Avainsana-arkisto: Rammstein

Pistääkö uusi jättitapahtuma päiviltä perinteiset kesäfestarit?

Aggressiivisesti kesämarkkinoille viime vuosien isoilla ulkoilmakonserteilla rynnistänyt Live Nation pistää nyt isompaa vaihdetta silmää, kun se tuo samaan tapahtumaan jo yksinään Kyläsaareen kymmeniä tuhansia houkutelleen Green Dayn ja useammankin kotimaisen festarin ehdottomana vetonaulana nähdyn Rammsteinin. Kun joukkoon lisätään uusia albumeja kevääksi työstävät 30 Seconds To Mars ja Queens Of The Stone Age sekä Slipknotin keulahahmon Corey Taylorin luotsaama Stone Sour, ei tällainen line-uppi voi olla vaikuttamatta samana viikonloppuna järjestettävään Tuska Open Airin tai seuraavana (?) pidettävään Ruisrockiin. Kun Rock The Beachin tähtäimessä on rock- ja metallibändien lisäksi myös elektronisen musiikin parhaimmisto, on myös Flow’n apajat selvästi kiikarissa.

Saa nähdä lähteekö muut festivaalit kilpajuoksuun isoista nimistä, vai siirtyykö näiden fokus entistä pienempiä kohderyhmiä palvelevaan ohjelmatarjontaan, kuten esimerkiksi Ilosaarirock on jo useamman vuoden tehnyt. Oli miten vain, tapahtumien lippuhinnoissa kova kilpailu ei ainakaan toistaiseksi näy, kun esim. Rock The Beachin 3 päivän lipusta saa pullittaa 150 euroa. Muistaakseni kolmen päivän lippu Messilän Juhannukseen vuonna 1996 maksoin saman markoissa, ja siellä oli sentään Leningrad Cowboys!

Provinssirock 2010

Kesän 2009 ehdottomasti yhden kovimmista festarikattauksista tarjoili Seinäjoen ikioma Ihmisten Juhla eli Provinssirock. Tuolloin kinkereillä esiintyivät muun muassa sellaiset pikkunimet kuten Placebo, Nick Cave & The Bad Seeds sekä Manowar. Vaikka 2009 ohjelma olikin hävyttömän kova ja siitä paremmaksi pistäminen tuntui lähes mahdottomalta niin eipä vuoden 2010 esiintyjälistaa tarvinnut juurikaan hävetä. Listalta löytyivät muun muassa 30 Seconds To Mars, Cypress Hill sekä saksalaisihme Rammstein.

Perjantai ja koko festari pamahti käyntiin vähän turhankin tutulla ja turvallisella artistivalinnalla, Mokomalla. Moitteettomastihan pojat jälleen veivasivat ja porukka tuntui tykkäävän, mutta henkilökohtaisesti bändi ei enää jaksa pahemmin innostaa. Kuitenkin festari saatiin hienosti käyntiin! Seuraavana oli vuorossa tanskalainen Mew, jonka päälavaslotti hieman ihmetytti. Vaikka pidän bändistä paljonkin, ei keikka auennut itselleni juuri missään kohtaa. Veikkaanpa, että keikka olisi maistunut paljon paremmin teltassa, nyt kun bändi tuntui hukkuvan lähes täysin valtavaan päälavaan. Mewin jälkeen oli aika paneutua hetkeksi salatieteisiin ja antautua Gambinan vietäväksi Rytmihäiriön säestämänä. Bändi hoiti keikkansa tuttuun tapaan eli täysillä kaahaten. Todella kova veto, vaan vieläkin kovempaa oli tarjolla YleX-teltassa, jossa oli tarkoitus pistää jalalla koreasti Eläkeläisten tahtiin. Humppajuna kulki hienosti ja tunnelma oli loistava koko keikan ajan. Humppaamisen jälkeen olikin hyvä täyttää vatsansa aina niin makoisalla festarimätöllä ennen siirtymistä takaisin YleX-telttaan odottamaan Pendulumia. Keikka hieman viivästyi ilmeisesti jonkisortin sähköongelmien vuoksi, mutta ei jäänyt varmastikaan kenellekään epäselväksi mikä oli ehdottomasti festarin kovin veto kun bändi lopulta pääsi lauteille. Bändi taisi hieman itsekin yllättyä suomalaisyleisön vastaanotosta, joka oli kerta kaikkiaan loistava! Pendulumin setti oli täyttä hittikimaraa alusta loppuun ja heidän jälkeensä päälavalla soittanut 30 Seconds To Mars ei tuntunut miltään Pendulumin jälkeen. The Killin verran heitä jaksoi ihmetellä, mutta aika lailla heti kyseisen veisun jälkeen tuli antauduttua Camp Provinssin yöllisiin seikkailuihin.

Lauantai menikin sitten hieman henkilökohtaisesti munilleen. Jo ennen festarin alkua tiedossa ollut Wolfmotherin peruuntuminen jo itsessään otti sen verran päähän, ettei kaatosade juuri fiilistä nostanut. Sen verran lauantaina kuitenkin tuli festarialueella pyörittyä, että sivusilmällä kerkesi hieman näkemään Petri Nygårdin showta ja tietenkin Cypress Hilliä. Sain pakotettua itseni kuitenkin vielä loppuillasta katsomaan hetken Crystal Castlesia ja norjalaista Shiningia. CC:tä ehdin vain parin biisin verran seuraamaan ja niiden perusteella ainakin yleisö tuntui diggailevan kovastikin vaikkei itseeni juuri iskenyt. Shining sen sijaan iski allekirjoittaneeseen ja kovaa! Jazzia ja metallia musiikissaan yhdistelevä norjalaispoppoo iski sen verran tiukan setin ilmoille, ettei heitä katsellessa voinut kuin hymyillä. Muuten hieman torsoksi jäänyt lauantai sai Shiningin myötä upean lopetuksen!

Festarin viimeinen päivä käynnistyi allekirjoittaneella hitaasti mutta varmasti Stam1nan myötä. Lemin poikien sekoilua on aina ilo katsella ja oli hienoa huomata, ettei päälava ollut lemiläisille yhtään liian suuri. Stamppojen jälkeen oli aika suunnistaa teltalle, jossa Kari Tapio pisteli menemään. Tapsalta en kerennyt kuulemaan kuin sen tärkeimmän eli ”Olen suomalaisen”. Seuraavana oli vuorossa päälavalla Bullet For My Valentine, jota myöhästymisen jälkeen jaksoi jopa yhden kappaleen verran kuunnella. Paljon mielenkiintoisemman ja kovemman setin tarjoili Tampereen mainio kaksikko Jaakko & Jay. Poikien meininkiä on mahdoton katsella ilman, että jalka alkaa vipattaa ja hymy nousee huulille. Jaakko & Jayn loistavan vedon jälkeen olikin sitten hieman pidempi tovi odotettavan ennen kuin yksi festarin henkilökohtaisista kohokohdista esiintyisi eli Between the Buried And Me. BTBAM oli kaikkien odotusten arvoinen ja keikka oli ehdottomasti yksi festarin kovimmista! Sitten olikin jäljellä enää se suurin. Valtavan Saksan lipun tipahtaessa alas Rammsteinin keikan alussa ei varmastikaan jäänyt kenellekään epäselväksi kenelle päälava oli tarkoitettu. Lava oli täynnä lavasteita ja ne muuttuivat sitä mukaa kun esitys eteni. Kokonaisuutena Rammstein oli upea kokemus: lavashow oli hienoa katseltavaa ja biisit toimivat erinomaisesti livetilanteessa. Kaiken kaikkiaan loistava lopetus festarille!

Vuoden 2010 Provinssirock oli erittäin onnistunut ja hieno kokemus, joskin ainakin itseäni hieman haittasi ajoittain turhan kova vesisade. Siitäkin huolimatta Provinssi osoitti jälleen miksi sitä kutsutaan myös nimellä Ihmisten Juhla!