Avainsana-arkisto: Rattus

Rattus – Turta

Rattuksen touhujen seuraaminen viime vuosina on ollut jokseenkin jännittävää. Jaken lähtö Rattuksesta jätti ilmaan kysymyksiä siitä, pitäisikö koko bändi jo unohtaa. Varsinkin kun yhtyeen äänitteet 2000-luvulla eivät olleet erityisen kummoisia, vaikkei niitä olisi verrannutkaan bändin klassikkoäänitteisiin.

Yhtyeen neljäs pitkäsoitto marssittaa Rattuksen areenalle uudestaan pelikunnossa ja uudella vokalistilla Jopolla. Siinä missä Jaken Ahneus soittelee hyvin samankaltaista kamaa kuin Rattus ennen Jaken lähtöä, on Jopotus lähtenyt hakemaan soundiinsa vähän toisenlaista olemusta. Tämähän on toki tarpeellista miesten äänialojenkin olevan keskenään tyystin erilaiset, biisinkirjoituksellisista seikoista puhumattakaan. Pisteet haastavasta tilanteesta selviytymisestä…

…mutta yhtä paljon pois itse lopputuloksesta. Albumilla on 14 biisiä, joista kovinkaan moni ei etene yhtään mihinkään. Killeritason biisit loistavat poissaolollaan. Massapsykoosi ja Turta nousevat esille, mutta sillä ei ole mitään asiaa samaan liigaan klassisimpien Rattus-biisien kanssa. Itseäni ei haittaa nokkamiehen vaihdos, koska Jopohan asettuu aivan hyvin Rattuksen linjaan, jonnekin Jaken ja Annikin välille. Ongelma on enemmänkin siinä, että Rattus kuulostaa muuten väsyneeltä. Kyllähän se vanhakin Rattus siellä sun täällä kurkistelee, mutta muuten ”Turtaa” on paikoin hankalaa mieltää Rattuksen levyksi. Jos Rattuksen historian unohtaa ”Turtaa” kuunnellessa ei päätä kiristä yhtä paljon, mutta aloittelevan bändin ensilevynä se ei saisi yhtään parempaa vastaanottoa. Onhan se hyvä että sedät jaksavat heilua, mutta siitä en tiedä onko ”Turta” mitenkään välttämätön levytys.

[youtube url=http://soundcloud.com/jouni_rantanen/rattus-massapsykoosi]

Lutakko Liekeissä 2012

Lutakko Liekeissä pähkinän kuoressa: isohkoja bändejä, pieniä paikallisia bändejä, mukavaa meininkiä. Vuonna 2012 tosin oli edellisvuoteen verrattuna yksi lava vähemmän, ei ensimmäistäkään ulkomaannimeä ja muutenkin hieman pienimuotoisempi meno. Hellekään ei hellinyt juhlakansaa ja vieressä olevan rakennustyömaan vuoksi Lutakon ympäristö vaikutti edellisvuottakin kaoottisemmalta. Samasta syystä iso ulkolavakin oli poistunut.

Allekirjoittanut on havainnut matkustavansa Tampereelle muuttamisensa jälkeen vähemmän kuin mitä aiemmin. Matkustelu oli osaltani elokuun lopussa itse asiassa minimissä, mutta Lutakko Liekeissä -festien takia oli poistuttava Tampereelta jo puolen päivän jälkeen. Siltikin ensimmäisenä kello 16 aikoihin esiintynyt Slack Bird (jota allekirjoittanut luuli punk rockiksi, mutta kyseessä olikin punkisti soitettu folk) jäi näkemättä tällä kertaa kun piti olla muita juttuja tekemässä, mutta The Escapist tuli katsottua alusta loppuun. The Escapist kärsi muiden ulkolavan bändien tavoin ohuista ja voimattomista soundeista, arvatenkin desibelirajoitusten vuoksi. Musiikillisestihan keikka oli silkkaa priimaa, ja oikeastaan nimenomaan The Escapistin takia lähtö Jyväskyläänkin tapahtui melko aikaisin. Taitaapi olla Suomen kovin anarkobändi heti 1981:n jälkeen. New Waters kärsi ohuista soundeista jopa The Escapistia enemmän. Kyllä huomaa, ettei hooceetä ole tarkoitus kuunnella liian hiljaisella. Vierustoverille pystyi juttelemaan ihan vaivatta, jos sattui olemaan vähänkin kauempana lavasta. No, hyvä meno tyypeillä näkyi lavalla kuitenkin olevan.

Callisto toimii lähes joka kerta, kunhan se vain soittaa sisätiloissa. Tässä tuli muuten havaittua, että olen nähnyt bändin soittamassa edellisen kerran kolmisen vuotta sitten. Callisto on tainnut soittaa viime vuosina vain muutaman keikan vuodessa, ja yhtyeen kotisivujen mukaan tämä oli vasta bändin toinen keikka tämän vuoden aikana. Eipä pääse siis hirveän usein tätäkään bändiä katsomaan ja koska Callisto nyt sattui soittamaan sisällä auringonpaisteisten ulkolavojen sijaan, niin keikasta sai nyt jopa jotain irtikin.

Pigeon Huntin olen ehtinyt nähdä keikalla jo muutaman kerran aiemmin, mutta se alkaa vasta nyt vakuuttamaan kunnolla. Keikka vaan taisi jäädä vähän lyhyeksi… ja soundit taas olivat hieman ohuet. Päätin ostaa bändin levyn hieman myöhemmin, mutta siinä välissä olikin hyvä lähteä viettämään ruokataukoa läheiseen pizzeriaan, joka oli kylläkin melko kallis ja kasvisvaihtoehdoiltaan olematon, mutta menetteli siinä tilanteessa. Lutakolla tarjottavat letut kun eivät ihan riittäneet viemään reissumiehen nälkää.

Sitten oli aika bongata Rattus ensimmäisen kerran uuden kokoonpanonsa kanssa. Keikan aikana sitä kiinnitti kummasti huomiota siihen, että laulaja oli joku muu tyyppi kuin Jake, ja se kieltämättä kyllä vaikutti mielipiteeseen koko keikasta. Soittivat sentään vanhoja klassikkovetoja, kuten Sotahullut ja Sodan tragediat ja Miksi haluat tapella, Voittaako pahuus -biisistä myös plussaa! Siltikin viime viikonloppuna bongattu Ahneus kuulosti paikoin enemmän Rattukselta kuin Rattus itse. Rattus ei ehkä ole nykyään rautaa, mutta ei se kyllä paskaakaan ole. Rattuksen lopetettua Ramin Kuntopolku soitti katoksella, ja oli muuten ainoa kerta näillä festeillä kun Kuntopolut bongasin.

Ramin Kuntopolkua ei voinut kuitenkaan jäädä ihmettelemään, kun sisällä aloitteli Murheenlaakso, joka toimii utuisissa sisätiloissa kyllä hämmentävän hyvin. Tämä keikka jätti jälkeensä lähinnä tyhjää oloa, kun kerrankin pääsin keskittymään Murheenlaaksoon ihan kunnolla. Vaikuttavaa. Murheenlaakso taisi käsittääkseni sitten pistääkin keikkahommat tältä kesältä pussiin, ja tämä oli sille kyllä erittäin väkevä lopetus. Murheenlaakson aikana Lutakko oli melkein täynnä, mutta täyteen se meni vasta Pertti Kurikan Nimipäivien aikana. Keikan kyllä katseli, mutta kun PKN:n keikalla on enemmän ihmisiä kuin Laman keikalla niin sitä alkaa pikkuhiljaa toivomaan että tämä PKN-hype olisi kokenut jo kulminaatiopisteensä ja hiipuisi. Lutakko Liekeissä teki tämänvuotisen yleisöennätyksensä juuri PKN:n keikan aikana, ja sen huomasi siitäkin että sisällä oli tolkuttoman vaikeaa liikkua. Sen jälkeen viihtyi ihan mielellään ulkona avarassa.

Ulkonahan soitti seuraavaksi Pää Kii, joka keräsi paikalle paljon utealiaita, tosin bändin ongelmana olivat sitten epilepsiavalot. Viime vuonna tosin Dischargen ja Disco Ensemblen aikana lavalle katsominen satutti silmiä enemmän, joten jossain ollaan tultu eteenpäinkin. Mutta mitä itse Pää Kiihin tulee, niin kyllähän se kiinnosti. Siinä kuului kummasti Bergmanin pari edellistä bändiä taustalla ja hyviä biisejähän tällä kokoonpanolla kyllä on esitettävänään jo nyt aikamoinen liuta, vaikkei bändi ole kauhean pitkään edes ollut toiminnassa. Pää Kiin jälkeen sisällä mekasti FM2000, mutta jäin ulos haukkaamaan happea. Kannatti, sillä Slack Bird veti toisen ”keikan” juuri tällöin. Onhan noita punkkareiden singer/songwriter-juttuja nyt nähty jo aiemminkin, mutta juuri tähän hetkeen osuneena Slack Bird oli suurin piirtein parasta maailmassa.

Jos WC ei aiemmin räjähtänyt, niin Räjäyttäjät räjäytti. Räjäyttäjät soitti likaisen ja meluisan rockinsa taas housut kintuissa ja hieltä haisten, vaikkakin pihalavan ja yleisön välissä ollut etäisyys vähän rokotti fiilistä. Tämä(kin) bändi on parhaimmillaan pienillä lavoilla, vaikka yleisöllä olisikin riski saada koko ajan turpaansa. Mitä ahtaampi rotanloukku, sen parempi. Tämänkertainen keikka tuntui melko lyhyeltä ja muutama tuttu biisi jäi kuulemattakin, mutta ainakin pöksyt olivat taas nilkoissa, ja se lienee pääasia?

Kun Lutakko Liekessä -organisaatio ilmoitti Laman tulevan soittamaan Lutakkoon, oli päätös lähdöstä tehty jo samantien. Täällä Laman piti soittaa ”toistaiseksi kesän ainoan keikkansa”, ja ihme kyllä se pitikin paikkansa kun ei muita keikkoja ole tätä kirjoittaessakaan ilmoitettu. Suurkaupunkien edellisvuotiset täsmäiskut jäivät itseltäni näkemättä, mutta ainakin nähtyyn Poriin keikkaan verraten Lama ei soittanut lainkaan huonommin, ellei ollut jopa tiukempi. Kyllähän Lamalla on suurin piirtein parhaimmat biisit mitä suomalaisessa punkissa on nähty, ja keikkakin oli sen mukainen; yhtä ilotulitusta.

Keikasta sai runsaasti energiaa, jonka myötä hereillä pysyttelykin oli pitkän päivän jälkeen helppoa. Lisää kahvia ja sitten taas tienpäälle kohti Tamperetta. Tälläkin kertaa Jyväskylän menoista jäi erittäin positiiviset fiilikset. Urpoiluun en törmännyt ja muutenkin nämä festit juhlittiin sangen lämminhenkisissä tunnelmissa. Me likes!

www.lutakkofestival.com

Pokon hardcore-klassikot

Poko Records on 32 toimintavuotensa aikana saanut leiman suomirockin klassikoita. Yhtiön alkupään julkaisulistoille kuului tosin paljon punkkia ja hardcoreakin 80-luvulla, jolloin kilpailu punkista olikin lähinnä Pokon, Propagandan ja epämääräisen omakustantelijalegioonan välistä valtataistelua. Poko ei kylläkään koskaan päässyt vakiinnuttamaan asemaansa hardcoreen profiloituneena levy-yhtiönä, mutta se oli kuitenkin julkaisemassa kolmen legendaarisen hc-bändin levyjä, jotka eivät oikeastaan esittelyjä enää kaipailisi. 70-luvun puolella Pokon tallista tuli Eppu Normaalin, Loose Prickin, Karanteenin ja Sensuurin levytyksiä, mutta hardcoren parissa Poko aloitti vuonna 1981 koko liikkeen ottaessa ensiaskeliaan Suomessa.

Ensimmäisten alan bändien joukossa oli tamperelainen Kohu-63, jonka kokoonpanossa oli jo Sensuurissa vaikuttanut Jaska Oinonen. Yhtye oli ollut esillä jo Hilse-moguli Miettisen julkaisemalla Hilse-kokoelmalla, mutta vasta Pelimannimusaa-EP oli varsinaista hardcorea. Kohut raapaisivat nopeasti kasaan vielä ”Valtaa ei loistoa” -kaksitoistatuumaisen ja ”Lisää verta historiaan” -LP, jotka lukeutuvat molemmat suomalaisen hardcoren klassikkomateriaaliin. Mutta sitten Kohujen lupaavasti alkanut taivallus katkesi ikävästi Lätän jouduttua leivättömän pöydän ääreen alkuvuodesta 1983. Yhtyeen palatessa seuraavan kerran sorvin ääreen vuonna 1986 Poko julkaisi vielä bändin paluusinglen ”Kolme vuotta myöhemmin”, mutta vielä saman vuosikymmenen aikana tulleet muut Kohu-levyt tulivat muita julkaisukanavia pitkin.

[youtube url=XUdhUPtFPMA]

Myös Vilppulalaisen Rattuksen Poko haali talliinsa. Perinteisemmästä punkista liikkeelle lähtenyt Rattus oli omaan piikkiinsä pistänyt jo pari seiskatuumaista pihalle, ja Poko saatiin kustantamaan kolmas EP ”Rattus on rautaa”. Bändiläiset eivät tosin olleet levyyn järin tyytyväisiä, vaan kiekon ROR-lyhenne onkin muuttunut rattuslaisten suussa ROP:ksi, ja jokainen voi kontollaan arvuutella mitä se sitten tarkoittaa. Pian ROP:n jälkeen Rattus eteni kuitenkin hardcorempaan suuntaan, ja teki tyylillisen täyskäännöksen ”Rajoitettu ydinsota” -seiskatuumaisella. Tyyliä jalostettiin legendaarisilla ”WC räjähtää”- ja ”Uskonto on vaara” -levytyksillä, joilla Rattus lauloi itsensä muun muassa brasilialaisten sydämiin.

[youtube url=8Vt0ap7MnJ8]

Sitten vielä klassikkojen klassikko. Mikäli tästä et tiedä mitään, et todennäköisesti ymmärrä hardcoren päälle. Hyvin moni nuori sielu – mukaanlukien allekirjoittaneen – tuli myytyä juurikin tämän levytyksen myötä. Suomen ensimmäiseksi hardcore-bändiksi useaan otteeseen tituleerattu Terveet Kädet oli julkaissut Läjä Äijälän IKBAL-levymerkin kautta jo kaksi seiskatuumaista. Jo niillä TK esitti hardcorea, mutta tyyli jalostui hyvillä soundeilla väännettyyn ”Ääretön joulu”-hittakimaraan. ”Ääretön joulu” tosin jäi Terveiden Käsien ainoaksi Poko-julkaisuksi. Legendan mukaan ”Ääretön Joulu” ei myynyt Suomessa tarpeeksi hyvin.

[youtube url=xoZOWgnDGAE]

Vuoden 1985 jälkeen Poko ei enää julkaissut hardcorea, tiettävästi Epen mielenkiinnon lopahdettua ja kansan syviin riveihin vetoavan rockin vallatessa asemia. Vuonna 1986 tuli vielä Kohujen ”Kolme vuotta myöhemmin”, tosin sen kutsuminen hardcoreksi on hieman kyseenalaista. Mutta mikä yhdistää näitä kolmea bändiä sen lisäksi, että ne levyttivät Pokolle, olivat suomalaisia ja soittivat hardcorea? Vinyyliuusintajulkaisujen parissa kannuksia kerännyt Svart Records on julkaisemassa näiden bändien levytyksiä. 31 julkaisun sarja alkaa toukokuussa 2012 ja päättyy vuoden 2013 helmikuuhun, ja joukossa ovat myös ”Ääretön joulu”, ”WC räjähtää” ja ”Lisää verta historiaan”. Tosin allekirjoittaneen harmiksi listalta puuttuu Kohujen ”Pelimannimusiikkia”, mutta eiköhän senkin kohdalla tilanne vielä korjaannu. Mistään überharvinaisista biiseistä ei toki ole kyse, sillä esimerkiksi Kohujen ja Rattuksen Pokolle tekemät äänitykset ovat olleet saatavilla cd-kokoelmina jo aiemmin Pokon itsensä julkaisemina.