Avainsana-arkisto: Pää Kii

Bättre Folk 2013

Toista kertaa järjestetty Bättre Folk oli tänä vuonna siirretty Hailuodon Marjaniemeen. Marjaniemen kylä, joka on Hailuodon, Perämeren suurimman saaren perällä, onkin puitteineen ideaalinen alue festivaaleja ajatellen. Festivaalialueen likeltä löytyi hotellia, leirintäaluetta ja mökkimajoitusta. Kaiken kruunasi idyllinen kalastajakylä ja hiekkarannat. Lisäksi hipsterikansalle oli tarjolla festareiden teeman mukaisesti lähiruokaa, jonka hinnasta tosin voisi olla kahta mieltä.

Perjantain ensimmäinen esitys oli tarkoitus skipata aikaisen ajankohdan vuoksi, ja myös siksi, että kyseinen akti esiintyi myös seuraavana päivänä. Hyvin suunnitellusta aikeesta huolimatta emme missanneet ainoastaan festareita avaavaa Jaakko Eino Kalevia, vaan harmillisesti myös seuraavana esiintyvän Joose Keskitalon ja jopa kolmantena esiintyvän Riston. Hailuodon ainoa yhteyslinkki mantereeseen kun on lautta, joka lämpimänä perjantaipäivänä oli niin ruuhkainen, että pääsimme vasta kolmannen lautan kyytiin.
Perjantain setti siis kattoi osaltamme ainoastaan kolme bändiä, joista festarit avasi kohdallamme Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi. Nimihirviön takaa löytyy äkkiväärä outolintu jota taitaa olla turha lokeroida sen kummemmin, jostain elektronisen ska-hiippailun ja punkpopin välistä löytynee joitakin tunnistettavia maamerkkejä. THJKB esiintyi hauskana, välillä jopa energisenä festaribändinä, herättämättä kuitenkaan suurempaa intoa. Yona ja liikkuvat pilvet eteerisenä rallattelijana ei sekään tarjonnut tarttumapintaa, vaan jäi etäisen hymyileväksi taustamusiikiksi idylliselle ympäristölle.
Illan viimeiseksi jäänyt Pää Kii on omalta kohdalta jäänyt lähes täysin huomiotta vaikka muutaman biisin olen ottanutkin kuunteluun. Yleisöön bändin musiikki tuntui uppoavan kiitettävästi, vaan jostain syystä en itse pääse tähän bändiin yhtään sisälle. Jotenkin koko homma jäi edelleen kohdallani korkeintaan kädenlämpöiseksi poppipunkiksi.

Seuraavan päivän avasi osaltamme edellisenä päivänä missattu Jaakko Eino Kalevi, joka sopi täydellisesti lauantaiaamun heräilevään tunnelmaan. Old school -synämaiseman päälle saksofonilla maalaileva tunnelmointi reilulla echolla kaikessa yksinkertaisuudessa vain toimi, ja jäi mieleen yhdeksi festareiden kohokohdasta.
Bättre folkin puhtaimmaksi folk-artistiksi noussut Topi Saha edusti myös päivän parempaa antia. Taitavasti rakennut lyriikat ja erinomainen ulosanti Matias Tynin harmonikkasäestyksellä pysäytti kuuntelemaan, ja nostivat esityksen festareiden kärkipäähän.
Lauantain kolmannen mielenkiintoisen esityksen tarjosi Aino Venna, jonka tumma ääni ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Traagisen kohtalon kokeneista artisteista, kuten Elviksestä (jota kuultiin myös koverina) ja Edith Piafista, vaikutteita saanut artisti tulkitsi dramaattisia kappaleitaan erittäin uskottavasti.
Lauantaipäivän bändilinjaus oli selkeästi edellispäivää seesteisempi. Kepeä indiepoppia soittava Nopat, ja laulaja -lauluntekijä Matti Johannes Koivu sekä Risto Juhani tarjosivat yleisölle hienon miljöön leppoiselle auringossa istuskelulle. Pitänee myös mainita oululaisen kulttuuritoimija Paavo J. Heinosen pirteän lakoniset välispiikkaukset, jotka hoidettiin aidolla suomenruotsilla.

Mariskan esitys sekin sai jäädä suosiolla välistä, sillä mahduimme juuri viimeiselle lautalle vaikka aloitimme paluumatkan perjantaista viisastuneina hyvissä ajoin.

Lautan ongelmallisuudesta ja nuivista saarelaisista huolimatta Bättre Folk on erittäin tervetullut ja positiivinen kesäfestari, jolle ehdottomasti on Oulun korkeudella tilausta.

Rentut ja punkit Mansessa

Keskiviikko. Pikkulauantai. Fiilis ihan kuin perjantaina, varsinkin kun en ole ehkä vieläkään sisäistänyt sitä että Tampereen kokoisessa kaupungissa on keikkoja jopa keskellä arkea. Jalona aikeenani oli saapua paikalle jo sopivasti ja strategisesti heti yhdeksäksi, mutta zineen liittyvien kiireiden takia se olikin vain toiveajattelua. Kun saavuin paikalle 21 minuuttia yli yhdeksän, piti sisäänpääsyä jopa jonottaa, ja jono ulottui jopa ulos asti. Kyllä muuten huomasi, että talvi oli tulossa. Tosin sen verran mitä myöhemmin vilkuilin oven suuntaan, niin taisin ilmeisesti sattua paikalle juuri sillä hetkellä kun kohdalle osui suurin ryntäys. No, Klubilla oli jo yhdeksän jälkeen enemmän väkeä kuin mitä viikkoa aiemmin oli Fucked Upin keikalla koko illan aikana.

Mitäpä sitä Särkyneistä voi sanoa noin neljän tai viiden biisin perusteella? Onhan tuon nelikon musiikki popiksi renttua, mutta punkiksi nynnyä. Eipä haittaa minua, kun Särkyneet on mielestäni hyvinkin toimiva bändi sekä levyllä että lavalla. Harmi, ettei sitä voinut tämän keikan puitteissa voinut fiilistellä sen enempää kuin mitä nyt pystyi.

Särkyneet 1 Särkyneet 2

Loppuilta menikin kovempien jätkien (ja toki tyttöjen) musiikin parissa. Alituisesta hehkutuksesta ja mediamyllytyksestä huolimatta en ole päässyt sisälle Pää Kii -yhtyeeseen. Kyllä, levykin on kuunneltu ennalta läpi jo pariin otteeseen, mutta ei yhtye kyllä sytytä. Toisaalta allekirjoittanut tuntuu vertaavan Pää Kiitä alituisesti Teemu B:n edellisiin bändeihin, vaikka niihin otetaankin jonkin verran hajurakoa. En tunne yhtyeen materiaalia niin hyvin että osaisin sanoa, saatiinko kolmesta (!) kitarasta revittyä tarpeeksi tehoja irti, varsinkin kun sen kolmannen kitaristin funktio tuntui pääasiassa olevan yleinen härvääminen lavalla. Lutakon keikka oli mielestäni parempi? Hyviä biisejähän Pää Kiillä kyllä on, mutta nyt ei tuntunut lähtevän.

Pää Kii 2 Pää Kii 1

Wasted on puolestaan niin kova bändi, ettei se edes naurata – varsinkaan, kun kohtuullinen urvelojoukko taisi lähteä paikalta Pää Kiin lopetettua. Wasted, tuo vanha koira – ei uusia temppuja opi, mutta nuo vanhatkin näkyvät purevan edelleen. Jossain vaiheessa oli allekirjoittaneella sellainen tunne että Wasted on nähty jo liiankin monta kertaa liian lyhyessä ajassa, mutta kun edellisestä nähdystä keikasta olikin jo pitempi tovi, maistui tämäkin luonnollisesti paremmalta. Wastedhan ei tosin ole heittänytkään kuin vain hyviä keikkoja – tosin jotkin ovat niistä olleet parempia kuin toiset. Epäilemättä tämä oli niitä parempia.

Wasted 1 Wasted 2

Hyvin oli väkeä keskiviikkoillaksi, muuten. Mitenköhän tämä setti olisi vetänyt porukkaa perjantai-iltana?

Lutakko Liekeissä 2012

Lutakko Liekeissä pähkinän kuoressa: isohkoja bändejä, pieniä paikallisia bändejä, mukavaa meininkiä. Vuonna 2012 tosin oli edellisvuoteen verrattuna yksi lava vähemmän, ei ensimmäistäkään ulkomaannimeä ja muutenkin hieman pienimuotoisempi meno. Hellekään ei hellinyt juhlakansaa ja vieressä olevan rakennustyömaan vuoksi Lutakon ympäristö vaikutti edellisvuottakin kaoottisemmalta. Samasta syystä iso ulkolavakin oli poistunut.

Allekirjoittanut on havainnut matkustavansa Tampereelle muuttamisensa jälkeen vähemmän kuin mitä aiemmin. Matkustelu oli osaltani elokuun lopussa itse asiassa minimissä, mutta Lutakko Liekeissä -festien takia oli poistuttava Tampereelta jo puolen päivän jälkeen. Siltikin ensimmäisenä kello 16 aikoihin esiintynyt Slack Bird (jota allekirjoittanut luuli punk rockiksi, mutta kyseessä olikin punkisti soitettu folk) jäi näkemättä tällä kertaa kun piti olla muita juttuja tekemässä, mutta The Escapist tuli katsottua alusta loppuun. The Escapist kärsi muiden ulkolavan bändien tavoin ohuista ja voimattomista soundeista, arvatenkin desibelirajoitusten vuoksi. Musiikillisestihan keikka oli silkkaa priimaa, ja oikeastaan nimenomaan The Escapistin takia lähtö Jyväskyläänkin tapahtui melko aikaisin. Taitaapi olla Suomen kovin anarkobändi heti 1981:n jälkeen. New Waters kärsi ohuista soundeista jopa The Escapistia enemmän. Kyllä huomaa, ettei hooceetä ole tarkoitus kuunnella liian hiljaisella. Vierustoverille pystyi juttelemaan ihan vaivatta, jos sattui olemaan vähänkin kauempana lavasta. No, hyvä meno tyypeillä näkyi lavalla kuitenkin olevan.

Callisto toimii lähes joka kerta, kunhan se vain soittaa sisätiloissa. Tässä tuli muuten havaittua, että olen nähnyt bändin soittamassa edellisen kerran kolmisen vuotta sitten. Callisto on tainnut soittaa viime vuosina vain muutaman keikan vuodessa, ja yhtyeen kotisivujen mukaan tämä oli vasta bändin toinen keikka tämän vuoden aikana. Eipä pääse siis hirveän usein tätäkään bändiä katsomaan ja koska Callisto nyt sattui soittamaan sisällä auringonpaisteisten ulkolavojen sijaan, niin keikasta sai nyt jopa jotain irtikin.

Pigeon Huntin olen ehtinyt nähdä keikalla jo muutaman kerran aiemmin, mutta se alkaa vasta nyt vakuuttamaan kunnolla. Keikka vaan taisi jäädä vähän lyhyeksi… ja soundit taas olivat hieman ohuet. Päätin ostaa bändin levyn hieman myöhemmin, mutta siinä välissä olikin hyvä lähteä viettämään ruokataukoa läheiseen pizzeriaan, joka oli kylläkin melko kallis ja kasvisvaihtoehdoiltaan olematon, mutta menetteli siinä tilanteessa. Lutakolla tarjottavat letut kun eivät ihan riittäneet viemään reissumiehen nälkää.

Sitten oli aika bongata Rattus ensimmäisen kerran uuden kokoonpanonsa kanssa. Keikan aikana sitä kiinnitti kummasti huomiota siihen, että laulaja oli joku muu tyyppi kuin Jake, ja se kieltämättä kyllä vaikutti mielipiteeseen koko keikasta. Soittivat sentään vanhoja klassikkovetoja, kuten Sotahullut ja Sodan tragediat ja Miksi haluat tapella, Voittaako pahuus -biisistä myös plussaa! Siltikin viime viikonloppuna bongattu Ahneus kuulosti paikoin enemmän Rattukselta kuin Rattus itse. Rattus ei ehkä ole nykyään rautaa, mutta ei se kyllä paskaakaan ole. Rattuksen lopetettua Ramin Kuntopolku soitti katoksella, ja oli muuten ainoa kerta näillä festeillä kun Kuntopolut bongasin.

Ramin Kuntopolkua ei voinut kuitenkaan jäädä ihmettelemään, kun sisällä aloitteli Murheenlaakso, joka toimii utuisissa sisätiloissa kyllä hämmentävän hyvin. Tämä keikka jätti jälkeensä lähinnä tyhjää oloa, kun kerrankin pääsin keskittymään Murheenlaaksoon ihan kunnolla. Vaikuttavaa. Murheenlaakso taisi käsittääkseni sitten pistääkin keikkahommat tältä kesältä pussiin, ja tämä oli sille kyllä erittäin väkevä lopetus. Murheenlaakson aikana Lutakko oli melkein täynnä, mutta täyteen se meni vasta Pertti Kurikan Nimipäivien aikana. Keikan kyllä katseli, mutta kun PKN:n keikalla on enemmän ihmisiä kuin Laman keikalla niin sitä alkaa pikkuhiljaa toivomaan että tämä PKN-hype olisi kokenut jo kulminaatiopisteensä ja hiipuisi. Lutakko Liekeissä teki tämänvuotisen yleisöennätyksensä juuri PKN:n keikan aikana, ja sen huomasi siitäkin että sisällä oli tolkuttoman vaikeaa liikkua. Sen jälkeen viihtyi ihan mielellään ulkona avarassa.

Ulkonahan soitti seuraavaksi Pää Kii, joka keräsi paikalle paljon utealiaita, tosin bändin ongelmana olivat sitten epilepsiavalot. Viime vuonna tosin Dischargen ja Disco Ensemblen aikana lavalle katsominen satutti silmiä enemmän, joten jossain ollaan tultu eteenpäinkin. Mutta mitä itse Pää Kiihin tulee, niin kyllähän se kiinnosti. Siinä kuului kummasti Bergmanin pari edellistä bändiä taustalla ja hyviä biisejähän tällä kokoonpanolla kyllä on esitettävänään jo nyt aikamoinen liuta, vaikkei bändi ole kauhean pitkään edes ollut toiminnassa. Pää Kiin jälkeen sisällä mekasti FM2000, mutta jäin ulos haukkaamaan happea. Kannatti, sillä Slack Bird veti toisen ”keikan” juuri tällöin. Onhan noita punkkareiden singer/songwriter-juttuja nyt nähty jo aiemminkin, mutta juuri tähän hetkeen osuneena Slack Bird oli suurin piirtein parasta maailmassa.

Jos WC ei aiemmin räjähtänyt, niin Räjäyttäjät räjäytti. Räjäyttäjät soitti likaisen ja meluisan rockinsa taas housut kintuissa ja hieltä haisten, vaikkakin pihalavan ja yleisön välissä ollut etäisyys vähän rokotti fiilistä. Tämä(kin) bändi on parhaimmillaan pienillä lavoilla, vaikka yleisöllä olisikin riski saada koko ajan turpaansa. Mitä ahtaampi rotanloukku, sen parempi. Tämänkertainen keikka tuntui melko lyhyeltä ja muutama tuttu biisi jäi kuulemattakin, mutta ainakin pöksyt olivat taas nilkoissa, ja se lienee pääasia?

Kun Lutakko Liekessä -organisaatio ilmoitti Laman tulevan soittamaan Lutakkoon, oli päätös lähdöstä tehty jo samantien. Täällä Laman piti soittaa ”toistaiseksi kesän ainoan keikkansa”, ja ihme kyllä se pitikin paikkansa kun ei muita keikkoja ole tätä kirjoittaessakaan ilmoitettu. Suurkaupunkien edellisvuotiset täsmäiskut jäivät itseltäni näkemättä, mutta ainakin nähtyyn Poriin keikkaan verraten Lama ei soittanut lainkaan huonommin, ellei ollut jopa tiukempi. Kyllähän Lamalla on suurin piirtein parhaimmat biisit mitä suomalaisessa punkissa on nähty, ja keikkakin oli sen mukainen; yhtä ilotulitusta.

Keikasta sai runsaasti energiaa, jonka myötä hereillä pysyttelykin oli pitkän päivän jälkeen helppoa. Lisää kahvia ja sitten taas tienpäälle kohti Tamperetta. Tälläkin kertaa Jyväskylän menoista jäi erittäin positiiviset fiilikset. Urpoiluun en törmännyt ja muutenkin nämä festit juhlittiin sangen lämminhenkisissä tunnelmissa. Me likes!

www.lutakkofestival.com