Avainsana-arkisto: Nine

Nine – Death Is Glorious

Combat Rock jatkaa yhtiöprofiilin nostoa, tällä kertaa pitkänlinjan burningheartilaisten uusimman minikiekon voimin. Kolme omaa kappaletta ja Poison Idea –laina eivät yllätä suuntaan tahi toiseen, vaan tarjoavat sitä tutun turvallista Ninea.

Edellisen ”Killing Angels” –täyspitkän muassa Amerikankin markkinoita Deathwishin kautta haistellut ryhmä haikailee selvästi alkukantaisempaan ilmaisuun, sillä uudet biisit ovat edeltäjiänsä raaempia ja vähemmän siloteltuja. Everything Went Black toimii mainiona avausraitana, joka Johanin pelottavan laulun säestämänä luo juuri sopivan ahdistaa tunnelmaa. Kaksi muuta biisiä, hivenen melodisempi The Long Sleep ja rokkaavampi The Day Before The Day, alkavat nekin alkutakkuilun jälkeen saada tuulta allensa, vaikka ovatkin sävellyksiltään ja ideoiltaan avausraitaa vähemmän innostavia. Just Get Away esittelee bändin vähän totutusta poikkeavaa ilmettä, mutta alkuperäisversiota tuntematta on koveroinnin onnistumista vaikea lähteä sen enempää ruotimaan.

Aika mukavasti näihin ralleihin kiteytyy bändin rokkaava hardcoremetalli, kaikki tunnusomaiset elementit on saatu turboahdettua kompaktiin tilaan. Itselleni tällainen tiivis paketti maistuu jopa kokopitkää paremmin, vaikka formaattinsa puolesta ”Death Is Glorious” vaikuttaa enemmän sellaiselta välikauden julkaisulta, jollaisia tyrkätään aina silloin tällöin ulos, ettei bändin nimi kuulijain mielistä pääsisi ihan tyystin unohtumaan.

Eri esittäjiä – Death Comes Ripping

Converge-yhtyeen nokkamiehenäkin tunnetun Jacob Bannonin luotsaama Deathwish inc. -levy-yhtiö lähestyy potentiaalisia asiakkaitaan sampler-levyn keinoin. Lätty sisältää 16 biisiä enemmän tai vähemmän metallista hardcorea, painotuksen ollessa välillä enemmän tai lähes pelkästään sanalla metalli ja toisinaan taas enemmän harkossa.

Suorastaan vanhan liiton hevi-meininkiä levyllä edustavat bändit Doomriders ja So Be It, joista viimeksi mainittu onnistuu näin ensi kuulemalta yllättämään positiivisesti yksinkertaisella, mutta toimivalla hevijyrällään. Kieroutuneella tavallaan onnistuu tuo myöskin kuulostamaan sekoitukselta Venomia, Judgea ja Amebixia… sairasta,eikö? Embrace Today yllättää uudella materiaalillaan kahden biisin voimin, joista toinen on Panteraa ja toinen on lähes emostelua. En oikein ole vielä tavoittanut kappaleiden yhteyttä bändin aiempaan materiaaliin. Ehkä moista ei ole. Silti, ei huonoimmasta päästä tällaisenaankaan, ehkä vähän ponnetonta tosin.

Ninen junttahevi toimii myös amerikkalaisten kokoelmalla, ”Watching The Train Go By” on hyvä perusrypistys. Deathwish Inc.:in uudempia kiinnityksiä edustava, Suomessakin mainiota sekoiluaan esittämässä käväissyt The Power And The Glory tunnelmoi hieman rauhallisemmissa fiiliksissä. Mainiota materiaalia, jos pääsee pakollisten Converge-mielleyhtymien yli. Kaikki eivät pääse, ja senkin ymmärrän varsin hyvin.

Levyn keskivaiheille sijoitettuja Cast Asidea, Razor Crusadea ja Sex Positionsia en tajua, enkä tiedä onko tarpeenkaan. Jokainen vetäköön siitä omat johtopäätöksensä tai olkoot vetämättä. Kokoelmalla peruslaatua tarjoavat yhtyeet Modern Life Is War ja Cursed. Ensiksi mainittu metallisella punkillaan ja viimeksi mainittu punkilla metallillaan. No, oli miten oli… hyviä bändejä molemmat, usko pois.

Ei Deathwish Inc. yleisesti ottaen ihan meikäpojan mieltymyksiä bändiensä suhteen edusta, mutta meneehän se näinkin.

Indie-iltamat, osa 2

Paluu S-Osiksen ja TVO:n tiloihin tapahtui noin kymmenen maissa illalla. Tänään lavalle nousisivat Indie Iltamien toisessa osassa mm. vieraat ruotsista ja jenkeistä, eli Nine ja From Ashes Rise. Ulkolaistähtien seurana olivat Turun metalcoreylpeys Callisto ja suomen emopunkin nousutähti Disco Ensemble. Illassa piti myös nähdä Endstand, joka kuitenkin peruutti keikkansa rumpalin loukkaantumisen takia.

Ensimmäisenä soitannon aloitti Callisto, TVO:n tiloissa. Tupaten täyteen ahtautunut kansa kyllä nautti hypnoottisen mäiskeen äänistä. Pojat kävivät läpi tiuhasti uutta levyään ”True Nature Unfolds”, ja vaikka mieli olisi tehnytkin jäädä katsomaan suomen Neurosista pidemmäksi aikaa, aloitteli Nine jo S-osiksen puolella.

Hiukan aikaa sitten suomessa jo vieraillut Nine aloitti keikkansa ilman sen pidempiä puheita ja kansa oli mukana. PA-kaapitkin meinasivat menossa monta kertaa nurin mennä kun Nine paukutti hittejä toisen perään. Killing Angels -platan biisit tulivat taas tutuiksi, ja meininki oli hyvä. Lauantain bändien päällekkäinen soittojärjestys oli kyllä värkätty huonosti, sillä jos halusi nähdä kaikki bändit, missasi toisen alusta noin 15 minuuttia tai enemmänkin. Ninen veivatessa encorea oli siis aika lähteä katsomaan Ameriikan vieraita.

Muun muassa Tragedyssä vaikuttavien heppujen toinen orkesteri From Ashes Rise oli siis kehissä TVO:lla, ja aika tykitystä se sitten olikin. Uudelta Nightmares -levyltä kuultiin kolmisen biisiä ja välispiikeissä puitiin niin politiikkaa kuin straight edgeäkin (joita on kuulemma Suomessa noin 2 henkilöä). Bändin basistille oli käynyt jokin haaveri ja hän soitti koko keikan istualtaan. Orkesteri oli muuten aggressiivisella päällä ja vaati kokoajan olutta. Helvetin hyvää hardcorepunkkia F.A.R. kuitenkin tykitti ja veti ehdottomasti yhden parhaimmista keikoista tänä vuonna.

Illan päättäjä sitten olikin Suomen emoylpeys Disco Ensemble. Huikean suosion saanut bändi soitti täydelle S-Osikselle ja mikäs siinä, sillä jengiin tuntui uppoavan. Sohvilla istuskelun ja epämääräisen toiminnan seuraamisen ohessa tuli DE lähes missattua, mutta sen voinen sanoa että Viper Ethics plattaa tuli tuutin täydeltä ja Transatlantic sinkkuakin purettiin pari biisiä. Soittivatpa pojat yhden uuden biisinkin mikä ei ollut yhtään hullumpi. Mainio ilta ja mainiot bändit, lisää tällaisia!

Nine Turun Klubilla

Suomen Nine & Endstand rundia tulikin odoteltua jonkin aikaa ja 10 päivä joulukuuta oli vuorossa Turun Klubi. Soittojärjestyksenä oli Endstand, Disco Ensemble ja viimeisenä luonnollisesti Nine. Jengiä paikalla oli juuri sopivasti, ei ollut paikka piukkaan pakattu, eikä ollut liian vähääkään. Entinen Säätämö kuulosti samalta kuin ennenkin, eli hyvältä. Soudit kusivat jotenkin hieman, mutta pääosin hyvältä ja selvältä kuulosti.

Endstand veti perussetin ja hyvä oli meno ja hyvät oli biisit. Parhaimpina irtosivat uudelta mcd/10″:lta ”Cross To Bear” ja ”Fall”, sekä viimeisimmän kokopitkän helmet ”Fuel” ja ”I Promise Not To Stay Quiet”. Vakiona tuli tietysti myös melkein joka keikalla kuultu ”Dead Flies Off Window Sill”. Vanhempaa matskua edusti arvokkaasti ”Fragile”. Jätkien lavameno oli, kuten aina, vauhdikasta, mutta silti jotain väsyneisyyttä tuntui kuitenkin olevan. Tiedä sitten mistä johtuen. No Endstand oli mielestäni kuitenkin loistava taas kerran.

Seuraavana oli vuorossa Disco Ensemble, joka oli hommannut suosiotaan juhlistaman ison punaisen taustakankaan DE tekstillä ja esikoislevy Viper Ethicsin kyykäärmeen päällä varustettuna. Paikalle oli myös tässä vaiheessa valutut jengiä lisää, ilmeisesti juuri settiänsä aloittelevan bändin huumassa. Pojat aloittivat energisesti ”Dynamite Days” –biisillä, suoraan Viper Ethics platan ykkösbiisillä. Vanhemmasta matskusta keikalla kuultiin ainoastaan Transatlantic ep:n nimikkobiisi. Muita viperssiltä irronneita biisejä olivat mm sinkkubiisi ”Mantra” ja kovat vedot ”Videotapes” ja ”In Neon”, jälkimmäisen edustaessa sitä bändin menneisyyttä, jota tuolla esikoislätylläkin olisi lisää kaivattu. Disco Ensemblekin soitti ja näytti hyvältä, mutta vielä oli sokerina pohjalla ruotsin Nine.

Rockhardcoremetal -sekamelska Nine aloitteli synkällä introlla, josta lähdettiin sitten suoraan mäiskeeseen. Vakuuttavalla otteella Nine rokkasi Turun totisesti, ja oikeuksiinsa pääsivät muiden muassa uuden levyn biisit ”Inferno” ja ”Euthanasia”. Normaalin kokoonpanon lisänä bändillä oli myös toinen kitaristi, joka antoi kyllä meininkiin potkua. Myös vanhempaa matskua tuli, joista varsinkin 2001 ulostetun Lights Out -levyn biisit olivat aivan helvetin mahtavia. ”Time Has Come” ja ”Anaemic” olivat ehdottomasti parhaita biisejä setissä. Asenteella ja todella tiukalla ja osaavalla soitolla Nine tykitti illan täydelliseksi. Seuraavana päivän lähdettiinkin sitten bändin perässä Tampereen suuntaan, paikallisen Klubin tiloihin.

Nine

Raskasta rokkia ja hardcorea herkullisesti yhdistävä ruotsalainen Nine julkaisi neljännen albuminsa syyskuussa, ja on pikapuoliin tulossa myös Suomeen vierailulle. Kysymyksiin ennätti bändin kiertukiireiden välillä vastailla laulaja Johan.

Olette vastikään kotiutuneet kiertueelta Entombedin ja Disfearin kanssa. Miten kiertue meni?

Kiertue Entombedin ja Disfearin kanssa meni todella hyvin. Meillä oli todella hauskaa.

Näyttää siltä, että olette jatkuvasti tien päällä. Miten jaksatta moista tahtia, vai jatkuva kiertäminen enemmänkin unelmien täyttymys?

Joo, olemme syys-, loka- ja marraskuussa 50 päivän aikana yhteensä 42 keikkaa. Ensin Entombedin ja Disfearin kanssa, jonka jälkeen kiersimme The Hope Conspiracyn kanssa. Viihdymme tien päällä, joten teemme kyllä niin paljon keikkaa kun vain mahdollista

Okei, puhutaan seuraavaksi teidän jokin aika sitten julkaistusta neljännestä albumistanne ”Killing Angels”. Minkälaiset fiilisket teillä on levystä?

Mielestäni se se on vahvin albumimme tähän mennessä. Olemme siitä todella ylpeitä, ja minusta se edelleenkin potkii perseelle.

Albumin julkaisua siirrettin syyskulle Turbonegron ”Scandinavian Leather” –albumin tieltä viime keväänä. Mitä mietteitä tämä herätti levy-yhtiötänne (Burning Heart) kohtaan?

Kyllä albumi viivästyi, mutta syy oli kokonaan miedän omamme. Ensin nauhoituksemme kestivät kaksi ja puoli viikkoa liian pitään, jonka jälkeen emme löytäneet ketään tekemään levyn kansia. Andreas Pettersonilla, jonka ne piti väsätä, ei ollut aikaa tehdä hommaa. Siten kysyimme Jake Bannonia tekemään kannet, mutta hänellä oli siihen aikaan paljon hommia, ja kansien tekeminen kesti häneltä sen kaksi ja puoli kuukautta. Kyllä, Burning Heartilla oli melko paljon julkaisuja viime keväänä, mutta julkaisumme viisätyminen ei ollut heidän syynsä.

Daniel Bergstrand on tuottanut albumin. Mikä on mielesäsi miehen vaikutus lopputulokseen?

Danielin panos albumiin on valtava. Hän sai meidän kuulostamaan parhaimmaltamme.

Albumilla on ainakin omasta mielestäni varsin ”synkkä” fiilis, jota Bannonin tekemät kannet entisestään vahvistavat. Kuinka tärkeää on teille, että koko paketti on hyvin suunniteltu ja pitää sisällään tietyn fiiliksen tai ”sanoman”?

Todella tärkeää. Kun sinulla on hyviä biisejä haluat että ne tuodaan esille hienossa paketissa. Kissed By The Misanthrope -levyn annoimme muiden hoidettavaksi, eikä siinä ollut meidän panostusta ollenkaan. Se oli meille suuri pettymys, ja kun sitä albumia miettii nyt siinä on kyllä surkeimmat kannet mitä olen ikinä nähnyt. Mielestäni on tärkeää, että bändi on mukana levyn kaikissa tuotantovaiheissa.

Olette alunperin Linköpingistä, jossa oli koko Ruotsin tavoin hyvä scene muutama vuosi sitten. Mitä sen jälkeen tapahtui? Entä mikä on mielestäsi tilanne tällä hetkellä?

Jotenkin scene tappoi itsensä, mutta se on vahvistumassa taas. Uudet bändit kuten Roswell ja The Jam Session ovat tekemässä tuloaan.

Miten tärkeä ruotsalainen hardcore ja metalliscene on sinulle? Seuraatko esimerkiksi paikallisia bändejä?

Yritän parhaani mukaan. Kun törmään siistiin bändiin, yritän auttaa heitä seiskantuumaisen julkaisemisessa…

Tietämykseni mukaan jotkut bändin jäsenistä soittavat myös muissa bändeissä. Voitko kertoa niistä lisää?

Kyllä, minä laulan Insulassa ja I.R.D.:ssä. Robert soittaa bassoa Between Us –yhtyeessä.

Between Us kiinnitettiin juuri Burning Heartille, ja I.R.D. julkaisi seiskatuumaisen jokin aika sitten Combat Rockilla. Onko teillä bändiprojektienne ohella aikaa mihinkään muuhun?

Me kaikki rakastamme musiikkia, ja pyrimme pysymään sen suhteen niin kiireellisinä kuin suinkin. Pääasiassa keskitymme kuitenkin Nineen.

I.R.D. julkaisun lisäksi Killing Angels albumi on tulossa ulos vinyylinä Combat Rockin kautta. Miten päädyitte yhteen näiden heppujen kanssa?

Olemme tunteneet Combat Rockin Jannen ja soittaneet Endstandin kanssa keikkoja aikojen alusta alkaen. Meillä on ollut aina todella hauskaa yhdessä, joten he olivat varsin luonnollinen vaihtoehto.

Sain juuri kuulla, että tulette joulukuussa uudelle viiden keikan mittaiselle Suomen kiertueelle. Mitä odotuksia keikkojen suhteen?

Eipä ihmeempiä, tarkoituksena olisi pitää kivaa. Tiedän että olemme hyvässä seurassa Endstandin kanssa.

Soitatte joitan keikkoja myös Disco Endemblen ja Rotten Soundin kanssa. Ovatko kummatkaan näistä bändeistä tuttuja? Mitkä suomibändit tippuu parhaiten?

Molemmat ovat minulle täysin uusia. Eniten tykkään Riistetyistä.

Okei, siinäpä kaikki… Viimeisiä sanoja?

Nähdään keikoilla. Lisäinfoa saatte www.killingangels.com.

Nine – Killing Angels

Ruotsalaisyhtyeen neljäs täyspitkä on mielestäni vakuuttavinta tavaraa, mitä bändi on tuottanut lähes kymmenen vuotta kestäneen uransa aikana. ”Killing Angels” jyrää kuin puskutraktori, syvissä vesissä uivat keskitemporiffit luovat levylle entistä raskaamman, lähes pelottavan meiningin, jota ei ainakaan helpota laulaja Johanin manalan majoilta kumpuava vokalisointi.

Aikaisemmilta levyiltä tuttu Entombed-tyylinen death ’n roll on edelleenkin hyvin suuressa roolissa, mutta on saanut rinnalleen entistä synkempiä sävyjä kuin myös uuden tyyppisiä melodisia osuuksia, kuten hevisinfoniamittoihin yltävä, lähes kuusiminuuttinen Anxiety Report fiilistely osoittaa. Äänivallit tuottaneella Daniel Bergstrandilla on, tietysti itse rokkaavan biisimateriaalin lisäksi, suuri vastuu levyn tainnuttavasta vaikutuksesta. Voimariffien jyllätessä tuntuu kuin krapulakeijut olisivat päässeet päänupissa valloilleen tiukan päihdekuurin jälkeen.

Ikävästä miellyhtymästä huolimatta kymmenkappaleinen albumi kasvaa useamman toistokerran jälkeen jo ennestään varsin monsterimaisesta koostaan huolimatta. Parilla ensikierroksella erottuu yksittäiset huippuhetket, mutta laajempi kokonaisuus valkenee vasta ajan kanssa. Hienoa teosta täydentävät tarkkaan mietityt yksityiskohdat, tällaisiksi voitaneen laskea mm. Entombedin LG Petrovin murina Them -päätösraidassa, ja ulkomusiikillisista seikoista Jake Bannonin taiteilemat hienot kannet.

Vaikka Ninen viimeaikainen kehitys olisikin jäänyt vähän hämäräksi, kannataa ottaa tehtäväkseen tutustua ”Killing Angles” -albumiin, sillä kyseessä on ainakin Pohjoismaisen mittapuun mukaan todellinen merkkiteos!