Avainsana-arkisto: Pelle Miljoona

Pelle Miljoona – Pelle Haminast ja Pelle Miljoona & Polla Rules live

”Pelle Haminast” ja Pelle Miljoona & Polla Rules live dvd on lämminhenkinen dokumentti Pelle Miljoona lapsuusvuosista Haminassa. Dokumentin idea kasvaa pikkuhiljaa ehjäksi kokonaisuudeksi alun hieman epämääräisestä kohkaamisesta huolimatta. Toisin sanoen dokkari tempaa salakavalasti mukaansa, ja loppujen lopuksi on viihdyttävä ja mielenkiintoinen näkökulma Pelle Miljoonan elämään.

Dokumentissa kierretään Haminan kaupungin paikkoja läpi, jotka ovat jollain tavalla olleet merkityksellisiä Pellen lapsuudessa. Vanhan kotipiha, Koulu, blueskivi jne… Jokaisella meillä löytyisi vastaavanlaisia kiinnekohtia omaan elämään. Elokuvan siivellä katsoja pääsee myös paikkoihin, joihin veikkaisin elävässä elämässä olevan mahdotonta päästä. Yksi leffan parhaista kohdista onkin fiilistelyt vappuna Pellen mökillä. Kohtaus huokuu Pellen hyvää meininkiä auton öljynvaihtoineen ja saunalämmittämisineen.

Teknisesti filmi petraa loppua kohden. Vanhat kaitafilmipätkät sekä animaatiot tuovat hyvää lisäpiristystä parin kameran kuvauksiin. Vain muutamat kameranheilumiset alussa ja lopun takahuonekohtauksessa pistää ns. ketuttamaan. Yllättävää kyllä, että dvd:n tekemisessä crew oli jopa 60 henkilön vahvuinen. Dokumentin lisäksi dvd:llä on vähemmän kiinnostava 17 biisin mittainen livetaltiointi Pellen nuoruudenajan yhtyeensä Polla Rulesin kanssa.

Elokuva täydentää mukavasti henkilökuvaa Pelle Miljoonasta, joita aikaisemmin olemme kirjojen ja tv-ohjelmien muodossa saaneet ihastella.

Elossa ja potkii!

Lukemalla Pelle Miljoonan elämänkerran ei voi olla kelaamatta, kuinka nopeasti taipaleemme täällä maan korvessa kulkeekaan. Ennakkoon kirja piti kirjoittaa Lamppu Laamasen toimesta, mutta hiljattain 50 vuotta täyttänyt Pelle Miljoona halusi kuitenkin itse kirjoittaa oman elämänkertansa tuodakseen oman äänensä kuuluviin. Tämä oli kuningasratkaisu, sillä pellen persoonallinen ilmaisutapa on yksi uniikki tekijä, joka nostaa kirjan tavallisten elämänkertojen joukosta, ehkäpä yhdeksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista.

Pelle on Tekijä isolla t:llä, josta moni apaattinen nuori voisi ottaa mallia. Aina on pientä bändiviritystä, kirjajuttuja tai sävellysproggiksia huimista matkoista puhumattakaan. Kaikissa meissä elää samanlainen levottomuus, kuin Pellessäkin. Joillain se vain ilmenee vahvempana kuin toisilla. Kirja kyseenalaistaa koko nykyisen elämäntapamme. Mitä järkeä on tehdä 30 vuotta samaa duunia vain voidakseen maksaa asuntolainaa jollekin pankille? Miksei sitä voisi vain lähteä katsomaan minkälaisessa maailmassa oikeasti elämme? Kirjassa käydään läpi Pellen lapsuusmuistot, opiskeluajat sekä bändiuran vaiheet. Lukuisien matkakokemuksien lisäksi kirjasta löytyy myös paljon päähenkilön omia ajatuksia maailman menosta. Kirjassa ikävätkin asiat muuttuvat kauniiksi muistoiksi. Nuoria kuolemia, päihteitä, rakkauksia, läheltä piti tilanteita ja niin edelleen.

En voi kuin suositella kirjaa kaikille, joita aihe edes vähän kiinnostaa. Elossa ja potkii! on osuva nimi kirjalle, jossa käydään läpi Pellen Miljoonan ensimmäiset 50 vuotta. Jatkoa odotellessa – vaya con dios!