Avainsana-arkisto: Satyricon

Lämminhenkinen ilta äärimetallin parissa

On ihan mukava käydä välillä keikoilla, joiden esiintyjät eivät ole omia suurimpia suosikkeja. Satyricon kuuluu kirjoissani porukkaan, joka ei ole saanut jalkautumaan levykauppaan asti, vaikka musiikki kuunneltaessa onkin aina ihan kelvollista. Lähdin tämän vuoksi keikalle uteliaana ja leikkimielellä. Tunnelma oli siis kuin Napakymppiin lähtisi.

Paukautin paikalle parahultaisesti todistaakseni taiwanilaista lämppäriä. Chthonic (ei Gin and Tonic) oli huikea näky, nimittäin lavatamineissa yhdistyi larppausvarusteet ja -meikit todella perversseihin naamioihin. Lämppärikeikkaa kommentoinut, kohdalle osunut dosentti Männistö kutsui aktia nimikkeellä budohevi, joka varmaan oli hyvin osuva luonnehdinta.

Kohdalle osunut dosentti Männistö kutsui aktia nimikkeellä budohevi

Musiikillisesti on vaikea sanoa mitä kaikkea kama piti sisällään, mutta sanotaan nyt vaikka niin, ettei tällaista ollut vielä paljon ennen 1990-luvun puolta väliä olemassa. Kuvittele Children of Bodom jollain itämaisilla larppauselementeillä höystettynä ja olet lähellä. Vaikkei musa itseä paljoa lämmittänyt, oli bändi oikein sympaattisen oloinen, eikä siitä ole syytä lähteä siten haastelemaan mitään erityisen negatiivista.

Satyricon aloitti keikkansa uusimman levyn (S/t, 2013) mahtipontisella introlla, jonka perään lähti varsinaisena avausbiisinä vuoden 1994 albumin ”The Shadowthrone” avaaja Hvite Krists død. Tämän jälkeen siirryttiin itselleni tutuimpaan osastoon, eli ”Now, Diabolical” –albumiin (2006) ja vieläpä nimikkobiisiin. Olen siis sitä porukkaa, jolle rokki-Satyricon on huomattavasti tutumpaa kuin alkuaikojen uskottavat bläck&decker-kiekot.

Keikan logiikka noudatteli melko ennalta arvattavaa mutta toimivaa, eli biisejä tipauteltiin kohtuu tasapainoisesti uran varrelta. Moniaineksisuudesta huolimatta itselle jäi kuitenkin sellainen olo, että kyseessä oli aikamoinen hittikimara. Bändin paremmin tuntevat ja fanit varmaan arvostelisivat ratkaisua tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi, mutta maallikolle tämä sopi erinomaisesti, nimittäin livenä Satyricon ylitti ainakin omat odotukseni ja tykkäsin keikasta musiikillisesti hyvin paljon.

Ei varmaan tule yllätyksenä kenellekään, että kyseessä on soittajina ja esiintyjinä ammattimainen bändi ja siihen puoleen on turha mennä enempää. Muu show ansaitsee taas pari sanaa, koska laulaja Satyrin välispiikit jatkoivat lämppärin sympaattista linjaa ja olivat hyvin lämminhenkisiä. Toki kyseisen orkan pahimmat murjotusajat ovat kaukana takana ja aatteet on myyty levymyynnin ohessa jo moneen kertaan, mutta itse lämpenin inhimilliselle, muttei silti yleisöä nuoleskelevalle esiintymiselle, jossa kuitenkin biisien aikana pidettiin hevikliseistä tiukasti kiinni.

Laulaja Satyrin välispiikit jatkoivat lämppärin sympaattista linjaa ja olivat hyvin lämminhenkisiä

Toinen asia joka kaipaa mainintaa, on bändin voimakas valoshow, joka varmasti jakoi mielipiteitä. Strobot säksättivät lähes koko keikan mitalta ja esiintymistä ryyditettiin myös ties millä värivaloilla. Näyttävää, kyllä, rasittavaa, varmasti monen mielestä. No, jäipähän ainakin mieleen.

Ilta tarjosi kelvollisen kokonaisuuden ja positiivisen yllätyksen. Osittain tämä saattaa johtua siitä, että itse käyn niin vähän keikoilla nykyään, että miltei mikä tahansa hieman omaan makuun menevä mättö kelpaa. Samalla on pakko tunnustaa, että Satyricon on kovatasoinen bändi, jonka musiikillisen kekseliäisyyden pystyy tunnistamaan hieman vähemmänkin levytettyyn tuotantoon perehtynyt.

Kuvat: Ville Angervuori

Satyricon saapuu Suomeen joulukuussa

Syyskuussa uuden albuminsa julkaiseva Satyricon saapuu Suomeen joulukuussa. Jo 90-luvun alkupuolelta norjalaisen black metalin terävintä kärkeä edustanut yhtye nähdään Helsingin The Circuksessa tiistaina 17. joulukuuta ja Tampereen Klubilla keskiviikkona 18. joulukuuta.

Vuonna 1991 perustetun Satyriconin ensimmäinen, ”Dark Medieval Times” (1993) –levy nosti yhtyeen suoraan norjalaisen black metalin kärkikastiin. Laulaja/multi-instrumentalisti Satyrin ja rumpali Frostin luotsaama yhtye on venyttänyt kaavoihinsa kangistuneen genren rajoja vahvalla näkemyksellään sekä tinkimättömällä asenteellaan, yhtyeen tyyli onkin vuosien mittaan muovautunut varsin omaperäiseksi hard rockin ja black metalin sekoitukseksi.

Satyricon viimeistelee tällä hetkellä seuraajaa vuonna 2008 julkaistulle ”The Age of Nero” –albumilleen. Uuden ”Satyricon”-albumin materiaalista päästään nauttimaan myös tulevilla Suomen keikoilla.

Satyricon (no)
Ti 17.12.2013 The Circus, Helsinki. Liput toimituskuluineen alkaen 29,50 euroa.
Ke 18.12.2013 Klubi, Tampere. Liput toimituskuluineen alkaen 29 euroa

www.satyricon.no
www.livenation.fi

Hole In The Sky 2011

Jos satuit juuri kyseisenä oppituntina piirtelemään pentagrammeja ja lukukelvottomia bändien logoja maantiedon kirjan marginaaleihin, Bergen on pittoreski pikkukaupunki Norjan lounaisrannikolla. Bergen on myös sama paikka, jossa jäätiköiltä sulatettuun vesijohtoveteen lisätään salaista ainetta joka tekee lapsesta asti sitä juovan suvereenisti paremman black metal-muusikon kuin esimerkiksi Oslossa syntyneet kilpailijansa. Osansa asialla voi toki olla silläkin että Bergenin kunta tukee jopa rankempia (ja ihan virallisesti rikoksesta tuomittujakin) black metal-muusikoita, useampaan kertaan on lempilevyissäni pistänyt silmään lause ”Med støtte fra Bergen Kommune”. Kaupungin omiin bläkkisbändeihin kun kuulu(i)vat esimerkiksi Burzum, Gorgoroth, Immortal ja Taake. Tuottajaguru Eirik ”Pytten” Hundvin, jonka CV saa Peter Tägtgrenin ja Tomas Skogsbergin häpeämään nurkassaan on bergeniläisiä. Kaupungin määrittelevän genren ulkopuolelta löytyy sellaisia helmiä kuin Helheim, Aeternus, Sulphur ja Byfrost, kaikki jossain vaiheessa siihen samaiseen taikajuomapataan pudonneita.

Bergen on toiminut vuodesta 2000 myös extreme metal-festivaali Hole In The Skyn idyllisenä näyttämönä. Tämän vuoden jälkeen järjestäjät ovat vannoneet laittavansa tuplabasarinsa ja särökitaransa pussiin, ja ainakin virallisen selityksen mukaan 2011 tulisi olemaan se viimeinen Hole In The Sky, osuvasti ”The Last Supperiksi” nimetty. Vuodesta toiseen superlaadukkaan esiintyjäkaartin kasaaminen on varmasti ollut työn ja tuskan takana, mutta pystyvätkö he oikeasti kuoppaamaan koko systeemin? Yleinen mielipide ja pikkulinnut sanovat ei, ja minä toivon että he ovat oikeassa.

Keskiviikko 24.08., ”Dark Endless”

Klubipäivä keskiviikko lupaili mustemman metallin ystäville sen mielenkiintoisimman tarjonnan. Viimeisen illallisen alkupalat tarjoiltiin erillisenä kattauksena Logen-teatterissa Wardrunan riimuhoilannan reseptillä. Myönnetään, motiivini lipunostoon tähän allekirjoittaneelle ehkä liiankin korkeakulttyyriseen tapahtumaan olivat täysin ulkomusiikilliset ja perustuivat Wardrunan main manin Kvitrafnin (ex-Gorgoroth) kovin silmäämiellyttävään habitukseen. Opinpahan läksyni, sillä vaikka produktio olikin vaikuttava niin ensimmäisen biisin jälkeen olin jo kulttuuri-yliannokseni saanut. Loppuiäkseni. Gaahlin (ex-Gorgoroth myöskin) mikkiständiin oli kiinnitetty keihäs kai sen takia, että kaikki paikalta kesken shown poistuvat keihästetään joten istuin kiltisti paikallani loppuun asti. Sen verran vakuuttava persoona herra on muutenkin, että ihan pelkkä pelko Gaahlin evil eyestäkin olisi pitänyt perseeni penkissä. Oikeasti kärsin kyllä vain a cappella-osuuksissa, mutta silti ei voinut välttää miettimästä viimeistään yleisön osoittaessa seisten suosiotaan että kuinka paljon tässä nyt ratsastetaan vain sillä vanhalla maineella, joka sallii isojen nimien laulaa vaikka Ukko Nooaa nuotin vierestä ja silti kaikki ovat haltioissaan?

Onneksi pääsin saman tien jatkamaan matkaa synkempiin saleihin eli klubipäivien päänäyttämölle Garageen. Sadat youtube-videot olivat jo hieman valmistaneet tätä Hole In The Sky-neitsyttä tuleviin koitoksiin, mutta totuus iski sittenkin yllättävän kovalla kädellä päin kasvoja. Garage on matala, hämärän muotoinen ja keskelle lavan edustaa oli (myöhemmin selvinneeseen) peribergeniläiseen tapaan laitettu helvetillinen pylväs. Jos yritit katsoa bändiä ainoissa pöydissä istuen, näit ehkä hyvin puolet lavaa mutta kuulonautinto ei ollut ihan siitä parhaasta päästä. Jos ahtauduit miksauspöydän lähistölle helvetilliseen kuumuuteen ja tungokseen, bändit kuulostivat paremmilta mutta enää et näe edes sitä puolikastakaan bändistä, paitsi tietty jos hylkäsit lupaavan koripalloilijan urasi black metalin alttarille.

Ekana soittaneet Norjan omat pojat One Tail One Head edustavat Bergenin scenen pahinta kilpailijaa, Nidrosian (aka Nidaros; Trondheimin muinaisnorjalainen nimi) black metalia. Trondheimin BM-meno on ainakin vielä toistaiseksi kovin kaukana kaupallisesti menestyneemmän Bergenin vastaavasta, mutta musiikillisesti hyvinkin arvostettua joten ainakin meikäläiselle One Tail One Head oli kovasti odotettu akti. Ja hyvinhän ne veti. Hieman kyllä huolestutti mitä  shamaanisia sienihöyryjä siellä Wardrunan keikalla oikein oli ilmastointikanaviin laitettu, koska pariinkin kertaan keikan aikana tuli assosiaatio New York Dollsiin! Oliko se sitten hyvä vai paha, vaikea sanoa koska bläkkiskeikoilla glampunk nyt ei yleensä ole se ensimmäisenä mieleen tuleva asia. Huomiokykyni tarkkuus onneksi on helppo tarkastaa One Tail One Headin lokakuisella Domin keikalla. Taidanpa kaivaa sitä ennen naftaliinista vanhat New York Dolls-vinyylit että on hieman aktuellimpaa vertailupohjaa.

Ihan ilman sinivalkoisia lasejakin on pakko hehkuttaa sen koko festivaalin ainoan suomalaisbändin Archgoatin parhautta! Todella loistava keikka, ehdottomasti päivän paras. Bändi kun on minun kirjoissani jostain syystä jäänyt Behexenin, Sargeistin, Beheritin ym. ”tunnetumpien” suomalaisnimien varjoon, ja kun perkeleet keikkailevatkin lähinnä vaan muilla mailla niin enpä ole onnistunut livenäkään aikaisemmin näkemään. Hienoa oli siis nähdä herrat tilanteessa, jossa täyteenahdettu Garage diggailee omia poikiamme täysillä. Pieni nurkkapatriootti minussa oli kovin tyytyväinen, kuten näemmä myös muunmaalainenkin yleisö Archgoatin toimittaessa traditionaalista Suomi-bläkkistään parhaimmillaan.

Seuraava italialainen Mortuary Drape oli kulttimaineestaan huolimatta (tai liian suurien odotusten takia?) taasen paha pettymys. Kuten pöytäseurueeni osuvasti vanhat herrat genretti; ”black metal boogie woogieta”. Black Witchery oli yllätyksettömän hyvä, muttei millään muotoa ainakaan minun maatani mullistava. Heikommat lenkit soittojärjestyksen välissä antoivat hyvän tekosyyn poistua yläkerran samaa Garage-nimeä kantavaan baariin tavoitteena päästä hieman väljemmille vesille. Joo, katto oli yläkerrassa korkeammalla kyllä ja sisälämpötila kymmenisen astetta viileämpi, mutta kovin tiivis tunnelma sielläkin oli. Ja koska muu asiakaskunta oli suoraan revitty Kuka kukin on-kirjan Norjan muusikkopainoksesta, suomalainen maan matonen joutui baaritiskillä turhaan huutelemaan sikakalliin oluensa perään kun ensin palveltiin Nocturno Cultoa (Darkthrone). Ja King Ov Helliä (ex-Gorgoroth). Ja Gaahlia poikaystävineen. Ja Ivar Bjørnsonia ja Grutle Kjellsonia (Enslaved). Jne jne. Aikani turhaan bambinsilmiä tarjoilijoille yritettyäni nielin tappioni ja poistuin takaisin alakertaan odottelemaan illan viimeistä esiintyjää, yhtä Ruotsin parhaista keksinnöistä Mardukia.

Jotenkin olen aina asettanut Watainin ja Mardukin samalle viivalle mitä preferensseihini tulee. Juurikin Watainilta aivan uskomattoman hienon keikan nähneenä Mardukilla oli todellakin kirittävää ottaakseen takaisin asemansa minun silmissäni. Myönnettään, Watain sai kohtuuttoman etumatkan soittaessaan täysimittaisella festarilavalla pyroineen kaikkineen, ja maanmiehensä joutuivat todistamaan itsensä trooppisessa ahtaassa kellarissa. Ei ihan helppo rasti, ja päällimmäisenä jäi kyllä mieleen lievän pettymyksen lisäksi että Marduk pitää nähdä mahdollisimman pian jossain muualla. Ja jos joku vielä josku laittaa Hole In The Skylle seuraajafestarin pystyyn, voi kunpa edes ilmastointi saataisiin Garagessa kuntoon ennen sitä…

Torstain 25.08., ”The End Of The End”

Torstai aloitettiin samaisessa kellarissa ilmaisella (jotenkin kuvittelin ettei Norjassa edes tunneta koko sanaa mutta näin ne väittivät, ilmainen sisäänpääsy!) Cockroach Agendan ja Byfrostin keikalla. Olemattomaan partaani hymähdellen lueskelin ylistävää mainospuhetta Cockroach Agendasta; ”…progressive trash, CA have mastered the art to perfection” ja ”A band with a very bright future”. Joojoo, niin varmaan, kyseessä kuitenkin ovat teini-ikäiset pojanklopit, joiden takia tarjoilukin pysyi vesi/kahvi-linjalla. Mutta saipas keski-ikää lähentelevä kyyninen skeptikko nenilleen oikein olan takaa! Ainoa mistä hieman paistoi teiniys läpi oli naiivihkot kitarasoolot, mutta muuten Cockroach Agenda olisi valmis ihan mihin vaan. Tietysti helpottaisi keikkojen saantia kunhan ensin saa kaikki jäsenet täysi-ikäisiksi… Päivän suurin ylläri, hands down. Muistakaa tämä nimi, varsinkin jos thrash on mitenkään sydäntänne lähellä.

Byfrostin laadukkuus ei sen sijaan tullut mitenkään yllätyksenä, melodista rässiä ripauksella mustia vivahteita ja todella kova meno lavalla. Viimeisin levynsä ”Of Death” kun puhuttelee tällaista koko ajan kaventuvan musiikkimaun omaavaakin, vaikkei ihan sinne omimpaan genreen osukaan. Mutta hyvä musiikki on aina hyvää musiikkia, varsinkin kun sen tarjoilevat soittajat jotka tietävät mitä tekevät. Oikein mainiota viihdettä päivän alkajaisiksi!

Sitten tulikin vaikea päätös tehtäväksi, Bergenin oma vastikään aivan järkyttävän hyvän ”Heiðindómr ok Mótgangr”-levyn julkaissut Helheim erikoiskokoonpanolla Logen-teatterissa vai normaalitarjonta Garagessa? Hole In The Sky jatkoi tänäkin vuonna perinnettään päivien jakoon genreittäin, torstain ollessa doom-päivä, joten Helheimin valitseminen tarkoittaisi Devilin ja In Solituden missaamista. In Solitude ei mitenkään vakuuttanut Hammer Open Airissa, ja kun vielä asioista perillä oleva myyräni pelotteli ettei tätä spesiaalikokoonpanoa todennäköisesti nähtäisi lauantaisella Helheimin ”virallisella” keikalla valinta oli loppupelissä aika helppo. Ja oikea. Patarummut, gongit, puhallinsoittimet ja joku jeppe joka hoiteli puhtaat laulut kotiin täysin 100-0, jättäen örinän sen loistavasti osaaville V’Gandrille ja H’Grimnirille takasivat todella mainion elämyksen. Viikinkimetalliin kun kuuluu pieni pompöösius, ja etukäteen pelkäämäni överiksi meno ei todellakaan tapahtunut vaan ekstramuusikot sopivat todella hyvin Helheimin nykymateriaaliin. Nyt vaan taitaa joutua toivomaan heidän vakiinnuttamistaan live-kokoonpanoon!

Garageen päästyäni huomasin aikatauluttaneeni tekemiseni hieman väärin, ja missasinkin In Solituden ja Devilin lisäksi Pagan Altarin tilalle tulleen Processionin, joka oli meitsille harvinaisuudessaan se illan odotetuin näky. Kuulemma oli helvetin hyvä, minä menetyksestäni katkeroituneena jätin suosiolla Grand Maguksen väliin ja treenasin puolieni pitämistä bergeniläisellä baaritiskillä. Mental note; kovat kyynärpäät toimivat paremmin kuin bambinsilmät, ja kun aika moni norjalainen nimimuusikko on jäänyt stereotyyppisistä viikingin mitoista sen parikymmentä senttiä, alkoihan se tarjoilu pelaamaan. Perkele.

Legendaarista doomin nestoria Saint Vitusta oli sentään pakko laskeutua katsomaan helvetillisen kuumaan kellariin. Koskapa minua ei vakuutettu muutaman biisin aikana ja Garage oli jos suinkin mahdollista vielä täydempi kuin keskiviikkona, 180 astetta ympäri ja takaisin yläkerran baaritiskille. Jossa paikka aukeni jo kuin vanhasta muistista ja €8 hintainen, paikallisten(kin) turskankuseksi haukkuma 0,4l olut oli sopuajassa nenän edessä. Onhan noita bändejä nähty.

Perjantai 26.08., ”The Dawn Of A New Age”

Olin edellisenä iltana saanut hyvät tipsit että perjantain aloittava bergeniläisen Solstormin ilmainen päiväkeikka olisi näkemisen arvoinen. Onneksi en etukäteen lukenut että mikäs bändi se oikein on miehiään, koska torstaisen doom-pettymyksen jälkeen olisin ehkä kääntänyt kylkeä hotellihuoneessa. Virallinen genretys kun kuuluu ”sludge-drone-doom metal”, ei meikäläiselle niinkään houkutteleva syy raahautua pikku darrassa jo 15.00 ihmisten ilmoille. Ja taas olin niin väärässä! Hieman muuttaisin itse genretyksen lisäten vielä siihen stonerin ja blackinkin, todella raskaan doomin ollessa kuitenkin se määrittävin adjektiivi. Aivan stnan hyvä keikka joka tapauksessa.

Itse pääpaikalla USF Verftetissä illan aloitti jenkkibläkkärit Negative Plane. Aika tylsä veto, vaikkei bändissä sinänsä mitään vikaa ollutkaan. Jos muutaman vuoden kylpisivät siinä mainitussa bergeniläisessä vedessä ehkä heidänkin black metalinsa alkaisi kuulostamaan paremmalta? Seuraava Ghost menee edelleenkin sarjaan ”en ymmärrä”. Lähes jokainen jonka kanssa olen asiasta keskustellut vetää aina sen Mercyful Fate -kortin esiin ennemmin tai myöhemmin, mutta kyllä minäkin pidän ja arvostan suurestikin Tanskan legendoja. Ghostia en vaan voi ymmärtää. Näyttäähän ne hienoilta kaavuissaan lavalla, ja koko keikkapaikka oli näemmä aivan myyty minua ja toista suomalaista vastarannan kiiskeä lukuunottamatta. Meidän mielestämme Ghost on poppia, piste. (No joo, paremmalta popilta se livenä kuulostaa kuin levyltä mutta silti en lämpene ruotsalaiskomeetoille…)

Nifelheimin ruotsalaiskonkareille kylläkin! Illan paras keikka, ehdottomasti. Siinä näytettiin ameriikan pojille kuinka black metalia kuuluu soittaa. Nih. Vaikka todella old schoolista onkin Nifelheimilla kyse, ja roolin mukaiselta myös näytetään, tämä keikka oli taas todistus siitä että jotkut asiat vaan toimivat, kaksikymmentä vuotta sitten ja tänään. Nifelheimin jättäessä sulosointunsa soimaan tärykalvoille, oli aika siirtyä baarin puolelle koska seuraavat kaksi esiintyjää Primordial ja Godflesh oli vedetty jo ajat sitten punakynällä yli henk.koht agendassani.

Ghostin jälkeen kadonneen yleisön valuessa takaisin viimeisenä soittaneen Satyriconin takia oli aika yrittää varmistella edes jonkinlaista näkyvyyttä lavalle. Turha yritys, ei niin mitään palaa. Täälläkin oli rakennettu muutama jättiläiskokoinen pylväs juurikin kriittisiin paikkoihin, ja jos et seissyt tenat housuissa koko iltaa lavan edustalla sait varautua tyytymään mielikuvitus-Satyriin ja kumppaneihin. Muutama screeni oli laitettu takabaarin ja sivubaarin pylväisiin, mutta ainakin sivubaarin screeni pätki koko ajan ja silloin kun ei pätkinyt, kuvanlaatu oli luokkaa kännykkäkamera vuosimallia 2005. Eli visuaaliset havainnot jäivät todellakin taka-alalle. Sen verran sain kuroteltua kaulaani että huomasin Satyrin jatkaneen salilla käyntiä sitten viime näkemän. Hyvä homma. Keikka itsessään oli aika laimea, vaikka lupausten mukaisesti jokaiselta levyltä soitettiinkin jotain. Viimeisin ”The Age Of Nero” vaan oli valitettavasti se pääosassa ollut levy. Ja onko yleisön laulatus/huudatus moraalisesti oikein itseään edes joskus black metal-bändiksi kutsuneelle lienee makuasia, mutta jos pojat ovat soittaneet jo hiihtokisojen avajaisissakin tanssityttöjen kanssa niin eiköhän se kredibiliteetti mennyt jo siinä.

Illan huippuhetki kuultiin vasta encorea odotellessa, kun täpötäysi salillinen hoilaa spontaanisti Satyriconin suurimman klassikon Mother Northin hoilotusosuutta. Ekana encorena sitä ei vielä kuultu, vaan arvolleen sopivasti illan viimeisenä biisinä. Ja rockpoliisiudesta viis, siellä minäkin lähes tippa linssissä hoilasin parin tuhannen norjalaisen (ja muutaman muun kansallisuuden) kanssa yhtä hienoimmista biiseistä ikinä. Tämän olisi pitänyt päättää koko festivaali.

Lauantai 27.08., ”A Perfect Vision Of The Rising Northland”

Lauantain Garagen päiväkeikat alkoivat jo turskanlaulun aikaan, joten ne jäivät suosiolla väliin. Halusin myös varmistaa edes jonkinlaisen visuaalisen havainnon USF Verftetissä illan aloittavasta Helheimista, eli ajoissa oli oltava mestoilla. Onneksi suurin osa ihmisistä oli näemmä niin tyhmiä, etteivät tienneet mitä missasivat, ja lavan edustalle vielä mahtui jotenkin. Hieman kyllä pisti ihmetyttämään, lähes kaksikymmentä vuotta kasassa ollut loistava bändi ja minä belgialaisen kanssafänin kanssa joudun suu vaahdossa selittämään paikallisille kuinka mainio tapaus onkaan kyseessä!? Tai ehkä kaikki eivät vain ole niin valaistuneita? Samaiset ekstramuusikot kuin Logenin keikallakin olivat sitten kuitenkin vastoin ennakkotietoja mukana, eli pääpiirteissään sain saman keikan toiseen kertaan. Hieman rankempana vain, johtuneeko Logenin teatterimiljöön puuttumisesta vai mistä. Huippu keikka, ja kirsikkana kakussa oli kyseisellä ”Dualitet Og Ulver”-videollakin vierailleen Taaken Hoestin pikainen pyrähdys lavalla biisin aikana todella kylmässä viikatemiehen viitassaan ja Nekro-ep:n kannesta tutuissa corpsepainteissa. Tämän jälkeen teki jo mieli lähteä hotelliin sulattelemaan kuulemaansa ja näkemäänsä, koska paremmaksi olisi seuraavien aktien paha vetää.

Seuraava Virus oli kuitenkin se ainoa, minkä raaskin uhrata. Enslavedin kaksi aikaisempaa näkemääni tämän kesän keikkaa kun olivat niin suvereenin kovia että kuoppasin hotellisuunnitelmani ennenkuin oikeasti sitä edes harkitsinkaan. Ja niinkuin vähän ounastelinkin, huolimatta kolmen päivän edeltävästä huolellisesta nesteytyksestä (vai sen ansiosta?) bändi veti nykyisillä kotikonnuillaan aivan killerikeikan. Enslaved on jostain syystä jäänyt minulle bändiksi jonka levyjä ei kiinnosta ostella ollenkaan, mutta livenä se tuntuu uppoavan aina. Tällä kertaa kun sain vielä koko kesän odottamani Led Zeppelinin ”Immigrant Songin” coverin settilistaan, ja siihen päälle ihan Enslavedin alkutuotannon helmen ”Allfaðr Oðinnin” niin oli jo helppo julistaa päivän voittaja: tasapeli tuomaripisteillä Helheimin kanssa.

Mayhemia odottelin hieman sekavin tuntein. Jotenkin elin käsityksessä että kaikki nämä viimeaikojen kitaristien vaihdot ja Necrobutcherin julkisuusstuntit manaamisineen ym tarkoittaisivat sitä että nyt olisi jo viimeistään aika kuopata se vähä mitä Mayhemista on jäljellä sukuhautaan Euronymousin kanssa. Mutta kuinka monta kertaa viikonlopun aikana ihminen voikaan olla väärässä? Show-osuudesta jäi niiden kirottujen pylväiden takia 95% näkemättä, mutta kerrassaan kovalta vanha legenda kuulosti! Ehkä viimeisin lisäys jengiin, nimimies Teloch (ex-Gorgoroth, ex-1349, Nidingr, The Konsortium) ei sittenkään ollut huono veto?

Kukapa muukaan olisi ansainnut viimeisen Hole In The Skyn viimeisen päivän viimeisen bändin paikan kuin nyky-Bergenin isoin keikkaileva nimi, Immortal! Immortal on valitettavasti bändi, joka myös pitäisi nähdä optimaalisen keikkaelämyksen saavuttamiseksi, mutta kaikkea ei voi saada edes lähes €200 maksaneilla keikkalipuilla. Siis oli tyydyttävä jälleen kerran pelkkään audioon ja silloin tällöin vilahtavaan Abbathiin. Pyrojen kaukaiset heijastukset eivät myöskään lämmittäneet sielua paljonkaan kun rapukävelyt ja Abbathin ilmeilyt jäivät näkemättä, eli suomeksi sanottuna kyllä korpesi. Keikka kuulosti hyvältä joo, vaikka suurinpiirtein samanlaisella settilistalla ollaan menty jo vuositolkut mutta mitäpä sitä hyvää muuttamaan. Jengi kuitenkin haluaa kuulla Sons Of Northern Darknessinsa ja Blashyrkhinsä, ja minä ainakin olin tyytyväinen kuulemaani vaikka ehkä yllätyksetöntä olikin. Mutta jos Garageen saisi toivoa sitä toimivaa ilmastointia niin voisiko joku ystävällisesti räjäyttää ne USF Verftetin pylväät? Pari teräspalkkia tilalle niin kantavuuskaan ei pitäisi olla iso ongelma.

Toisaalta, turhaan tässä itken ettei mitään nähnyt ja oli kallista ja oli kuuma. Jos joku jonkinlaisen korvaavan festivaalin ikinä laittaa pystyyn, myyn vaikka (muutenkin kyseenalaisen) taivasosuuteni ollakseni paikalla. Bergen kaupunkina ansaitsee arvoisensa extreme metal-festivaalin ja jos esiintyjälista pysyy edes puoliksi näin laadukkaana kuin mitä ”The Last Supper” tarjoili, mikään mahti maailmassa ei pidä minua poissa. Kiitos Bergen, kiitos Hole In The Sky, se oli kunniallinen lähtö.

Satyricon ja Blaze Bayley Tampereella

Heti alkuun oli jo tiedossa, että perjantaista tulisi kiireinen. Suunnitelma oli siis lähteä katsomaan Satyriconia Pakkahuoneelle ja sen jälkeen suoraan ravintola Hellään katsomaan ex-Iron Maiden vokalisti, Blaze Bayleyn keikkaa. Alkuilta meni mukavasti muutaman siiderin ja kavereiden parissa Pakkahuoneen ulkopuolella, nautiskellen ensimmäisestä kunnon lämpimästä päivästä. Pakkahuone aukaisi ovensa kutakuinkin kello kahdeksan. Sisään paineltiin melkein samantein ja lavalla olikin jo illan ensimmäinen bändi. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että Satyriconia lämpänneet bändit olivat Zonaria (swe) ja Degradead (swe).

Lämppäribändeistä vain Zonaria oli tuttu, ja tämäkin siitä, että Zonaria kiersi viime vuonna Vaderin ja Graven kanssa. Support-aktit eivät kyllä herättäneet mitään mielenkiintoa, joten alkuilta menikin kavereiden kanssa lörpötellen anniskelualueella muutaman oluen kera.

Odotukset Satyriconia kohtaan eivät olleet kovinkaan korkealla, lähinnä kiinnosti kuulla miten uuden ”The Age Of Nero” -levyn kappaleet toimivat livenä. Olihan levy sentään kovempi kuin edeltäjänsä ”Now, Diabolical”. Keikka lähti käyntiin Repined Bastard Nation -kappaleella. Satyr otti yleisön hallintaansa heti ensimmäisen kappaleen aikana, kuten ammattilaisesiintyjän kuuluukin. Seuraavaksi päästiinkin jo kuulemaan uutta tuotantoa, The Wolfpack seurasi kuin lennosta. Keikka jatkui melko tasaisesti eikä mihinkään kauheaan fanipoika-tilaan koskaan päästy, tämäkin johtuen siitä, että vanhempaa tuotantoa on turha enää odotella. Iloiseksi sentään teki ”Rebel Extravaganza” -albumilta tutun Filthgrinderin kuuleminen. Myös Forhekset kuului keikan omiin suosikkeihin. Muutama viimeinen kappale jäikin sitten kuulematta, koska aikatauluihin tuli muutoksia sekä Pakkahuoneella, että Hellässä jotka pakottivat minut lähtemään Hellää kohti.

Hellään päästyäni ei tarvinnut 15 minuuttia pidempään odotella, kun Blazen keikka lähti käyntiin. Keikka starttasi viimeisimmän levyn nimikkokappaleella, The Man Who Would Not Die. Blazen meininki oli heti alusta asti katossa, mies hyökkäsi heti yleisön päälle kättelemään faneja ja tuntui muutenkin siltä, että mies lauloi koko keikan yleisön päällä. Kappaleita kuultiin tasaisesti jokaiselta levyltä ja eritoten tällaista Blazen Iron Maiden -ajan fanin mieltä lämmittivät Iron Maiden lainakappaleet. Futurealin lähdettyä ilmoile, tuli hakattua päitä yhteen melko kovaa ympärillä olleiden veriveljien kanssa. Tästä keikasta ei voi muuta sanoa kuin, että helvetti, on se kova mies esiintymään. Nousee kyllä Top-10 keikkoihin kautta aikojen omassa listassa. Ja fanit saivat takuulla 18 euron edestä kyytiä, ja kovaa sellaista. Suosittelen kyllä tarkastamaan Blazen keikan aina tilaisuuden tullen. Erinomaisen hyvä ilta alusta loppuun asti. V*t*sta tuli tosin kuvaajalle 40 euron parkkisakosta.

Satyricon – Now, Diabolical

Satyricon on palannut ja jatkaa selkeästi edellisen ”Volcano”-albumin viitoittamalla tiellä. ”Now, Diabolical” on kylmältä ja vittumaiselta kuulostava rokkaava black metal –levy, joka ei jätä epäselväksi mitä kuuluu ja kuka käskee.

Tänä vuonna olemme jo saaneet nauttia toisen Norjan vanhaan kaartiin kuuluvan black metal -ryhmittymän tylytyksestä, kun Darkthrone puski aiemmin uuden Discharge-henkisen tuotoksensa ilmoille. Nyt Satyricon tulee ja rankaisee ottaen mielestäni selkeää pesäeroa alkupään tuotantoonsa ja samalla puritaaniseen true black metal genreen rokkaamalla uskottavasti ja lujaa. Toki levyltä blastbeattiakin löytyy ja hyvä niin, sillä mielestäni bläkkiksen parhaita puolia on rumpalit, jotka melkein tyrivät innostuksissaan koko kompin mutta jotenkin homma vaan pysyy kuin pysyykin kasassa, naurattaa vaikka ei varmaan saisi.

”Now, Diabolical” on vahva tyylinäyte Satyrilta siitä miten tarttuvia biisejä tehdään kuulostaen samalla uskottavasti vihaiselta, sortumatta kliseisyyteen tai liialliseen varmanpäälle pelaamiseen. Se on myös varmasti mielipiteitä jakava julkaisu, joka mielestäni on ehdottomasti hankkimisen arvoinen. Jos pidit Volcanosta, tulet pitämään tästäkin. Jos ei ihmeitä tapahdu, niin uuden Darkthronen ohella vuoden 2006 tärkeimpiä bläkkislevyjä, minun mielestäni.