Avainsana-arkisto: punk

Abus – S/t

Turkulainen Abus on hieman erikoisempi tapaus suomalaisessa punkkiskenessä, johtuen sekä musiikillisista ansioistaan että pääasiallisesta laulukielestään, joka on ranska. Ranskalla on yleisesti maine rakkauden kielenä, mutta Abusilla tuo rakkaus on vähän kovakouraisempaa sorttia. Yhtye ei turhaan mässäile ranskalla, vaan sitä käytetään samanlaisena lyömäasena kuin mitä tahansa muutakin kieltä. En ole täysin perillä bändin motiiveista kielivalinnan suhteen, mutta se on jo itsessään tekijä joka erottaa Abusin muista hardcorebändeistä. Tosin on kasetilla pari kappaletta myös toisella kotimaisella ja lontoolla.

Tällaista keskitempoista perinteisen punkin ja hardcoren välimailla liihottelevaa musiikkia ei ihan niin runsaasti kuitenkaan tehdä. Biisit ovat monipuolisia ja parhaimmat niistä ovatkin jo todella kovia ”nyrkistä naamaan” -tapauksia, sounditkin ovat sopivan rupiset ja rosoiset, mutta kuitenkin riittävän selkeät. Ainoa mikä hieman kasetissa häiritsee on sen pituus, sillä Abus tuntuu nyt tunkeneen kasetille lähestulkoon kaiken mahdollisen materiaalin. Pari laiskempaa vetoa tiivistämällä varpunen laukoisi turpaan tätäkin tehokkaammin.

Cause A Riot

Cause A Riot todistaa maanmainiolla kasetillaan, ettei Järvenpään suhteen kannata vielä toivoaan heittää. Melodista punkkia hardcore-särmällä soittava kombo debytoi c-kasetilla, suunnittelee seiskatuumaista ja soittelee toki keikkoja. Lammas sai tilaisuuden kysellä Cause A Riotilta perinteisiä bändiprofiilikysymyksiä sekä mielipiteitä esim. C-kaseteista ja Järvenpäästä. Kysymyksiin vastailivat vokalisti Markus ja kitaristi Ari.

Miten Cause A Riot lähti kasautumaan? Keitä oli silloin (ja nyt) mukana, ja koska tämä tapahtui?

Ari: CARin ekat treenit oli aika lailla vuosi sitten eli toukokuussa 2011, porukka ei onneksi ole ehtinyt vielä vuodessa muuttua eli Markus – laulu, Olli – kitara, Ari – kitara, Kalle – basso & Joose – rummut. Kaksi meistä asuu Järvenpäässä, yksi Tuusulassa, yksi  Lahdessa, yksi  Helsingissä ja siihen päälle treenis on vielä Keravalla. Järvenpäässä tämä bändi näki kuitenkin päivänvalonsa. Ehdittiin Markuksen kanssa jauhaa varmaan pari vuotta sitä peruskännipuhetta että ”voisi yrittää katella yhdessä jotain bänditouhuja”, mutta aina se kaatui johonkin. Ehdin itsekin jo haudata monet kerrat toiveet tästäkin bändistä kunnes tuossa kevään 2011 aikana löytyi lopulta kaveripiiristä tyypit ketä kiinnosti ja joilla oli aikaa tähän.

Suurimmat musiikilliset vaikutteet? Menenkö pahasti metsään, jos arvaan että Bad Religionin levyjä löytyy hyllystä?

Ari: Olet oikeilla jäljillä. BR oli ainakin kitaristeille ja laulajalle ekoja punkkibändejä mitä tuli ihmeteltyä jo ala-asteella ja on toki säännöllisessä kuuntelussa vieläkin. Kyllähän niistä sointukuluista ja melodioista on jäänyt varmasti jotain takaraivoon vuosien varrella, noin biisien tekoakin ajatellen.

Markus: Vaikkei näitä kaikkia bändejä nyt suoraan musassamme kuulu niin BR:n lisäksi perusjyrät kuten Sick of it All, Minor Threat, Black Flag, Endstand, Lama jne jne oli mielessä bändiä perustettaessa. Ihan alkuun ideana oli juurikin tuollainen Circle Jerks, Minor Threat yms.  -tyylinen kama, muttei niistä biiseistä sitten ihan sellaisia tullutkaan.

Millainen on biisienne syntyprosessi? Miten kappale lähtee muodostumaan, ja onko säveltäminen tuottanut haasteita?

Ari: Biisit syntyy hyväksi havaitulla menetelmällä eli joku kielisoittajista näyttää riffin josta sitten yritetään porukalla raapia jonkinnäköinen kokonaisuus kasaan. Itse olen ainakin huomannut sen, että on turha yrittää väkertää himassa kokonaista kappaletta kerralla valmiiksi vaan tuoda suosiolla vaan jokin kuvio tai riffi treenikselle niin hommat sujuvat paljon helpommin porukalla. Sen verran tuore bändi vielä ollaan, että kaikilla on riittänyt ainakin toistaiseksi uusia ideoita, eikä olla ehditty vielä tekemään ns. samaa biisiä kahteen kertaan.

Mikä on mielestänne onnistuneen biisin selkäranka? Nopea poljento, melodiat, sanoitukset vaiko näiden kaikkien tasapaino?

Ari: Aika fiilispohjalta tässä on menty sen kummemmin miettimättä, että tähän nyt pitäisi tulla tämmöistä ja tommoista tai että pitäisi tehdä tietynlainen biisi. Turha sitä on alkaa itseään rajoittamaan tuolla tapaa. Mutta joo, kyllä se biisi on aina osiensa summa, jossa  kaikki hoitaa oman osansa parhaansa mukaan ja näistä sitten toivottavasti muodostuu jotain kuuntelukelpoista.

Entäs sanoitukset, mitä ne käsittelevät? Onko mitään poliittista agendaa mukana? Voiko jo bändin nimestä arvuutella mitään, ja mitä bändin nimi tarkoittaa?

Ari: Sanoituksista vastaa hyvin pitkälti Markus ja aiheet käsittelee mitä milloinkin, mutta kovinkaan positiivisissä merkeissä ei yllättäen kuljeta. Tuosta bändin nimestähän voisi vetää johtopäätöksiä vaikka jonnekin anarkopunkmeiningin suuntaan, mutta ihan sellaisilla linjoilla ei tässä olla. Biiseistämme lähinnä tuo kasetillakin oleva Disorder Blues on sellainen kappale, joka syntyi puhtaasti näiden kaikkien Vastarintaliikkeiden sun muiden rasististen ressukoiden aiheuttamasta hämmennyksestä ja vitutuksesta. Mitenkään erityisen poliittinen bändi emme kuitenkaan ole, vaan ne hommat voimme suosiolla jättää viisaammille.

Järvenpää punk-bändin kotimajana; uhka vai mahdollisuus?

Ari: No kun tuota porukkaa tuolla terassilla katselee niin ehkä se enemmän sinne uhan puolelle menee…heh. Life Giving Watersin ja Grudgen lopetettua pari vuotta sitten ei Järvenpäässä ole ihan liikaa ollut hc/punkbändejä. Mistään kovinkaan ihmeellisestä punkskenestä lienee turha puhua tämän kylän kohdalla vaikkakin ne muutamat punkkikeikat mitä täällä vuoden aikana ihmiset jaksaa järjestää, vetävät jengiä yllättävän hyvin paikalle.  Vielä 90-luvulla täällä oli aktiivinen porukka (mukaan lukien laulajamme) jotka järkkäili jatkuvasti tuonne seurojentalolle erilaisia hardcore/punk-iltamia, joissa kävi Endstandia, Olotilaa, Aurinkokerhoa yms näitä sen ajan ”suuria” nimiä usein soittelemassa, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.

Punk-bändejä on viime aikoina noussut kuin sieniä sateella; tosi vai epätosi? Ja mitä itse aiheesta ajattelette?

Markus: Kyllä bändejä tähän maahan mahtuu, varsinkin kun monet parhaista ovat viime aikoina lyöneet hanskat tiskiin (esim. The Dwyers ja The Heartburns).  Nuorethan nyt aina tykkää puuhastella, mutta kiva se on että tällaisten jo vähän vanhempienkin herrasmiesten ryminä tuntuu maistuvan porukalle, vaikka siellä ”skenessä” nyt niin syvällä ei (enää) ollakaan.

Julkaisitte tuon demonne kasettina. Kasetti varsinkin on nostanut viime vuosina päätään, joten sanokaapa omalta osaltanne minkä vuoksi kasetti on hyvä formaatti?

Ari: Jep, tuntuu että viime aikoina moni uusi punkbändi aloittanut kasettilinjalla ja hyvä niin, onhan se on suhteellisen helppo toteuttaa eikä vaadi suuria summia bändeiltä. Itse tykkään kovasti kaseteista, huomattavasti mieluummin niitä ostaa ja kuuntelee kuin cd:tä kun maksavatkin vähemmän. Meidänhän piti itseasiassa tehdä tuon kassun sijasta seiska, mutta äänitysten jälkeen käännyttiin tuon kasetin puoleen ja tehtiin sitten se maltillinen 50 kpl painos. Meistä se tuntui hyvältä formaatilta tehdä debyytti ihmisten ilmoille ja hyvinhän tuo tuntui uppoavan. Nyt se on jo loppu mutta voi olla että toinen painos tehdään vielä jossain välissä.

Minkälaisen vastaanoton olette tähän mennessä saaneet? Mikä mahtaa muuten olla keikkatilanne?

Markus: Keikkoja on tähän mennessä soitettu yhdeksän ja vastaanotto on ollut yllättävän hyvää, porukka tuntunut pääosin viihtyneen keikoilla. Toki haukkujakin on tullut, eikä siinä, hyvä jos ollaan jääty mieleen edes jossain mielessä, heh.

Ari: Ylivoimaisesti paras kokemus tähän asti on ollut toukokuun alussa Ulase12-sosiaalikeskuksessa Tallinnassa, jonne päästiin avaamaan Blossom Hillin Euroopan kiertue. Loistava paikka, vitun kova meininki ja mahtavia ihmisiä. Kesälle on nyt jokunen keikka sovittu, mutta lisää kaipailtaisiin kovasti ja mielellään lähdetään pidemmällekin.

Mitäpä seuraavaksi? Voitte esimerkiksi kertoa jotain tuosta tulevasta seiskatuumaisestanne.

Ari: Viiden biisin seiskan on tosiaan tarkoitus ilmestyä kesän aikana, kunhan saadaan se nyt painoon tässä näillä näppäimillä. Biiseistä sen verran, että ne ovat jossain määrin melodisempaa tavaraa tuohon kassuun verrattuna mutta aivan ilman iskuja naamaan ei siitäkään selvitä. Markus joutuu kuitenkin tällä kertaa myös ihan lauluhommiin. Biisit alkaa olemaan kohta kasassa myös LP:n nauhoituksia varten, joita pitäisi alkaa myös tässä miettimään.

Ei kait siinä muuta, ottakaa keikoille ja kiitti Lammaszinelle!

Loppuun vielä Top 3 C-kasetti-Playlist:

Better Not Born – s/t:
Pigeon Hunt – s/t:
Blossom Hill -Sidetracks

http://www.reverbnation.com/causeariot

Aivottomat – Ohjuksia ja aseita

”Punk-yhtye Aivottomat julkaisi 7″ EP:n”. Kuulostaa ehkä kuivan informatiiviselta, mutta tottahan tuo on. Jo 80-luvulla demoja pihalle iskenyt Aivottomat aktivoitui uudestaan muutama vuosi sitten ja julkaisi sen jälkeen cd-formaatissa uutta matskua. Jo 25 vuotta sitten perustettu Aivottomat ei ole kuitenkaan tätä ennen tainnut julkaista mitään seiskatuumaisena. Sen sijaan tästä ”Ohjuksia ja aseita” -levystä on saatekirjeen mukaan olemassa myös muistitikkuversio.

Aivottomat ei missään nimessä ole sellaista musiikkia, jolla mullistettaisiin punk-maailmaa tai taattaisiin maailmanrauha. Onhan tämä kuultu todella monta kertaa, mutta silti tämänkaltaista yksinkertaista kasikaks-mallin hardcorepunkinrytkettä on mukava kuunnella, varsinkin kun Aivottomat on tehnyt biisinsäkin hyvin. Ja laulajalla on perin kenkku ääni.

Julkaisijana Bored Youth Recods, vaikka tuskinpa bändissä kauhean montaa nuorta vihaista miestä soittaa. Asialla taitavat bändin ikä huomioiden olla enemmänkin vanhat vihaiset miehet, jotka näyttävät että vanhoilla ja puhkikulutetuillakin ideoilla voidaan saada pätevää jälkeä aikaiseksi. Ei aina tarvitse olla innovatiivinen. Riittää, kun ne vanhat konstit toimivat.

Amazing Tails – Human Error

Eräänlaiseksi väliinputoajabändiksi kapsahtanut, jo 90-luvun aikana toiminut Amazing Tails on monen muun tuolloin vähän materiaalia julkaisseen punk-bändin tavoin koonnut rivinsä uudestaan ja päätynyt levyttämäänkin. Amazing Tailsin ensimmäinen levytys vuosikausiin on ”Human Error”, jonka julkaisun takana on japanilainen SP Records. Painosmäärä on 300 kappaletta, ja suomalaisten kannalta tilanne on hieman kurjempi, sillä uusi EP ”Human Error” ei saatekirjeen mukaan saa omaa julkaisuaan Suomessa lainkaan. Arvostelukappaleessakin ovat biisien nimet myös japaniksi, joten pakko tuo sitten on uskoa.

Luulin kyllä Amazing Tailsin julkaisseen ”Human Errorin” jo ajat sitten, mutta pienen salapoliisityön jälkeen huomasin, että levyhän on myöhästynyt aivan tolkuttomasti. Äänityksetkin on tehty jo kaksi vuotta sitten. Amazing Tails ei tosin ole aiemminkaan ollut jäniksen selässä, joten yhtyeen melodinen punk on säilynyt ajattomana, julkaisuongelmista huolimatta. ”Human Errorilla” on säröisyyttä ja melodisuutta sopivassa suhteessa. Aika on yhtyeen kohdalla tosin kiitänyt niinkin nopeaan, että bändiä on paikoin vaikea mieltää hardcoreksi, vaikka häntä toistuvasti siihen suuntaan välillä viittookin. Tosin ainoa itseäni silloin tällöin häirinnyt ominaisuus oli laulajan matala ääni, joka sai minut epäilemään levysoittimen soittonopeuden oikeellisuutta.

”Human Error” ei ole täydellinen levytys, mutta se on ainakin oivallinen paluulevy pitkään kadoksissa olleelta Amazing Tailsilta. Melodisen hardcore punkin ystävien kannattaa noteerata tämä levy vielä, kun se on suhteellisen vaivattomasti saatavilla.

Sanktio – Synnin palkka

Imatralaislähtöisen Sanktion ura on näyttänyt kulkevan sykäyksittäin. 90-luvun lopulla Sanktio teki parikin levyä hyvin nopealla tahdilla, ja nyt vuosikymmenen myöhemmin sama kuvio toistuu. ”Aihetta paniikkiin” -pitkäsoitto ilmestyi vasta viime vuonna, ja nyt on jo uusi Sanktio-rieska pihalla. Sanktion faneilla on aihetta riemuun, mutta ainakin allekirjoittanutta hieman epäilytti.

Sanktio vaikuttaisi olevan kuitenkin ihan verevässä kunnossa, tai ainakin se tekee parempia ja päällekäyvempiä biisejä kuin moni muu tämän päivän ramopunk-bändi. Aggressiota ei ole säästelty, vaan sanktioita jaellaan ja piiska heiluu siihen malliin, että pylly on ramopunkeilta hellänä. ”Synnin palkka” on myös mukavan monipuoliseksi piiskattu albumikokonaisuus, johon kuuluu niin nopeampia rykäisyjä kuin keskitempoisia rallatteluitakin. Kappalelistasta erottuu Perus suomalainen joulukuvaelma (sic), mutta siitä ei ota selvää onko kyseessä jytkypuolueelle irvailu vai oikea kuvaus perinteisestä suomalaisesta joulusta, huumorin kautta käsiteltynä tietysti.

Tokihan tähänkin puolituntiseen on mahtunut muutama yhdentekevämpikin veisu, mutta esimerkiksi Elämäni välikuolemalla on mahdollisuutta nousta Sanktion keikkojen kohokohdaksi, jota laulavat mukana kaikki. Taannoin näkemälläni keikalla niin ei muistaakseni käynyt, vaikka Sanktio näyttikin hampaansa hommansa (kännissäkin) osaavana livehirviönä. Turpaan saadaan muulloinkin kuin vain jouluna.

The Exploited

Heinäkuun puoliväli kesällä 2011. Ilosaarirockin viimeinen varsinainen festivaalipäivä on lähtenyt hyvin käyntiin, ja suhteellisen nimekkäitä bändejä alkaa yksitellen marssia esiintymislavoille. Allekirjoittanut on matkalla mediakeitaan tytön kanssa kohti Sue-lavan backstagea, jossa olisi mahdollisuus jututtaa brittipunkin ikiliikkujaa, The Exploitedia. Haastateltavaksi osuukin itse Wattie Buchan, ja onkin selvää että punkinkuuntelun The Exploitedillakin aloittanutta toimittajaressua saattaa hieman jännittää. Vain joitakin minuutteja kestänyt haastattelu tehtiin alle tunti ennen The Exploitedin keikkaa Sue-lavalla, ja varmaan sen vuoksi vanha keesipää on hieman vaisu. Haastattelija puhui hermostuksesta johtuvaa, töksähtelevää rallienglantia ja Wattie taas paksua skottienglantia, josta on jälkeenpäinkin mahdotonta saada selkoa.

Edessä istuva, punakeesinen Wattie herättää kunnioitusta. Mies on ollut bändinsä keulilla jo yli 30 vuotta, eikä yhtyeen taipale ole aina ollut kovin helppo. Paskaa on satanut niskaan, mutta The Exploited on edelleen olemassa, kenties vain ärsyttääkseen vastustajia, joita bändillä epäilemättä riittää. Wattie itse tuntee edelleen sitä samaa paloa, mikä johti hänet yhden maailman tunnetuimman punk-bändin keulakuvaksi.
– Meno ei vaan ole enää yhtä väkivaltaista kuin mitä se silloin oli, Wattie kuvaa suurinta eroa tämän päivän ja 80-luvun alun meininkien välillä. Vuonna 2011 The Exploited on kuitenkin uuden, toistaiseksi nimeämättömän albuminsa kimpussa. Levyn tekoprosessia Wattie kuvailee naurahtaen ”pitkäksi” ja jatkaa:
– Pelkästään kitaristin vaihtaminen pakotti aloittamaan koko homman alusta. Olemme kuitenkin saaneet kasaan kahdeksan biisiä, joita voimme käyttää, Wattie kuvaa edellisiä, ongelmallisiksi osoittautuneita lähivuosia, joina bändistä vaihtui kitaristin ohella basistikin. The Exploited on kirjoittanut neljän vuoden aikana kahdeksan uutta biisiä, mutta levy ei ole lähelläkään valmis edes äänitettäväksi. Se ei kuitenkaan tunnu haittaavan Wattieta. The Exploited ei ole varsinaisesti tunnettu perfektionismistaan, mutta hommat halutaan silti tehdä kunnolla.
– Emme tee levyjä rahasta, vaan itsellemme ja faneillemme. Haluamme, että kaikki on ensin kunnossa ja sitten vasta äänitämme.

Yhtyeen keikkakalenteri ei ole loppuvuoden osalta täyteen buukattu, joten bändi saa tarvitsemaansa aikaa levyn työstämiseen. Sen jälkeen Wattie uskoo The Exploitedin lähtevän jälleen tien päälle. Tässä samalla oli pakko udella Wattien mietteitä punk-skenen nykymenosta. Mies tunnustaa seuraavansa sitä, vaikkakaan ei kovinkaan laajasti.
– Olen tehnyt punkkia 30 vuotta ja minulle siinä on kyse itseilmaisusta. Kovinkaan moni punkkari ei vaan tunnu tajuavan mitä punk oikeasti edustaa, Wattie lataa ja haukkuu samalla levy-yhtiöt ja Green Dayn (haastattelija otettua bändin nimen esille) paskoiksi. Rupattelusessio alkaa siirtyä loppuaan kohden, mutta Lampaan lukijoille mies lähettää seuraavanlaisia terveisiä:
– Uskokaa itseenne ja tehkää sitä mitä haluatte tehdä. Vain sillä on merkitystä, muiden mielipiteillä ei ole väliä. Punk ei ole kuollut!

Merries / Sur-rur – Split

Jotkin bändit sopivat täydellisesti toistensa splittikavereiksi, toiset taas ovat toistensa peilikuvia. Sur-rur ja Merries ovat jälkimmäistä kastia tällä kimppalevyllä. Vaikka splitti on nimetty nimenomaan Merries ja Sur-rur -splitiksi, käsittelen silti Sur-rurin puolen ensiksi. Sur-rurin biisit ovat ylijäämäbiisejä ”Uurnapölyjen paluu” -albumin sessioista, mutta silti varsin tasokkaita esityksiä. Nämä kappaleet ovat sitä takuuvarmaa Sur-ruria: kieroa ja absurdia, mutta suoraa. Jotain Sur-rurin tasosta kertoo varmaan sekin, että jopa bändin ylijäämäbiisit ovat helkutin hyviä?

Merriesien kuuntelu on tietyllä tavalla helpompaa, sillä en itse ole asettanut bändille juurikaan odotuksia, siinä missä Sur-rur on jo vanha tuttu. Tämä siitä huolimatta, että splitin ensikuunteluun mennessä olin ehtinyt nähdä Merriesin livenäkin pari kertaa. Merriesin alaa on heleä ja keveä voimapop, joka on yllättävänkin yksinkertaista ja popmaista. Treenikämpän lämmössä äänitetyissä biiseissä on kotikutoisuutta ja sopivaa rosoisuutta. Toivon, ettei Merries ala hinkkaamaan ja jalostamaan kappaleitaan kliiniseksi asti vastaisuudessakaan.

Molemmat bändit ovat vedossa, mutta kyllä Merries vaan vie nyt voiton. Näin on marjat. Mutta ovatko levyllä soittavat bändit sittenkään ihan niin erilaisia?

Dis on pateettista

Stereotyyppisesti ajatellen punk on tarkkaan säänneltyä, mutta kenties tarkimmat säännöt on ladeltu d-beatille. Genrelle nimensä antanut Discharge määritteli jo 80-luvun alussa, miltä d-beatin tulisi kuulostaa: lyhyitä ja nopeita biisejä, joissa on yleensä kolme sointua, jonka päälle vielä melodiatonta huutoa sodasta ja kaikesta muusta huvittavasti. Ei väliä, jos soitto ei olekaan kellontarkkaa, mutta aggressio on ehdotonta. Myös visuaalisesti d-beatille on omat koodistonsa. Tietynmallisten fonttien, värimaailmojen ja palopommien kärventämien sodanuhrien kuvien käyttö ovat tyypillisiä ominaisuuksia d-beatin mustavalkoisessa maailmassa. Tässäpä allerkirjoittaneen mielestä viisi kovinta Dis-kirjainyhdistelmällä alkavaa alan orkesteria.

http://www.youtube.com/watch?v=0EU9DGY8LiA

Disfear  (SWE)

Taannoin basistinsa Henrik Frykmanin menettänyt Disfear on kenties tunnetuimpia d-beat-orkkia. Nyttemmin Disfear on siirtynyt rockimman materiaalin pariin josta ei hirveästi yhtymäkohtia d-beatiin löydy, mutta sen uran alkupään levytykset olivat d-beatia aidoimmillaan. Ehkä bändin soitannollinen ilmaisu ei ollut kaikkein omaperäisimpiä, mutta bändin tinkimättömyys on pitänyt sen toiminnassa jo yli 20 vuotta. Ei ole myöskään kaukaa haettu ajatus, että Disfearista on kiinnostunut muutama hevarikin At the Gates- ja Entombed-kytkösten kautta. Lampaan leirissä jäädään odottelemaan, miten jäljellejäänyt nelikko päättää tästedes edetä ilman Frykmania.

Distress (RUS)

Yksi tykeimmistä d-beat-bändeistä tulee itänaapurista. Pietarilainen Distress on nähty moneen kertaan Suomessakin, vaikka sen uralle on sattunut erinäisiä vastoinkäymisiä. Esimerkiksi kitaristi Timur Kucharavan murha (13.11.2005) ei ainakaan ole bänditoimintaa helpottanut. Itselleni Distress suoritti täystyrmäyksen Diskelmä-splitillä, jolloin se pääsi yllättämään ja soittamaan suomalaiset suohon.

http://www.youtube.com/watch?v=7dFarj_QlmI

Diskaaos (FIN)

Kulttiklassikoksi kohonnut ”Sota on sotaa” sävellettiin, äänitettiin ja miksattiin parissa päivässä. Ja tietenkin törkeässä muusissa. Diskaaos on kuitenkin hc-punkkia kaikkein aidoimmillaan: välittömänä, raakana ja mitään (paitsi ehkä Dischargea) kumartelematonta. Plätty pyöri pitkään vain kasettiversiona, mutta pari vuotta sitten se päätyi vinyylillekin. Dis on pateettista -kappaleen lyriikoita voidaan pitää d-beatin määrittelevänä sääntökirjana yhtä hyvin kuin Minor Threatin Straight Edge voidaan merkitä sXe:n säännöstöksi: ”Ei ole jumalaa / ei ole saatanaa / palvon Dischargea!”

http://www.youtube.com/watch?v=-b5E0keNscs

Diskelmä (FIN)

D-beatin Manowariksi itseään nimittävä helsinkiläinen Diskelmä on jäänyt mieliin paitsi hölmön nimensä myös tehokkaan musiikkinsa ansiosta. Bändin soundi on laajentunut alkuajoista, eli melodiat ovat lisääntyneet ja ”Burning Dreams” -seiskatuumaisella (2009) helisi jopa piano. Vaikka levyllä Diskelmä kuulostaakin jokseenkin hallitulta, on helsinkiläisbändi onnistunut säilyttämään livetilanteessa arvaamattomuutensa. Diskelmä on kolunnut kotimaisten keikkaluolien lisäksi myös manner-eurooppalaisia keikkamestoja ja squatteja.

http://www.youtube.com/watch?v=7nUtlQzcEbs

Disclose (JAP)

Disclosen vaikutteet olivat selvät, mutta se vei esikuvansa rujon ilmaisun aivan uudelle tasolle. Kawakamin ultraraaka karjuminen vetää vertoja jopa Kevin ”Cal” Morrisin ilmaisulle. Disclose lisäksi suosi yletöntä säröefektin käyttöä. Moni pitää Disclosea itse asiassa jopa parempana kuin Dischargea, ja Disclosesta on kasvanut myös kunnioitettu ja jäljitelty bändi. Esimerkiksi Kylmän Sodan ”kivi pesukoneessa” -soundi on paljon velkaa Discloselle. Bändin parhaimmat tekoset muuten laittavat ihon samalla tavalla kananlihalle kuin ”Why?”. Valitettavasti levyt ovat harvinaisia ja yhtyeen taru katkesi tehokkaasti Kawakamin kuolemaan vuonna 2007.

Vaikka tässä tuli nyt esiteltyä viisi dis-alkuista bändiä, ei ole mikään elinehto että d-beat-bändin nimen pitää alkaa tietyllä kolmella kirjaimella tietyssä järjestyksessä. Muilla tavoilla nimettyjä, suositeltavia bändejäkin on roppakaupalla, kuten Wolfbrigade, Kylmä Sota ja mahdollisesti maailman ensimmäinen d-beat-ryhmä Dischargen jälkeen eli The Varukers. Unohtaa ei sovi myöskään jo soittokamat naulaan heittäneitä pioneereja, kuten Anti-Cimexia, Totalitäriä ja Disarmia. Mutta tuskinpa ilman Internet-yhteyttä tätäkään luette, joten siitä vain netin syövereitä penkomaan!

Yleislakko – Vapauden rautaiset raamit

Yleislakko teki meikäläiseen viime vuonna melkoisen vaikutuksen freesillä otteellaan ja avoimella poliittisuudellaan. ”Kuka pelkää politiikkaa” -albumi on edelleen todella kova, mitä nyt omat suosikkibiisit ovat sittemmin vaihtuneet.

Yleislakkoa ei voi muuta kuin ihailla. Edellisestä levystä ei ole kuin reilu vuosi, mutta nyt on jo toinen satsi biisejä pihalla. ”Vapauden rautaiset raamit” on luontevaa jatkoa, vaikka yhtye onkin laajentanut soundiaan lähemmäksi uutta aaltoa. Biiseistä on tullut yleisesti ottaen monipuolisempia. Aluksi karsastamani Paluu apinoiden planeetalle on isketty heti kärkeen, ja sehän on sellainen biisi jota ei olisi Yleislakolta edellisen levyn perusteella odottanut. Ajattelun ylistyksessä taas on jopa Pelle Miljoona Oy:mäisiä sävyjä. Jos yleisö ei viimeistään tämän tahdissa joraa, on Yleislakko todennäköisesti joutunut soittelemaan väärälle paikkakunnalle. Masku on sitten se levyn pakollinen reggae/ska-pala.

Yleislakon soundi on ehdottomasti monipuolistunut, mutta toisaalta se ei ole kadottanut piikittelevää särmäänsä sanoituspuolella. Ivan kohteeksi joutuvat kokoomuslaisten lisäksi myös vihreät ja muuan maskulainen huonekalukauppias. Kuunnelkaa itse. Se on tehty helpoksi, sillä Antin äänestä saa edelleen hyvin selvää ilman sanoitusten lukemistakin. Ketään ei tosin tällä kertaa suoraan kehoteta vetämään kuivia, kyseisen linjan jatkaminen olisikin todennäköisesti pedannut Yleislakon tietä uudeksi Shitter Limitediksi. Onko Yleislakko siis tuomassa Käpykaartin jermujen kanssa politiikkaa takaisin punkkiin?

Vanhan ympyrän kiertämisen sijaan Yleislakko päättikin aloittaa kokonaan uuden ympyrän piirtämisen. Tämmöiseen uudistushenkisyyteen liittyy kosolti riskejä, mutta Yleislakon onnistuu välttää ne sujuvasti, eikä se juurikaan päädy kompastelemaan. Jäin tosin kaipaamaan debyytin räkäisempää yleisilmettä eikä kaikista levyn kappaleista ole ajattomiksi punk-klassikoiksi. Jos nyt alan tiputtelemaan tämänhetkisiä suosikkibiisejäni, niin ne ovat kuitenkin muuttuneet kolmannen levyn julkaisuun mennessä.

Lama plays Lama ät Björneborg

Tämä oli nyt sitä, mitä on suunnilleen koko kevät odotettu. SE suomalainen punk-bändi (jonka nimi ei kuitenkaan ole Se) eli Lama ilmoitti aiemmin tekevänsä lyhyehkön paluun ja soittavansa joitakin keikkoja toukokuussa. Keikkapäivien ja –paikkojen jo lukkoon mentyä yllättäen ilmoitettiin, että Lama soittaisi ensimmäisen keikkansa (sitten vuoden 2005) Porin Montussa. Iso-Pasi antaa Ison Käden Montun ohjelmistovastaavalle!

Lämppäribändiksi oli valikoitunut KakkaHätä 77, mikä onkin ihan hyvä valinta kun huomioidaan miten paljon Lama on Kakkiksen soundiinkin vaikuttanut. Kakkis lämppää Lamaa muidenkin kaupunkien keikoilla, eli on siinä melkoinen kunniatehtävä! Kakkis veti ihan perushyvän setin, vaikka bändi kuulosti yllättävän valjulta eikä Teemu vittuillut yleisölle tuttuun tapaansa… ainakaan niin paljon kuin normaalisti. Tokihan mies lauloi Yötä, mutta muuten Kakkis soitti rutiininomaisesti. Biisivalintojen suhteen ei ollut mitään valittamista. Olen nähnyt tältä bändiltä kyllä helvetin hyviä keikkoja, mutta tämä veto ei niihin lukeutunut.

Kakka-Hätä 77 vauhdissa

Jos olit porilainen ja väität tietäväsi punkista jotain, niin sinun olisi pitänyt olla paikalla. Jos et ollut vain siksi ”ettet jaksanut” tai joistain vastaavasta syystä, niin saat luvan mennä itseesi. Laman LP:n missaamalla menettää jotain olennaista suomalaisen punkin ytimestä, ja sen takia jokaisen punkista vähänkin diggaavan tulisi kuulla se edes kerran elämässään. Lamahan soitti pelkästään hittejä, mutta toisaalta Lama ei ole äänittänyt ensimmäistäkään huonoa biisiä. Mielestäni Lama on tehnyt pääsääntöisesti erinomaisia ja hyviä biisejä, vaikka pari kappaletta on keskinkertaisia ollutkin.

Albumiklassikot-sarjan mukaisesti Lama soitti LP:nsä kokonaan läpi, vaikkakin alkuperäisen levyyn nähden poikkeavassa järjestyksessä. Sen lisäksi soitettiin vielä läjä muita hittejä, kuten Ajatuksen loppu, Bussi, Nimetön sekä tietysti Totuus löytyy kaurapuurosta. Lama esittikin suurimman osan koko tuotannostaan, jolloin vain joitakin yksittäisiä biisejä jäi soittamatta. Covereina nyt oli se perinteinen Väliaikainen sekä hieman yllättäen Unicefin Käkimassaa. Tai yllättäen ja yllättäen, olihan tämänkin kokoonpanon (Epe/Charlie/Rane/Jusa) musikanteista kaksi myös Unicefissa mukana.

Lienee sanomattakin selvää, millaisissa fiiliksissä yleisö oli? Kyllähän siinä tuli laulettua aika monta kappaletta mukana, vaikka pogojalka ei tällä kertaa vipattanut. Monella muulla kyllä vipatti, ja siinä rytäkässä joltakulta hajosi toinen kenkäkin. Se kovia kokenut tossu päätyi lavan edustalle muhjaantuneiden t-paitojen ja muiden vaatekappaleiden seuraan.

Itselleni tuli pienenä yllätyksenä se, miten timmissä keikkakunnossa itse Lama on. Energiaa riitti miljoonalle tusinapunkbändillekin jaettavaksi, ja varsinkin Epe vaikutti olevan liekeissä. Tämä oli kaukana vanhojen äijien väsähtäneestä nostalgiatrippikiertueesta, vaan bändi näytti aidosti nauttivan näiden biisien soittamisesta.

Jos vielä epäröit mennäkö Laman keikalle vai ei, niin kannattaa lopettaa äpäröiminen siihen paikkaan ja todistaa Laman keikkakunto kun se kerrankin/taas on mahdollista. Tästä on paha kenenkään pistää enää paremmaksi, joten taidan pysyä kotona koko loppuvuoden (tai sitten en), koska tämän jälkeen kaikki kuulostaa löysältä.

Lisää kuvia nähtävissä täällä!