Avainsana-arkisto: Scalping Screen

Ajattara kiertää Suomea helmikuussa

Kotimaisen Black Metalin kärkikastissa paikkansa ansainnut Ajattara julkaisee tammikuussa 15. juhlavuotensa kunniaksi uuden, järjestyksessään seitsemännen täyspitkän albuminsa ”Murhat”. Julkaisun tiimoilta yhtye lähtee kiertämään Suomea vieraillen seitsemässä kaupungissa.

Kaikkea muuta kuin kaavamainen, akustisuuttakin kokeillut bändi palaa Murhat -levyn myötä Black Metalin juurille. Tuhon siemenet on istutettu vanhan koulukunnan ryönään, ja niistä sikiää yhtyeelle ominaista pimeää ja rujoa tulkintaa. Kiertueella yleisöä lämmittelee armottomaksi livebändiksi hitsautunut joensuulainen hc-metalliyhtye Scalping Screen.

MURHAT KIERTUE 2011
Ajattara, Scalping Screen

10.02.2011 – JYVÄSKYLÄ, Lutakko
11.02.2011 – HELSINKI, Nosturi
12.02.2011 – SALO, Rockin Hood
16.02.2011 – TURKU, Klubi
17.02.2011 – TAMPERE, Yo-talo
18.02.2011 – JOENSUU, Kerubi
19.02.2011 – KOUVOLA, Rytmi-Katti

Lipunmyynti: www.ssg.fi/tickets

Scalping Screen – Twelve out of Chamber

Scalping Screen on jo vanha tuttu ja kyseessä on jo joensuulaisten kolmas levy. Aiemmat levyt on julkaissut hongkongilainen Gods Child ja nyt julkaisuvuoro on siirtynyt Kneesplitter Rekordsille, jonka julkaisujen sarjan(?) tämä levy aloittaa.

Bändin toinen täyspitkä ”Blood Out” sai ristiriitaisia arvioita. No jätämme omaan arvoon, mutta totean, kuten kollegani Blood Out -arviossaan että vuonna 2001 perustettu Scalping Screen on metallihardcorebändeistä aikalailla tuntematon, ja ehkäpä aliarvostettukin. Syistä toki voidaan spekuloida. Johtuuko se kenties ailahtelevasta materiaalista, eikä näin ollen ole (vielä?) onnistunut vakuuttamaan kaikkia kuuntelijoita osaamisellaan. Palaute on ollut vaihtelevaa. Voidaan myös miettiä sisältääkö bändin hybridityyli, jossa on voimakkaasti yhdistyy metalli ja hardcore, liian paljon toista elementtiä: hardcore-diggarille liikaa metallia, metallimiehelle liikaa hardcorea. Pakkohan tämä on lokeroida jompaan kumpaan? Täytyy myöntää, että itsellekin levy herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Totta on, että metalli ei paina omassa levyhyllyssä satunnaisia deathmetal-lättyjä lukuunottamatta, ja lisäksi itselläni on omat odotukset siltä miltä metallinen hardcoren ”pitäisi” kuulostaa. Ja jos se ei siihen istu, hämmentyy ja suorastaan alkaa vieroksumaan.

”Twelve out of Chamber” on tasapainoinen tuotos, väkevä kokonaisuus alusta loppuun. Levy onkin mielenkiintoinen kuuntelukokemuksena. Kappaleet eivät yksistään kuulostaa toista paremmalta tai huonommalta, joka hittinälkäiselle voi olla kova kokemuksena – vaan levy täytyy kuulla yhtenä ja samana vetona. Se on vähän haastavaa kuunneltavaa, mutta loppujen lopuksi antoisaa. Se on kuin tarina, jonka jokainen kappale on saumattomasti yhdeydessä toisiinsa. Niinpä on tärkeää aloittaa levy oikealla kappaleella että pääsee heti tunnelmaan. Tässä on onnistuttu: ensimmäinen biisi Two Bladed Sword on silkkaa turpaanvetoa. Ja tätä jatkuu sitten loppuun saakka. Raakaa suoraviivaisuutta rikkoo monet tekniset sävellysratkaisut ja temmon vaihtelut. Myös kitarasoolot tuovat pinnalle kaivattua säröä. Musiikkiin on haettu nyanssia laulun eri variaatoilla.

Bändin musiikki on vaikea pala, joten herää pelkistetty kysymys: ”Mitä?” Onko bändin kohtalona jäädä johonkin käsitteettömään välimaastoon, jota me tavikset emme ymmärrä. Ota nyt selvää näistä Jojensuun pojista.

Eri esittäjiä – Building a Legacy 2

Meinas usko mennä ja perinnöt jäädä saamatta, kun ei Full House Recordsin jatko-osaa ”Building a Legacy” -sarjalle alkanut kuulua. Ensimmäinen ”Building a Legacy” -kokoelmahan julkaistiin jo vuonna 1999, joka sai ainakin allekirjoittaneen innostumaan uudestaan hardcore-musiikista. Noihin aikoihin alkoi jälleen uusi aikakausi suomalaisessa hardcoressa, ja turha hippeily sai väistyä rankemman myllytyksen tieltä.

Jos legacy ykkönen esitteli pääsääntöisesti silloisia Helsinki-bändejä, on kakkososa laajentanut hc-perhettä koko Suomen kattavaksi yhteisöksi. Kokoelma esittelee 15 bändiä ja 29 biisiä, jotka tyyliltään ovat hyvin samankaltaisia. Eroja toki on, mutta kyse on nyt hardcoresta, josta Full House Records on maailmanlaajuisestikin tunnettu. Kotimaisia kärkinimiä edustaa niin Bolt kuin St.Hoodikin, mutta levyltä löytyy myös nuorempiakin helmiäisiä, kuten esimerkiksi Out of Breath tai Fightback.

Samanlaista vipinää vatsanpohjassa ko. kokoelma ei meikäläisessä herättänyt kuin ykkösosa, mutta toivotaan, että uudet new Jackit löytäisivät tätä kautta hardcoren ihanuuden. If you tolorate tissit then your kalsarit will be next, vai miten se meni?

Beartown Hardcorefest II, perjantai

Parisen viikkoa sitten oli Porin puolessa moiset hulinat. Beartownin Hardcorebailuista piti kirjoittaa jo heti tapahtuman jälkeen, mutta sattuneista syistä ja tekemisistä johtuen homma unohtui kokonaan. Seuraavassa kuitenkin hieman juttua mitä kyseisinä päivinä oli Porissa tarjolla.
Kaksi päiväisen tapahtuman meiningeistä Porin Baarikaapissa vastasivat perjantaina Scalping Screen, Worth The Pain ja karhukaupungin oma Breamgod. Lauantaina oli luvassa myös paikallisvahvistus Unity Murder, jonka seurana paukuttivat niin Lahden End Begins, kuin tuttu ja turvallinen Endstand. Pirullinen annos hardcorea eri muodoissaan oli siis luvassa.

Perjantaina ensimmäisenä bändinä aloitti Scalping Screen. Ihmisiä oli paikalla kohtuullisen paljon ja joensuulaisten metalcore villiinnytti jos jonkunlaisia tanssijoita. Sivusta katsellessa tuli huomattua ilmeisesti ei kovin selvässä olotilassa haahuillut hippi, joka latisti tunnelmaa varsin hyvin. Musiikissa taas ei ollut ollenkaan mitään vikaa, sillä Scalping Screen, vaikkakin uusi tuttavuus niin onnistui vakuuttamaan raskailla biiseillään. Pojat mainostivat myös uutta levyään jonka piti olla jo ilmestynyt, mutta eipä tuon kyseisen lätyn nimi tarttunut korviini.

Ensimmäisen bändin jälkeen tungosta alkoi ilmetä baarikaapissa, paikallisia oli ilmeisesti saapunut kannustamaan Breamgodia. Otimme kuitenkin nopean vetäytymisen ennen Porin Karhujen settiä ja suuntasimme paikalliseen ravitsemusliikkeeseen, johon en aio enää ikinä palata uudestaan. Tullessamme takaisin baarikaapin suuntaan möykkäsi Breamgod jo kovaa vauhtia. Ilmeni myös, että bändillä oli jotain ongelmia soittimiensa kanssa pitkin keikkaa, ja kappaleiden väliin jäi hyvää aikaa kertoa vitsejä… ja yksi kuultiinkin! Bramdogit tykittivät demolta tuttuja hittejä kuten Death’s Certain, Life’s Not ja Hard Luck. Uuttakin materiaalia taisivat jätkät soittaa. Ongelmista huolimatta jätkät vetivät homman kotiin, ainakin omasta mielestäni. Keikkapaikan varsin ahdas tanssilattiakin täyttyi välillä äärilleen, varsinkin Breamgodien viimeisessä kappaleessa, näytti hetken, että koko paikka oli isoa pittiä.

Seuraavaksi olikin illan viimeisen aktin vuoro ja niinpä Worth The Painin poikien alkaessa viritellessä kamojaan oli taas hyvää aikaa istua alas ja jauhaa paskaa. Tuokion kuluttua WTP alkoi kuitenkin jo veivaamaan ja ihmetyksekseni tajusin, että ihmisiä oli lähtenyt vetämään jo melko sankoin joukoin. Tämä seikka ei kuitenkaan vaikuttanut tippaakaan bändin soittoon, tahi tanssilattian toimintaan, sillä illan brutaaleimmat tanhut olivat vasta alkaneet. Lappeenrannan pojat vetivät lavalla niin Worth The Pain / Rejected –splittiseiskalta tutun Worth The Pain biisin lisäksi muun muassa loistavan Broken Faithin. Omasta mielestäni WTP toimi yhdellä laulajalla nyt paremmin ja materiaali oli kehittynyt hyvään suuntaan. Itselleni jäi Worth The Painin keikasta erittäin hyvä mieli, jätkät soittivat hyvin ja ihmiset tuntuivat muutenkin pitävän. Tämän jälkeen matka Porin yöelämän halki kohti nukkumapaikkaa alkoi ja seuraavana päivänä olisi luvassa paluu rikospaikalle ja toki kourallinen bändejä. Jatkuu…

Scalping Screen – 13 Revolting Strains

Jokin aika sitten promona julkaistu Joensuulaisen Scalping Screenin 13 Revolting Strains on vihdoin saanut myös viralisen ilmeensä Hong Kongilaisen GodsChildMusicin toimesta. On se vaan kumma, ettei lähempää löytynyt ottajaa näin loistavalle bändille, piti mennä ns. merta edemmäs kalaan. No hyvä näinkin, tärkeintähän on, että levy on pihalla. Levityksen kanssa voi olla vähän niin ja näin, tiedä häntä, mutta toivotaan että tämä erinomainen metalcore rykäisy päätyy mahdollisimman monen ihmisen kuultavaksi ympäri Eurooppaa.

Levy on 13 biisin kokonaisuudessaan kansitaidetta lukuunottamatta tismalleen sama paketti, jonka vajaa vuosi sitten sain kuultavaksi. Kuten saatekirjeessä todetaan ”musa on metalcorea, soundit on hyvät ja meno tiukkaa”. Tähän onkin helppo yhtyä, sillä bändillä on jokainen osa-alue todella hyvin näpissä, jolloin meno EI VOI olla muuta kuin tiukkaa. Monentyyppisiä vaikutteita on mukaan ympätty aina Hatebreedistä Entombed/Haunted -akselille. Erinomaista levyllä on laulajan vakaa ja vivahteikas huutelu, sekä erinomaisen tiukka yhteensoitto. Saundit on sen sijaan vähän turhan diskanttiset ainakin omassa kotiteatterissani, vähän enemmän saisi olla murinaa (ammattitermi tämäkin. toim.huom.) siellä taustalla. Tulevaisuudessa kannattaa keskittyä enemmän myös sävellystyöhön, sillä näinkin pitkässä juoksussa materiaali käy välillä vähän yksitoikkoiseksi. Materiaali on kyllä kyllin monipuolista, mutta Murder Of Honour ja Cant’t Kill The Dead tyylisiä hittejä voisi tällä potenttiaalilla olla enemmänkin.

Eipä tällä erää muuta, ”syväluotaavampaa” analyysia janovat voivat lukea arvion ko. levyn promosta, en millään viitsisi tuhlata kallista palstatilaa jauhamalla samoja asioita.

United All Schools Festival, keskiviikko

Esteri näytti taas parhaat puolensa Helsingin yllä marraskuisena keskiviikkoehtoona. Tästä huolimatta oli Semifinaalin vaivautunut uskollisimmat hardcoren ja punkin ystävät. Enemmänkin ihmisiä olisi toki paikkaan mahtunut mutta liekö sitten tärkeemmät asiat vienyt pitemmän korren. Päivän bändista oli jälleen kerran komeaa luettavaa viime hetken peruutuksista huolimatta. Wasted, Bolt, Deaf Penalty, Scalping Screen…

Ilmeisesti Past Gloriesia paikkaamaan tullut Joensuulainen Scalping Screen rykäisi illan käyntiin ja vieläpä melkein ennalta ilmoitettuun alkamisaikaan (noin klo 21). Scalping Screen soitti aikaisemmin tänä vuonna Lahdessa ja kuuleman mukaan bändi oli ollut vakuuttava. Ysikytluvun alun Pantera sekoitettuna Hatebreediin kuvaa hyvin bändin musiikillista antia. Soundit olivat erinomaiset ja lavaliikehdintä oli illan parasta. Voisin kuvitella, että moni hevimies diggailisi tätä kympillä ja itse ainakin tykkäsin kovin. Soitto kulki mallikkaasti kautta linjan ja välillä korvani erotti jopa melodioita turpaan vedon seasta.

Seuraavakin bändi oli varamiespalvelusta tilattu Helsinkiläinen Deaf Penalty (paikkasi Tku Blindsideä kai?). Bändin söpöt pojat olivat houkutelleet paikalle paljon tyttöjä mutta mistään hysteriasta ei kuitenkaan ollut kyse. Hyvä keikka ja hyviä biisejä mutta mitään uutta tahi yllättävää ei kuultu.

Lisää punkkia tarjosi Wasted, joka käsittääkseni oli palannut jälleen kerran ulkomaan kierrokselta. Wasted on erinomainen bändi ja sillä on loistavia biisejä. Onneksi setti ei ollut kuitenkaan niin pitkä kuin esim. Ilosaaressa tai Kaivarissa, sillä tässä vaiheessa iltaa alkoi jo kaipaamaan tanakampaa tavaraa.

Tanakampaa tavaaraa tarjosi Bolt, jonka keikat ovat aina mielenkiintoisia. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla uusia biisejä, joita Bolt menee äänittäämään helmikuussa Sonic Pump studioille. Uusien biisien lomassa kuultiin pari vanhaa helmeä ja joku jopa uskalsi pyörittää moveeja pitissä. Vähän jäi laimea kuva Boltista tällä kertaa mutta paska se ei missään nimessä ollut. Uuden levyn myötä Bolt tulee varmasti jyräämään entiseen malliin.

Festivaalit jatkuvat seuraavana päivänä ja toivottavasti enemmän porukkaa vaivautuu paikalle. Ja eiköhän tämä toteudu, sillä kyseessä on todellinen titaanien taistelu (Down My Throat, Morning After, Angry Old Man And The Fuck You Youth, sekä Evilsons). Keskiviikon päivän pari oli Scalping Screen sekä Bolt.

Scalping Screen

Mistä bändi on, kuka olet, roolisi bändissä, muut jäsenet?

Scalping Screen on Joensuusta. Vastailijana toimii kitaristi Jani. Lisäksi bändissä on Mika-laulu, Pekka-basso ja Heikki-rummut.

Bändin historia (koska ja miksi perustettu, mitä muita bändejä jäsenillä aiemmin jne.)

Scalping Screen on perustettu syksyllä 2001 palavasta halusta soittaa rakastamaansa musiikkia, jonka mukana on kasvanut. Eli kovin pitkään ei olla vielä soiteltu yhdessä. Heikillä ja mulla oli aiemmin (n. 10 vuotta) Mordicus niminen bändi ja soiteltiin death metallia. Mikalla on Disordead niminen asennemetallipumppu. Pekka soittaa joissain rock-punk virityksissä… lisäksi Pekka on mun veli.

Miten kuvailisit musiikkityyliänne (vaikutteet)? Onko tyylinne tietoinen valinta ja miten pyritte erottumaan samantyylin bändeistä, vai pyrittekö?

Vaikutteet tulevat nuoruudesta. Vittu olisin idiootti jos väittäisin että kuuntelin sitä & tätä ja olin HC tms. kilometritolkulla ennen muita. Kaikki tällaiseen musaan päätyneet on kuunnellut Iron Maidenia ja Slayeria penskana. No, tottahan eri musatyylit ovat rikastuttaneet mieliämme ja vaikutteita imetään kokoajan. Toisaalta nämä uusmetallipumput ei jaksa oikein viehättää. Suurin osa niistä on sitä paitsi poppia hevisoundeilla. Meillä soundimaailma on apinoitu death metallista ja asenne punkista. Sen pitäisi kuulua tuolla promolla minkä keväällä nauhoitimme. Diggaillaan myös jotain hiphop juttuja kuten Method Man, Cypress Hill & ICP niitä sen kummemmin kuitenkaan musiikkiin sotkematta. Varsinaista tietoista valintaa ei ole. Erottumaan ja ärsyttämään pyritään raskaalla soundilla ja soittamalla paljon keikkaa.

Sanoituspolitiikka? Viestinne, mitä haluatte kertoa?

Sanoituksista vastaa Mika ja ne ovat käsittääkseni hänelle melkoisen henkilökohtaisia. Turhautuneisuutta, vihaa, yhteiskunnan mätäpaiseita, paskoja ihmissuhteita jne. Lukekaa meidän sivuilta ja pähkäilkää itse. Mun mielestä ne sopii kuitenkin meidän tyyliin muin nyrkki perseeseen. Saatetaan kuulostaa & näyttää negatiivisilta junteilta, mutta pääosin me ollaan varsin leppoisia ja positiivisia tyyppejä. Peace & love..hehheh!

Minkälaista palautetta olette saaneet, noin yleensä, bändinne keikoista, (mahdollisista) levyistä/demoista yms?

Palaute on ollut pääsääntöisesti positiivista. Ei sitä kuitenkaan niin paljon ole tullut, että olisi kusi kerennyt päähän kirpoamaan. Eli paljon on vielä tekemistä, että saa äänensä kuuluviin kunnolla. Jotkut finninaamaiset pennut on tosin kynäilleet ettei ”heviurpot ole corea nähnykkään”. Hehheehh!!!

Onko bändillänne jotain päämäärää/tulevaisuuden suunnitelmia?

Promosta tulee vuoden loppuun mennessä ulos uudelleen masteroitu 13 biisin versio joko DIY tai sitten jonkun levypuljun läpi. Tiukkaa & heviä on luvassa….tietty keikkoja pitää saada, paljon.

Miten mielestämme ”unity” toimii eri ryhmien/kaupunkien välillä Suomessa?

Unitystä en tiedä muuten, kuin lukemani ja kuulemani perusteella ja se vaikuttaa helvetin hyvältä. Ymmärtääkseni etelä-suomen crewit tekevät varsin paljon duunia sen eteen.
BCHC:n porukka oli ainakin tosi ennakkoluulottomalla mielellä kun Lahdessa taannoin soittelimme. Muita crewejä en tunne vielä, joidenkin tyyppien kanssa on tullut kirjoiteltua.

Jotain lisättävää, yhteystietoja, playlistiä…

Scalping Screen levyä mahdollisesti saatavilla vuoden loppuun mennessä! Kiitos Chambersin väelle mielenkiinnosta Scalping Screeniä kohtaan!
pl.
100demons: in the eyes of the lord
tiamat: judas Christ
the exploited: beat the bastards
w.a.s.p.: double live assasins
extreme noise terror: retro-bution.

scalpingscreen@scalpingscreen.com
www.scalpingscreen.com

Scalping Screen – 13 Revolting Strains promo

Samper’ soikoon, Karjalasta kajahtaa! Jos olisin Euroopasta kotoisin, ihmettelisin, että ”what’s up with Finland these days?” kun hyviä bändejä puskee koko ajan pihalle. Koska olen kuitenkin lahtelainen ja myös vähän suomalainen, ei tämä ole meikäläisille mikään yllätys.

Tällä kertaa on vuorossa orkesteri Joensuusta, joka lyö paskat housuun trendikkäiden hardcorekeskuksien hippibändeille (=7th Legion, Bolt yms…). Kyseessä on neljätoista biisiä sisältävä promo, josta nähtävästi on tarkoitus myös ihka oikea levy tehdä. Ja hyvä niin, sillä kaikesta päätellen kyseessä on yksi Suomen brutaaleimmista, tiukimmista ja ennen kaikkea vakuuttavimmista bändeistä kautta aikojen! Tällaista mättöä voisi saada aikaiseksi kun Barcode kohtaa 100 Demons -vaikutteisen Entombedin… Vaikutteita on paljon myös thrashistä ja sopivassa suhteessa metallimusiikista myös laajemmaltikin katsoen, esim. Machine Head, lähinnä joistakin lauluosuuksista johtuen. Ei tätä voi kuitenkaan crossoveriksi haukkua, vaikka musiikki varmasti vetoaa hardcore-yleisön lisäksi myös metallikansaan, tai pikemminkin toisin päin.

Instrumenttien hallinta on varmaa ja ääni mikinvarressa kuulostaa ihan oikealta vokalistilta, mitä ei ikävä kyllä voi sanoa kaikista parhaidenkaan hardcorebändien laulajista. Tämän intensiivisen rykäisyn kuultuaan ei voi muuta kuin odottaa sitä oikeaa levyä ja painostaa keikkajärjestäjiä hoitamaan orkesteri kotinurkille soittamaan.