Avainsana-arkisto: Riutta

Riutta – Huomenna hän tulee / Kuvasta kadonnut

Rauhallisissa ja jopa hartaissa tunnelmissa liikkuva Riutta määrittelee olevan ”progressiivisen rockin suuntaan nojalla olevaa suomenkielistä musisointia”. Homekorvani väittävät minulle kyseessä olevan enemmänkin rauhallisen ja utuisen progen, joka on vaan vedetty suomeksi. Riutassa yhdistyvät Pink Floydin progeilut Kuusumun Profeetan satumaisuuteen ja Absoluuttisen Nollapisteen taiturimaiseen soitantaan.

Oululainen Riutta etenee kahden biisin demosinglellään tasaisesti tyynissä vesissä, kokematta sen suurempia huippuja tai aallonpohjia. Aina se ei sanoituksellisesti tai soitannollisesti iske täysosumaa lievän yksioikoisuutensa vuoksi, mutta parhaimpina hetkinään iskee hyvinkin lähelle. Sinkku ei kerro kuitenkaan Riutasta kaikkea, vaan se jättää kosolti kysymyksiä ilmaan leijumaan. Niihin kysymyksiin ei tämä kiekko kykene vastaamaan, vaikka siltä tiukasti tenttaisikin useamman peräkkäisen kerran. Miltähän tämä mahtaisi pitkäsoitolta kuulosteltuna kuulostaa?

Riutta – Promo 2010

Termi ”taiderock” saa varmasti yhden jos toisenkin musiikinystävän takajaloilleen. Siitäki huolimatta Oulaisista lähtöisin oleva Riutta luonnehtii musiikkiaan rehvakkaasti juurikin tuolla termillä, yhtään häpeilemättä tai kiertelemättä. Ehkäpä taiderockbändejä on sitten kahta eri laatua, niitä jotka eivät myönnä olevansa taiderokkia ja yrittävät kaikin tavoin välttää ”lokerointia” epäonnistuen siinä tärkeimmässä, eli siedettävän musiikin tekemisessä. Sitten on Riutan tapaisia bändejä, jotka myöntävät rehellisesti lähtökohtansa, ja tekevät siinä sivussa ihan kuunneltavaa musiikkia.

Riutan toinen julkaisu, kahden biisin promosingle, sisältää tuttuja sävyjä paitsi sieltä kammottavimmasta taiderock-scenestä (Turku-Harjavalta-akselilta), myös virkistäviä tuulahduksia 70-luvun hippiprogesta huilujen ja urkujen säestyksellä. Ensimmäinen biisi Mali ei oiken lähde missään vaiheessa liikkeelle, mutta kakkosbiisi lupailee enemmän jo huomattavasti enemmän poikkihuilun pärähtäessä eetteriin. Itseä ei kyllä haittaisi yhtään, jos meininki kallistuisi vielä enemmän psykedeelisen jumittelun, ja lauluhommelit unohdettaisiin täysin. Olkoonkin, että pitkätukkainen, hipahtava yliopisto-oleskelija (nuoruudessaan kansanopisto-opiskelija) ei ensimmäisenä valikoitusi juttuseuraksi kotibileissä.