Avainsana-arkisto: Security Threat

Kill The Curse – Of Confirmity And Death

Security Threat teki lyhyestä urastaan huolimatta 2000-luvun alussa suuren vaikutuksen paikalliseen hardcore-sceneen. Vain yhden MCD:n julkaissut, mutta lukemattomilla keikoilla totaalisen hirmumyrskyn aikaansaanut bändi kuulostaa edelleen jokseenkin tuoreelta, vaikka metallinen hardcore ei sinällään mikään kovin tuore juttu olekaan. Kill The Curse sisältää 3/4 alkuperäisestä Security Threatin miehistöstä, mutta bändien vertailu keskenään on melko turhaa, joskin tietty progressiivisuus on molemille yhteistä.

Näistä lähtökohdasta Kill The Cursea voitaisiin ehkä pitää jonkinlaisena jatkumona Security Threatin kesken jääneelle työlle, sillä ”Of Confirmity and Death” kuulostaa siltä, miltä ST olisi voinut kuulostaa uransa jatkuessa. Raskaammat myllytykset yhtyvät melodisempiin kitaraosuuksiin, säestäen äärimmäisen tiukkaa laulu- ja rumputyöskentelyä. Kirkkaimmin tämä visio on toteutettu kappaleissa Titanism ja Becoming A Monster. Killeriraidoista huolimatta ihan täydellisestä levystä ei voi puhua, sillä toisen kolmanneksen viedessä musiikkia entistä progressiivisempaan suuntaan, jää yksi kolmannes biiseistä hieman täytekappaleiden asemaan. Toki levyn ns. ”taiteelliset” ansiot ovat kiistattomat,  ja onkin mielenkiintoista nähdä, mihin bändi tästä kehittyy, jos ei kuivahda projektiluontoiseksi.

Musiikin lisäksi myös sanoitukset ovat ymmärrettävästi tärkeässä osassa, vastaahan niistä sama kaveri Security Threatissa aikoinaan. Nyt lähestymistapa on kuitenkin vähemmän militantti ja jopa filosofinen, keskittyen enemmän vallan kahvassa oleviin kuin kulttuurimme yksittäisiin epäkohtiin. Sanoituksia tavatessa joutuu melkein kaivamaan sanakirjaa esiin, tietyllä tapaa laulusovituksista ja lyriikoista tulee vähän Earth Crisis mieleen. Välillä jopa sovitukset vähän kärsivät monimutkaisten ja vaikeastilausuttavien/-istuvien sanojen käytöstä, mutta tarjoavat samalla kuulijalle paljon tulkinnanvaraa. Kiitosta voi antaa myös kerrassaan upealle paketille Chad Keithin kansitaiteesta alkaen. Jos ns. ”oikeat” levy-yhtiöt ymmärtäisivät kokonaisuuden päälle samalla tavoin kuin nämä pienemmät julkaisijat, olisi varmaan ihan turha puhua mistään levymyynnin kriisistä.

”Of Confirmity and Death” on kiistatta, jos ei paras, niin ainakin yksi vuoden merkityksellisimmistä julkaisuista niin soundinsa, tekstiensä kuin kokonaisvaltaisen upeudensa ansiosta. Itse asiassa levy on niin hieno, että jos et vinyylisoitinta omista, voit huoletta ostaa sen seinäkoristeeksi ja ripata biisit iipodiin oheiselta muoviselta laserkiekolta.

Security Threat – The Order

Tussit esiin, äksät käsiin, Security Threat lavalle ja turpajuhla alkakoon!

Tku-Tre-Jkl akselilta miehistönsä saava Security Threat on ollut monien huulilla pitkään jo ennen reilu kuukausi sitten ilmestynyttä The Order debyyttilevyn julkistamistakin. Muutamien loistavien keikkojen ansiosta bändi sai suurta hypeä aikaiseksi, ja parasta tietenkin kaikessa hehkutuksessa oli se, että levy yllätti aivan helvetin positiivisesti ja ylitti kaikki odotukset.

Ennakkomaistiaisina jaettu Refusal edustaa levyn ykkösbiisinä ja iskee jo yksinäänkin niin vihaisesti päin naamaa että huh. Meininki jatkuu koko kuuden biisin setin ajan yhtä intensiivisenä tiukkojen riffien ja jämerän laulajan johdolla. Hienoa vivahdetta murhameininkiin tuo To Remind Us -kappaleessa vierailevan On A Solid Rock -vokalisti Tumen puhtaat laulut. Hikihän tässä tulee jo pelkän levyn kuuntelusta. Livenä homma vasta sitten alkaakin toimia, sillä jos paikka on oikea ja jengi on meesissä, niin johan irtoaa ja erittäin kunnolla.

Sanoituspuoli on mainiota ja orkesterit kuten Earth Crisis ja Liar tulevat mieleen, kun taas musiikin puolelta mielikuvat vaeltavat Cro-Magsin ja Judgen kautta Integrityyn. Brutaalia hardcorea vegan straight edge meiningeissä siis tarjolla. Tämä olisi todellakin jokaisen hardcoreihmisen syytä tarkistaa ulos. ”I refuse to live in filth!”

Deathmetal meets metalcore

Syksyisen perjantai-illan hämyissä ei mikään lämmitä mieltä paremmin kuin kunnon hardcore… ja no ehkä vähän grindikin. Luvassa oli siis sXe hardcorea, hieman thrassahtavaa hc menoa, death metallia ja grindiä. TVO:lle, joka tunnetusti on varsin ahdas mesta, oli saapunut kohtuullisesti väkeä, niin mustiinpukeutuneita hevareita kuin hardcore jengiäkin.

Illan aloitti Porin Carpe Diem, jonka olin viimeksi kauan aikaa sitten viimeisessä Beatdown by the Laiturissa livenä nähnyt. Porin kurkot tykittivät hyvin ja kuultiin vanhaa ja uutta matskua. Pojat myös heittivät ilmaan legendaa uudesta ep:stä, joka ilmeisesti pitäisi tulla ulos ensi viikolla, jäädään oottelemaan siis. Rässihoosee sai illan ekat pititkin aikaseksi ja muutava verryteli raajojaan jo alkuillasta. No sepä siitä sitten, hyvin jätkät veivasivat.

Seuraavana oli jostain vissiin Loimaalta tuleva Torn. Deathmetallia vetelevä bändi oli meikälle ihan tuntematon eikä kyllä mielenkiinto keikan ansiosta herännytkään. Tylsää dödöä ja teknisiä ongelmia tarjosi Torn, plus uskomatonta tukanheilutusta, jota oli hauska naureskella.

Illan kolmantena aktina oli tricity sxe hardcore uutuus Security Threat. Bändiltä tuli noin kuukausi sitten ulos mcd ”The Order”, ja uskoisin että kaikki jotka levyä olivat kuulleet tiesivät mitä oli tuleman. Ekana biisinä herrat vetivät mcd:n kakkosbiisin Declaration Of Warin, ja jopas alkoi porukka innostumaan meiningistä. Pitti lähti kunnolla käyntiin ja muutenkin meno oli mitä mainioin, soitto oli varmaa ja hyvältähän se kuulosti, ei voi kieltää. Tämän orkesterin kohdalla pätee se että jos levyltä jo kuulostaa helvetin hyvältä niin livenä on meno vieläkin lujempaa. Vikana kuultiin Refusal, jota vähän maistiaisena jaeltiin jo ennen levyn julkaisuakin mp3:sena ja hitto että livenä voi biisi olla niin kova, ei mitään järkeä. Koveriakin oltaisi ilmeisesti kuultu, mutta eivätpä järjestäjät antaneet enää poikien tiukan aikataulun takia soittaa, joka oli varsin ikävää. Illan paras keikka oli xstx:llä, vaikka viimeisenä soittavaa Deeprediä ei edes vielä oltu nähty.

Deepred tarjosi illan päätteeksi grindcoren ja deathmetallin yhdistelmää. Bändin aikaisempaa matskua In Prophetic Luster -levyn tiimoilta olin kuullut ja hyvää grindiä se ainakin oli. Livenä Deepred soitti hyvin ja laulaja kuulosti epämääräisesti hieman suomen grindjazz ylpeyden Cause For Effectin laulajan ja Cannibal Corpsen George Corpsegrinderin sekoitukselta. Viihdyttävää örinää joka tapauksessa, tosin Deepredin keikka meni vähän ohi siinä sivusta katsellessa, joten enpä siitä sitten enempää. Tuloksena kuitenkin kaiken kaikkiaan onnistunut ilta.

Full House Hardcore Club

Olipa kerran keskiviikko… Jonkin aikaa oli jo vierähtänyt edellisestä Full Housen hardcoreclub-keikasta, joten odottavin mielin lähdimme kohti Sysmää. Mökille päästyämme, huomasin kirjoittavani täysin väärää juttua. Suuntasimme siis kohti Helsinkiä. Itseäni huolestutti oma kuntoni tulevissa illanriennoissa. Olin lupautunut kuskiksi ja koko ilta pitäisi viettää vailla humaltumisaikeita. Kädet hikosivat. Musiikillisesti keikka olisi melkein kuin toisinta viime perjantain Jyväskylästä. Kuten perjantaina, illan viihteestä vastaisi Morning After, Security Threat ja Bolt. Viimeksi mainitun bändin soitosta en juurikaan muista mitään, koska olosuhteiden pakosta en ollut kovinkaan hyvissä ruumiin ja sielun voimissani heidän soittonsa aikana. Heidän lisäkseen meitä Semifinaalissa viihdyttäisi Selfish ja Barse Britanniasta, joka oli Suomessa Hell’s Tone Recordsin toimesta.

Iltamat aloitti nelihenkinen Selfish, jota en olekaan tainnut nähdä koskaan livenä, vaikka bändi on pistänyt levyä pihalle jo vuodesta 1993. Ja täytyy myötää että musiikki kolahti kovasti. Tiukkaa hardcorepunkkia, väkeville kitarariffeillä ja hyvän kuuloisella laululla/huudolla. Hyvä ja raikas setti, joten bändin uusin levykin kilahti heti hyllylleni. Sen verran bändillä piti kiirettä, että sen piti ehtiä viellä samana iltana soittamaan Factoryyn.

Selfishin jälkeen olikin jo pika-pikaa lavalle kivunnut Lahen oman hardcorelegendan (elävä, mutta aivokuollut) Morning Afterin vuoro. Soitto oli rentoa, mikä lupailee hyvää tulevaa Euroopan kiertuetta varten. Irtonainen ja onnistunut esitys Afterilta. Mutta eipä jengi jaksanut/kehdannut lähteä pyörittämään, vaikka monta hyvää tanssihittiä MA soittikin. Itse tosin kävin potkimassa judoa ja heittelemässä kendoa, kuten kaikki paikalla olleet huomasivat. No… päät sentään nyökkäilivät tuimana musiikin tahdissa.

Boltia tyydyin katselemaan hieman syrjästä, koska vallitseva oluen tuoksu ajoi minut syvälle nurkkaan. Tässä kohtaa olen itsekriittinen, vaikka olen huono kestämään sitä: Eikös keikoille ole tarkoitus nauttimaan musiikista ja kaikki muu on toisarvoista? Mutta hyvältä ne Boltin biisit kuulosti syrjemmällekin ja pitissä taisi jotain tönimistäkin olla.

Sitten olikin vuorossa jo Security Threat, Suomi-hardcoren uusin lippulaiva. (Laivasta tuli mieleen: nainen kadotti matkalla rintaliivinsä, mutta hänellä oli toiset mukana. Ne olivat hänen pelastusliivit). Kyseessä oli jonkinasteinen levynjulkistamiskeikka, koska bändin väkivahva ensilevy, lyhyempänä versiona eli mcd:nä, ilmestyi samana päivänä. Uskon ja toivon, että muuallakin Euroopassa levy saa ansaitsemaansa huomiota. Itse esitys oli tutun raivokas ja intesiivinen. Huomaa että bändin energia ei ole mennyt viinanläträämiseen (Tämän voi ottaa myös kehuina).

Viimeisenä sitten olikin Brittien vuoro, eli Barsen ensimmäinen Suomen keikka. Muihin illan bändeihin verrattuna Barsen linja oli varsin hillittty. Musiikillisesti siis. Ulkoisesti jätkät näytti juuri sellaisilta kun ’77 punkretkujen kuulukin. Keesi ja hassut housut eivät jääneet huomaamatta. Monia tuttuja biisejä soittivat molemmilta levyiltä ja hyvin homma toimi! Tosin Barse soitti aika pitkän setin, eikä kaikki malttaneet bändiä katsoa loppuun asti. Jengi näytti aika väsyneeltä, tosin muutama naamalta kuvailemattomia henkilöitä heilui lavan edustalla varsin holtittomasti. Kuten arvelinkin Barsen uusimman levyn arviossa, bändin musiikki toimi paljon paremmin livenä kuin himassa töröttäessä. Vain se kaljatuoppi puuttui kädestäni.

Arkipäiväksi viisi bändiä alkaa olemaan maksimi, vaikka kaikki bändit olivat suuresti mieleeni. Jälleen onnistunut ilta Semissä.

For The Fame ynnä muita TVO:lla

Vastikään 7th Legionan kanssa splitin hulkaissut tuoreehko hollantilaislauma For The Fame nähtiin viime viikonlooppuna parilla keikalle keväisessä Suomessa. Tosin kevät osoittautui näille ulkomaanpelleille varsin eksoottiseksi elämykseksi kotimaan lähes parinkymmennen asteen kärvistelyn jälkeen. No kylläpähän ainakin heräsivät, kun saivat kunnon lumipyräkän niskaan. No helppoa se ei ollut meilläkään, kun Pekan Isän Autolla huristeltiin Turkuun. Tai no itse asiassa, matka meni hiton mukavissa merkeissä, kuinkas muutenkaan, olutta ottaessa. Kunnon runttausta ei kuitenkaan ollut matkassa, ainoastaan punkin räimettä, ja kun oma Calibanin levykin huutoäänestettiin pois soittimesta, oli fiilikset tosi kurjat!! Ajattelin sisuuntua, ja hakata pitissä kaikki.

Keikkapaikalla jarruja tälle intoilulle löi iäisyyksiin venynyt odotusaika ennen livemusiikin alkamista. Vauhtihirmu oli illan ensimmäinen bändi, maallikolle aika mitäänsanomatonta Black Sabbath vaikutteista punkkia, mutta ei kuitenkaan missään tapauksessa mitään paskaakaan, en vai osannut suhtautua ihka tuntemattomaan bändiin. Security Threat oli seuraavaksi uhittelemassa. Kerta kerran jälkeen, kun bändin on nähnyt livenä, vankistuu käsitys että kyseessä on jos ei nyt vielä ihan brutaalein ja rankin ja kovin ja paras suomalainen bändi, niin ainakin omaa kaikki edellytykset tämän tittelin lunastajaksi. Pitissäkin oli ihan helvetin siistä. Väkivaltaa oli, muttei tarvinnut jatkuvasti varoa josko sieltä jonkun mono tulee munille. Ironista kyllä, vammoja oli enemmän kuin keskimäärin Torven keikan jäljiltä. Johtui varmaan siitä että pitissä tuli hyvän fiiliksen innoittamana ryvettyä tavallista enemmän.

The Phoenix Foundation soittaa meikäläiselle aina tosi pahaan aikaan, eli yleensä hirveen myllybändin jälkeen, jolloin ei kyllä millään jaksa seistä kuikkimassa kieltämättä aika messevän kuuloista punkkia. Tälläkin kertaa kärvistelin sohvalla settinsä ajan, mutta hyvin se musiikki tuntui kuuluvan siihen kaljatuopinkin ääreen. Tykkään TPF:ssä eritoten laulajan äänestä, vielä kun melodiat saadaan vielä melankolisemmiksi ja rokki vielä rullaavammaksi on käsissämme todella hyvä bändi!
Tässä vaiheessa paikalla oli myös mielestäni yllättävän paljon väkeä, joskin Turun kokoisessa kaupungissa 100 ihmistä voisi olla vähimmäisvaatimus keikkoja järjestettäessä. Osa jengistä alkoi kuitenkin valumaan keskusta juottoloiden puolelle ennen For The Famen settiä. Tämä ei kuitenkaan omaa meininkiä latistanut, vaan tiukan old schoolin ryydittämänä joutui ”pokoilemaan” itsensä ihan ruvelle. Kyseessä on kyllä todella kiven kova livebändi, kyllähän tuo lavaelehtiminen tuntuu olevan hallussa, vaikkei kyseinen bändi ole vielä kovin kauaa ollutkaan kasassa, onhan suuri osa bändin kavereista rähissyt ja elehtinyt mm. Squalorissa. Musiikillisesti ei välttämättä mikään maailman kovin keikka, mutta fiilikseltään tosi mukava, tällaisten tilaisuuksien jälkeen jaksaa taas muutaman keikan kärvistellä Semissä kädet puuskassa.

Nii, ja sit oltiin Dynamossa, kuinkas muuten!

Security Threat

Mistä bändi on, kuka olet, roolisi bändissä ja muut jäsenet?

Kalle: Kalle (vokaalit) on Jyväskylästä, Miikka (kitara) on Tampereelta, Markus (basso) ja Pekka (rummut) ovat Turusta, tosin Pekka asuu nykyään Tampereella. Aluksi Tapio (mm. Rebound, On A Solid Rock) oli bassossa, Markus liittyi mukaan Tammikuussa 2003.

Bändin historia, koska ja miksi perustettu, jäsenten aikaisemmat bändit?

Miikka: Varsinaisesti bändi on ollut kasassa 2002 loppukesästä, mutta Pekan kanssa oltiin soiteltu sitä ennen jo pari vuotta. Ite oon soittanu aiemmin erinäisissä punk ja crust -bändeissä, mm. Absurd Attitudessa, trash metal -bändi Murdreadissa ja tällä hetkellä soitan ST:n lisäksi Hate Unitissa. Pekka on soittanut Anemiassa ja TKU Blindsidessa, Markuksella ei ole aikaisempia bändejä.
Kalle: Heviä on soittanut ja laulanut penskasta asti, toimin laulaja-kitaristina Arsonist nimisessä hevibändissä, ja tällä hetkellä jäissä olevassa Oi!/streetrock ’n roll -tyylisessä bändissä Anti-Social Clubissa basisti-laulajana.

Miten kuvailisit musiikkityyliänne? Onko tyylinne tietoinen valinta ja miten pyritte erottumaan samantyylin bändeistä, vai pyrittekö?

Miikka: Soitetaan nopeaa jonkin verran metallivaikutteista hardcorea. Mä teen musiikin, ja vaikutteina on mm. Cro-Mags, Judge, Integrity, Killing Time, Chorus Of Disapproval, Madball ja uudemmista bändeistä esim. Death Threat, Right Brigade, No Warning, Until The End ym. Oman tyylistä matskua kuitenkin pyritään tekemään.

Sanoituspolitiikka. Viestinne, mitä haluatte kertoa?

Kalle: No Straight Edge -bändi kun ollaan ja kaikki myös kasvissyöjiä tai vegaaneja, niin siinä tietysti riittää jo aiheita mistä laulaa. Lyriikoita kirjoittaessa pyrin kuitenkin välttämään turhaa ankeaa itkemistä, tykkään enempi että asioita lähestytään vähän tiukemmalla otteella. Jonkun verran tulee myös kirjoitettua semmoisia apokalyptisia maailmanloppu/tuho ja tuomio -visiointeja.

Minkälaista palautetta on tullut keikoista ja/tai mahdollisista levytyksistä?

Miikka: Tätä kirjoittaessa on vasta yksi keikka takana, josta allaan saatu ihan positiivista palautetta. Demoraakile tuli tehtyä, jota ei kyllä hirveästi olla jaeltu. Kunnollista julkaisua olisi tarkoitus tehdä vuoden 2003 aikana.

Bändin päämäärä/tulevaisuuden suunnitelmat?

Miikka: Edelliseen vielä lisäten, niin suunnitelmissa olisi julkaista mahdollisesti mini-CD jossain vaiheessa, ja keikkoja tietenkin tahdotaan soittaa lisää.

Miten mielestänne ”unity” toimii eri ryhmien/kaupunkien välillä Suomessa?

Miikka: No, ihan hyvin ihmiset tuntuu nykyään tulevan toimeen, turha kyräily on vähentynyt ja on tullut eri tyylisä bändejä ym.

Lisättävää, yhteystietoja, playlistia…

Miikka: Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen security.threat@sunpoint.net.
Ja viimeaikaista playlistia vielä kehiin…
The First Step: ”Open Hearts And Clear Minds”
Face The Enemy: ”Through It All”
Damage Control: ”Can’t Keep Us Down”
No Warning: ”Ill Blood”
Count Me Out: ”Permanent”
Running Like Thieves: ”Same Time Next Year”
Death Threat: ”For God And Government”
Kalle: The Haunted: ”One Kill Wonder”
l’Esprit Du Clan: ”Chapitre 0”
Ramallah: ”But A Whimper”
Sworn Enemy: ”Integrity Defines Strength”
Sentence: ”War”
Moonsorrow: ”Voimasta Ja Kunniasta”
Ei kai tässä muuta… XXX