Avainsana-arkisto: Ruisrock

Ruisrockissa luvassa ysärifiilistelyä

Ensi kesänä Ruisrockissa on luvassa vahvaa ysärifiilistelyä, kun festareilla esiintyvät vuoden 1994 ”Smash”-menestysalbumillaan supersuosioon noussut kalifornialainen The Offspring sekä Mercury Prize –palkitun debyyttinsä vuonna 1993 julkaissut brittipopsuuruus Suede.

Tuoreempaa sukupolvea yli 20 uuden kiinnityksen joukossa edustavat nouseviin rap-nimiin lukeutuva Wiz Khalifa, brittiläinen indierock-yhtye Bastille, useita Grammis-pystejä pokannut ruotsalaispoppari Veronica Maggio sekä folkillaan suomalaisetkin hurmannut sisarduo First Aid Kit.

Ajankohtaisista kotimaisista artisteista Ruissalon rannoille saadaan mm. kotimaisen thrash metallin pioneeriyhtye Stone, metalliyhtye Stam1na, sekä Emma-ehdokkuuksia keränneet J.Karjalainen, Pariisin Kevät, Risto sekä festarin vakiokasvo Michael Monroe.

4.-6. heinäkuuta juhlittavan Ruisrockin varmistuneiden artistien päiväkohtainen ohjelma on julkistettu yli 20 uuden kiinnityksen myötä. Samalla kolmen päivän lippujen lisäksi myyntiin tulevat nyt festivaalin yhden ja kahden päivän liput.

Perjantai: The Offspring (USA), Bastille (UK), Caribou (CAN), Cheek, Children of Bodom, Sanni, Erin, Olavi Uusivirta, Pariisin Kevät, Stone
Lauantai: Veronica Maggio (SWE), Jenni Vartiainen, J. Karjalainen, Popeda, Michael Monroe, Haloo Helsinki!, Lost Society, Risto, Ruudolf & Karri Koira, & Musta Barbaari & Aksim, Samuli Putro, Stam1na, Stig & Kullankaivajat
Sunnuntai: Phoenix (FR), Wiz Khalifa (USA), Suede (UK), First Aid Kit (SWE), Icona Pop (SWE), The 1975 (UK), Vesa-Matti Loiri, Kolmas Nainen, Gasellit, Jonna Tervomaa, Jukka Poika, Scandinavian Music Group

Ruisrockin kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä. Kolmen päivän lippu maksaa 125 euroa, kahden päivän lippu 110 euroa ja yhden päivän lippu 75 euroa sekä toimituskulut Tiketistä tai Lippupisteestä. Lisää julkistusuutisia on luvassa talven aikana.

ww.ruisrock.fi
www.facebook.com/ruisrock

Ruisrockiin suosittuja indie-nimiä

Ensi kesänä 45. kerran järjestettävä Ruisrock on julkaissut ensimmäiset kiinnityksensä. 4.-6. heinäkuuta juhlittavilla festivaaleilla nähdään ulkomaisista tähdistä Grammy-palkittu ranskalainen Phoenix uuden ”Bankrupt!”-albuminsa kanssa, neljättä levyään työstävä Kanadan indie-suuruus Caribou sekä ensi kertaa Suomeen saapuva Brittien listaykkönen The 1975.
Kotimaisia konkareita edustavat mm. ison bändin ja uuden albumin kanssa Turkuun saapuva Vesa-Matti Loiri, parhaillaan maailmaa kiertävä Children of Bodom sekä ensi kertaa Ruisrockiin saapuvat vuoden albumidebytantit Sanni ja Lost Society.

Festivaalin ensimmäinen artistijulkistus on noin kuudesosa tulevan festivaalin koko kattauksesta. Lisää julkistuksia on luvassa talven aikana.

Ensi kesän Ruisrockiin on myynnissä toistaiseksi erä kolmen päivän talvilippuja vuoden 2013 hinnoin: 3 päivän lippu 120 euroa + mahdolliset toimituskulut Tiketin myyntikanavista.

Ruisrock 4.-6.7.2014 varmistuneet artistit: Phoenix (FRA), Caribou (CAN), The 1975 (UK), Vesa-Matti Loiri, Cheek, Children of Bodom, Kolmas Nainen, Haloo Helsinki!, Lost Society, Sanni
Lisää julkistusuutisia on luvassa talven aikana.

www.ruisrock.fi
www.facebook.com/ruisrock

Ruisrock lisäsi kattaukseensa kaksi brittisuosikkia

Heinäkuun alussa järjestettävä Ruisrock on lisännyt ohjelmistoonsa kaksi brittinimeä. Lauantain ohjelmistoon on kiinnitetty Ghanalaistaustainen lontoolaisräppäri Dizzee Rascal, joka on tuonut drum & bassista, hip hopista ja dancehallista ammentavan grime-tyylin suuremman yleisön tietoisuuteen. Sunnuntaina stadionrockia tarjoaa skottitrio Biffy Clyro, joka nähtiin viimeksi helmikuussa loppuunmyydyssä Nosturissa.

Ruisrockin kaikki lipputyypit ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä. Festivaalin kolmen päivän liput maksavat 120 euroa, kahden päivän liput 105 euroa ja yhden päivän liput 75 euroa sekä mahdolliset toimituskulut myyntipisteistä.

Ruisrock 5.-7.7.2013 varmistuneet artistit päiväkohtaisesti:

Perjantai: Hurts (UK), Editors (UK), Knife Party (AUS), At the Gates (SWE), Band of Horses (USA), Jessie Ware (UK), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma, Tiiu Helinä

Lauantai: HIM, Dizzee Rascal (UK), Crystal Castles (CAN), Icona Pop (SWE), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, CMX, Von Hertzen Brothers , Disco Ensemble, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go

Sunnuntai: Pet Shop Boys (UK), Biffy Clyro (UK), The Sounds (SWE), Macklemore & Ryan Lewis (USA), Gary Clark Jr. (USA), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Cheek, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & Sound Explosion Band, Teflon Brothers, Satellite Stories, Sin Cos Tan

www.ruisrock.fi

Ruisrockiin mm. Editors, Band of Horses ja At the Gates

Turun Ruissalossa heinäkuun 5.-7. päivä juhlittava 44. Ruisrock-festivaali julkisti 29 artistia ensi kesän ohjelmistoon. Mielenkiintoisia nimiä ovat mm. kesäkuussa uuden albuminsa julkaiseva brittiläinen Editors, seattlelainen indierock-yhtye Band of Horses sekä melodisen death metalin kantaisä At the Gates.

Kotimaisella rintamalla harvinaista herkkua on luvassa kun Xysma nousee lavalle ”Lotto”-albuminsa uudelleenjulkaisun siivittämänä. Punkista pitävät huolen Pertti Kurikan Nimipäivät, Pää Kii ja Kivesveto Go Go. Hip hopin ystäviä hemmotellaan puolestaan mm. Ruger Hauerin, Teflon Brothersin sekä kimppa-albumia työstävien Notkea Rotan ja SMC Lähiörottien yhteiskeikalla.

Ruisrock kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä. Festivaalin kolmen päivän liput maksavat 120 euroa, kahden päivän liput 105 euroa ja yhden päivän liput 75 euroa sekä mahdolliset toimituskulut myyntipisteistä. Vahvistettujen 35 artistin lisäksi ohjelmistoon on luvassa vielä runsaasti sekä ulkomaisia että kotimaisia lisäyksiä.

Ruisrock 5.-7.7.2013

Perjantai: Hurts (UK), Knife Party (AUS), Editors (UK), At the Gates (swe), Band of Horses (USA), Jessie Ware (UK), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma

Lauantai: HIM, Crystal Castles (CAN), Icona Pop (SWE), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, CMX, Disco Ensemble, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Kivesveto Go Go, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Von Hertzen Brothers

Sunnuntai: The Sounds (SWE), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Haloo Helsinki!, Satellite Stories, Sin Cos Tan, Teflon Brothers

www.ruisrock.fi

Refused Are Fucking Dead, mutta olemassa – Ruisrock 2012

Ruisrockin telttalavan eteen oli nostettu valtava Refused-lakana. Seisoin keskellä, täydellisellä etäisyydellä, ja yksi eniten odottamistani keikoista oli pian alkamassa. Jännitystä oli ilmassa, tämä ei saisi olla paska.  Pelkäsin kuitenkin pahinta, ja mietin mikä erottaisi tämän reunionin muista vastaavista?

Vastaus löytyisi historiasta.

Refused perustettiin Umeåssa vuonna 1991 ja kuopattiin 1998, lähes heti ”The Shape of Punk to Come” -levyn ilmestymisen jälkeen. Tuosta levystä, joka haastoi puristiset hardcore ja punk -piirit sisältä päin ja oli luonnollisesti vastakarvaan mainstreamin suuntaan, tuli valtavan suosittu viiveellä eikä bändi ehtinyt tai halunnut siitä nauttia. Dennis Lyxzén ei kiinnostanut paljoa asiasta puhua kun haastattelin häntä 5 vuotta sitten, mutta on helppoa kuvitella mielen levottomuus kun hän näkee tuotoksensa päätyvän kerta toisensa jälkeen musiikkilehtien ”…all time” -listauksille.

Lakana tippui ja Worms of the Senses/Faculties of the Skull täytti teltan. Suuni aukesi samalla tavalla kuin joskus ihmisen biologiaa käsittelevällä oppitunnilla. Siinä oli innostusta, vaaraa, harmoniaa, ristiriitoja, päällekäyvyyttä, mutta myös jotain selittämättömän lempeää ja lämmintä.

Bändi soitti erittäin tiukasti, ja laulu oli hämmentävän tarkkaa. Jopa Summerholidays vs Punkroutinen tarkoitukselliset ohi nuotin vokaalit menivät nappiin. Ja jos jotain, Lyxzén osaa tanssia. Flamencon ja Matrix-taistelut yhdistävä liikkuminen ei ole traditionaalista käyttäytymistä hardcore-bändin laulajalle, mutta siitähän tässä olikin kyse; ei-traditionaalisesta hardcoresta.

Setti koostui pääosin ”The Shape of Punk to Come” -levyn kappaleista, mutta väliin kuultiin myös Rather Be Dead ”Songs to Fan the Flames of Discontentilta”, jossa lauletaan: ”Rather be dead, than alive by your tradition”. Tätä on helppo uskoa, koska siihen ja Refused Are Fucking Dead kappaleeseen paradoksaalisesti kiteytyy heidän olemassaolonsa. Kun pusketaan rajoja mahdollisimman pitkälle siinä mitä ei haluta olla, ja tapetaan itsestä johdonmukaisesti ja säälimättä ne puolet, kirkastuu lopulta se, ettei olemassaoloa määritä mikään ominaisuus. Refused Are Fucking Dead, mutta olemassa.

Ruisrockin liveseuranta

Lammas Zinen joukkue on tiukasti mukana kesän ykköstapahtuman käänteissä. Voit seurata Ruisrockin tapahtumia reaaliaikaisesti tämän sivun tai Lammas Zinen Twitterin kautta. Jos haluat osallistua tapahtuman liveseurantaan, lisää twiittiisi hashtagit #Ruisrock2012 ja #lammaszine.

[twitterfeed url=http://search.twitter.com/search.json?callback=?&rpp=100&q=%23Ruisrock2012+%23lammaszine&include_entities=true]

www.ruisrock.fi

Snoop Dogg Ruisrock-sunnuntain pääesiintyjäksi

6.-8. heinäkuuta juhlittavan Ruisrockin sunnuntain pääesiintyjäksi on kiinnitetty maailman tunnetuimpien ja suositumpien rap-artistien joukkoon lukeutuva yhdysvaltalainen Snoop Dogg. Muita Turun Ruissalossa nähtäviä uusia kiinnityksiä ovat mm. Disco Ensemble sekä alkuvuonna yhteislevynsä julkaissut kanadalaismuusikko Moonfacen ja kotimaisen Siinain muodostama kokoonpano. Sen sijaan aikaisemmin Ruisrock-perjantaille kiinnitetty Azealia Banks on levytyskiireiden vuoksi perunut lähes kaikki kesän festivaaliesiintymisensä, mukaan lukien Ruisrockin.

Gangsta rapin kautta suuren yleisön suosikiksi noussut Snoop Dogg aloitti uransa 1990-luvun alussa 213-kokoonpanossa Nate Doggin ja Warren G:n kanssa, jonka kautta Dr Dre löysi lupauksen ja tuotti Snoopin ”Doggystyle”-soolodebyytin. Uransa aikana Snoop Dogg on myynyt yli 16 miljoonaa albumia, kahminut listojen kärkisijoja ja palkintoja. Tuottelias räppäri julkaisi viime vuonna yhdennentoista studioalbuminsa ”Doggumentaryn”, viime kuussa ”Stoner’s”-nimisen EP:n ja tekee parhaillaan uutta albumia supertuottaja Diplon kanssa, jonka mukaan tyyli tulee olemaan reggaeta.

Uusi Louna-lava tarjoaa nousevia kykyjä

Ruisrockin uusi Louna-lava tarjoaa kiinnostavan kattauksen nousevia lupauksia rockin, popin ja hip hopin saralta kuin myös pidemmän linjan tekijöitä tuoreella twistillä. Perjantaina lavalle nousee turkulaisyhtye Burning Hearts, indie-mausteilla höystettyä nuorta suomirockia tahkoava Pasa sekä sumuista poppia ja surisevaa rockia soittava Black Twig. Lauantaina festarikansaa viihdyttävät kesällä uuden albumin julkaiseva Stig, ”Mother”-esikoisensa alkuvuonna julkaissut Antero Lindgren, elokuussa debyyttialbuminsa julkaiseva nuori indierock-yhtye Stockers! sekä viihdyttävistä livekeikoistaan tunnettu pitkän linjan rap-kaksikko Ruudolf & Karri Koira. Sunnuntaina lavan valloittavat ”Globe”-debyyttinsä toukokuussa julkaiseva räppäri Gracias, ”Healing Music” -debyyttialbuminsa toukokuussa julkaiseva elektroduo Zebra & Snake sekä Joensuu 1685 -yhtyeen keulamiehenä tunnettu Mikko Joensuu.

Ruisrock 2012, 6.-8.7. Turku, Ruissalo

Liput:
3 päivää 115 €, 2 päivää (pe-la/la-su) 100 €, 1 päivä (pe/la/su) 70 €

Päiväkohtainen ohjelma

Perjantai:
Pulp (UK), Refused (SWE), Mustasch (SWE), Explosions In The Sky (USA), Ewert And The Two Dragons (EST), Veronica Maggio (SWE), Rival Sons (USA), Black Twig, Burning Hearts, Disco Ensemble, Herra Ylppö & Ihmiset, Kauko Röyhkä & Narttu, Olavi Uusivirta, Pasa, The Rasmus, Von Hertzen Brothers

Lauantai:
Nightwish, The Cardigans (SWE), Michael Monroe, Moonface (CAN) with Siinai, Antero Lindgren, Apocalyptica, Children Of Bodom, Chisu, Fintelligens, GG Caravan, Huoratron, Notkea Rotta, Pariisin Kevät, PMMP, Regina, Ruudolf & Karri Koira, Scandinavian Music Group, Stam1na, Stig, Stockers!

Sunnuntai:
Snoop Dogg (USA), Bloc Party (UK), The Mars Volta (USA), Suicidal Tendencies (USA), Jimmy Cliff (JAM), Two Door Cinema Club (UK), Metronomy (UK), Apulanta, Eppu Normaali, Elokuu, French Films, Gracias, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Mikko Joensuu, Robin, Zebra & Snake

www.ruisrock.fi

The Mars Volta ja Suicidal Tendencies Ruis-sunnuntaille

Heinäkuun alussa järjestettävä Ruisrock on vahvistanut päätöspäivän artistikattaustaan. Sunnuntaina Turun Ruissalossa lavan valloittavat kaksi genreaitoja kaatavaa raskassarjalaista; tällä viikolla kuudennen albuminsa julkaissut vaihtoehtorockin suuruus The Mars Volta sekä vuonna 1982 perustettu crossover-thrashin uranuurtaja Suicidal Tendencies.

Ruisrock 6.-8.7.2012

Perjantai:
Pulp (UK), Refused (SWE), Mustasch (SWE), Azealia Banks (USA), Explosions In The Sky (USA), Ewert And The Two Dragons (EST), Veronica Maggio (SWE), Rival Sons (USA), Herra Ylppö & Ihmiset, Kauko Röyhkä & Narttu, Von Hertzen Brothers

Lauantai:
Nightwish, The Cardigans (SWE), Michael Monroe, Apocalyptica, Children Of Bodom, Chisu, Fintelligens, GG Caravan, Huoratron, Notkea Rotta, Pariisin Kevät, PMMP, Regina, Scandinavian Music Group, Stam1na

Sunnuntai:
Bloc Party (UK), The Mars Volta (USA), Suicidal Tendencies (USA), Jimmy Cliff (JAM), Two Door Cinema Club (UK), Metronomy (UK), Apulanta, Eppu Normaali, Elokuu, French Films, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Robin

Ruisrockin ohjelmistoon tullaan kevään mittaan julkaisemaan vielä lisää ulkomaisia ja kotimaisia artisteja.

LIPUT

3 päivää 115 €
2 päivää (pe-la/la-su) 100 €
1 päivä (pe/la/su) 70 €

Liput ovat myynnissä Ruisrockin verkkokaupassa, Tiketissä ja Lippupalvelussa. Myynnissä myös kolme euroa kalliimmat Saaristomeri-tukiliput, joista erotus menee Saaristomeren Suojelurahastolle.

www.ruisrock.fi

Kuvagalleria: Ruisrock 2010

Ruisrock 2010 9.-11.7.2010

40-vuotisjuhlaansa viettänyt Ruisrock keräsi Turun Ruissaloon kolmen päivän aikana yli 71000 festivaalivierasta. Yleisöä hemmottelivat ennätyshelteen lisäksi mm. Rise Against, Billy Talent, NoFX, The Specials, Anti-Flag, Flogging Molly ja kitaralegenda Slash.

Kuvat: Akseli Väisänen

Regina Spektor ja Anti-Flag Ruisrockin uusimmat kiinnitykset

Ruisrockin uusimmat kiinnitykset ovat folk/indie-artisti Regina Spektor (USA), poliittinen punkrock-yhtye Anti-Flag (USA) ja kotimainen Joensuu 1685. Kaikki juuri vahvistuneet esiintyjät nousevat lavalle Ruisrock-sunnuntaina.

Ruisrockin liput ovat myynnissä festivaalin nettisivuilla sekä Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteissä kautta maan. Festivaalin ohjelmistoon on vielä kevään mittaan luvassa sekä ulkomaisia että suomalaisia lisäyksiä.

LIPUT:
3 päivää 110 EUR
2 päivää (pe-la tai la-su) 95 EUR
1pv perjantai 70 EUR
1pv lauantai 70 EUR
1pv sunnuntai 65 EUR

RUISROCK 2010

PE 9.7.2010
Ozzy Osbourne (UK), Billy Talent (CAN), NOFX (USA), Rise Against (USA), Arch Enemy (SWE), Baroness (USA), Canned Heat (USA), Amorphis, Finntroll, Tarot

LA 10.7.2010
The Sounds (SWE), Amon Amarth (SWE), Porcupine Tree (UK), Prince of Assyria (SWE), The Baseballs (GER), The Specials (UK), Don Huonot, Disco Ensemble, Irina, Ismo Alanko & Teho-osasto, Kotiteollisuus, Michael Monroe, PMMP, Samuli Putro, Scandinavian Music Group, Stam1na, Viikate

SU 11.7.2010
Belle & Sebastian (UK), The Ark (SWE), Regina Spektor (USA), Anti-Flag (USA), Flogging Molly (USA), Florence & The Machine (UK), The Sonics (USA), Joensuu 1685, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Mokoma, Popeda, Sonata Arctica, Vesa-Matti Loiri

www.ruisrock.fi