamppojen jälkeen oli aika suunnistaa teltalle, jossa Kari Tapio pisteli menemään. Tapsalta en kerennyt kuulemaan kuin sen tärkeimmän eli ”Olen suomalaisen”. Seuraavana oli vuorossa päälavalla Bullet For My Valentine, jota myöhästymisen jälkeen jaksoi jopa yhden kappaleen verran kuunnella. Paljon mielenkiintoisemman ja kovemman setin tarjoili Tampereen mainio kaksikko Jaakko & Jay. Poikien meininkiä on mahdoton katsella ilman, että jalka alkaa vipattaa ja hymy nousee huulille. Jaakko & Jayn loistavan vedon jälkeen olikin sitten hieman pidempi tovi odotettavan ennen kuin yksi festarin henkilökohtaisista kohokohdista esiintyisi eli Between the Buried And Me. BTBAM oli kaikkien odotusten arvoinen ja keikka oli ehdottomasti yksi festarin kovimmista! Sitten olikin jäljellä enää se suurin. Valtavan Saksan lipun tipahtaessa alas Rammsteinin keikan alussa ei varmastikaan jäänyt kenellekään epäselväksi kenelle päälava oli tarkoitettu. Lava oli täynnä lavasteita ja ne muuttuivat sitä mukaa kun esitys eteni. Kokonaisuutena Rammstein oli upea kokemus: lavashow oli hienoa katseltavaa ja biisit toimivat erinomaisesti livetilanteessa. Kaiken kaikkiaan loistava lopetus festarille!

Vuoden 2010 Provinssirock oli erittäin onnistunut ja hieno kokemus, joskin ainakin itseäni hieman haittasi ajoittain turhan kova vesisade. Siitäkin huolimatta Provinssi osoitti jälleen miksi sitä kutsutaan myös nimellä Ihmisten Juhla!

Ruotsalainen Shining kolmelle keikalle Suomeen

Ruotsalainen black metal-yhtye Shining saapuu helmikuussa kolmelle keikalle Suomeen. Viime keväänä Seinäjoella nähty yhtye esiintyy tällä kertaa Helsingissä, Turussa ja Kouvolassa 11.-13.2.2010. Lämmittelijänä keikoilla nähdään suomalainen Enochian Crescent.

SHINING (SWE) + ENOCHIAN CRESCENT
11.2. Helsinki, Dante’s Highlight, liput 12 € ennakkoon / 14 € ovelta, ennakko Tiketti
12.2. Turku, Klubi, liput 12 €, ennakko Levykauppa Äx
13.2. Kouvola, Rytmikatti, liput 12 €, ei ennakkomyyntiä

www.myspace.com/shininghalmstad
www.myspace.com/enochiancrescent