Avainsana-arkisto: Pig Destroyer

Pig Destroyer – Phantom Limb

On valitettavan yleistä, että jos jotain odottaa kauan, ennakkoasenteen ansiosta loppujen lopuksi pettyy päästyään luukuttamaan kyseistä uutuutta. Tällä kertaa kävi jotain aivan muuta. Olin janonnut edellisen Pig Destroyer -albumin ilmestymisestä asti lisää ja nyt kun sitten pääsi käsiksi tuotokseen, on onnellisuus omaa luokkaansa. Ällistys viettää aikaa omissa sfääreissään ja hikoiltu on jo koko kesän edestä, ennen kuin se on kunnolla alkanut.

Lyhyen, poliisintuhoajien kannattajille tutulla hengellä toteutetun intropalasen jälkeen lähtee häikäilemätön, mukavan mittainen mylläkkä, joka vie intuitiivisimmilta yöunet ja säikyimmillä saattaa esiintyä akuuttia tarvetta saniteettitiloihin. Riippuu tietenkin paljon siitä, mitä on tottunut pitämään raakana musiikillisesti, mutta Relapselle ärsyttävän ominaisesta tasapaksusta grindipökäleestä ei todellakaan ole kyse.

Jo entuudestaan kauhunsekaista kunnioitusta herättänyt bändi on kasvanut jäsenen verran, joten ankaruutta on päästy viemään aina vain pidemmälle. Efektejä ja kummallisia äänimaisemia buljaava uusi hyypiö tekee tyylikkään suorituksen, bändin julkaisujen myötä alati jalostuvan painostavuuden eteen ja muutenkin.

Pig Destroyer – Terrifyer

Pidän niin paljon, että miltei jäävi puimaan aiheesta..? Joka ikinen kolmikosta edustaa tällä(kin) siivulla ällistyttävällä tatsilla kaikkea sitä mitä tasokkaalta rytyytykseltä voi toivoa. Ensimmäistäkään jäsenistä ei kykenisi korvaamaan ilman merkittäviä muutoksia, siinä määrin uniikki ote jokaisella osaansa. Lähellä ylituotetun tykityksen rajaa, mutta niin briljanttia ettei kiinnosta valittaa. Sitä paitsi jampat huolehtivat itse lähes kaikesta valmiiksi levyksi asti, eli kuulostavat juuri miltä haluavat. Liian teknistä ollakseen suoraviivaista. Ylinopeutta kaahataan – harvoin puhtaaseen grindaustyyliin – usein, mutta tasapaksuudesta ei tietoa kun tempo putoilee komiasti kävelyvauhtiinkin ilman että kokonaisuutta järkytetään hituakaan.

Pelottavaa tunnelmaa höystetty ties millä, 32 minuuttia kuset housussa tasaisen ihanaa laatuaikaa. Sekä riehuntaa, että melankoliaa, joita kumpaakin voi tinkimättömyydellä ja tyylitajulla viedä pitkälle kuten saamme kuulla. Biisejä on parikymmentä tai noin sata, liian helpon skippailun estämiseksi ja yleiseksi sekasorron aiheuttajaksi yksi painos cd:stä jaettu 99 osaan eivätkä raidat todellakaan mene aina tasan… Luulin, ettei uuden Convergen (joka myös ällistyttävän bueno) jälkeen enää tylympää kuulisi nollanelosena. Ehkei voi verrata, mutta niin tein. Enkä pyydä anteeksi.

P.S. Kaikki tuotteet eivät sisällä muoveissa luvattua Natashaa, 37min dvd-raitaa…

Pig Destroyer – Painter of Dead Girls

On se ihmeellistä, miten saattaa noin harmittoman ulosannin omaavista miehistä lähteä noin kipakka meininki. En ole (hävettää tietysti paljastaa) tiennyt orkesteria kuin toista vuotta, mutta uutuus – muiden lisäksi – vei välittömästi jalat alta ja siksi mm. oivaa ainesta kertomaan miksi kolmikko nousi alle viikossa yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista metallikokoonpanoista keskuudessani. Yleensä moinen suoriutuminen vaatii basson kuulumista soitinrepertuaariin ja vie vähintäänkin kuukausia, joskus kuluu vuosia takuuviihteen vakauttaakseen asemansa. Muutaman kerran läpi ihmettelyn tuloksena häkellyttävän rujo, mutta selkeä paiskonta maistuu aina vaan paremmalle. Veren ja mellakoinnin maku suussa sorrun jopa itse inhoamaani toimintaan, soitin toistolla kun ei malta lopettaa. Perinteisille määritteille näytetään jälleen persettä, kyseessä pitkäsoitto vaatimattomasta kestostaan huolimatta. Kuten aina mielelläni julistan, vahvuus on laadussa eikä määrässä. On sitten kyse jäsenistä tai materiaalista. Tätä ei kyllä tietääkseni voi saada liikaa. Hetkeä pidemmät blastit minimissä, mutta sus siunakkoon vallitsevaa menevyyttä! Aina jaksaa mellastaa monitoimiguru Scott Hullin riffien jylistessä, etenkin kun Harveyn kompit ja Hayesin lyriikoittensa tulkinta saavat myös adrenaliinin ja muut toimintaan provosoivat eritteet pikavauhtiin. Mukana useita kertoja muita luksuksempi näkemys Stoogesin Down On the Streetistä ja jotain omaa vanhempaa roipetta hieman uusiksi käsiteltynä.